Yleinen

10 matkakuvaa

Matkablogeissa on kiertänyt hauska 10 matkakuvan haaste, johon minunkin piti päästä ottamaan osaa. Niinpä tutkin eräänä viikonloppuna kuvakansioitamme ja valitsin kuhunkin otsikkoon sopivan kuvan teille näytettäväksi. En valinnut välttämättä parasta kuvaa, vaan pyrin laittamaan tähän mahdollisimman erilaisia kuvia eri puolilta maailmaa. Silti tässä on kieltämättä aika paljon Italiaa ja Karibiaa. Minkäs teet.

Kuvien valitseminen oli yllättävän hauskaa puuhaa. Suosittelen kokeilemaan! Nappaa tästä siis haaste itsellesi jos et ole sitä vielä tehnyt!

1. Kuva lentokoneen siivestä

Matkalla Miamiin. Vai oltiinkohan tässä menossa vasta Lontooseen. No, joka tapauksessa matkafiilis oli kutkuttavan ihana ja maisemat lentokoneen ikkunasta kiinnostavat.

2. Paras vahingossa onnistunut otos

Lintu lensi siivilleen Italiassa. Olin kuvaamassa muuria ja sillä istuskelevaa lintua, kun siivekäs lehahti yhtäkkiä lentoon. Liikkuvasta kohteesta huolimatta vahinkokuva onnistui ihan mukiinmenevästi ja siitä tuli yksi koko reissun lempikuvistani. Siivilleen nouseva lintu kuvaa matkaa myös symbolisesti, sillä olen ollut matkan jälkeen lähes kuin toinen ihminen. Entinen jännittäjä ei stressaa enää läheskään yhtä paljon kuin ennen ja uskaltaa heittäytyä paremmin tuntemattomaan. Italia teki minulle todella hyvää.

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Antiguan aalloissa pyörivä appiukko, joka oli kuin pikkulapsi innostuessaan trooppisen lämpimästä lomameiningistä paratiisirannalla. Katselin iloista miestä hymyillen ja tuohon hetkeen kiteytyi kaikki se riemu, joka onnistuneesta matkayllätyksestä seurasi. Vielä vähän aikaa sitten appiukolla ei ollut aavistustakaan siitä, että hän on kohta Karibian auringon alla.

4. Luontokuva

Grenadan luonto on mieletön. Siinäkin kasvaa banaaniterttu ihan muina hedelminä kaikessa rauhassa keskellä viidakkoa. Vieressä nökötti ananas ja ympärillä loisti upeiden trooppisten kukkien kirkkaat värit. Karibian kauneutta vehreimmillään.

5. Kuva yläilmoista

Tähän olisi ollut monta mainiota vaihtoehtoa, mutta päädyin lopulta kotimaiseen tyyneen kauneuteen Näsijärven muodossa. Kuva on otettu tietysti Näsinneulasta, vatsa täynnä hyvää ruokaa.

6. Postikorttimaisema

Tämä Italian Corinaldon viinitilalla otettu kuva on minusta niin postikorttimainen kuin vaan voi olla. Meinasin jättää tämän viimeisen kolkan kiertämättä, mutta laahustin kuitenkin väsyneet jalkani viiniviljelmien viereen ja vau mitkä maisemat minua tervehtivät. Kannatti laahustaa!

7. Kuva matkaseurasta

Hän on matkamaskottimme Lasse, joka on aina syyllinen kaikkeen pahennusta herättävään, rikkinäisiin asioihin ja kaapista kadonneisiin karkkeihin. En minä vaan Lasse! P.S. Pahoitteluni taustalla näkyvästä photobomb-tyypistä, joka tuli törkeästi pilaamaan Lassen hienon poseerauskuvan. Tanskalaisilla patsailla ei ole mitään käytöstapoja..

8. Fiilistelykuva palmun alla

Palmukuvia oli kuvakansioissa vaikka millä mitalla ja suurin osa niistä oli otettu tietenkin Karibialla. Valitsin niistä lopulta tämän Barbadoksella otetun kuvan, jossa pehmeä rantahiekka kutsuu luokseen paljain jaloin temmeltämään. Ja se palmu, se on yläpuolellani kuten otsikko kertoo. Fiilistelykuva palmun alla. Ei kukaan sanonut että palmun pitää näkyä kuvassa.

9. Hyvää huomenta -kuva

Hyvää huomenta Kööpenhamina! Hotellihuoneen parvekkeelta kuvatut kauniit sävyt toivottivat meille onnea ruokabloggaajien Bosch Baking Day -skabaan.

10. Lempikaupunkini

Aina ja ikuisesti Rooma. Tarvitseeko tähän muka perusteluita?

EDIT: Haaste on peräisin Journey Diary -blogista.

Kommentit pois päältä artikkelissa 10 matkakuvaa