Farfalle con gorgonzola – Pippurinen sinihomejuustopasta

Meillä on tapana tehdä joulukinkun valmistumista odotellessamme pastaa pahimpaan nälkään. Tälle on oikeastaan hyvin käytännöllinen syy, sillä kinkun köllöttäessä uunissa, on vaihtoehtona vain liedellä valmistuvat ruoat. Hiilaripitoinen pasta täyttää sopivasti mahaa, mutta jättää tilaa myös myöhemmin illalla tai yöllä nautituille kinkkumaistiaisille. Syömme tavallaan aterian hiilarit ensin pastan muodossa ja proteiinin sitten myöhemmin kun tappelemme uunituoreista kinkkuviipaleista. Joulukinkku maistuu muuten ehdottomasti parhaalta tuolloin. Aattoa edeltävänä yönä juuri uunista tulleena. Namskis.

Se joulukinkusta, nyt on kuitenkin jo tammikuu. Kinkunodottelupasta sopii kuitenkin mainiosti mihin vuodenaikaan tahansa, joten tässäpä olisi ihanan täyteläisen sinihomejuustopastan resepti. Pippuri tuo pastaan potkua ja resepti on peräisin mistäpä muualtakaan kuin pastanystävän raamatusta Aglio e Oliosta.

Farfalle con gorgonzola

– gorgonzolaa (tai Auraa, joka sopii tähän hyvin murenevan rakenteensa ansiosta)
– loraus kermaa
– ripaus sokeria
– mustapippuria
– salviaa (meidän kaupasta ei löytynyt salviaa, joten käytimme basilikaa, mutta suosittelemme kuitenkin salviaa)
– farfalle-pastaa

Keitä pasta al denteksi, valuta vesi pois ja laita pasta takaisin kattilaan. Lisää sinihomejuusto murusina sekä loraus kermaa.

Mausta pienellä ripauksella sokeria, runsaalla mustapippurilla ja salvialla. Anna muhia hetki pienellä lämmöllä ja kun juusto on sulanut on pasta valmis nautittavaksi.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply