Kanaruoat,  Reseptit,  Yleinen

Hunajainen pistaasibroileri

Syntymäpäiväni osui tänä vuonna perjantaille ja vaikken juhlistanutkaan vanhenemispäivää mitenkään sen kummemmin, oli koko viikonloppu silti jollain tapaa erityinen. Sain ihania yllätyksiä ja korkkasimme Henkan kanssa shampanjan perjantai-iltana synttärin kunniaksi. Voi miten hyvältä se maistuikaan.

Olin koko viikonlopun ajan itselleni armollinen. Treenasin vain jos huvitti, pötkähdin sohvalle lukemaan kirjaa jos huvitti ja tein töitä koska huvitti. Iltaisin herkuttelimme hyvällä ruoalla ja katselin äidin lähettämiä videoita lapsuudestani. Ne vasta olivatkin hauskoja.

Lauantai-iltana kokkasimme hieman juhlavamman illallisen, jonka pääesiintyjänä oli broilerin filee siipiluulla. Siipiluun ansiosta ruoan esillepanoon sai näyttävyyttä ja lisukkeeksi kokkasimme broilerin kanssa hyvin yhteen sopivia syksyn makuja. Leikittelin suolaisella ja makealla käyttäen annokseen muun muassa hunajaa ja sinihomejuustoa. Pistaasipähkinät antoivat kivaa rakennetta annokseen ja kaivattua kontrastia pehmeän makeille punajuurille. Annos oli todella onnistunut ja juuri sopivan juhlallinen hieman erityisempään viikonloppuun.

Ruokajuomana oli juhlan kunniaksi tietysti viiniä ja pöydässä paloivat kynttilät. Kynttiläillallinen kahdelle siis. Kyllä meidän kelpasi.

Pistaasibroileri

– 3 kpl broilerinfileitä siipiluulla
– hunajaa
– 50 g pistaasipähkinän sydämiä
– suolaa ja mustapippuria

Paahdetut juurekset

– noin kilo punajuuria, keltajuuria ja raitajuuria (tai pelkkiä punajuuria)
– öljyä
– suolaa ja mustapippuria

Sinihomejuustokastike

– 1 banaanisalottisipuli
– nokare voita
– 100 g sinihomejuustoa
– 2 dl ranskankermaa
– persiljaa
– suolaa ja pippuria

Laita ensin juurekset uuniin paahtumaan. Pese punajuuret, keltajuuret tai raitajuuret ja pilko ne lohkoiksi. Laita lohkot uunipellille ja pirskottele niiden päälle hieman öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 150-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes juurekset pehmenevät.

Laita pian myös broilerit uuniin vuoassa. Voit nostaa siipiluun pystyyn fileen päälle ja kiinnittää sen hammastikulla. Näin saat hieman näyttävämmän annoksen. Muista ottaa hammastikku pois ennen tarjoilua. Paista broileria uunissa 30-45 minuuttia eli kunnes liha on kypsää.

Kun juurekset ja broileri ovat uunissa, valmistele kastike ja pistaasit. Rouhi pistaasipähkinän sydämet pienemmäksi veitsellä ja paahda niitä kuivalla paistinpannulla. Voit lisätä hieman suolaa pähkinöiden pintaan.

Tee sitten kastike. Pilko salottisipuli pieneksi ja kuullota sitä voissa pannulla. Kun sipuli on läpikuultavaa lisää pannulle ranskankerma ja murustele sinihomejuusto sekaan. Sekoita ja anna muhia hetki. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Sinihomejuusto on itsessään aika suolaista, joten voi olla että pelkkä pippuri riittää. Viimeistele kastike persiljasilpulla.

Kokoa annos levittämällä pohjalle sinihomejuustokastiketta ja kippaa juurekset sen päälle. Asettele broileri annoksen päälle kruunaamaan koko komeus. Valele vielä broilerin pintaan hunajaa, mausta se suolalla ja pippurilla ja ripottele paahdettua pistaasimurua päälle. Hunaja liimaa pistaasin broileriin ja antaa kivan makuparin annoksen suolaiselle sinihomejuustokastikkeelle.

Kommentit pois päältä artikkelissa Hunajainen pistaasibroileri