Praha,  Tsekki,  Ulkomaat,  Yleinen

Petrinin kukkula, Praha

Meillä on tapana kiivetä matkoillamme erilaisiin torneihin, joten oli selvää, että Prahassa kiipeäisimme ainakin Petrinin kukkulan yli kuuteenkymmeneen metriin kohoavaan näkötorniin ihailemaan maisemia. Mäen päällä olevan tornin huippu keikkuu 130 metrissä, joten voitte kuvitella miten hienot maisemat sieltä avautuu.

Näköalatornia kutsutaan myös pieneksi Eiffel-torniksi ja sen se on näköinenkin. Torniin pääsee kiipeämään portaita pitkin, jotka ovat mukavasti ulkoilmassa. Olo on tukeva, kaiteet riittävät, eikä olo ole turvaton, paitsi korkeanpaikankammoisella, joka voi katsella kuinka puiden latvat jäävät askel askeleelta alemmas ja alemmas. Hyhhyi ja jaiks!

Tyyppi on vähän huolestuneen näköinen. Miten niin jännittää olla korkealla?

Allekirjoittanut teki itseasiassa niin, että tuijotin tiukasti askelmia ja portaikon sisäseinää varoen visusti katsomasta ulos ennen kuin olin tornin huipulla. Siellä ei enää jännittänyt niin paljon. Jotenkin se huippaus katoaa kun on tarpeeksi korkealla. Siksi lentokoneessakaan ei jännitä yhtään. Pahinta on mielestäni siinä vaiheessa, kun vieressä on vielä vaikkapa niitä puunlatvoja tai matalampien rakennusten kattoja antamassa perspektiiviä siitä, kuinka korkealla tässä ollaankaan. Tarpeeksi ylhäällä ei vaan enää tajua olevansa niin korkealla. Hmm, vähän vaikea selittää, eikä korkeanpaikankammo ollut muutenkaan tämän jutun pointti, joten jatketaan eteenpäin.

Petrinin kukkulalla olisi paljon muutakin kivaa kuin näköalatorni, mutta koska me olimme paikalla iltasella pimeyden jo laskeuduttua, jatkoimme tornilta matkaa suoraan funikulaarille eli köysiratajunalle, joka vei meidät takaisin alas. Köysiratajunaan pääsee julkisen liikenteen lipulla. Me olimme ostaneet koko reissun ajan voimassa olevan lipun kaupungin julkisiin kulkuvälineisiin, joten pääsimme köysiratajunan kyytiin vain lippua vilauttamalla. Tai itse asiassa ei sitä tainnut kukaan edes katsoa…

Köysiratajuna

Kukkulalle voi toki myös kiivetä jos ei halua käyttää köysiratajunaa. Me kävelimme näköalatornille yön jo pimennyttyä, mutta näimme katuvalojen loisteessakin miten ihanan vehreä puisto on. Sen polkuja pitkin kävelisi mielellään päivänvalossakin, tai etenkin päivänvalossa, sillä pimeällä ympärilleen ei juuri nähnyt. Tänne olisi kiva tulla lenkkeilemäänkin, sillä mäkinen maasto sekä lukuisat portaat tuovat lisähaastetta pakaralihaksille.

Ensi kerralla Petrinin kukkulalle pitää palata tosiaan päiväsaikaankin. Polkuja pitkin kävelyn lisäksi vehreässä puistossa voi istuskella piknikillä ja napata kukkulan rinteillä kasvavista omena- ja päärynäpuista hedelmiä syötäväksi. Nebozizekin ravintolassa voi nauttia vaikkapa iltapäiväkahvit ja kukkulalta löytyvään peililabyrinttiin voi mennä sekoilemaan. Tällä kertaa minulla ei tosiaan ole näyttää teille kuin öinen Petrinin kukkula, mutta palataan asiaan valoisemmissa tunnelmissa, kunhan tieni vie uudestaan ihanaan Prahaan.

7 kommenttia