Makeat herkut,  Reseptit,  Yleinen

Kahden aineksen Nutellakakku

Kyllä vain, tämä kakku on tehty vain kahdesta aineksesta: Nutellasta ja kananmunista. Kuulostaa hullulta, eikö? Niin minustakin ja juuri siksi sitä oli pakko kokeilla. Ja okei, roihuavana riehuva rakkauteni Nutellaa kohtaan edesauttoi myös kakun pääsemistä testattavaksi. Eihän se nyt vaan voi olla pahaa jos siinä on purkillinen Nutellaa!

Testiajankohdaksi valikoitui pääsiäinen, jolloin perheeni tuli meille viettämään herkullista pääsiäismaanantaita. Leivoin kakun edelleen hieman epäluuloisena edellisenä päivänä ja nostin herkun pöytään yhdessä muiden makeiden kanssa, joita olin hankkinut ihan varmuuden vuoksi, jos kakku ei onnistuisikaan. Olin oikeasti todella epäluuloinen. Kananmunaa ja Nutellaa, eikä muuta. Ihanko oikeasti?

Uskokaa tai älkää, mutta kokeilu oli onnistunut, ja vaikka kakun ulkomuoto ei ollut tomusokerikuorrutuksesta huolimatta sieltä parhaasta päästä, oli maku ja koostumuskin erittäin toimiva. Kakun pitää kuitenkin antaa levätä jääkaapissa yön yli, niin että sen maut tasaantuvat. Juuri uunista tullut kakku maistui mielestäni omituisesti kananmunalta, mutta jääkaappiyön jälkeen kakku oli oikein mainion makuinen. Tätä kannattaa kokeilla, etenkin jos olet yhtä heikkona Nutellaan kuin minäkin.

Ja hei, tämä on varmasti universumin helpoin gluteeniton suklaakakku! Otapa siis resepti talteen jos on joskus tarvetta gluteenittomalle leivonnalle.

Kahden aineksen Nutellakakku

– purkki (350 g) Nutellaa (tai muuta suklaa-hasselpähkinälevitettä)
– 5 kananmunaa

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihinsa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita Nutella keltuaisten joukkoon. Nostele Nutella-keltuaisseos varovaisesti useammassa osassa (kolmessa tai neljässä) valkuaisvaahdon sekaan.

Kippaa massa leivinpaperoituun ja öljyllä tai voilla voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ja jätä jääkaappiin tekeytymään yön yli. Maista ja hämmästy. Miten näin yksinkertainen kakku voi olla näinkin toimiva? Miksei tätä ole keksitty aiemmin?

Kommentit pois päältä artikkelissa Kahden aineksen Nutellakakku