Kin Sushi, Järvenpää

Suurin osa varmaan tietääkin, että muutimme vuoden alussa Järvenpäähän. Metsäiselle tontille rakentamamme talo oli vihdoin ja viimein muuttovalmis ja niin meistä tuli järvenpääläisiä. Kunnon järvenpääläisen ruokabloggaajan pitää toki tuntea lähiseutujen ruokapaikat ja niin alueen ravintoloita alettiin testata sopivan verkkaiseen tahtiin.

Kellokoskella sijaitsevan Kinuskillan brunssin kävimme tarkistamassa kesän alussa ja totesimme sen olevan edelleen vähintään yhtä loistava kuin edellisenäkin vuonna, jolloin brunsseilin Kellokosken kauniissa maisemissa ystävän kanssa. Tämänkesäisestä käynnistä ei siis ole tulossa uutta postausta, mutta toisesta huippuhyvästä järvenpääläisravintolasta on tulossa ja luet sitä parhaillaan. Jos sallitte, vien teidät Järvenpään parhaaseen sushibuffetiin.

Kin Sushi sijaitsee Järvenpään keskustassa Helsingintie 13:ssa. Siinä semmoisessa kaarevassa talonkulmassa sen jonkun risteyksen kohdalla (Järvenpää-tuntemus on vielä vähän hakusessa, kuten voitte huomata…eikä mennä nyt siihen kun eksyin pyöräillessäni SUORAA TIETÄ salille).

Kin Sushissa on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin buffet huokeaan 14,50 euron hintaan. Seisovassa pöydässä on lukuisia erilaisia susheja, jotka ovat oikein herkullisia, tuoreita ja ihania. Nam. Sushin lisäksi pöydässä on kasviksia, hedelmiä, keittoa ja kiinalaisia ruokia, joten kaikille löytyy varmasti jotakin. Limut, vesi ja kahvi kuuluvat buffetin hintaan.

Me herkuttelimme sushilla eräänä kesäisenä lauantaina. Ravintola oli melkoisen täynnä, mutta buffet-pöytiin ei tarvinnut siltikään juuri jonotella. Palvelu oli iloisen hymyileväistä, ripeää ja toimivaa. Sushia kannettiin tarjoilupöytään lähes jatkuvasti ja ihmisillä tuntui olevan hyvä meininki. Kai nyt kun tarjolla on sushia niin paljon kuin jaksaa syödä. Vähemmästäkin on ihminen onnellinen.

Kin Sushissa on tarjolla myös lounasbuffet arkisin klo 11-15. Sitä emme ole vielä testanneet, mutta 10 euron hinta houkuttelee kovasti. Vielä kun olisin joskus arkena tuohon aikaan Järvenpäässä.. Sushia voi käydä nappaamassa myös mukaan ja aionkin ehdottaa Henkalle jonakin laiskana päivänä, että käydään hakemassa sushi-ilalllinen kotiin herkuteltavaksi. Sillä mikäs sen parempaa kuin kasa sushia, oma sohva ja telkkarissa pyörivä House of Cards.

Ainiin ja helsinkiläiset, ei hätää, Kin Sushi löytyy myös Helsingistä! Hopi hopi Lönnrotinkadulle!

Previous Post Next Post

14 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, syyskuu 8, 2015 at 10:01

    Näyttää kyllä hyvältä :). Hyvä tieto myös, että Helsingistäkin löytyy samaa ketjua, joten pistänpä tuon harkintaan.

    • Reply Martina tiistai, syyskuu 8, 2015 at 10:08

      Järvenpään parasta sushia ehdottomasti! Ehkä myös Järvenpään ainoa sushipaikka. 😀 Ja siis erittäin hyvä sellainen, menen varmasti toistekin.

      Helsingin paras sushipaikka on kuitenkin mielestäni Tokyo 55. Täytyykin houkutella Henkka sinne taas joskus lounastreffeille. Sinne ehtii juuri ja juuri herkuttelemaan lounastauolla jos menee autolla.

      • Reply Jerry / Pako Arjesta tiistai, syyskuu 8, 2015 at 11:48

        Tuo Tokyo 55 pitää käydä testaamassa, kuten myös siihen viereen auennut upouusi Izakaya :). Ei vaan olla saatu vielä aikaiseksi Tiian kanssa.

        • Reply Martina tiistai, syyskuu 8, 2015 at 12:07

          Hei kiitos Izakaya-vinkistä! En tiennytkään että siinä on nykyään myös semmonen. 🙂

        • Reply Daniel tiistai, syyskuu 8, 2015 at 15:53

          Itse olen käynyt Kin Sushissa useammankin kerran ja työkaverin kehuttua Tokyo 55- ravintolaa, pitihän sekin käydä kokeilemassa. Loppujen lopuksi kaiken hehkutuksen jälkeen olin TODELLA pettynyt tarjontaan. Syötäviä susheja ei buffassa ollut kuin muutamaa erilaista, eikä tarjolla ollut muuta kuin sushia.
          Mielestäni Kin Sushi pesi paikalla pöytää mennen tullen, mutta sitäkin parempana pidän Fukua – paljon eri susheja ja muita vaihtuvia aasialaisia ruokia; hieman hintavampi, mutta sen väärti…
          Buffet- safkathan ovat kuitenkin aina vähintäänkin kyseenalaisia ja aina kannattaisi kokeilla a’la carte safkoja, jos tarkoituksena on kokeilla ravintolan tasoa. 🙂

          • Martina keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 08:37

            Fukua en olekaan vielä testannut. Täytyypä laittaa korvan taakse. Ja totta, a la cartella ja buffetilla voi olla huima ero. Kin Sushin sekä Tokyo 55:n buffeteista pidin molemmista. 🙂

      • Reply Lode tiistai, syyskuu 8, 2015 at 16:58

        Tervetuloa Jäkeen 🙂 Olen seurannut blogianne jo jonkin aikaa, sain aikanaan vinkin Tonilta.
        Kin Sushi on tietääkseni Järvenpään ainoa sushipaikka, toki joistain kiinalaisistakin niitä saa myös muun ruoan ohella (mutta ei voi verrata Kin sushiin)
        Testatpaaka Ravintola Huili, Huvila, Zapata, Casa Toscana….
        Tokyo55 on kyllä silti paras minunkin mielestäni!

        • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 08:39

          Kiitos Lode! Järvenpääläisenä on hyvä olla. 🙂 Kiva kuulla että olet ollut mukana menossamme jo jonkin aikaa. Toivottavasti viihdyt jatkossakin: 🙂 Kiitos ravintolavinkeistä! Käydään ehdottomasti tutustumassa noihin. Zapata onkin itseasiassa jo tuttu. Olemme syöneet siellä pari kertaa ja bilettäneet muutamia kertoja muualla asuessamme, emme tosin enää aikoihin. Tokyo 55 on ihan huippu! Se kun saataisiin Jäkeen niin olisin iloinen! 🙂

  • Reply Taija tiistai, syyskuu 8, 2015 at 12:29

    Jos tykkäsit Kin-sushin buffetista, niin kokeilepa a’la carte-listan susheja! Ne vasta herkkua onkin ja aina kauniisti esillä, vaikka mukaankin ostaisi! Stadissa suosittelen Umeshua töölössä. Helsingin paras sushipaikka!😊

    • Reply Martina tiistai, syyskuu 8, 2015 at 13:13

      Kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla myös a la carte -listan susheja! Kauniisti aseteltu ruoka myös maistuu aina jotenkin paremmalta. 🙂 Umeshua en olekaan vielä kokeillut. Laitan senkin korvan taakse. Tällä hetkellä Helsingin sushilempparini on Tokyo 55.

  • Reply Hanne keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 10:40

    Toihan on ihan pakko tulla testaamaan sitten kun en enää laihduta:):)

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 12:27

      Eihän sushi ole kovin paha asia laihduttajalle (näin olen aiankin itselleni uskotellut).. Tai no, sushiBUFFET voi olla, siellä kun harvoin pysyy kohtuudessa. 😀

  • Reply Tiina perjantai, maaliskuu 18, 2016 at 18:45

    Erittäin hyvä paikka, ihanaa ruokaa ja iloinen palvelu, tykkään myös tosi paljon.

    • Reply Martina lauantai, maaliskuu 19, 2016 at 07:58

      Kin Sushi on kyllä tosi kiva paikka palvelua myöten. Odotan jo innolla että pääsen taas sushille. Nyt raskaana ollessa en saa syödä sitä, mutta suunnittelin jo, että voisimme ajaa synnäriltä kotiin Kin Sushin kautta ja napata vähän take away -sushia mukaan. 😀 Sushin himo on todella kova! 😀

    Leave a Reply