Yllätysten vuosi 2014

Jotkut vuosiluvut jäävät mieleen muita paremmin. Minulle esimerkiksi vuosi 2008 oli sellainen. Valmistuin tuolloin koulusta, vaihdoin työpaikkaa viisivuotisen Tiimari-urani päätteeksi, erosin poikaystävästäni, ostin asunnon ja muutin pois äidin helmoista. Tämä kaikki tapahtui ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Toisella vuosipuoliskolla 2008 tapasin Henkan ja perustin tämän blogin. Paljon isoja asioita yhden vuoden aikana. Ei ihme, että vuosiluku 2008 muistuu mieleeni tuon tuosta.

Isojen muutosten vuotta 2008 on vaikea päihittää, mutta vuosi 2014 jää historian kirjoihini onnellisten hetkien vuotena. Edellisen vuoden yhteenvedossa totesin vuoden 2013 olleen osaltani hieman synkempi vuosi, vaikka tapahtuihan tuolloinkin melko isoja ja kivojakin muutoksia. Julistin myös tuolloin, että vuodesta 2014 tulee parempi. Siitä on tultava. Olin oikeassa.

Vuosi 2014 alkoi edelleen appivanhempien kotona asuessa. Olin kotiutunut hyvin ja arki sujui jouhevasti. Aloitimme koko poppoo tiukan kuntokuurin, jonka päässä siinsi maaliskuinen loma Karibialla. Urheilin ehkä enemmän kuin koskaan, tarkkailimme porukalla ruokavaliotamme ja laskimme päiviä maaliskuussa koittavaan matkaan.

Ja se matka, se se vasta olikin jotain. Olimme suunnitelleet Henkan kanssa yllätysmatkaa Karibialle reilusti yli vuoden ajan, eli tosi pitkään. Henkan äiti tiesi, että lähdemme porukalla jonnekin lämpimään, mutta matkakohde pysyi häneltäkin salassa ihan viimeiseen hetkeen asti. Pääyllätetty Henkan isä ei tiennyt matkasta yhtään mitään ennen kuin herätimme hänet eräänä maaliskuisena aamuyönä muutama tunti ennen lähtöä ja kerroimme, että nyt lähdetään lomalle. Lisää kaikkien aikojen matkayllätyksestä voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Kaksi viikkoa Karibialla ja muutama yö Miamissa olivat ehdottomasti koko vuoden parasta aikaa. Irtiotto teki todella hyvää stressaavien aikojen jälkeen ja läheisten ihmisten yllättäminen näinkin massiivisesti on ihan parasta. Blogin kaikki Karibia-postaukset löydät täältä ja Floridassa vietetyt hetket on lisätty Yhdysvallat-tunnisteen alle.

Ihan kuin kahden viikon risteily Karibialla ei olisi ollut jo tarpeeksi mieleenpainuva, teki Henkka siitä entistä erityisemmän kosimalla minua eräänä iltana Karibian tähtitaivaan alla. Pikkuhiljaa kihlasormusten oston jälkeen aloimme suunnitella häitä ja vuodelle 2015 onkin tiedossa ainakin yksi huippuviikonloppu, kun astelemme vihille ja juhlimme kesähäitä. En malta odottaa!

Karibian reissun jälkeen leijailin pitkään hyvissä fiiliksissä, vaikka pari kivuliasta hammasleikkausta osuikin loman jälkeiselle keväälle. Edellisvuonna kovasti harmistuttanut hammasprojekti ei kuitenkaan tuntunut enää niin pahalle. Olin jotenkin jo turtunut jatkuvaan hammaslääkärissä ravaamiseen, lääkkeiden popsimiseen ja sairaslomalla olemiseen, vaikka toki järjetön rahanmeno ottikin päähän ja aiheutti toisinaan pienoista stressiä. Kun näillä hammasrahoilla voisi vaikka kustantaa yhdet häätkin.. Käänsin kuitenkin ajatukset positiiviseksi, sillä tajusin, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Keväällä saavutin myös yhden etapin ratsastajana, kun sain vihdoin kaikkien suostuttelujen jälkeen suoritettua taas yhden ratsastusmerkin. Tai no, taas ja taas, suoritin kaksi edellistä merkkiä muun ryhmän mukana ja tämänkin koulumerkin olisin voinut taitojeni puolesta suorittaa jo aikoja sitten, vaikka epäilin vielä suorituspäivänäkin osaanko kaikki merkkiin vaadittavat asiat. Vanha kunnon Iiro-heppa (ei kuvassa) hoiti homman kuitenkin hienosti ja hyvillä pisteillä läpi mennyt suoritus jätti kivan muiston myöhemmin kesällä vihreämmille niityille laukkaamaan lähteneestä Iirosta. Tämä oli viimeinen tuntimme yhdessä ja muistoksi siitä saan vuoden 2015 ratsastajakorttiini yhden merkin lisää. Kiitos Iiro!

Ja kun nyt ratsastuksesta puhutaan, koitti vuoden 2014 kesällä siinä mielessä ikimuistoinen hetki, että putosin hevosen selästä ensimmäistä kertaa aikuisiällä ja kolmannen kerran koko elämäni aikana. Tätä olin odottanutkin, sillä olin kokenut neljän vuoden ratsastusputken aikana jo monta ihmepelastumista lähes varmalta putoamiselta. Nyt toistin melkein saman kuin lapsena pudotessani ensimmäisen kerran hevosen selästä. Tuolloin lensin estetunnilla sikailemaan alkaneen villihevosen selästä päin aitaa ja nytkin allani oli villiintynyt poni, jonka selästä sinkosin aitaa pitkin maahan. Se kolmas lapsuusvuosina tapahtunut putoamiseni oli muuten myöskin aika näyttävä. Tuolloinkin hevoseni lähti estetunnilla lapasesta ja stoppasi täydestä vauhdista esteen eteen, sillä seurauksella että minä kolisin rytinällä puomien sekaan. Näistä olisi saanut hienon koosteen jos tähtihetkeni ratsastajana olisivat päätyneet videolle.

Kesäkuussa koitti taas suoranainen onnenräjähdys ja yksi hieno saavutus matkabloggaajana, kun minut valittiin blogimatkalle Italiaan. En voinut uskoa hyvää tuuriani ja sitä, että juuri minä pääsin viettämään ihan huikean viikonlopun kauniissa Senigallian rantakaupungissa kansainvälisten matkabloggaajien seurassa. Viikonloppu oli ihan mieletön elämys ja Italiasta palasi kotiin ihan eri tyttö kuin sinne lähti. Olin kasvanut reissun aikana todella paljon ihmisenä, ylittänyt itseni monta kertaa ja saanut iskostettua päähäni, että minä pärjään ja ihan oikeasti ansaitsin tämän matkan omilla ansioillani. Kovasta blogityöstä maksetaan toisinaan ihan hyvin. Matkamietteitä ja Senigallia-postauksia voit lukea tämän tunnisteen alta. Tunnisteeseen on kerätty kaikki Marchen maakuntaa koskevat matkapostaukset ja reseptit.

Italian matkan jälkeen koitti kesä, joka meni aika pitkälti töitä tehden ja talon valmistumista odotellen. Pidimme Henkan kanssa viikon yhteistä lomaa, jolloin matkustimme Tallinnaan ja Tampereelle osin blogin merkeissä ja osin ihan vain lomailemaan. Nautimme kesästämme myös arjessa niin paljon kuin kaiken kiireen keskellä pystyimme ja piristimme erästäkin aivan tavallista maanantaita Skifferin pizzoilla.

Syksyllä pääsin taas matkustamaan kun vietimme kuudennetta vuosipäiväämme Prahassa. Praha vei sydämeni ja reissusta tuli paljon blogimateriaalia, jota käydään läpi vielä vuoden 2015 puolellakin. Syksyn toinen matka koitti heti perään lokakuun alussa kun lähdin kahden ystäväni kanssa juhlistamaan kolmekymppisiämme Ranskan rivieralle. Nizzassa, Cannesissa ja Monacossa viettämistämme päivistä koostui aivan täydellisen rentouttava tyttöjen reissu ja myös tämän reissun antia käydään läpi blogissa myöhemmin tänä vuonna.

Syksy oli muutenkin kiireisestä työtilanteesta ja edelleen jatkuvasta raksakiireestä huolimatta yhtä juhlaa. Pikkujoulujen lisäksi tänä vuonna juhlittiin lukuisia kolmekymppisiä, joista ainakin Hulin salsasynttärit sekä ystäväni Heidin 80-luvun Murhamysteeribileet jäivät mieleen erityisen hyvin järjestettyinä juhlina, joihin lisähohtoa toi tarkkaan valittu teema ja mukava meininkiin täysillä heittäytyvä bileporukka.

Loppusyksy meni bileiden ja kovan työnteon ohella edelleen sitä talon valmistumista odotellessa. Enkä osannut arvatakaan, että Henkka oli juoninut selkäni takana ja rakentanut talon muuttokuntoon jouluksi. Minulle hän uskotteli, että tekemistä on vielä paljon ja uskoin, että muutto koittaa ehkä tammikuussa. Tai helmikuussa. Ei ainakaan ennen joulua.

Vaan kuinkas sitten kävikään kun vaihdoimme keskinäiset joululahjamme jouluaattona. Pienen paketin syövereistä löytyi kotiavain, seuraavaksi silmieni eteen tyrkättiin tieto siitä, että muuttolupa on saatu eilen ja Henkan kännykän arkistosta löytyi viime hetken kuvia kodistamme. Poreammeessa pulppusi jo vesi, kaikki rakennusroina oli viety pois ja siinä minä istuin keskellä lattiaa pöllämystyneenä kuvia katsellen ja yrittäen ymmärtää, että me ihan oikeasti voimme muuttaa nyt. Itkuhan siinä tuli.

Henkka oli pitänyt minulta salaa talviloman ja raatanut pitkää päivää raksalla. Ajoimme aamuisin aivan normaalisti Helsinkiin, Henkka jätti minut työpaikalleni ja toivotimme hyvät työpäivät. Mutta sen sijaan että Henkka olisi kurvannut omalle työpaikalleen, ajoi hän samaa reittiä takaisin ja raksalle hommiin. Ja minä luulin hänen olevan aivan normaalisti töissä. Henkan vanhemmat olivat juonessa mukana enkä minä hölmö tajunnut yhtään, että nyt tyttöä kusetetaan oikein olan takaa. En tajunnut edes sitä, että Henkka oli ollut yhden yön kokonaan raksalla ja tuli kotiin vasta aamulla puoli seitsemältä. Älkää kysykö miten on mahdollista olla huomaamatta sellaista. En osaa selittää sitä itsekään muulla kuin hyvillä unenlahjoilla, aamu-unisella aivottomuudella ja pimeällä huoneella, jossa tunnustelin varovasti mytyssä olevaa peittoa luullen sitä Henkaksi. Sillä lailla! Hyvä minä!

Joulua vietimme tuttuun tapaan ensin aattona minun perheeni kanssa, joulupäivänä olimme Henkan perheen seurassa ja Tapaninpäivänä matkasimme Pohjaan moikkaamaan iskääni. Joulutouhujen lomassa yritin kovasti ymmärtää, että talomme on vihdoin 3,5 vuoden rakentamisen jälkeen muuttokunnossa, mutten meinannut millään uskoa sitä todeksi vaikka kuinka yritin. Liian iso asia sulateltavaksi näin yllättäen. Pakkailin laatikoita ja yritin ymmärtää, että hartaasti odottamani muuttopäivä on vihdoin täällä. Uskomatonta. Ja niin ihanaa!

Vuodenvaihde kului siis muuttopuuhissa. Uudenvuoden aattona nautimme viimeisen herkkuaterian vanhassa kodissamme Keravalla ja nyt katse on jo pitkällä tulevaisuudessa. Vuosi 2014 oli huikea ja vuosi 2015 jatkaa aivan varmasti samalla linjalla. Tiedossa on ainakin arkeen totuttautumista unelmieni kodissa, häät ja häämatka. Siinä riittääkin sulateltavaa pienelle ihmiselle hetkeksi jos toiseksikin.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna maanantai, tammikuu 12, 2015 at 08:25

    Teiän porukka osaa vissiin yllätykset puolin ja toisin 😀
    Tuosta Karibian risteilystä luin juttuja jälkikäteenkin. Ne on blogeissa olleet nyt kovassa huudossa ja toki mullakin kiinnostais ^^

    • Reply Martina maanantai, tammikuu 12, 2015 at 08:43

      Yllätykset ovat olleet kieltämättä kova sana viime aikoina. Ja mä kun olin ihan varma, ettei mua pystytä yllättämään. Olin väärässä. 😀 Karibiajuttuja on tosiaan näkynyt nyt muissakin blogeissa ja tottakai myös mulla on aivan kauhea Karibia-kuume.

    Leave a Reply