Kotimaan parhaat

Joskus lähelle ei vaan näe. Ei ainakaan ennen kun on astunut hieman kauemmaksi. Ja siltikin sitä saattaa katsella muualle, vaikka ihan siinä nenän edessä olisi vaikka mitä ihanaa, kun vaan malttaisi keskittyä hetken. Matkat ulkomaille ovat toki hienoja ja pitkän lennon päässä odottavissa eksoottisissa maisemissa on sitä jotakin, mutta haluan nyt alkavan kesän kunniaksi katsella hetken ihan tähän lähelle. Suomeen. Rakkaaseen kotimaahamme.

Kotimaallamme on tarjota niin paljon ja silti kuljemme täällä usein sokeina katse maassa tai niin kovalla kiireellä kiitäen, ettemme huomaa edes kadulla vastaan tulevaa ystävää, saati kivoja yksityiskohtia ympäröivässä maisemassa. Suomi on kaunis, omat kotikulmat ovat kauniita ja meidän tulisi antaa enemmän arvoa niille. Omistettaisiinko siis tämä päivä kotimaallemme?

Kotimaan matkailu avartaa ja Suomessa on loputtomasti ihania kesäkaupunkeja, talvikohteita, syksyn ruskaa ja kevätretkiä. Täällä voisi kiertää ikuisesti ja löytää aina jotain uutta.

Suomessa on upeat neljä vuodenaikaa, jotka tarjoavat matkailijalle paljon erilaisia kokemuksia, kauniita maisemia ja kyvyn osata arvostaa kesää sen taas koittaessa, talven riemuja pitkän syksyn jälkeen ja kevään ensimmäisiä auringonsäteitä kaamoksen jälkeen. Ja kyllä ne syksyn ensimmäiset kirpeät kelitkin ovat tervetulleita tukahduttavien kesähelteiden jälkeen. Ruskan väriloistosta puhumattakaan.

Suomessa voi nauttia upeista järvimaisemista, villinä pauhaavan meren kohinasta, keskikesän vehreästä juhlasta, yöttömästä yöstä, sopivan rajuista ukkoskuuroista, kevään ensimmäisestä juoksulenkistä kuivalla maalla ja kauniista iltaruskosta, joka värjää taivaan hempeän vaaleanpunaiseksi.

Suomalaiseen maisemaan kuuluvat pehmeät lumikinokset, puiden oksille pakkautunut lumi, punaiset posket ja huurteeseen jäätyneet ripset iloisen ulkoilijan kasvoilla. Täällä voi ihailla revontulia, kirkasta tähtitaivasta ja alati vaihtuvaa säätä.

Suomalaiseen sielunmaisemaan kuuluu punainen tupa ja perunamaa, hiekkainen mökkitie, niityn laidalla kasvavat lupiinit, huojuvat heinäpellot ja paljaat varpaat Seurasaaren piknikillä. Sielu lepää laiturilla veden liplatusta kuunnellessa, soutuveneen lipuessa äänettömästi järvenselällä ja auringonlaskua mökin terassilla ihaillen.

Rakkaan kotimaamme ilosanomaa on julistettu jo pitkään Instagramissa #suomiretki -hashtagin alla. Suomi-fiilistelyjä voi siis jatkaa siellä. Missä päin Suomea sinä aiot viettää tämän kesän leppoisat päivät?

Tämä blogikirjoitus on osa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina järjestettävää Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järkkääjinä Suomessa toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Meidät löydät Instagramista nimellä keltaisessakeittiossa

Previous Post Next Post

14 Comments

  • Reply Ansku BCN torstai, kesäkuu 4, 2015 at 09:55

    Vielä reilu kuukausi pitäisi jaksaa ja sitten pääsen kesä-Suomeen! Enpä laske päiviä, en…

    • Reply Martina torstai, kesäkuu 4, 2015 at 11:53

      Toivotaan oikein kauniin kesäistä säätä niin Suomi pääsee näyttämään parastaan! 🙂

  • Reply Hanne torstai, kesäkuu 4, 2015 at 15:00

    Koska tulee häistä juttua? Nyt en enää malta odottaa….

    • Reply Martina perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 08:30

      Itse asiassa tänään tulee ensimmäinen pieni juttu. Lisää tulee sitten kun saan kuvat käsiini. 🙂

  • Reply Hellevi torstai, kesäkuu 4, 2015 at 18:39

    Ihania kauniita maisemia rakkaasta kotimaasta. Kesällä tulee varmaan nautittua Helsingistä, Sulkavasta, Somerosta, Vantaasta ehkäpä myös Kuurinkalliosta ja Haarajoesta. Tutun näköiset varpaat yhdessä kuvassa.

    • Reply Martina perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 08:33

      Suomi on ihana ja kaikki nuo luettelemasi paikat etenkin. Paitsi että mitä on Somerolla? Jep, voipi olla että nuo kuvan varpaat on kuvattu eräällä Seurasaaren kalliolla vietetyllä piknikillä äidin kanssa. 🙂

  • Reply marikaw torstai, kesäkuu 4, 2015 at 22:11

    Neljä vuodenaikaa on ihan parasta! Kaikissa on jotain hyvää ja ihana saada kokea vaihtelua. 🙂 Pieniä ja isompiakin seikkailuja ois tarkoitus kesän aikana saada tehtyä, reissu Kilpisjärvelle ehkä massiivisin suunnitelma tällä hetkellä.

    • Reply Martina perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 08:35

      Neljä vuodenaikaa on todella jees, vaikka pitkä talvi tuntuukin välillä masentavalta. Mutta ilman sitä ei osaisi nauttia kesästä samalla tavalla kuin nyt. 🙂 Kilpisjärven reissu kuulostaa huikealta ja kaikki pienetkin reissut on mukavia piristyksiä arkeen. Ihanaa kesää!

  • Reply Jenna perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 09:58

    Ihania kuvia. Neljä vuoden aikaa on rikkaus. Kaikissa vuodenajoissa on hyvät ja huonot puolensa. Juuri nyt Suomi on kyllä kauneimmillaan! 🙂

    • Reply Martina perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 12:35

      Minäkin pidän eniten Suomesta juuri tähän aikaan vuodesta. Niin kaunista ja vihreää! 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon perjantai, kesäkuu 5, 2015 at 19:10

    Suomi on kaunis jokaisena vuodenaikana, mutta kyllä vaan kesä on mun suosikki! Alkoipa tekeen mieli skumppaa! 8D

    • Reply Martina lauantai, kesäkuu 6, 2015 at 18:56

      Kesä on paras, mutta sitä ei osaisi arvostaa samalla tavalla ilman talven kylmyyttä ja ankeutta. Mullekin maistuisi skumppalasillinen. Vaikkapa kesän kunniaksi. 🙂

  • Reply Satu VW I Destination Unknown lauantai, kesäkuu 6, 2015 at 17:28

    Enää reilu viikko ja sitten Suomi, en malttaisi odottaa! Ja täältähän löytyi muutama kuva omasta rakkaasta kotikaupungista…. <3

    • Reply Martina lauantai, kesäkuu 6, 2015 at 18:58

      Suomi on niiiin ihana! Tervetuloa nauttimaan kesästä! 🙂

    Leave a Reply