Helsinki,  Kotimaa,  Ravintolat,  Yleinen

B-Smokery

Minulla on uusi lempilounaspaikka. Kalasataman Teurastamolla sijaitseva B-Smokery tarjoilee niin herkullisia lounaita, että rosoisen söpöön ravintolaan tallustaa mielellään aina uudestaan ja uudestaan. Etenkin paikan ribsejä on vaikea vastustaa.

Niin tosiaan ne ribsit. Niitä löytyy päivän lounaslistalta päivittäin ja hyvä niin, sillä en ole varma olenko syönyt missään yhtä hyviä ribsejä kuin B-Smokeryssa. Maistelen yleensä aina eri ruokia, mutta B-Smokeryssa otan noin joka toinen kerta ribsit, sillä ne ovat vaan niin herkullisia. Liha on supermureaa, ribsien pinta ihanan rapsakka ja niiden päälle levitetty soosi jotain ihan taivaallista. Se on sopivan mausteista, muttei liian tulista. Ja juuri sopivan tahmaista, niin että kädet ja naama ovat ribsien jälkeen aivan sotkussa ja pöydissä oleville talouspaperirullille tulee käyttöä.

Myös muut paikan sapuskat ovat olleet poikkeuksetta hyviä. Työkaverinikin ovat kehuneet annoksiaan ja minä ärsyttävänä ruokarauhanrikkojabloggaajana olen tunkenut kännykkäkameroineni myös heidän reviirilleen. Muun muassa tällaisia herkkuja olemme syöneet:

Philly Cheese Steak toimii aina. Myös B-Smokeryssa.

BLT (bacon, lettuce, tomato) oli kuulemma hyvää, mutta annos oli ehkä hieman pieni. Pienelle naisihmiselle se oli juuri sopiva, mutta rekkamiehelle olisi saattanut jäädä nälkä tämän annoksen kohdalla.

Jos BLT oli pienehkö, oli tässä Brisket Sandwichissa enemmän syötävää. Maukas juusto ja rasvaisen rapea liha saivat ähkyn aikaiseksi, sillä en voinut lopettaa herkun syömistä, vaikka maha oli jo täynnä. Niin herkullista!

Pastrami Sandwich oli melkein yhtä hyvää kuin kollegansa Katz’s Delissä New Yorkissa. Se on jo kuulkaa aika massiivinen kehu. Leivän olisin toivonut olevan niin tässä kuin muissakin sandwicheissa jotain muuta kuin höttöpaahtoleipää, tai jos käytetään höttöpaahtoleipää, niin soisin sen mielelläni edes paahdettavan rapeaksi. Höttöpaahtoleipä on tylsin kaikista maailman vaihtoehdoista, mutta onneksi kaikki muu lautaselta löytyvä oli erinomaista.

Lohiburgeri näytti aivan törkeän hyvältä ja kuulemma olikin sitä. Minulle olisi tullut annoskateus jos edessäni ei olisi ollut vadillista ribsejä.

4 kommenttia

  • Lauri

    B-Smokery on kyllä hyvä ravintola jonne kannattaa tulla kauempaakin. Yksi harvoista kyseisen genren ravintoloista. Omasta mielestä vaan ne ribsit ei ole kovin erikoisia. Aika perusluokkaa, ei tarpeeksi ylikypsiä, ei tarpeeksi makua ja ei niissä oikein ole kunnon rapsakkaa kuortakaan. Unohtamatta sitä, että annos on kovin pieni. Kunnon bbq:n saaminen Suomesta tuntuu olevan mahdotonta….

    • Martina

      No voi että, makuja on näköjään monia. Minä pidän B-Smokeryn ribseistä kovasti ja annoksessa riittää naisihmiselle syötävää ihan ähkyyn asti. Ensi kerralla voisin kokeilla jotakin paikan burgeria elleivät ribsit taas huutele kutsuhuutojaan liian kovalla äänellä. 😀