Rakkaudesta Helsinkiin: Viher-Meilahti

Meilahdesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen ahdistava betonimöhkäle nimeltä Meilahden sairaala. Sairaala-alue on niin iso, että se kattaa ison osan Meilahtea, eikä kaupunginosa ole näyttäytynyt silmissäni lainkaan houkuttelevana. Päinvastoin, sairaalat karmivat selkäpiitäni, enkä mielelläni hengaile niiden lähistöllä.

Sain kuitenkin oppia tämänkertaisen Helsinki-kävelymme aikana, että Viher-Meilahti on aivan eri asia kuin sairaalan ympäristö. Viher-Meilahti on nimensä mukaisesti vihreän vehreä keidas ja monelle Seurasaaressa kävijälle se lienee tuttu, sillä Seurasaaren silta lähtee Viher-Meilahdesta. Viher-Meilahdessa on vanhoja huviloita ja maamme ylimmän johdon asumuksia, kuten Mäntyniemi ja Kesäranta.

Ihan ensimmäiseksi kiertelimme Meilahden arboretumissa, jossa on lukuisia erikoisia kasveja, ruusupuutarha ja vaikka mitä ihanaa. Kasvit on merkattu nimikylteillä ja vehreällä alueella on ihanan rauhaisa tunnelma siitäkin huolimatta, että lähes kaikki kasvit olivat vierailupäivänämme jo kukkineet ja heinäkuun superhelteet olivat tehneet tuhojaan. Täällä olisi ihana vain vaeltaa ympäriinsä, mutta koska meillä oli reppu täynnä eväitä, oli meidän jatkettava matkaa ennen kuin helle tuhoaa eväämme.

1700-luvun lopulla rakennettu Meilahden huvila oli hieman ränsistyneessä kunnossa, mutta söpö ja kaunis rakennus se on silti. Talon luona oli hyvä henki ja kartanon päärakennuksessa oleva kahvila houkutteli hieman, mutta kuten jo sanoin, oli meillä jotain parempaa tiedossa piknik-eväiden muodossa. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvilaa mikäli hiippailette Viher-Meilahdessa päin.

Tamminiementie 6:ssa sijaitsevan Taidemuseon takaa rannasta löytyy Helsinki Arch -niminen taideteos, joka oli valmistuttuaan vuonna 1983 Ateneumin edessä. Teos siirrettiin sieltä nykyiseen paikkaansa Meilahteen ja kaarevassa teoksessa voi vaikka juosta kipittää pellavapää hulmuten, niin kuin eräs pikkutyttö teki vieraillessamme taideteoksen luona.

Matkalla opaskirjamme mukaiselle seuraavalle kohteelle näimme mielenkiintoiset kiviportaat, jotka johdattivat mäen päälle. Kävimme katsomassa mitä siellä on ja löysimme kyltin, joka kertoi paikalla sijainneen joskus Villa Solhem -nimisen rakennuksen. Nyt siitä oli jäljellä enää jäänteet. Mikäköhän lie tämänkin rakennuksen kohtalona on ollut?

Waarannon huvilan muistan nähneeni ennenkin matkallani Seurasaareen. Vuonna 1901 rakennettu huvila oli yksityisomistuksessa vuoteen 1969 asti. Nyt huvilan omistaa kaupunki ja siellä voi viettää mukavia kahvihetkiä Villa Angelica -kahvilan puutarhassa. Waarannon huvilan alakerrassa on pidetty aikoinaan myös jumalanpalveluksia ennen kuin Munkkiniemen kirkko valmistui.

Viher-Meilahden alueella kahviloita riittää, sillä myös Tomtebo -nimisessä huvilassa on kahvila. Huvilan rakennutti vuonna 1893 Gustaf Nyström, joka on suunnitellut muun muassa koristeellisen Säätytalon sekä Kansallisarkiston. Nykyään Tomtebossa on kahvilan lisäksi myös kansantaidenäyttelyitä sekä kansantanssiesityksiä.

Tamminiemen mahtava huvila näkyy kauas Munkkiniemen puolelle asti ja on varsin vaikuttavan näköinen alue myös tieltä päin. Tamminiemen tunnetuin asukas on talossa melkein 30 vuotta viihtynyt Urho Kekkonen ja nykyään rakennuksessa toimiikin Urho Kekkosen museo. Huvila oli ensin Amos Anderssonin asunto, mutta vuodesta 1940 se toimi presidentin virka-asuntona. Kuten taisi tulla jo selväksi, Urho Kekkonen viihtyi talossa mainiosti, samoin tekivät Risto Ryti ja Mannerheim. Juho Kusti Paasikivi sen sijaan ei viihtynyt hienossa huvilassa. Mikähän sitäkin vaivasi? Oliko mies liian nirso kun ei tällainen huvila kelvannut arvon herralle?

Avoimen portin takaa aukeaa polku, jonka päässä on Ljunganmo -niminen huvila. Helsingin kaupunki omistaa tämänkin huvilan ja sitä vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Jugend-huvilan omisti vuosina 1912-1970 Tilgmanin kirjanpainajasuku.

Seurasaarentien ja Tallbonkujan risteyksestä löytyy paikka, jolla sijaitsi aikoinaan Maila Talvion sekä hänen miehensä J.J. Mikkolan asuintalo. Huvila on nyt jo purettu, mutta sen paikalla on Laila Pullisen veistämä Maila Talvion muistomerkki, jota kutsutaan myös Itämeren tyttäreksi.

Tarkkaan vartioidun Mäntyniemen vieressä sijaitsee suloinen Tallbon päiväkoti. Upea vuonna 1884 rakennettu huvila sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla ja pihakin näyttää siltä, että kyllä minä siellä mielelläni leikkisin, jos olisin vielä lapsi. Tai no, ketä mä huijaan, leikkisin siellä mielelläni yhä edelleen, vaikken olekaan enää virallisesti lapsi.

Mäntyniemi, eli vuonna 1993 valmistunut presidentin virka-asunto on tosiaan sellaisten aitojen ja vartiointien takana, ettei sinne pääse kurkkimaan, ja jo alueen ulkopuolella hortoilu tuntuu jotenkin kielletyltä. Jatkoimme siis suosiolla matkaa kohti viimeisiä reittimme kohteita.

Toivolan talo on kaunis ja söpö sekä myös melkoisen iso vanha huvila. Sen historiakin on vähintään mielenkiintoinen huvilassa asuneen Maria Åkerblomin ansiosta. Jo nuorena palvelustyttönä hän näki joitain ihmeellisiä näkyjä ja niiden seurauksena Åkerblom päätti ryhtyä unissasaarnaajaksi. Hän keräsi satoja opetuslapsia, joiden kanssa hän asutti Toivolan huvilaa. Heillä oli siellä oma pieni lahko, joka ei ollut juurikaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Lahkolla oli huvilan alueella oma ruokakauppa, leipomo, puusepänverstas ja kuulemma jopa pari leijonanpentua lemmikkinä. Tervettä meininkiä. Nykyään talo on yksityisomistuksessa.

Viimeinen reittimme kohde oli pääministerin virka-asunto Kesäranta, jota ei niin ikään näe juurikaan tieltä käsin. Talon hassun muotoinen torni näkyy kuitenkin muun muassa Seurasaareen. Vierailumme aikana talon aitojen sisällä näkyi remontin jälkiä. Kenties Stubb on halunnut rempata asunnosta mieleisensä muutettuaan sinne? Ja hei, vähänkö täällä on hyvät lenkkimaastot Stubbin lenkkeillä. Ihanat tiet pitkin vehreää Viher-Meilahtea suorastaan kutsuvat lenkkeilemään, joten en ihmettelisi yhtään jos lenkkipukuinen pääministeri tulisi täällä vastaan. Minä ainakin kipittäisin täällä varmaan joka päivä jos asuisin lähistöllä.

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Anne / 52weeksofdeliciousness.com keskiviikko, syyskuu 17, 2014 at 10:21

    Aivan ihana raportti! täällä pk-seudulla on niin paljon ihania paikkoja missä ei ole koskaan käynyt 🙂

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 17, 2014 at 15:31

      Niin on, niitä on ihan loputtomiin, vaikka kuinka luulee jo tuntevansa kotiseutunsa. Ollaan yritetty äidin kanssa kierrellä kaikki mahdolliset ihanat paikat, mutta ne eivät lopu koskaan. Ja hyvä niin! 🙂

  • Reply Jael keskiviikko, syyskuu 17, 2014 at 19:15

    Kiitos ihanasta kierroksesta:) Minullehan nuo seudut ovat lapsuuden maisemia,kun kasvoin ihan lähellä Munkassa,ja lähiseutukin tuli tutun rakkaaksi:I Nyt tuli ihan ikävä!

    • Reply Martina torstai, syyskuu 18, 2014 at 09:25

      Näissä maisemissa on ollut varmasti ihana viettää lapsuus. Kiva jos postauksesta oli iloa, vaikka tulikin ikävä. 🙂

  • Reply Hanna sunnuntai, kesäkuu 12, 2016 at 20:10

    Kiva kirjoitus, kiitos! Äitini omisti Waarannon aikoinaan, ja pikkutyttönä vietti kesät siellä, J A Waaranto ja hänen vaimonsa olivat äitini ukki ja mummo. Waaranto on myös piirtänyt Wuokkolan. Yst. Hanna S

    • Reply Martina maanantai, kesäkuu 13, 2016 at 08:36

      Kiva kuulla että pidit postauksesta. Äidilläsi onkin ollut ihanat lapsuuden kesämaisemat Waarannossa ja sen ympäristössä. Viher-Meilahti on niin kaunis ja vehreä. 🙂

    Leave a Reply