Cinque Terre,  Italia,  Liguria,  Ulkomaat,  Yleinen

Vernazza, Cinque Terre

Vanhat kivirappuset kiemurtelevat kapeampaakin kapeammilla kaduilla. Portaat ovat epäilemättä vanhat, samoin niitä reunustavat talot. Pysähdyn vähän väliä ihastelemaan kauniita yksityiskohtia, värikkäitä kukka-asetelmia, vanhoja ovia ja edessä aukeavaa maisemaa. Matkaa on kuitenkin jatkettava, sillä perillä odottaa maisemat alas Vernazzan kaupunkiin.

Kiipeämme kohti Castello Dorian linnoitusta Cinque Terren toiseksi pohjoisimmassa kylässä Vernazzassa. Linnoitus rakennettiin aikoinaan suojaamaan kaupunkia merirosvojen hyökkäyksiltä. Mietin hetken vuoden 2011 rankkasateiden aiheuttamia maanvyöryjä, jolloin Vernazza evakuoitiin kokonaan, kun sen kaduille vyöryi valtavat määrät mutaa. Paljon ovat nämäkin kadut nähneet.

Päivä on kuuma, kiipeäminen tuntuu raskaalta, mutta varjoisilla kujilla on viileämpää kuin perillä näköalatasanteella. Perillä ihailemme kaupunkia ääneti ja päätämme kiivetä vielä vanhaan kiviseen torniin, joka nököttää selkämme takana.

Tornin juurella ollessamme eräs nainen ryntää oviaukosta ulos ja sopertaa paniikinomaisesti anteeksipyyntöjään. Ihmettelemme mitä on tapahtunut ja Henkka totetaa, että taisi olla joku kammo ja paniikki. Ymmärrän, tornin näköalapaikka on korkealla ja matka sinne kulkee kapeaa portaikkoa pitkin.

En kuitenkaan ymmärrä olla huolissani omasta korkeanpaikankammostani, saati ahtaanpaikankammostani. Onhan tässä ennenkin kiipeilty torneihin. Vaan ylös kiivettyäni askel yllättäen heittääkin, päässä huippaa ja sydän lyö ylimääräisen lyönnin.

Okei, tämä on sittenkin astetta pahempi rasti, vaikka torni itsessään ei ole kovin korkea. Se vaan sattuu sijaitsemaan kaupungin korkeimmalla kohdalla ja olen nähnyt turvallisemmankin oloisia kaiteita. Huh, ymmärrän täysin jos täältä haluaa rynnätä pois. Taistelen itsekin parhaillaan tuota halua vastaan.

Kuvaaminen ja maisemat voittavat kuitenkin pelon ja pyörin kaidetta pitkin kännykkäkamerani kanssa. Kerron Henkalle, että nyt vähän jännittää, enkä tiedä kauanko uskallan olla täällä. Kuvaushetken jälkeen laskeudummekin alas tornista, kävelemme kapeiden kujien välistä takaisin sataman keskusaukiolle, istahdamme terassille ja tilaan jääkylmän sitruunaspremutan, eli tuorepuristetun mehun. Se maistuu taivaalliselta.

Nautimme olostamme terassilla kaikessa rauhassa. Katselemme merimaisemaa ja sen takana värikkäänä hohtavaa vanhaa kalastajakaupunkia. Kaunis paikka tämäkin, niin kuin koko Cinque Terre.

Vastapäätä Castello Doriaa, viiniköynnösten keskellä korkealle kohoavalla vuoren rinteellä näkyy kävelytie, jolla on paljon ihmisiä. Sieltä saisi varmasti upeita kuvia. Tyydymme kuitenkin Castello Doriasta ottamiimme kuviin, sillä päivä on pitkä ja kuuma, ja edessä on vielä kaksi kylää koluttavana. Myöhemmin Cornigliassa saamme todeta energioiden säästelyn kannattaneen. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin.

Kävelemme kaikessa rauhassa takaisin juna-asemalle. Piipahdamme matkamuistopuotiin ostamaan pienen tuliaisen blogillemme, tuoksuttelemme kadulle kantautuvia valkosipulisia tuoksuja ja käymme kuolaamassa ruokapuodin vitriinin tarjontaa. Käännyn vielä ympäri ja katson alas kaupunkiin. Vernazza, olet kaunis.

Kommentit pois päältä artikkelissa Vernazza, Cinque Terre