Pääsiäisen kattaus

Pääsiäinen tulee ja sehän on kevään ja kukkien aikaa. Keltaiset narsissit ovat kuin pieniä aurinkoja, pajunkissat tuntuvat pehmeältä poskea vasten ja pian ne koivunoksatkin alkavat vihertää. Hennot helmililjat ilahduttavat silmää ja ihan kohta odotellaan ensimmäisiä krookuksia. Luonto puhkeaa kukkaan ja kevät tulee! Kaikki se väri-ilottelu alkaa pääsiäisestä.

Mitä jos tekisit tänä vuonna oikein kukkaisan ja kauniin pääsiäiskattauksen. Osta kasa kevään värisiä kotimaisia kukkia, jotka tunnistat sirkkalehtimerkistä (voit käydä kurkistamassa miltä merkki näyttää esimerkiksi täältä). Kotimaisia kukkia ostamalla edistät myös kotimaista työllisyyttä. Mikäs sen parempaa kuin ihailla kaunista kukkaloistoa ja tietää samalla, että näin kauniilla tavalla on tullut taas tuettua kotimaan taloutta näinä hankalina aikoina. Pöytään katat tietysti mahdollisimman kotimaista ruokaa.

Meidän kattaus kukkii pääsiäisenä runsaana. Pääosassa loistavat keltaiset tetenarsissit ja seassa on myös keväisiä tulppaaneja. Väritys on pirteän keväinen. Tulppaanit voi ostaa vasta vähän ennen h-hetkeä, mutta tetet kannattaa hankkia jo noin viikkoa aikasemmin, jotta kukka ehtii avautua kauneimmilleen. Jos taas tuntuu, että narsissi aukeaa liikaa, voit hillitä sen kasvuhaluja pitämällä kukkaa viileässä, esimerkiksi pihalla tai parvekkeella.

Tetet ovat helppohoitoisia ja huolettomia kevätkukkia. Ne eivät hätkähdä pikkupakkasesta eikä sipulikukkaa tarvitse juurikaan kastella. Sen voi laittaa sisään, ulos, parvekkeelle, antaa ystävälle tai viedä naapurille pääsiäistervehdykseksi. Tete on ensimmäinen auringon pilkahdus kukkapenkissä ja antaa lupauksen tulevan kevään ja kesän kukkaloistosta.

Nyt kun kattaus on kunnossa, on aika miettiä pääsiäisen ruokalistaa. Pääsiäisaterialle on mukava valita niin ikään kotimaisia ja keväisiä makuja, jotka sointuvat kauniisti yhteen kukkaisan kattauksen kanssa. Mahtuu menuun toki myös muutama vieraileva tähti ulkomailtakin.

Juhlava ja tyylikäs alkukeitto syntyy valkosipulista, maidosta ja muista kavereista. Myös juustoinen savuporo-pekonikeitto saa aikaiseksi tyytyväistä hyminää ruokavieraiden joukossa. Raikas persikoista, mozzarellasta ja ilmakuivatusta kinkusta koottu salaatti komppaa kauniisti kattauksen vehreää linjaa ja Jarkon salaatti nyt vaan toimii aina. Ihan aina.

Kullankeltainen sahramirisotto sopii täydellisesti pääsiäiskattaukseen. Lampaanliha on pääsiäispöydän kunkku, mutta mikään ei estä paistamasta vaikkapa meheviä ankanrintoja raikkaan keväisen appelsiinirisoton ja balsamicosiirapin kera. Nam. Toinen täydellisen hyvin toimiva yhdistelmä syntyy lohimedaljongeista, papu-pekonilisukkeesta sekä beurre blanc -kastikkeesta.

Jälkiruoaksi on tietysti pääsiäismunia, mutta myös muuta makeaa on kiva nostaa kahvipöytään. Oma suosikkini on Key Lime Pie, josta voi tehdä myös sitruunaisen version, joka sopii väreiltään täydellisesti pääsiäispöytään. Koristeeksi kakkuihin tyrkätään tietysti pieniä pääsiäismunia. Myös sitrustartaletit sopivat mainiosti keväisen keltaiseen pääsiäispöytään ja söpöt suklaavaahtokarkit sopivat hyvin suklaamunien kaveriksi.

Näillä eväillä Keltainen keittiö odottaa innolla pääsiäistä ja toivottaa kevään tervetulleeksi! Olen aivan varma, että pääsiäiskattauksessa loistavat tetet houkuttelevat auringonkin esiin.

Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply