Monthly Archives

lokakuu 2014

U Magistra Kelly, Praha

Parhaat ravintolat löytyvät usein joko vahingossa sivukadulle eksyessä tai sitten jonkun suosittelemana. Sen sijaan keskeisimmiltä turistipaikoilta ei yleensä löydy ravintolamaailman helmiä vaan ylihintaisia turistiloukkuja. Meidän kaksi Prahan suosikkiamme sijaitsevat molemmat hieman syrjässä. Mlejnice majailee kapealla Vanhankaupungin sivukujalla ja Mala Stranasta löytynyt lemppari U Magistra Kelly on niin piilossa, ettemme olisi varmasti löytäneet sitä ilman Tripadvisorin apua.

U Magistra Kelly sijaitsee Mala Stranassa alueella, jossa ei ole mitään muuta kuin asuintaloja, kapeita kujia ja syvä hiljaisuus, jonka rikkoo vain satunnaisesti ohi kulkeva auto. Mala Stranan pääkatu Nerudova on kuitenkin lähellä, joten ravintolaan ei tarvitse tarpoa pitkiä matkoja. Sen syrjäinen sijainti pitää vaan tietää ravintolaan päätyäkseen. Ravintolan osoite on 5 Sporkova.

Me astelimme syötävän suloisen ravintolan suojaisalle terassille lounasaikaan ja tilasimme listalta gulassia sekä rapeaa kanaa ja maalaisranskalaisia. Ravintolan pöydissä on laput, joissa pahoitellaan jos ruokaa joutuu odottamaan. Syynä on se, että kaikki tehdään alusta alkaen itse, mikä on ehdottomasti paras syy odotuttaa asiakkaita.

Odotan hyvää itsetehtyä ruokaa mielelläni, varsinkin kun edessäni on tuopillinen olutta ja ympärilläni mitä söpöin miljöö, jossa riittää ihmeteltävää. Mikäs siinä on odotellessa, lomalla kun ollaan. Eikä ruokien tulossa edes kestänyt kauan.

U Magistra Kellyn ruoka oli ihanaa. Ravintolan tunnelma oli rauhallinen ja täällä oli mukava hiljentyä vilkkaan Prahan linnalla vietetyn aamupäivän jälkeen. Palvelu oli lämminhenkistä ja söpöjä yksityiskohtia löytyi pitkin ravintolaa ja sen ulkoterassia. Täällä ravintolaa pyöritetään suurella sydämellä ja kaikki toimi aivan loistavasti. Tästä lounaasta olisi voinut maksaa huomattavasti enemmänkin ja tuntui melkein rikolliselta maksaa vain laskun naurettavan pieni loppusumma, vaikka jätimme ihan reilun tipinkin.

Ruoka oli niin hyvää, että söimme molemmista annoksista viimeisetkin pisarat leivän avulla.
Jälkiruoaksi otimme vain makuoluet, vaikka itsetehdyt jälkiruoat houkuttelivatkin kovasti. Olut oli kuitenkin mainio idea, sillä ravintolassa nauttimani sitruunaolut oli paras olut koko Prahan matkalla. Myös appelsiini-korianterivehnäolut oli herkkua.

Mount Gay Rum Distilleries

Karibian risteilyä suunnitellessamme mietimme myös etukäteen mitä kaikkea saarivierailuilla voisi tehdä. Koska oltiin suuntaamassa rommin alkulähteille, tiesimme, että rommi tulee olemaan tavalla tai toisella osallisena saarivierailuillamme. St Thomasilla halusimme ehdottomasti viedä appivanhempani maailman parhaaseen rommibaariin, mutta myös rommitehtaassa vierailu voisi olla mielenkiintoista.

Ja jos kerran menee vierailulle rommitehtaaseen, niin miksei menisi sitten sille vanhimmalle sellaiselle. Mount Gay Rum Distilleries on vanhin yhä toiminnassa oleva rommitehdas ja se löytyy Barbadokselta läheltä maan pääkaupunkia Bridgetownia. Sinne oli päästävä.

Mount Gay Rum -tehdas toivotti meidät tervetulleeksi hieman ränsistyneellä ulkomuodollaan, mutta silti jotenkin viihtyisällä ilmapiirillään. Kävimme ostamassa liput seuraavalle alkavalle opastetulle kierrokselle tehtaalla ja sen alkamista odotellessa kiertelimme tehtaan rommiputiikissa ja rommibaarissa.

Rommitehtaan kaupan hyllyt olivat täynnä edullista rommia, rommilla maustettuja kastikkeita sekä muuta rommiin liittyvää tavaraa, kuten jääkaappimagneetteja, jollaisen ostimme yhä kasvavaan jääkaappimagneettikokoelmaamme. Rommiakin olisi ollut kiva ostaa, mutta iänikuinen kuljetusongelma sai jättämään pullot hyllyyn.

Mutta, jos emme kerran voi ostaa rommia mukaamme, niin juodaan sitä sitten täällä! Tilasimme kaupan takaa löytyvästä rommibaarista rommidrinksut ja siemailimme niitä aurinkoisella terassilla. Täältä saisi myös pientä purtavaa, joten jos kierroksen jälkeen on nälkä, jää ihmeessä baariin syömään ja juomaan. Drinkit olivat herkullisia ja lisää rommimaistiaisia oli luvassa opastetulla kierroksella.

Oppaamme, joka muistutti etäisesti Rihannaa, ohjasi meidät heti alkuun rum punch -tarjottimelle, josta otimme drinkit käteemme ja maistelimme niitä samalla kun opas kertoi rommin historiasta. Kiertelimme rommimuseota ja aina kun oppaasta otti kuvan, hän jähmettyi poseerausasentoon, sillä tokihan nainen haluaa näyttää hyvältä kuvassa. Hauska tyttö.

Samalla kun jatkoimme matkaa rommimuseosta seuraavaan tilaan, sanoi opas, että tarjottimelle jääneet pari rum punchia saisi vielä juoda. Vaikea arvata ketkä nappasivat ylimääräiset juomat mukaansa.. Porukan miehet tietenkin.

Seuraavassa tilassa jatkettiin taas rommitietoudella ja sen jälkeen meidät ohjattiin pieneen teatterimaiseen tilaan katsomaan viihdyttävä rommivideo. Sillä aikaa kun me katsoimme videota, valmisteli opas kierroksen parasta osuutta: Rommimaistiaisia!

Baaritiskin takana hääräävä opas oli nostanut tiskille erilaisia rommeja ja ainakin minulle tuli yllätyksenä, että rommejakin on eri ikäisiä ja keskenään aivan eri luonteisia. On kevyempiä ja tiukempia juomasekoituksiin soveltuvia rommeja, mutta on myös makeita ja syvänmakuisia rommeja jälkiruokaherkutteluun. Nam, pidin kaikista, mutta etenkin niistä hieman makeammista versioista.

Maistiaisia sai niin reilusti, että kierroksen päätyttyä portaita pitkin astellessa opas joutui kehottamaan meitä pitämään kaiteesta kiinni ja katsomaan mihin astumme. Tästä on varmaan muutamakin kaveri kupsahtanut nurin rommipäissään. Mukavan pikku hiprakan maistiaiset saivatkin aikaan, mikä oli varmaan ihan suunniteltua, sillä paluu oli rommikaupan kautta. Täältä turistit voisivat ostaa rommipäissään vähän tuliaisia kotiin.

Katso myös: Barbados

Parhaat keitot talveen

Myönnettävä se on. Kylmä vuodenaika on täällä ja se kestää edellisten vuosien kokemusten perusteella ihan liian kauan. Niin ikään edellisten vuosien perusteella tiedän, että luihin asti pureutuvasta viimasta, huuruavasta pakkasesta ja värittömästä harmaudestakin voi selvitä, ja muutaman pikku kikan avulla se on jopa ihan kivaa.

Kynttilät, kuuma juoma, punaviini, suklaa, reippaat ulkoilulenkit säässä kuin säässä ja sen jälkeinen sauna, ystävät, perhe, kauniit hetket ja ennen kaikkea oikea asenne riittävät pitkälle. Myös maukas lämmittävä keitto on todettu hyväksi aseeksi talviahdistusta, kylmää ja pimeää vastaan. Siksi kokosin tähän teille kahdeksan lempikeittoani helpottamaan oloa synkän talven keskellä. Kesä ei ehkä tule nopeammin näitä lusikoidessa, mutta lämpimän keittokulhon äärellä on astetta helpompi ihastua talveen.

Yksi Keltaisen keittiön pidetyimmistä resepteistä on Indonesialainen keitto, joka on myös syntipukki sille, että nyt melkein kaksi vuotta keiton kokkaamisen jälkeenkin kaapistani on aina löydyttävä maapähkinävoita, jota lusikoin suoraan suuhuni. Päivittäin. Kun maapähkinävoille antaa pikkulusikan, se valtaa koko jääkaapin..

Appelsiiniporkkanakeitto on kuin pieni aurinko keskellä kesää. Porkkanan ja appelsiinin liitto toimii täydellisen hyvin ja terveellinenkin keitto on, etenkin jos hieman pihistelee kerman kanssa tai käyttää kevytversiota.

Savuporo-pekonikeitto onkin sitten tuhdimpi kaveri, mutta ah, niin maukas! Paksu juustoinen keitto on omiaan antamaan energiapotkun reippaan ulkoilun jälkeen ja sitä tekee mieli ottaa aina vielä hieman lisää.

Armenialainen aprikoosikeitto edustaa hieman eksoottisempaa makumaailmaa. Linsseistä, porkkanasta, sipulista ja mausteista sekoitettu keitto saa hauskan makean makuvivahteen kuivatuista aprikooseista.

Kovimmassa paukkupakkasessa otetaan järeät keinot esiin ja keitellään meksikolaista nachokeittoa. Mausteisesta keitosta saa juuri niin tulisen kuin haluaa ja keittolautasella hengailevat nachot lisäävät annoksen ruokaisuutta.

Vaahtomainen valkosipulikeitto on hienostunut niin ulkonäöltään kuin makumaailmaltaankin. Paahdettu valkosipuli tuo lempeää potkua ja keiton päällä koristeena olevat rapeat sipsit rouskuvat suussa. Tätä kehtaa tarjoilla hienommillekin vieraille.

Cheddar-rieslingkeitto on yksi kaikkien aikojen lemppareistani. Onhan siinä kahta lempiasiaani, juustoa ja rieslingiä. Toimii.

Vichyssoise eli ranskalainen purjo-perunakeitto on yksinkertaisuudessaan täydellinen. Klassikko syntyy helposti muutamasta raaka-aineesta ja sulaa suuhun.

Sitruunapasta

Jaamme Henkan kanssa loppumattoman kiinnostuksen ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan, mikä on onni, sillä en osaa nähdä itseäni parisuhteessa miehen kanssa, joka syö vain eineksiä ja roskaruokaa, ei ole yhtään kiinnostunut siitä, mitä suuhunsa laittaa saatika vietä aikaa keittiössä muuta kuin pakollisen einesruoan mikrottamisen verran. Se olisi todella outoa ja mietin, voisiko se edes toimia.

On ihanaa kun voimme kokata Henkan kanssa yhdessä, maistella uusia makuja, innostumme uusista ravintoloista ja kokeilemme molemmat ennakkoluulottomasti uusia asioita ruoan saralla. Pidämme pääsääntöisesti samasta ruoasta (sillä pidämme molemmat kaikesta, kuinka helppoa!), mutta mieltymyksemme eroavat kuitenkin joidenkin ruokien ja ruoka-aineiden kohdalla. Yksi niistä on sitruuna.

Minä rakastan sitruunaa. Voisin tunkea sitä jokaiseen ruokaan, pidän sitruunan tuoksusta, sitruunaa ei voi koskaan laittaa ruokaan liikaa, rakastan limoncelloa ja lemonadea ja syön sitruunaa toisinaan jopa sellaisenaan, vaikka se irvistyttääkin vähän. Jopa blogin bannerissa komeilee keltaisia sitruunoita. Henkan lempiasioihin sitruuna sen sijaan ei kuulu ja hän valitseekin mieluummin jotain muuta kuin sitruunaista ruokaa.

Tähän pastaan turautin sitruunaa reilusti, sillä se tuli evääkseni töihin, eikä Henkka näin ollen joutunut syömään kirpeää sitruunapastaa. Resepti on tuttuun tapaan Aglio & Olio -kirjasta ja paistoin sen kaveriksi halloumia, niin kuin minulla on usein tapana jos eväsbokseissani on pastaa. Käytin tähän gluteenitonta pastaa, joten lisäsin postaukseen myös Gluteeniton-tunnisteen.

Sitruunapasta

– 2 sitruunaa
– 2 vihreää paprikaa
– 2 sipulia
– voita
– pastaa (mulla oli gluteenitonta fusillia)

Pilko paprika ja sipuli ja kuullota niitä voissa. Lisää sitruunoiden mehu ja anna hautua noin vartin verran. Minä haudutin vähemmän aikaa, sillä en halunnut sitruunamehua haihtuvan liikaa pois pastastani. Kuten todettua, rakastan sitruunaa.

Keitä pasta ja lisää se pannulle paprikan ja sipulin kaveriksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta sekaan vielä hieman oliiviöljyä ja lisää halutessasi myös parmesaania.

Raakasuklaa

Nyt kyllä melkein nolottaa kertoa miten saamattomia olemme olleet. Anoppilan kaapissa on nimittäin lojunut ainakin joulusta lähtien raakasuklaapaketti, jonka uumenista löytyy kaikki mitä raakasuklaan valmistamiseen tarvitsee. Ei siis voisi juuri helpommaksi enää mennä, mutta silti kului yli puoli vuotta, että saimme aikaiseksi valmistaa raakasuklaata.

Mietin monena viikkona, että viikonloppuna sitten kokeilen tehdä sitä raakasuklaata ja päätimme anopin kansa yhdessäkin monta kertaa, että nyt tehdään raakasuklaata. Mutta ei. Emme vaan saaneet aikaiseksi.

Vihdoin kun kesän superhelteet alkoivat hieman helpottaa elokuun alussa, päätin että nyt todellakin otan raakasuklaapaketin esiin ja valmistan meille herkkuja. Tiesin ettei se ole vaikeaa ja tiesin myös lopputuloksen olevan herkullinen. Mikä ihme tässä on siis mättänyt? En tiedä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Raakasuklaan valmistaminen on superhelppoa. Ensin sulatetaan lämpimässä vesihauteessa kookosöljy ja raaka-kaakaovoi. Tähän menee jonkun verran aikaa, mutta samalla voi touhuta muutakin ja käydä välillä sekoittelemassa massaa sekä vaihtamassa viilentynyt vesi lämpimämpään.

Kun seos on sulanut kirkkaaksi, lisätään raakakaakaojauhe ja makeuttaja, joka oli meidän tapauksessamme agavenektaria. Sitten sekoitetaan seos tasaiseksi massaksi ja kipataan muotteihin. Tosi vaikeaa hei. Sekaan voi halutessaan lisätä makuaineita ja superfoodeja.

Minä en osannut taaskaan tapojeni mukaisesti päättää minkä makuisia suklaita tekisin, joten tein lopulta peräti seitsemää erilaista. Hups. Vähempikin olisi varmaan riittänyt, mutta toisaalta oli kivaa kun lähes jokainen suupala maistui erilaiselta.

Käytin suklaisiini:

– suolapähkinöitä
– appelsiinin kuorta
– gojimarjoja
– naga jolokia -chilikastiketta
– inkiväärisiirappia
– mantelirouhetta
– bourbon-vaniljaa

Ja kyllä muuten maistui hyvälle! Omat suosikkini olivat ainakin appelsiinin kuorella maustetut raakasuklaat sekä hieman yllättäen myös inkiväärisiirapilla tuunattu suklaa. Millä sinä maustat raakasuklaasi?

Prahan Vanhakaupunki

Vltava-joen varrelle alkoi kerääntyä asutusta jo 800-luvulla. Alueella sijaitsi kauppapaikka ja sen myötävaikutuksesta ihmisiä kerääntyi paikalle yhä enemmän ja enemmän. Prahan kaupunki sai näin alkunsa. Kaupungin vanhin osa tottelee luontevasti nimeä Vanhakaupunki (Stare mesto) ja sen alueella sijaitsee nykyisen Prahan keskustana pidetty Vanhankaupunginaukio.

Vanhankaupunginaukio ja Raatihuoneen torni

Prahaan saavuttuamme meistä tuntui luontevalta aloittaa kaupunkiin tutustuminen juuri Vanhankaupunginaukiolta. Kun olimme täyttäneet nälkäiset vatsamme Mlejnicen leipägulassilla, astelimme kaikessa rauhassa lähellä sijaitsevalle aukiolle ihmettelemään torstaisen alkuillan tunnelmaa.

Vanhankaupunginaukio oli täynnä ihmisiä. Osa istui aukion laidan terasseilla juomassa olutta tai nauttimassa kupin kahvia. Osa ihmisistä oli kerääntynyt taitavan katusoittajan ympärille. Joku nappasi herkullista tuoksua levittävästä kojusta paikallisen putkimaisen leivonnaisen ja joku ruokki puluja leipäpaloilla. Astronomisen kellon alla oli turistilauma odottamassa tasatunnein alkavaa showta ja hevoskärryt odottivat kyytiläisiä siistissä jonossa aukion laidalla.

Hevosten luona olin tietenkin myös minä lässyttämässä ansaitulla tauollaan nuokkuville polleille. Kun kello lähestyi tasaa liityimme mekin Astronomisen kellon alla olevaan turistilaumaan odottamaan esitystä. Kello nimittäin herää henkiin aina tasatunnein. Esityksen aloittaa kuolemaa kuvastava luuranko, joka soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin. Seuraavaksi on vuorossa ikkunoissa vaeltavat 12 apostolia. Viimeisenä kiekaisee kukko ja niin show on ohi.

Astronominen kello

Apostolit vaeltaa ikkunoissa.

Nähtyäni Sisiliassa Messinan aukiolla vastaavan shown, odotin tältäkin enemmän ja jouduin pettymään. Messinassa esitykseen kuului ihana yli aukion soiva Ave Maria ja koko homma kesti kauemmin kuin Prahan vastaava. Itse kello on kuitenkin Prahassakin upea, jopa niin upea, että sen tilanneet Prahan johtajat määräsivät aikoinaan kellon suunnittelijan sokaistavaksi, jottei hän voi tehdä enää yhtä upeaa kelloa minnekään muualle. Niin sai kellon suunnittelija palkaksi hienosta työstään elää loppuelämänsä sokeana. Reilu meininki.

Tynin kirkko

Meidän lempparimme Vanhankaupungin aukiolla oli (hevosten ja Starbucksin lisäksi) ehdottomasti synkän kaunis Tynin kirkko. Sen kaksi korkeuksiin kohoavaa tornia ovat hieman erikokoiset, sillä keskiajalla ajateltiin, että isomman urostornin pitää suojata pienempää naarastornia keskipäivän auringolta. Hassuja tyyppejä ne keskiaikalaiset, keksivät ihan kummallisia sääntöjä.

Tynin kirkko näyttää upealta myös Raatihuoneen tornista, eli siitä samasta tornista, jossa Astronominen kello on. Tähän torniin ei tarvitse kiivetä rappusia pitkin ja mekin käytimme suosiolla hissiä, sillä tiesimme kiipeävämme reissun aikana vielä korkeampiin torneihin, joissa ei ole hissiä. Päätimme siis säästää jalkojamme Raatihuoneen tornin kohdalla ja se oli hyvä päätös. Toki rappusiakin pitkin saa reippailla jos haluaa ja treenin kannalta se olisikin ollut hyvä juttu.

Raatihuoneen tornista aukeaa upeat maisemat Vanhankaupunginaukiolle ja punakattoisten talojen yli kauas Prahan laidoille asti. Maisemia voisi katsoa ikuisesti, ellei korkeanpaikankammo saisi jalkoja tutisemaan, niin kuin minulla tuppaa käydä. Olen tosin siedättänyt pelkoani hienosti pitkin vuotta kiipeämällä kaikkiin eteeni tuleviin torneihin, ja tyhmä kammo alkaa jo pikkuisen hellittää otettaan. Vielä jonain päivänä voin istua maailmanpyörässä rentona..

Jan Husin muistomerkki on keskellä aukiota.

Tummasävyisessä Minuuttitalossa on hienoja koverrettuja sgraffitoja.

Vanhankaupunginaukiolla sijaitsee myös Jan Husin patsas, joka tosin oli korjaustelineiden keskellä matkamme aikana. Myös sgraffitoilla koristeltu Minuuttitalo on mielestäni upea. Henkka sanoi sen johtuvan siitä, että seinään koverretuissa sgraffitoissa esiintyy hevosia, mutta oli se muutenkin todella kaunis talo kaikessa koristeellisuudessaan. Aukiolta löytyy myös Henkan suosikki Starbucks, josta nappasimme mukaan ison vaniljalatten.

Vanhankaupunginaukion lisäksi Vanhastakaupungista löytyy paljon muutakin nähtävää. Hauskin yksityiskohta lienee Husova-kadulla sijaitseva Man hanging out -niminen teos, joka jää monelta huomaamatta. Mekin olisimme saattaneet kulkea sen ohi, jollemme olisi nähneet eräiden poikien kuvaavan kattojen tasalla olevaa teosta, jossa mies patsaan nimen mukaisesti roikkuu ulkona. Hahmo pitää kiinni vain yhdellä kädellä ja näyttää siltä kuin mies tipahtaisi katuun aivan tuossa tuokiossa. Outo teos ja ehkä juuri siksi niin hauska.

Henry’s Bell Tower

Vanhankaupungin alueella sijaitsee myös muun muassa Henry’s Bell Tower, joka oli ensimmäinen Prahassa näkemämme nähtävyys matkallamme bussipysäkiltä hotellille. Kellotorniin pääsee kiipeämään ja siellä sijaitsee museo ja ravintola. Me jätimme tällä kertaa tutustumatta tornin sisätiloihin ja tyydyimme kuvaamaan sitä vain ulkoapäin. Ensi kerralla voisimme piipahtaa sisälläkin.

Ensi kerralla käymme tutustumassa myös Vanhassakaupungissa sijaitsevaan Ruutiporttiin ja portilta alkavaan Celetna-katuun, jotka jäivät tällä kertaa näkemättä. Jätimme vähän tarkoituksellakin osan listallamme olevista nähtävyyksistä seuraavaan kertaan, jotta meillä olisi hyvä syy palata Prahaan vielä uudelleenkin. Kaupunki vei totisesti sydämemme ja kirjoitin reissun jälkeen ylös mitä kaikkea kivaa meille jäi seuraavaan kertaan. Samanlainen lista löytyy muuten myös Roomasta ja New Yorkista, sillä kumpaankin on vielä päästävä.

Vanhankaupungin alueella sijaitsee huima määrä ravintoloita, kahviloita, baareja, matkamuistokojuja ja museoita. Me kävimme tutustumassa kahteen olutmuseoon sekä gastronomiamuseoon.

Olutmuseoista voit lukea lisää täältä ja gastronomiamuseosta kerron nyt hieman. Museo löytyy osoitteesta Jakubka 12 ja se esittelee ruoanlaiton historiaa ammoisista nuotioajoista tähän päivään asti.

Museossa esitellään myös nimekkäitä ruoka-alan ihmisiä, se kertoo hieman myös juomien historiasta ja onpa museossa pieni aiheeseen liittyvä matkamuistopuotikin. Yläkerrassa on moderni keittiö, jossa tulijaa odottaa iloinen nainen. Nainen maistattaa paikallista simaa muistuttavaa mausteista juomaa, jonka kaveriksi saa nauttia itsetehtyä marenkia.

Iloisella naisella oli myös suomenkielinen versio hänen äitinsä kirjoittamasta kirjasta.

Viimeisessä huoneessa kerrotaan vielä tsekkiläisestä ruokakulttuurista ja saimme sieltä monta ideaa, mitä ruokalajeja meidän tulisi reissumme aikana maistaa. Käymisen arvoinen paikka siis, ehdottomasti.

Vanhassakaupungissa on mukava vaan hortoilla ja eksyä kapeille sivukujille. Jokainen talo on kaunis, ikkunoissa on värikkäitä kukkaistutuksia, tarkkasilmäinen löytää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa ja jokaisen kulman takaa avautuu aina jotakin ihanaa ihmeteltävää. Praha onkin parhaimmillaan autottomia Vanhankaupungin katuja tallustaessa, mutta myös muualla kaupungin alueella on sangen suloisia paikkoja. Esittelen ne teille vielä myöhemmissä Praha-postauksissa.

Pizzeria Napoli

Tampereen matkaa suunnitellessani, mietin myös, mikä olisi kiva lounaspaikka meille perjantaille ennen kuin lähdemme ajamaan kotiin. Netin selailu loppui lyhyeen kun muistin Pizzeria Napolin, jota ainakin työkaverini on kehunut kovasti. Sinne on päästävä ja se saa luvan sopia Henkallekin, päätin ja kirjoitin Napolin osoitteen ylös.

Tampereen paras pizzapaikka kuulosti myös Henkan mielestä hyvältä, joten tallustelimme Aleksanterinkadulla sijaitsevaan pizzeriaan kun vatsat alkoivat kurnia. Ravintola oli täynnä, mutta saimme pian pöydän terassilta.

Olin tutkinut Napolin pizzalistaa jo kotona, sillä huikean 100 pizzan listassa riittää tutkittavaa. Hylkäsimme heti kaikki peruspizzat ja päätimme valita toisen pizzoistamme Tex Mex -listalta. Tulista amerikkalaista Texas Pete -kastiketta sisältävistä pizzoista valikoitui lopulta meidän lounaaksemme Pollotex, jossa on kanaa, mozzarellaraastetta, paprikaa, punasipulia, tomaattia ja tietysti se hieman tulisempi pizzakastike.

Toinen pizza valikoitui aika helposti kun bongasimme listalta strutsipizzan. Strutsia emme ole aiemmin maistaneet, joten sitä on saatava. Strutsinlihan kaverina Struzzo Picante -nimisessä pizzassa on jalapenoa, pekonia, punasipulia ja riistakäristystä.

Molemmat pizzat olivat todella herkullisia eikä niitä suotta kehuta Tampereen parhaiksi. Vain Helsingin Skifferin pizzat vetävät näille vertoja. Plussaa tulee myös siitä, että pizzat jaettiin valmiiksi puoliksi ja niiden kaveriksi pöytään tuotiin kulhollinen valkosipulia, jota sai itse annostella pizzan päälle. Me söimme luonnollisesti koko kulhon tyhjäksi.

Vaikka pizzeria on kuulemma aina hyvin täynnä eikä pöytävarauksia oteta, mahtuu syömään kuitenkin melko nopeasti. Hommaa nopeuttaa huomattavasti se seikka, että tarjoilija jättää pöytään lapun, jonka kanssa pizzat mennään maksamaan lopuksi kassalle. Tarjoilijoiden ei tarvitse rahastaa asiakkaita ja asiakkaat pääsevät maksamaan heti syötyään. Kätevää ja ennen kaikkea nopeaa.

100 pizzan listalla on luonnollisesti huikea määrä houkuttelevia pizzoja ja veikkaanpa että niitä pitää päästä maistamaan vielä uudestaankin. Niin herkullisia tämänkertaisetkin pizzamme olivat. Vielä pitäisi maistaa ainakin mustamakkarapizzaa, etanapizzaa sekä jompaa kumpaa erittäin tulista habanerolla maustettua Tex Mex -pizzaa. Tapaamme siis vielä, Pizzeria Napoli!

Daim-jäätelö

Raikkaat sitruksiset, hedelmäiset ja marjaiset jäätelöt sekä sorbetit ovat suosikkejani, mutta välillä tekee mieli jotain todella överimakeaa jäätelöä kunnon sattumilla. Ben&Jerry- jäätelöt ovat omiaan hillittömään jäätelömässäilyyn, mutta herkkujäätelöä voi tehdä myös itse.

Minä valmistin Daim-jäätelöni perinteisellä menetelmällä ilman jäätelökonetta tyrkkäämällä jäätelömassan kannellisessa astiassa pakastimeen ja käymällä sekoittelemassa sitä noin tunnin välein. Lisäsin jäätelöpohjaan runsaasti Daim-rouhetta ja lorautin hetken mielijohteesta vähän kinuskikastikettakin sekaan. Lopputulos oli juuri niin ihanan makea kuin toivoinkin Daim-jäätelöni olevan.

Daim-jäätelö

– 3 kananmunaa
– 2,5 dl vispikermaa
– 0,5 dl glukoosisiirappia
– 2 Daim-patukkaa (miinus kokin oikeudella otetut maistiaiset molemmista patukoista. Laaduntarkkailua nimittäin…kröhöhöm…)
– kinuskikastiketta

Vaahdota kananmunat. Lisää glukoosisiirappi vaahtoon ja vatkaa vähän lisää. Vatkaa kerma omassa kulhossaan. Yhdistä vaahdot ja lisää rouhittu Daim. Lorauta sekaan kinuskikastiketta, sekoita ja laita jäätelökoneeseen tai pakastimeen. Pakastimessa olevaa jäätelöpohjaa pitää käydä sekoittelemassa noin tunnin välein. Jäätelökoneella homma hoituu helpommin ja nopeammin.