Monthly Archives

marraskuu 2014

Rommiliekitetyt karamellisoidut chilibanaanit

Olipa kerran aivan tavallinen päivä, kun meikäbloggaajaan iski banaanihimo. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin. Erilaiset ruokahimot ovat tämän tytön elämässä jos ei nyt jokapäiväisiä, niin kuitenkin usein nähtyjä vieraita. Milloin se on sinihomejuustohimo ja milloin taas on ihan pakko saada maksamakkaraa. Maapähkinävoihimo on jokapäiväistä ja tällä kertaa tosiaan iski valtava banaanihimo.

Banaanihimon vallassa otin Mari Moilasen Sitä parempi soppa -kirjan esiin, sillä muistin sen sivujen keltaisessa osiossa olleen banaanireseptejä. Ja oikeassa olinkin. Silmäni nauliintuivat banaanibruleen kohdalle ja olin ihan hilkulla valmistaa sitä. En kuitenkaan tiennyt onko appivanhempien keittiössä sopivia astioita bruleen valmistamiseen, joten päätin jättää reseptin odottamaan uuteen kotiin pääsyä ja uutta keittiötä. Sinne ostan sitten sen kaasupolttimenkin, jolla voin tehdä bruleisiini oikeaoppisen rikkiraksahtavan pinnan. Ja sitten leikin Amelieta.

Banaanibrulee jäi siis odottamaan parempia aikoja, mutta banaanihimolle pitäisi silti tehdä jotakin. Nappasin keittokirjapinosta seuraavaksi Gordon Ramsayn parhaat -kirjan ja löysin sen sivuilta Gordonin liekehtivän tuliset banaanit, jotka nimesin uudelleen Rommiliekitetyiksi karamellisoiduiksi chilibanaaneiksi. Aika pitkä nimi, mutta hyvin kuvaava. Joko tuli vesi kielelle?

Rommiliekitetyt karamellisoidut chilibanaanit

– erikoishienoa sokeria
– 3 banaania
– punainen chili
– nokare voita
– 0,5 dl rommia
– 0,5 dl kookosmaitoa

Ripottele sokeria paistinpannun pohjalle ohut tasainen kerros. Lisää lämpöä niin että sokeri alkaa pikkuhiljaa sulaa ja karamellisoitua reunoilta, mutta varo polttamasta sokeria. Meillä liesi oli kolmosella tai nelosella.

Sokerin karamellisoitumisessa kestää hetki. Voit sitä odotellessasi kuoria banaanit ja pilkkoa ne viistosti viipaleiksi. Pilko myös chili pieneksi silpuksi. Lisää chilisilppu karamellisoituneeseen sokeriin ja laita myös banaanit pannulle. Ole varovainen, sokeri voi räiskyä pannulla.

Kääntele banaaneita niin että ne peittyvät kauttaaltaan karamellisoidulla sokerilla. Kypsennä pari minuuttia ja varo edelleen polttamasta sokeria.

Sitten liekitetään! Kaada pannulle rommi ja liekitä. Muistathan ottaa pannun pois liesituulettimen alta liekittäessäsi. Sammutuspeitteen sijainnin tarkistaminenkaan ei ole liioittelua, nimimerkillä: Meinasimme polttaa appivanhempien talon terassin, emme tosin liekittäessämme vaan grillatessamme. Sammutuspeitteelle oli tuolloin käyttöä ja sen löytäminen nopeasti liekkien ottaessa vallan oli ihan kiva juttu. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

Älä kuitenkaan turhaan pelkää liekittämistä. Se on ihan helppo homma kunhan tosiaan liekität jossain muualla kuin täysillä pauhaavan liesituulettimen alla.

Lisää lopuksi pannulle kookosmaitoa ja kallistele pannua niin, että maito sekoittuu jälkiruokaan. Pidä liedellä vielä pari minuuttia ja tarjoile banaanit sitten vaniljajäätelön kera.

Jos pidät tästä, katso myös samantyyppisen jäätelön kanssa tarjoiltavan hedelmäisen jälkiruoan resepti täältä. Ananashimon varalle.

Rivoli

Lokakuun toisena päivänä pääsi tapahtumaan sellaista, että meikäläinen täytti pyöreitä vuosia. Vastoin odotuksia, en järjestänyt juhlia vanhenemiseni kunniaksi, vaan karkasin kahden ystävän kanssa Nizzaan juhlimaan ysikymppisiämme. Minä ja kaasoinakin ensi kesänä toimivat ystäväni täytimme kaikki 30-vuotta kahden kuukauden sisällä, joten synttärimatka oli oikein perusteltu. Tytöt tahtoi pitää hauskaa ja sitä todella teimme kolmen päivän visiitillämme Ranskan rivieralla.

Virallinen syntymäpäiväni osui aivan tavalliselle torstaille. Halusin tehdä synttäripäivänä jotain erityistä, joten Henkka ehdotti, että menisimme yhdessä ulos syömään. Niin myös teimme ja valitsimme ravintolaksi tällä kertaa melkein yhtä vanhan tapauksen kuin minä (vai miten päin se nyt menikään..?). Suuntasimme Albertinkadulla sijaitsevaan Rivoliin.

Rivoli on nököttänyt samassa paikassa jo vuodesta 1962 asti (oho, on se sittenkin vähän vanhempi kuin minä). Se on tunnettu alusta asti kala-annoksistaan ja meininki on Pariisin rue de Rivolin mukaan annettua nimeä myöten hyvin ranskalainen. Ravintola toi maahamme aikoinaan myös muun muassa pizzat, joita nautitaan yhä Rivolin yhteydessä olevassa pizzaravintola Rivolettossa.

Me illastimme kuitenkin Rivolin puolella, jossa ystävällinen tarjoilija ohjasi meidät pöytään ja hoiti koko illan tarjoilun erittäin ammattitaitoisella ja mukavalla otteella. Viihdyimme heti ensi hetkestä alkaen, vaikka olimmekin asiakaskunnan nuoremmasta päästä ja kenties ainoat sinä iltana suomea puhuvat ruokailijat. Työillallisilla olevilla miehillä oli puvut päällään ja tunnelma oli arvokas jo 60-luvun alussa poistetusta kravattipakosta huolimatta.

Riimihärkäcarpaccio

Etanat

Samalla kun hörpin gin tonicia tutkimme ruokalistaa ja päätimme tilata alkuruoaksi etanoita sekä riimihärkäcarpacciota. Molemmat annokset ovat luottoalkupalojani, jotka toimivat aina ravintolassa kuin ravintolassa. Carpaccio oli suussasulavaa ja etanat herkullisia. Normaalista poiketen täällä etanat tarjoiltiin kuoressaan, joten pääsimme leikkimään etanapihtien kanssa ensimmäisen kerran elämässämme. Se oli hauskaa ja helppoa jopa kaltaiselleni tohelolle. Yksikään etana ei lentänyt pihtien otteesta ilmojen halki.

Päivän kala.

Pääruoaksi otimme päivän kalaa, joka oli kyseisenä torstaina siikaa. Annos oli hyvä, mutta vielä parempi oli ravintolan klassikkoannos saaristolaiskuhaa kerma-sipulikastikkeessa. Nam, pidimme molemmat simppelistä annoksesta, joka on viihtynyt tarjoilijan arvion mukaan Rivolin ruokalistalla noin 40 vuotta. Todellinen klassikko on siis kyseessä!

Kuhaa kerma-sipulikastikkeessa. Älä anna yksinkertaisen ulkonäön hämätä, sillä tämä on todellista herkkua!

Mikäköhän on muuten vanhin Helsingin ravintoloista löytyvä annos? Onko se tämä Rivolin kuha-annos vai pistääköhän esim. Kappeli klassikoillaan kovastikin kampoihin? Tietääkö joku?

Eckerö Line m/s Finlandia

Kuten olen jo kertonut, kävimme kesälomallamme yhden yön visiitillä Tallinnassa. Tällä kertaa matka lätäkön yli taitettiin Eckerö Linella ja tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta Eckerö Linellä ja m/s Finlandialla.

Olimme mieltäneet Eckerö Linen mummojen ja pappojen laivayhtiöksi, mutta olimme väärässä, sillä ihan samanlaista matkustajaa m/s Finlandian kansilla näytti pyörivän kuin muillakin Tallinnan laivoilla. Laiva ei muutenkaan eronnut ainakaan pääpiirteittäin muista Helsinki-Tallinna väliä kulkevista paateista, mitä nyt överihumalaiset suomalaisristeilijät loistivat poissaolollaan. Toisaalta risteilimme keskellä viikkoa, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen, ettei känniääliöitä näkynyt.

Ennen m/s Finlandialle astumista seilasin viimeksi Karibialla huippuristeilijä Celebrity Eclipsellä, joten paluu todellisuuteen oli melko karu. Se olisi sitä joka tapauksessa, olisi Karibian risteilyn jälkeinen laiva minkälainen tahansa. Pian löysin kuitenkin m/s Finlandialtakin kivoja yksityiskohtia ja lopulta tykästyin laivaan ja sen buffetiin, jossa herkuttelimme mennen tullen.

Menomatkalla buffetaamiaisella oli järjetön tungos ja jono. Hyvin laivan henkilökunta kuitenkin hoiti tilanteen ja homma sujui niin näppärästi kuin se tällä ihmismäärällä voi sujua.

Kun ruoka on jonotettu, voi pöydässä herkutella skumpalla, joka lievittää jonotungoksen aiheuttamaa mielipahaa.

Skumpan lisäksi myös aamiaissapuskat maistuivat hyvälle.

Plussaa tulee etenkin mätitahnasta ja valkohomejuustosta.

Kapteeni ohjaa laivan Tallinnan satamaan.

Ulkoterassi laivan yläkannella. Täällä olisi mukava viettää aurinkoista päivää.

Tauluseinä oli kiva yksityiskohta.

Kahvilan tuolit olivat mielestäni rumia, mutta plussaa annan siitä, että laivalla riittää tilaa istua ja hengailla, siemailla viiniä, kuunnella livemusiikkia ja syödä välipalaa, jos laivan buffet ei kiinnosta.

Viihtyisä pikkubaari.

Päätybaarissa soitti livebändi ja tanssilattia täyttyi tanssipareista. Kuvaamishetkellä bändi ei ole vielä lavalla, kuten nokkelimmat voivat huomatakin.

Esiintymislava ja tanssilattia.

Laivamies työssään.

Yhteistyössä Eckerö Line.

Keittokirjoja pukinkonttiin

Joulu lähestyy ja nyt viimeistään on hyvä aika alkaa miettiä mitä lahjoja pukinkonttiin kääräistään tänä vuonna. Keittokirjat ovat mielestäni lähes aina hyvä lahja ja niitä löytyy jokaiseen makuun. On maailman ruokakulttuureita esitteleviä kirjoja paljon matkustaville ja helppoja perusohjeita aloitteleville kokeille, nuorille sekä muille tumpeloille.

On myös erilaisiin ruokavalioihin perehtyneitä keittokirjoja, leivontakirjoja, kakkukirjoja, viinikirjoja ja vaikka mitä. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Viimeisimmistä uutuuskirjoista löytyy myös todellisia helmiä, mutta ajattelin esitellä teille nyt yhdeksän hieman vanhempaa kirjaa, joita suosittelen pukinkonttiin. Otsikkoa klikkaamalla löydät tarkemmat esittelyt kirjoista.

Martinan 3 suosikkia:

Aloitetaan lemppareistani, vaikka sanottakoon heti alkuun, että oli lähes mahdotonta valita tähän vain kolme lempikeittokirjaa. Päädyin kuitenkin lopulta näihin kirjoihin, joista jokainen käsittelee aihettaan perusteellisesti, mukaansatempaavasti ja joiden resepteistä olen erittäin vakuuttunut.

Ruoasta viiniin – Makumatka Euroopan halki, Juha Berglund, Jaakko Heinimäki, Antti Rinta-Huumo ja Antti Vahtera

Tämä kirja on kuin tehty minua varten. Jos tunnet jonkun, joka rakastaa ruokaa, viiniä ja matkailua etenkin Euroopassa, niin osta tämä kirja hänelle. Lahjansaaja ilahtuu varmasti.

Hedelmäistä – Herkkuja hedelmistä, Janne Tarmio ja Sami Tallberg

Janne Tarmion ja Sami Tallbergin hedelmäkirja on yksi kaikkien aikojen lemppareistani. Tarkistelen sieltä vähän väliä eri hedelmien käyttöohjeita, etsin hedelmäistä inspiraatiota ruoanlaittoon ja kaikki kirjan sivuilta kokeilemani reseptit ovat olleet menestyksiä.

Aglio e Olio, Saku Tuominen, Tuukka Koskinen ja Kimmo Kivilahti

Tämä jo klassikoksi noussut kirja on pastan ystävän aapinen ja raamattu. Mitä et tämän kirjan sivuilta löydä, sitä et (kuiva)pastaa valmistaessasi tarvitse.

Terveellisen elämän ystäville:

Erilaiset ruokavaliot, urheilu ja terveelliset elintavat ovat nyt lähes jokaisen huulilla. Ja hyvä niin, liikunta ja terveellinen ruoka on hyväksi kaikille. Tässä on kolme kivaa kirjaa terveellisen elämän ystäville.

Fuelfood – Syö kroppasi kiinteäksi, Hanna Skyttä

Hanna Skytän Fuelfood tarjoilee reseptejä urheilevan ihmisen elämään, mutta ennen kaikkea se kannustaa miettimään omia elintapoja uusiksi ja auttaa kädestä pitäen ruokakaappien siivoamisessa terveellisempään suuntaan. Tämä voi hyvinkin olla se viimeinen potku persauksille, jos elintavat kaipaavat muutosta parempaan.

Healthy Kitchen – Hyvää oloa keittiöstä, Sara la Fountain

Tämän kirjan ruokia maistellessa on vaikea uskoa, että reseptit ovat terveellisiä, sillä maku niissä on niin mainio. Terveelliset ruoat mielletään usein yhä edelleen vähemmän hyvänmakuisiksi, mutta viimeistään tämä kirja todistaa sen, että terveellinen voi olla myös hyvää. Saran kirjoja pitäisi koluta enemmänkin, joten tässäpä voisi olla hyvä väli minun vinkata, että mikäli joku haluaa ostaa minulle joululahjan, on hyllyssäni vain tämä yksi Sara La Fountainin kirja ja se kaipaisi kaverikseen muita Saran keittokirjoja!



Paleokeittokirja – Kivikauden ruokaa modernilla otteella, Thomas Rode Andersen

Paleoruokavalio on nyt in ja sitä noudattaa yhä useampi ja useampi. Tämä Thomas Rode Andersenin kirja kertoo paleoruokavaliosta kattavasti ja perustelee sen hyvät puolet uskottavasti. Kirjan sivuilla on myös lukuisia paleoreseptejä.

Ruokabloggaajien kirjat:

Ruokabloggaajat ovat julkaisseet ilahduttavan monta kirjaa, enkä mitenkään voi esitellä niitä kaikkia nyt tässä, vaikka haluaisinkin. Tässä on kolme suosikkiani, mikäli näitäkään voi laittaa mihinkään järjestykseen.

Sitä parempi soppa – Mitä yhdessä kokataan, Mari Moilanen

Marin värikkäässä kirjassa on suussasulavia reseptejä, joiden loihtimiseen voi osallistua koko perhe.


Kinuskikissan helpot suosikit, Sini Visa

Kaikkien tunteman Kinuskikissan leivontakirjassa on helppoja reseptejä, joita noudattamalla kotikokkikin loihtii helposti upeita ja maukkaita herkkuja pöytään.

Katukeittiö – Parempaa roskaruokaa, Jenni Häyrinen

Jennin katuruokakirjan nostin tähän senkin takia, että miehille on usein vaikea keksiä lahjoja, ja tämän kokkikirjan jos jonkun voisin nähdä vaikkapa siellä poikamiesboksinkin hyllyssä.

Praha ja absintti

Praha on mystinen kaupunki. Kun pimeys laskeutuu sen vanhoille kujille, lähtee mielikuvitus laukkaamaan ja sumun keskellä voi ainakin luulla näkevänsä menneiden aikojen haamuja. Prahassa järjestetään opastettuja kummituskierroksia, mutta me emme osallistuneet tällä kertaa sellaiselle. Se jäi odottamaan seuraavaa Prahan matkaa.

Sen sijaan tutustuimme absinttiin, joka on niin ikään omiaan lisäämään Prahan mystisyyttä. Tsekkiläisen absintin on sanottu aiheuttavan ties mitä luovuus- ja hulluuskohtauksia, näkyjen näkemistä ja muuta sekavaa. Tiedättehän kun se vihreä keiju tulee lentelemään näköpiiriin?

Ai ette.

No jatketaan silti. Puheet absintin vaikutuksista lienevät tuulesta temmattuja ja usein absintin aiheuttamissa sekoiluissa on ollut kyseessä ihan vaan juoppohulluus, eikä sillä ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, onko lasissa ollut absinttia vai vodkaa. Mystiset tarinat ovat silti hauskoja ja on kiva ajatella absintin olevan jotenkin poikkeuksellinen juoma. Joihan päästään pimahtanut Vincent Van Goghkin absinttia. Ehkä kaikki sekoilu olikin absintin syytä?

Oli miten oli, Prahassa absintti on edelleen vahvasti läsnä. Absinttikauppojen hämäryydestä voi ostaa tuliaispulloja kotiin ja absinttibaareista saa maistiaisia. Myös absinttijäätelöä on saatavilla. Matkamuistokojuissakin on paljon absinttiin liittyvää krääsää, joten ilmeisen tärkeästä juomasta on kyse.

Me tutustuimme absinttiin vanhassakaupungissa Jilska-kadulla sijaitsevassa Absintherie-baarissa. Baarin lisäksi samasta osoitteesta löytyy myös Absintti-museo, mutta me pitäydyimme vain muutamassa nurkkapöydässä nautitussa absinttidrinkissä. Ne maistuivat yllättävän hyvälle, eivätkä aiheuttaneet mitään kummallisia reaktioita. Ne vihreät keijuthan ilmestyvät katukuvaan muutenkin aina iltaisin.

Ai eikö?

Kävimme myös Mala Stranan puolella eräässä absinttikaupassa ostamassa muutaman pienen tuliaispullon. Kovaäänistä musiikkia soittavasta hämärästä putiikista olisi saanut myös absinttidrinkkejä, mutta me jätimme ne sillä kertaa väliin. Sinä iltana ei muuten ollut keijujakaan.

Beurre blanc eli voikastike

Olemme syöneet tänä vuonna erityisen paljon herkullisia kalaruokia. Ravintola Näsinneulan kuha hernerisoton kera oli suussasulavan herkullinen annos, samoin Kellohallin nieriä. Paras itsevalmistamamme kalaruoka on ollut ehdottomasti tämä paistetuista lohimedaljongeista, beurre blancista ja papu-pekonilisukkeesta tehty annos. Sen ehdoton helmi oli beurre blanc eli voikastike, jonka resepti tuleepi tässä:
Continue Reading

Hotel Baltic Imperial, Tallinna

Vaikka olen vieraillut Tallinnassa varmaankin noin miljoona kertaa, en ole koskaan ollut siellä niin pitkään, että olisin yöpynyt kaupungissa. Olen tullut laivalla ja lähtenyt laivalla kotiin ennen yötä, joten olen nähnyt Tallinnan vain päivänvalossa. En siis ole tiennyt miltä muuten niin tuttu kaupunki näyttää illalla, yöllä ja varhain aamulla.

Kesällä asiaan tuli muutos, sillä päätimme vierailla Tallinnassa kaksi päivää. Halusin ehdottomasti yöpyä vanhassakaupungissa, joten aloimme tutkia hotellivalikoimaa sieltä suunnalta. Mitä vanhempi, söpömpi ja pienempi hotelli, sitä parempi. Halusin todellista vanhanajan tuntua, vanhaa puuta, rosoista kiviseinää ja kynttilätunnelmaa.

Sitä meille tarjoili Baltic Hotel Imperial, jonka edustalle taksi heitti meidät aamulla laivamme saavuttua satamaan. Vuonna 1877 rakennettu hotellirakennus sijaitsee osoitteessa Nunne 14 ja sijainti on lähes tulkoon täydellinen, sillä keskelle vanhankaupungin vilinää on lyhyt matka, mutta katu, jolla hotelli sijaitsee on rauhallinen ja hieman sivussa pahimmalta vilinältä.

Jo hotellin aula sai minut ihastumaan söpöön rakennukseen ja jäin innolla odottamaan minkälainen huoneemme olisi. Se selviäisi kuitenkin myöhemmin, sillä näin aikaisin aamulla huoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme matkalaukut hotellille ja lähdimme tutkimaan Tallinnaa sekä sen vanhaakaupunkia.

Takaisin hotellilla olimme vasta illansuussa ja respan täti kertoi hotellihuoneemme olevan upgradettu (mitä se on suomeksi, nostettu, ylennetty, lisätty..?), mikä sopi meille vallan mainiosti. Vaan kuinka upeaan huoneeseen lopulta päädyimmekään, sitä emme osanneet arvata.

Kävelimme huoneeseemme ja ihastelimme ääneen käytävän kiviseiniä ja hämyistä tunnelmaa. Ihanaa, pidän hotellista jo nyt! Avasimme huoneen oven ja oho, vau, mitä hittoa, tämähän on melkein kuin joku sviitti.

En tiennyt mihin olisin katsonut ja pyörin huoneen ovella ihmeissäni. Tilaa oli huimasti, sisustus henki ylellisyyttä, ikkunoita kulmahuoneessa oli peräti viisi ja niissä kaikissa oli ihanan tilavat ikkunalaudat. Minä rakastan hengailla ikkunalaudoilla katselemassa ulos kadulle. Nurkassa oli keittiösyvennys, osa seinästä oli vanhaa tiiliseinää ja sänky oli kuin jollekin ruhtinaalle tehty. Upea huone. Alkoi heti harmittaa että viivymme täällä vain yhden yön.

Huoneen pehmeässä sängyssä nukkui erinomaisesti ja tilavassa huoneessa oli ihana vaan olla ja hengailla. Minä siellä ikkunalaudalla ja Henkka sängyllä pötkötellen. Keittiönurkkauksessa olisi voinut valmistaa sapuskaa ja pöydällä olevat esitteet kutsuivat tutustumaan alakerran juustoravintolaan. Kuulostaa todella hyvältä, mutta meillä oli jo illallisravintola päätettynä. Tämä täytyy kuitenkin muistaa ensi kertaa varten, sillä yövyn hotellissa mielelläni uudestaan (vaikka saisinkin vain tavallisen huoneen) ja silloin täytynee testata juustoravintolaakin.

Hotellin edustalla on pieni terassi ja baari sekä ravintola. Ravintolan tunnelma noudattelee samaa ikiaikaista linjaa ritariteemoineen kuin muukin hotellin sisustus. Todella viihtyisää, siistiä ja tunnelmallista.

Aamiainen tarjoiltiin viimeisessä ravintolahuoneessa ja jo itse huone oli niin ihastuttava, että tuijotin sitä hetken ennen kuin kävin aamiaisherkkujen kimppuun. Hauskoja yksityiskohtia on paljon, kahvi tarjoiltiin vanhalta puupöydältä tai mikä lie häkkyrä se olikaan, katossa olevissa pyöreissä puisissa kattokruunuissa paloi kynttilät ja pöydissä oli valkoiset liinat. Aivan ihana paikka.

Yleensä testailen mielelläni aina uusia hotelleja enkä mene samaan paikkaan uudestaan, mutta tämä oli niin ihastuttava hotelli, että Baltic Hotel Imperial tulee olemaan korkealla listallamme, kun suunnittelemme seuraavaa yöpymistämme Tallinnassa. Visiitti jäi vähän niin kuin kesken kun emme ehtineet tutustua hotellin ravintolaan emmekä edes siihen terassiin, jolla olisi mukava nauttia vaikkapa aperitiivit ennen illallista. Tänne täytyy vielä palata. Suosittelen teillekin.

Rakkaudesta Helsinkiin: Pukkisaaret

Monelta Seurasaaren kävijältä jää huomaamatta kaksi pientä saarta Seurasaaren kupeessa sen samaisen sillan varrella, josta pääsee Seurasaareen. Tien vieressä on isohko kyltti, jossa kerrotaan Rautakautisesta kauppakylästä, mutta suurin osa kulkee sokeana sen ohi kohti Seurasaarta. Koukkaapa seuraavalla kerralla tieltä kyltin kohdalta oikealle ja käy vierailemassa Pukkisaarilla.

Pikkuruiselta Itäiseltä Pukkisaarelta kulkee pitkospuut Läntiseen pukkisaareen, ja jo pelkät kapeat pitkospuut ovat mielestäni hauskat. Tulee vähän mieleen Lammassaaren pitkospuut, tosin nämä ovat aika paljon lyhyemmät.

Läntinen Pukkisaari on yhtä pieni kuin Itäinen Pukkisaarikin, mutta sieltä löytyy kokonainen rautakautinen kylä, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja jopa häitä. Talot ovat auki muutamia kertoja vuodessa, mutta kiinni olevaan kyläänkin on hauska tutustua.

Kannattaa kiertää myös pieni lenkki saaren ympäri rantaa pitkin. Tamminiemi näkyy rannalta upeasti ja onpa pienellä saarella mukavia auringonottopaikkojakin. Täällä on rauhallisempaa kuin viereisellä Seurasaarella ja paikka sopii mainiosti pieneen hengähdyshetkeen arjen keskellä. Istahda rantakivelle, ota juttuseuraksi kaveri tai ole vain omien ajatustesi parissa. Ihmettele vielä lähtiessä rautakautista kylää ja kulje pitkospuita pitkin takaisin ihmisten ilmoille.