Praha,  Tsekki,  Ulkomaat,  Yleinen

Prahan matkaopas

Prahan linna, Kaarlensilta ja Vanhankaupunginaukio Astronomisine kelloineen lienevät Prahan tunnetuimmat nähtävyydet ja upeita ne ovatkin. Kannattaa tutustua myös Mala Stranan alueeseen sekä piipahtaa vähän kauempana turistivilinästä, istahtaa alas oluttuopille ja nauttia kauniin kaupungin lämpimästä tunnelmasta. Rohkeimmat maistavat absinttia sellaisenaan tai vaikkapa siitä tehtyä jäätelöä. Käy jokiristeilyllä Vltava-joella, kiipeä Petrinin kukkulalle ja siellä näköalatorniin, josta aukeaa maisemat kohti Prahan keskustaa ja linnaa. Linnan alueella maisemanmetsästäjän ehdoton kohde on Vituksen katedraalin torni. Edullinen hintataso ilahduttaa kävijää ja Praha hurmaa mihin vuodenaikaan tahansa.

Yleistä

Praha on erittäin pidetty kaupunki Keski-Euroopassa enkä yhtään ihmettele miksi. Tsekin pääkaupunki on kaunis, sen vanhat rakennukset tarjoavat runsaasti silmänruokaa eikä kaupungin edullinen hintataso tee liian isoa lovea lompakkoonkaan. Prahassa on hyvä vapaamielinen henki, englantia puhutaan yleisesti ja kaupunki on helposti käveltävissä. Myös julkinen liikenne toimii moitteetta.

Prahan valuutta on Tsekin koruna (CZK). Voit tarkistaa tämän hetken kurssin vaikkapa täältä. Ravintoloissa on tapana jättää tippiä, joka on noin 10% laskun loppusummasta. Joskus tippi sisältyy jo laskuun ja se on silloin selkeästi merkitty.

Praha on siisti ja puhdas. Kaupungissa on hyvin merkityt siistit yleiset wc:t, joiden käytöstä otetaan pieni noin 10 korunan maksu. Hanavesi on juotavaa, mutta herkkävatsainen turvautuu silti pulloveteen, sillä erilainen bakteerikanta voi aiheuttaa ongelmia (nimimerkillä: kokemusta on).

Sää Prahassa on mannermainen, eli kesät ovat kuumia ja talvet verrattain kylmiä. Sää on kuitenkin keskieurooppalaisittain ailahtelevainen ja talvisin on paljon leutoja päiviä ja kesäisin välillä viileämpää. Sateita saadaan ympäri vuoden, mutta sateisinta on kesällä ja syksyllä. Kesä kestää pidempään kuin Suomessa, ja huhtikuusta syyskuuhun onkin usein mukavan kesäistä. Kello on Prahassa tunnin vähemmän kuin Suomessa. Lentoaika Helsingistä Prahaan on noin 2 tuntia.

Kaupunki ja nähtävyydet

Prahan halki virtaa Vltava-joki, jonka molemmille puolille kaupunki on rakentunut. Joen yli kulkee kuuluisa Kaarlensilta. Prahaa kutsutaan muun muassa Euroopan eurooppalaisimmaksi kaupungiksi ja kaikkien kaupunkien äidiksi. Siellä on paljon vanhaa rakennuskantaa ja upeita nähtävyyksiä.

Prahan keskusta sijaitsee Vltavan mutkan sisäpuolella Vanhassakaupungissa. Vanhankaupunginaukiolla on paljon vilinää, nähtävyyksiä ja terasseja. Vanhankaupungin pohjoisosia kutsutaan nimellä Josefov ja vanhoissa juutalaiskortteleissa on paljon nähtävää. Pohjoisessa joen toisella puolella on vihreä Letna-puisto.

Vanhankaupungin eteläpuolella sijaitsee Uusikaupunki, jonka keskeisin alue on Vaclavin aukio. Uudessakaupungissa sijaitsee myös Prahan päärautatieasema.

Joen toisella puolella sijaitsee vehreä ja puistomainen Petrinin kukkula, jonka huipulla olevasta näköalatornista avautuu upeat maisemat alas kaupunkiin. Viereisellä kukkulalla sijaitsee Prahan linna. Linnan alueella on muun muassa upea Pyhän Vituksen katedraali.

Petrinin kukkulan ja Prahan linnan välissä on viehättävä Mala Stranan kaupunginosa, jossa on paljon pikkuputiikkeja, hotelleja, baareja ja ravintoloita turisteille. Mala Stranassa on myös paljon paikallista asutusta sekä suurlähetystöjä. Mala Stranan ja Vltava-joen välissä sijaitsee rauhaisa Kampan saari.

Ruoka ja juoma

Praha on tunnettu oluistaan. Hyviä ja edullisia oluita saa ympäri kaupunkia ja tuopillisen kanssa on mukava istua pubissa tai jollakin viihtyisällä terassilla. Kaupungissa on myös kaksi kivaa olutmuseota ja eräässä ravintolassa oluttuoppi tulee pöytään junaraiteita pitkin. Prahassa on hieman yllättäen myös erittäin viehättäviä viinibaareja, joissa kannattaa maistaa paikallisia viinejä, joista etenkin punainen Frankovka on erittäin maukasta. Praha on tunnettu myös absintista, johon liittyy erilaisia taruja ja uskomuksia.

Paikallinen ruoka on lihapitoista ja lisukkeena on usein perunaa. Maistamisen arvoinen on ainakin koverretun leivän sisältä lusikoitava leipägulassi, jota kannattaa maistaa vanhassakaupungissa sijaitsevassa Mlejnice-ravintolassa. Myös R.M.Rilke tarjoilee paikallisia ruokia ja Mala Stranassa sijaitseva U Magistra Kelly on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen söpö pieni ravintola, jossa kaikki valmistetaan alusta alkaen itse. Pikkunälkään suosittelemme Borsalinon pizzasliceja.

Ravintolaa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota ovenpielestä löytyvään Tripadvisor-lätkään. Me erehdyimme menemään tunnelmallisen näköiseen täynnä ihmisiä olevaan ravintolaan, jossa lätkää ei ollut. Tunnelma oli hyvä, palvelu ystävällistä, mutta se tärkein, eli ruoka oli vain ihan ok, jos sitäkään. Emme tehneet kyseisestä ravintolasta postausta ollenkaan, sillä emme voi suositella sitä muille. Etsikää siis vihreä Tripadvisor-lätkä ovenpielestä niin päädytte varmemmin hyvään ravintolaan. Ruoanystävä tsekkaa myös Gastronomiamuseon.

Prahan pubietikettiin kuuluu ainakin pari vanhaa tapaa, joista toinen lienee pätevä vielä nykyaikanakin. Ja miksei sitä toistakin voi käyttää villeinä viikonloppuiltoina. Ensimmäinen tapa on lätkäistä pöytään pöydällä telineessä oleva lasinalunen sitten kun on valmis tilaamaan. Tästä tarjoilija tietää tulla ottamaan tilauksesi vastaan. Tulee hän paikalle tosin muutenkin, sillä eiväthän kaikki tiedä tätä sääntöä. Toinen vanha tapa on se, että mies menee pubiin ennen naista. Tämä juontaa juurensa siitä, että pubissa saattoi olla menossa tappelu, eikä ollut suotavaa, että nainen joutuu keskelle nujakkaa ennen miestä. Jos siis miehesi tunkee pubin ovesta ensimmäisenä sisään, ei hän ole epäkohtelias, vaan haluaa suojella sinua sisällä mahdollisesti käynnissä olevalta tappelulta. Usko pois.

Liikkuminen

Prahan lentokenttä, Vaclav Havel (entinen Ruzyne) sijaitsee 20 kilometriä kaupungin keskustasta luoteeseen. Lentokentältä voi ottaa taksin kaupunkiin, mutta edullisemmin pääsee paikallisbussilla, joka kulkee lentokentän ja Prahan keskustan väliä noin 20 minuutin välein.

Vaihtoehtoisesti voit ottaa myös bussin metron pääteasemalle Zliciniin ja kulkea sieltä metrolla haluamallesi pysäkille keskustassa. Matka-aika molemmissa vaihtoehdoissa on suunnilleen sama, noin tunnin verran tai vähän alle. Zlicinin kautta kulkuvälinettä joutuu vaihtamaan kerran, mutta väkeä on vähemmän kuin suoraan keskustaan menevässä bussissa, joka voi olla aivan tupaten täynnä. Metrolla voit myös päästä lähemmäs hotelliasi kuin bussilla. Me suosimme jatkossa Zlicinin kautta kulkemista.

Me ostimme lentokentältä molemmille Prague cardit, eli kortit, joilla saimme kulkea koko reissumme ajan julkisilla kulkuvälineillä. Kortilla pääsi myös ilmaiseksi moneen museoon ja nähtävyyteen. Joistain paikoista sillä sai alennusta. Kortti osoittautui hintansa arvoiseksi kun kiersimme tärkeimmät nähtävyydet ja käytimme jonkin verran julkisia kulkuvälineitä.

Praha on hyvin käveltävissä, mutta esimerkiksi Prahan linnan kukkulalle voi olla mukavampi kulkea raitiovaunulla, etenkin jos hotelli sijaitsee kaupungin toisella laidalla, ja jos aikoo kiivetä perillä Pyhän Vituksen katedraaliin. Siinä jalat ovat muutenkin kovilla. Myös Petrinin kukkulan köysiratajunaan pääsee julkisen liikenteen lipulla.

Takseista kannattaa suosia takseja, joiden kyljessä on kolme A-kirjainta. Ne ovat ainakin luotettavia. Osa takseista saattaa yrittää huijata hölmöä turistia.

Majoitus

Suurin osa Prahan hotelleista sijaitsee Vanhankaupungin, Uudenkaupungin ja Mala Stranan alueella. Me majoituimme Uudessakaupungissa sijaitsevassa Ai Quattro Angelissa. Ensi kerralla otamme majoituksen kenties mieluummin Mala Stranasta tai Vanhastakaupungista, vaikka Uudenkaupungin pohjoisosistakin pääsee ihan kätevästi nähtävyyksille joko kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä.

Lue lisää Prahasta seuraavista blogeista:

Huge passion for life
Kipparin morsian
Maarit Helena
Syö Matkusta Rakasta

4 kommenttia

    • Martina

      Voi onnelliset, kauanko olette Prahassa? Praha on yksi kaikkien aikojen lempikaupungeistani enkä tiedä ketään, joka ei olisi pitänyt siitä. Tekin viihdytte varmasti. Kiva jos matkaoppaasta on hyötyä. Odotan jo innolla mielipiteitäsi ja postauksiasi ihanasta Prahasta. 🙂

    • Martina

      Kiva kuulla että löysit vinkkejä ja postauksesta on iloa! Ihanaa reissua teille! Praha on ihan superkiva paikka. Voisin mennä sinne milloin vaan uudestaan! 🙂