Monthly Archives

syyskuu 2014

Mlejnice, Praha

Mikä siinä onkin, että aina kun saapuu perille matkakohteeseen, on ihan julmettu nälkä. Vatsa kurnii kuuluvasti, vaikka olisi juuri syönyt lentokoneessa mahansa täyteen ja napsinut päälle vielä eväskarkkejakin. Prahaan saavuttuamme täytimme vatsaamme myös tuopillisilla olutta matkalla hotellille. Silti hotelliin kirjauduttuamme oli nälkä niin kova, että etsimme heti ensitöiksemme sapuskaa.

Kyseessä ei muuten ollut ihan mikä tahansa sapuska, vaan Mlejnice-ravintolan kehuttu leipägulassi. Kiitos etenkin Hulille vinkistä! Gulassia myydään vähän joka paikassa pitkin Prahaa, mutta väittäisin vailla pätevää vertailupohjaakin, että Mlejnicessä se on kaikkein parasta. Mlejnicen gulassi tarjoillaan koverretun leivän sisällä ja sen maku on ihan mieletön. Vahva, mausteinen, syvä, herkullinen, maukas, tuhti, lihaisa…muun muassa näillä sanoilla kuvailimme suussamme muhevana maistuvaa gulassia. Tätä kannattaa ehdottomasti maistaa Prahan matkalla!

Toiseksi annokseksi otimme porsasta, joka oli hauskasti letin muotoinen ja keskelle lettiä oli tuikattu valkosipulinkynsiä. Annoksen luvattiin maistuvan valkosipulille ja sitä se totisesti tekikin. Opimme jo tässä vaiheessa, että tsekkiläinen ruoka on täynnä makuja. Tavalliselta kotiruoalta näyttävät liha-annokset on maustettu hyvin ja ruoka on todella herkullista. Tämä päti kaikkiin ruokiin joita maistoimme matkamme aikana.

Mlejnice ihastuttaa myös söpöllä sisustuksellaan. Vanhaa aikaa henkivä ravintola on täynnä kivoja yksityiskohtia. Pöytinä toimii muun muassa vanhat laatikolliset pöydät ja Singerin ikivanhat ompelupöydät. Seinillä on hevosen länkiä ja muita vanhoja esineitä ja katosta roikkuu jos jonkinlaista ruosteista kelkkaa, puukauhaa ja muuta härpäkettä.

Myös palvelu pelaa hyvin ja hinnat ovat edulliset, vaikka ravintola sijaitseekin hyvin keskeisellä paikalla lähellä Vanhankaupungin aukiota. Tai no, keskeinen sijainti on hieman tulkinnanvarainen luonnehdinta, sillä vaikka ravintola on lähellä aukiota, ei sitä ole ihan helppo löytää. Ravintola majailee nimittäin kapealla sivukujalla (osoitteessa Kozna 488/14), eikä sen ohi kulje juurikaan ihmisiä. Tänne ei ihan sattumalta eksy, vaan paikka täytyy tietää.

”Mlejnicessä monta on ihmeellistä yksityiskohtaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä bloggaajaa..”

Koska Mlejnice oli niin ihana, poikkesimme ravintolaan matkan aikana vielä uudelleenkin, vaikka yleensä haluamme käydä reissuillamme aina uudessa ravintolassa. Lähtöpäivänä hotellin aamiainen jäi väliin, sillä allekirjoittanut makasi pari tuntia kaksinkerroin sikiöasennossa vatsapöpön kourissa. Onneksi lääke auttaa ja neljän tunnin kuluttua join punaviiniä jokiristeilyllä lähes elämäni voimissa. Autuas on hän, joka ottaa Imodium-paketin matkalle mukaan (ja tyhmä on hän, joka mainitsee sanat Imodium ja vatsapöpö ravintola-arvostelussa). Tarkennettakoon vielä, ettei Mlejnicellä ollut mitään tekemistä kipeän vatsani kanssa.

Väliin jääneen aamiaisen ja jokiristeilyn välissä piipahdimme Mlejnicessä täyttämässä tyhjinä ammottavat vatsamme. Minä tilasin varovaisesti sipulikeiton, joka maksoi muistaakseni hurjat pari euroa. Tai vähän alle, en muista ihan tarkkaan. Halpaa se kuitenkin oli, hinta-laatusuhteeltaan varsin erinomaista ja maukas keitto palautti huteravointisen tytön takaisin elävien kirjoihin. Voi sitä tunnetta kun voimat palaavat ja alkaa taas hymyilyttää. Se on kerrassaan ihanaa.

Henkka tilasi toisella vierailullamme kanaa valkosipulikastikkeen ja perunakrokettien kera. Totuttuun tapaan sekin oli herkullista. Kokemustemme perusteella ravintolan listalta voi tilata mitä vaan ja se on hyvää, mutta suosittelemme kuitenkin ennen kaikkea sitä leipägulassia mikäli tienne vie Mlejniceen.

Kinuskikissan helpot suosikit

Kinuskikissan blogi on ihan niitä ensimmäisiä blogeja, joita muistan alkaneeni seurata joskus aikoja sitten. Tutkin blogin sivuilla tuntikaupalla toinen toistaan herkullisempia kakkuja ja leivonnaisia ja selasin varmaan koko blogin läpi.

Kinuskikissa on jo legenda. Aina kun googletan jonkin uuden leivontareseptin, päädyn lähes poikkeuksetta Kinuskikissan sivuille. Ja mikäs siinä, sillä sieltä kokeilee reseptejä mielellään ja huoletta. Kaikki kokeilemani herkut ovat onnistuneet, joten uskokaa kun kerron, että Kinuskikissaan voi luottaa.

Kun sain Kinuskikissan helpot suosikit -kirjan käteeni henkäisin ihastuksesta. Koko kirja täynnä herkullisia leivonnaisia ja vieläpä helppoja sellaisia! Ensisilmäykseltä en kyllä uskonut, että nämä reseptit olisivat helppoja. Eiväthän ne voi olla.

Kakut ja leivonnaiset näyttävät kirjan kuvissa niin upeilta ja monimutkaisilta, ettei normileipuri voi selviytyä näistä. Mutta reseptejä tarkemmin tutkiessa saan ilokseni huomata, etteivät reseptit olekaan liian vaikeita. Kyllä nämä varmasti onnistuvat hieman kokemattomammaltakin leipurilta.

Kirjan kuvat ovat tosiaan upeita, niin kuin bloggaajien keittokirjoissa on tapana. Tätäkin kirjaa on vain mukava selailla ja ihailla kauniita kuvia. Kuvat myös inspiroivat leipomaan ja kokeilemaan kirjan reseptejä. Liian nälkäisenä kirjaa ei kannata avata, sillä se on silkkaa kidutusta.

Kinuskikissan helpot reseptit pitää sisällään monipuolisesti erilaisia reseptejä. On suolaisia ja makeita herkkuja, upeita kakkuja, söpöjä leivonnaisia, pieniä makeisia ja mehevän näköisiä leipiä. On niin klassikoita kuin uusia kekseliäitäkin juttuja kanelipullasta popcorn-kakkuun. Tästä kirjasta täytyy päästä pian leipomaan jotakin!

Kirja saatu arvostelukappaleena.

Praha Lassen silmin

Kuten Facebook-tykkääjämme ja Instagram-seuraajamme jo tietävätkin, vietimme vuosipäiväämme tänä vuonna Prahassa. Mukana oli myös sininen matkamaskottimme Lasse, joka on jo kokenut reissaaja sekä matkabloggaaja. Nytkin otus on jo tehnyt oman matkapostauksensa valmiiksi, kun me vasta käymme läpi kuvia ja hahmottelemme postausluonnoksiamme. Päästetään siis Lasse ääneen ja katsotaan mitä mieltä hän oli Prahasta:


Praha oli mahtava. Joka paikasta sai halpaa kaljaa ja sitä pääsi usein nauttimaan upeiden maisemien kera.


Maisemista puheen ollen, Prahassa oli paljon näköalapaikkoja.


Kiipesin itseni läkähdyksiin asti erilaisiin torneihin ja niistä aukeaviin maisemiin tutustuessa.


Maistelin myös paljon ruokia ja löysin monta lempiravintolaa Prahasta.


Paras niistä oli tämä..


..hetkinen, kuulostaa siltä, että lähetykseni on tulossa..


..kyllä vain, tilasin juuri kolme tuoppia kaljaa! Juna tuo ne pöytään tuossa tuokiossa.


Mmm, olutta. Oli tavallista olutta, vehnäolutta ja vaikka mitä olutta.


Kävin tutustumassa myös olutmuseoihin..


..joissa parasta olivat tietenkin maistiaiset!


Toisessa museossa oli vielä enemmän maisteltavaa. Tässä muutama maistiaisolut. Join niitä yhteensä kymmenen.


Oluen lisäksi maistelin myös viinejä ja yllätyin siitä miten hyviä viinejä Prahassa saa. Kuvan viinit olivat hieman kalliita, joten pitäydyin edullisemmissa paikallisissa viineissä, jotka olivat oikein herkullisia.


Ihastuin myös erääseen pieneen viinibaariin.


Oluen, viinin, ruoan ja näköalapaikkojen lisäksi tutustuin tietenkin myös muihin Prahan nähtävyyksiin. Tässä kuvassa olen Prahan linnan kuninkaallisessa puutarhassa.


Tästä tuli mieleen, että yleisiä vessoja on Prahassa paljon, ne on hyvin merkitty ja ne ovat siistejä. Pääsymaksu on pieni, pitää vaan muistaa pitää aina muutama kolikko mukana.


Sain uusia ystäviä, kuten tämän vanhan herran, joka piti minusta hyvän huolen. Katsokaa nyt miten hellä ote.


Osa uusista ystävistäni asui hieman epämääräisissä oloissa.


Eräänä iltana lähdin tämän isännän bileisiin.


Siellä tarjoiltiin absintista tehtyjä drinkkejä.


Se oli hyvin hämärää aikaa..


Viimeisenä päivänä kävin vielä jokiristeilyllä ja totesin Prahan olevan yksi lempikaupungeistani!

Gluteeniton tomaattipasta

Gluteenittomasta ruokavaliosta on vouhkattu nyt niin paljon, että minäkin kiinnostuin siitä hieman. Ei kai siitä voi haittaakaan olla jos välttelee gluteenia. Ja jos siitä on vielä jotain hyötyäkin, niin on kai tämäkin trendi kokeilemisen arvoinen? Sitä paitsi on paljon ihmisiä, jotka eivät voi oikeasti syödä gluteenia keliakian takia ja hyvä ruokabloggaaja tarjoaa jotain heillekin.

Kaikki Keltaisen keittiön gluteenittomat reseptit on merkattu Gluteeniton-tunnisteella. Tähän asti julkaistut gluteenittomat postaukset löydät täältä. Linkin alle kerääntyy koko ajan lisää juttuja sitä mukaa, kun gluteenittomat kokeiluni etenevät, joten laita ihmeessä linkki talteen, jos gluteenittomille resepteille on tarvetta.

Tämän pastan tein evääksi töihin. Resepti on iki-ihanasta Aglio&Olio -kirjasta ja minä käytin tähän tosiaan gluteenitonta pastaa. Voit toki tehdä herkun halutessasi myös tavallisesta pastasta. Koska meneillään oli tiukka salitreeniviikko, kaipasin hieman lisäproteiinia lounasevääseeni. Niinpä paistoin halloumia mukaan eväsboksiin ja niin nälkä pysyi kauemmin poissa ja sain helteessä kaipaamaani lisäsuolaakin suolaisesta juustosta.



Tomaattipasta

– valkosipulia
– basilikaa
– tölkkitomaatteja
– voita
– 2-4 rkl balsamiviinietikkaa
– pecorinoa

Kuullota valkosipuli öljyssä pannulla. Lisää pannuun osa basilikan lehdistä sekä tölkkitomaatit. Kiehuta 20 minuuttia ja riko samalla tomaatteja vähän mössöisemmiksi.

Lisää nokare voita sekä balsamiviinietikkaa ja pecorinoa. Lisää myös keitetty pasta joukkoon, sekoita kaikki sekaisin pannulla, mausta suolalla ja pippurilla ja annostele lautasille. Ripottele päälle lisää pecorinoa ja basilikaa.

Helppo lohicarpaccio

Oikeaoppinen lohicarpaccio valmistetaan raa’asta kalasta, mutta on hetkiä, jolloin nopeampi versio on tarpeen. Silloin carpaccion voi tehdä valmiista graavilohesta, niin kuin me teimme eräänä kesäisenä arki-iltana, kun teki mieli lohicarpacciota, mutta aikaa ei ollut riittävästi ja nälkäkin kurni jo vatsassa.

Helppo lohicarpaccio

– graavilohta ohuina siivuina
(- parmesaania)
– kapriksia

Sinappikastike:
– 2 rkl sinappia
– 2 tl sokeria
– 0,5 dl oliiviöljyä
– 1 rkl valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa jota me käytimme)
– valkopippuria
– cayannepippuria

Tee ensin kastike. Vatkaa sinappi ja sokeri kunnolla sekaisin niin että sokeri sulaa sinapin joukkoon. Lisää öljy koko ajan vatkaten. Lisää myös valkoviinietikka ja mausteet.

Asettele lohi lautaselle. Lisää sinappikastike ohuina raitoina ja kippaa päälle kaprikset sekä parmesaani ohuina lastuina. Valmis! Tarjoile kylmän valkoviinin kera.

Rakkaudesta Helsinkiin: Viher-Meilahti

Meilahdesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen ahdistava betonimöhkäle nimeltä Meilahden sairaala. Sairaala-alue on niin iso, että se kattaa ison osan Meilahtea, eikä kaupunginosa ole näyttäytynyt silmissäni lainkaan houkuttelevana. Päinvastoin, sairaalat karmivat selkäpiitäni, enkä mielelläni hengaile niiden lähistöllä.

Sain kuitenkin oppia tämänkertaisen Helsinki-kävelymme aikana, että Viher-Meilahti on aivan eri asia kuin sairaalan ympäristö. Viher-Meilahti on nimensä mukaisesti vihreän vehreä keidas ja monelle Seurasaaressa kävijälle se lienee tuttu, sillä Seurasaaren silta lähtee Viher-Meilahdesta. Viher-Meilahdessa on vanhoja huviloita ja maamme ylimmän johdon asumuksia, kuten Mäntyniemi ja Kesäranta.

Ihan ensimmäiseksi kiertelimme Meilahden arboretumissa, jossa on lukuisia erikoisia kasveja, ruusupuutarha ja vaikka mitä ihanaa. Kasvit on merkattu nimikylteillä ja vehreällä alueella on ihanan rauhaisa tunnelma siitäkin huolimatta, että lähes kaikki kasvit olivat vierailupäivänämme jo kukkineet ja heinäkuun superhelteet olivat tehneet tuhojaan. Täällä olisi ihana vain vaeltaa ympäriinsä, mutta koska meillä oli reppu täynnä eväitä, oli meidän jatkettava matkaa ennen kuin helle tuhoaa eväämme.

1700-luvun lopulla rakennettu Meilahden huvila oli hieman ränsistyneessä kunnossa, mutta söpö ja kaunis rakennus se on silti. Talon luona oli hyvä henki ja kartanon päärakennuksessa oleva kahvila houkutteli hieman, mutta kuten jo sanoin, oli meillä jotain parempaa tiedossa piknik-eväiden muodossa. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvilaa mikäli hiippailette Viher-Meilahdessa päin.

Tamminiementie 6:ssa sijaitsevan Taidemuseon takaa rannasta löytyy Helsinki Arch -niminen taideteos, joka oli valmistuttuaan vuonna 1983 Ateneumin edessä. Teos siirrettiin sieltä nykyiseen paikkaansa Meilahteen ja kaarevassa teoksessa voi vaikka juosta kipittää pellavapää hulmuten, niin kuin eräs pikkutyttö teki vieraillessamme taideteoksen luona.

Matkalla opaskirjamme mukaiselle seuraavalle kohteelle näimme mielenkiintoiset kiviportaat, jotka johdattivat mäen päälle. Kävimme katsomassa mitä siellä on ja löysimme kyltin, joka kertoi paikalla sijainneen joskus Villa Solhem -nimisen rakennuksen. Nyt siitä oli jäljellä enää jäänteet. Mikäköhän lie tämänkin rakennuksen kohtalona on ollut?

Waarannon huvilan muistan nähneeni ennenkin matkallani Seurasaareen. Vuonna 1901 rakennettu huvila oli yksityisomistuksessa vuoteen 1969 asti. Nyt huvilan omistaa kaupunki ja siellä voi viettää mukavia kahvihetkiä Villa Angelica -kahvilan puutarhassa. Waarannon huvilan alakerrassa on pidetty aikoinaan myös jumalanpalveluksia ennen kuin Munkkiniemen kirkko valmistui.

Viher-Meilahden alueella kahviloita riittää, sillä myös Tomtebo -nimisessä huvilassa on kahvila. Huvilan rakennutti vuonna 1893 Gustaf Nyström, joka on suunnitellut muun muassa koristeellisen Säätytalon sekä Kansallisarkiston. Nykyään Tomtebossa on kahvilan lisäksi myös kansantaidenäyttelyitä sekä kansantanssiesityksiä.

Tamminiemen mahtava huvila näkyy kauas Munkkiniemen puolelle asti ja on varsin vaikuttavan näköinen alue myös tieltä päin. Tamminiemen tunnetuin asukas on talossa melkein 30 vuotta viihtynyt Urho Kekkonen ja nykyään rakennuksessa toimiikin Urho Kekkosen museo. Huvila oli ensin Amos Anderssonin asunto, mutta vuodesta 1940 se toimi presidentin virka-asuntona. Kuten taisi tulla jo selväksi, Urho Kekkonen viihtyi talossa mainiosti, samoin tekivät Risto Ryti ja Mannerheim. Juho Kusti Paasikivi sen sijaan ei viihtynyt hienossa huvilassa. Mikähän sitäkin vaivasi? Oliko mies liian nirso kun ei tällainen huvila kelvannut arvon herralle?

Avoimen portin takaa aukeaa polku, jonka päässä on Ljunganmo -niminen huvila. Helsingin kaupunki omistaa tämänkin huvilan ja sitä vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Jugend-huvilan omisti vuosina 1912-1970 Tilgmanin kirjanpainajasuku.

Seurasaarentien ja Tallbonkujan risteyksestä löytyy paikka, jolla sijaitsi aikoinaan Maila Talvion sekä hänen miehensä J.J. Mikkolan asuintalo. Huvila on nyt jo purettu, mutta sen paikalla on Laila Pullisen veistämä Maila Talvion muistomerkki, jota kutsutaan myös Itämeren tyttäreksi.

Tarkkaan vartioidun Mäntyniemen vieressä sijaitsee suloinen Tallbon päiväkoti. Upea vuonna 1884 rakennettu huvila sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla ja pihakin näyttää siltä, että kyllä minä siellä mielelläni leikkisin, jos olisin vielä lapsi. Tai no, ketä mä huijaan, leikkisin siellä mielelläni yhä edelleen, vaikken olekaan enää virallisesti lapsi.

Mäntyniemi, eli vuonna 1993 valmistunut presidentin virka-asunto on tosiaan sellaisten aitojen ja vartiointien takana, ettei sinne pääse kurkkimaan, ja jo alueen ulkopuolella hortoilu tuntuu jotenkin kielletyltä. Jatkoimme siis suosiolla matkaa kohti viimeisiä reittimme kohteita.

Toivolan talo on kaunis ja söpö sekä myös melkoisen iso vanha huvila. Sen historiakin on vähintään mielenkiintoinen huvilassa asuneen Maria Åkerblomin ansiosta. Jo nuorena palvelustyttönä hän näki joitain ihmeellisiä näkyjä ja niiden seurauksena Åkerblom päätti ryhtyä unissasaarnaajaksi. Hän keräsi satoja opetuslapsia, joiden kanssa hän asutti Toivolan huvilaa. Heillä oli siellä oma pieni lahko, joka ei ollut juurikaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Lahkolla oli huvilan alueella oma ruokakauppa, leipomo, puusepänverstas ja kuulemma jopa pari leijonanpentua lemmikkinä. Tervettä meininkiä. Nykyään talo on yksityisomistuksessa.

Viimeinen reittimme kohde oli pääministerin virka-asunto Kesäranta, jota ei niin ikään näe juurikaan tieltä käsin. Talon hassun muotoinen torni näkyy kuitenkin muun muassa Seurasaareen. Vierailumme aikana talon aitojen sisällä näkyi remontin jälkiä. Kenties Stubb on halunnut rempata asunnosta mieleisensä muutettuaan sinne? Ja hei, vähänkö täällä on hyvät lenkkimaastot Stubbin lenkkeillä. Ihanat tiet pitkin vehreää Viher-Meilahtea suorastaan kutsuvat lenkkeilemään, joten en ihmettelisi yhtään jos lenkkipukuinen pääministeri tulisi täällä vastaan. Minä ainakin kipittäisin täällä varmaan joka päivä jos asuisin lähistöllä.

Kaljatölkkikana

Eräänä viikkona Keravalla asuessamme saimme leikkiä asuvamme kahdestaan omakotitalossa. Henkan vanhemmat olivat reissussa ja me saimme suoriutua arjesta ihan keskenään. Aika kivaa ja ehdottomasti hyvää harjoitusta tulevaa varten, sillä kohta me ihan oikeasti asumme kahdestaan omakotitalossa.

Päätimme pitää tuolla viikolla yhden illan vapaata, jolloin minä kyllä kävin salilla, mutta raksa-, blogi- ja muut velvollisuudet unohdettiin päiväksi ja päätimme vain nautiskella olostamme kahdestaan kotona. Sitä osaa arvostaa kun on asunut liki vuoden appivanhempien luona. Ei sillä etteikö heidän seurassaan olisi varsin mukavaa ja kotoisaa myös, mutta välillä on kiva olla ihan itsekseenkin.
Continue Reading

City Hotel Senigallia

Vielä olisi yksi Senigallia-postaus jemmassa, nimittäin hotellimme esittely. City Hotel Senigalliasta varattiin kaikille bloggaajille huoneet järjestäjän toimesta, joten en päässyt itse vaikuttamaan hotellivalintaan. Ja hyvä niin, sillä City Hotel oli oikein hyvä majapaikka.

Ensinnäkin hotellin sijainti on täydellinen. Rantakadulla sijaitsevan hotellin aamiaisterassilta näkyy rannalle sekä upealle Rotonda sul marelle. Kaupungin parhaalle rannallekaan (Bagni 77) ei ole pitkä matka. Myös kaupungin vanha keskusta on ihan vieressä ja sinne kävelee noin viidessä minuutissa. Pyörällä pääsee vielä nopeammin.

Polkupyöristä puheen ollen hotellilta saa lainata polkupyörän, joka on ehdottomasti paras keino liikkua kaupungilla. Kävellenkin toki pääsee, mutta pyöräily on jotenkin niin italialaista. Hotellin pyörät ovat oikein kelpo pelejä, löytyy toimiva lukko ja koriin saa käsilaukun ja muut matkatavarat.

Huoneet ovat perushotellihuoneen tasoa, tosin sänky tuntui olevan astetta isompi. Tai sitten se johtui siitä, että jaoin huoneen vain ja ainoastaan itseni kanssa, eli sain retkottaa sängyllä halutessani vaikka poikittain. Huoneesta löytyy kaikki tarvittava ja parvekkeelta on mukavat näkymät. Respassa työskentelee ystävällistä ja kielitaitoista väkeä. Jopa siivooja on mukava, aamiaisravintolan tarjoilijoista puhumattakaan.

Niin se aamiainen. Se on varsin italialaistyyppinen lukuisine makeine herkkuineen. Suolaistakin kuitenkin löytyy tästä hotellista (se ei aina ole itsestäänselvyys Italiassa matkatessa) ja minä ainakin sain vatsani täyteen leipien, leikkeleiden, juuston, jogurtin ja hedelmien avulla.

Tiskillä on tarjolla vettä ja mehuja. Erikoiskahvit tarjoilija tekee pyynnöstä ja ainakin hotellin cappuccino on erinomaista. Tarjoilijat paistavat myös munakkaita pyynnöstä. Itse aamiaisravintola on ihanan valoisa. Sisätilojen lisäksi aamiaista voi nauttia tilavalla kattoterassilla merimaisemia ihaillen. Kyllä kelpaa!

Hotelli on yleisilmeeltään siisti ja valoisa. Kaikki toimii kuten pitääkin, matkalaukun sai päivän ajaksi säilöön ja mahdolliset viat tai puutteet huoneissa korjataan ripeästi. Bloggaajan ja varmaan myös monen muun näkökulmasta ilmainen Wi-Fi kaikkialla hotellissa on iso plussa.

Ainoan miinuksen antaisin siitä, että lauantaiyönä rantabaareista kantautuva meteli kuului erittäin hyvin huoneisiin, joten herkkäuniset eivät välttämättä saa nukuttua ilman korvatulppia. Meteliä oli tosin vain lauantaiyönä ja perjantaiyönä sain nukkua kaikessa hiljaisuudessa. En tiedä onko bileitä enemmän heinä-elokuussa, kun Euroopan lomakausi on parhaimmillaan, mutta kesäkuussa tanssimusiikkia soitettiin volumet kaakossa vain lauantaiyönä.

Mikään superluksushotelli City Hotel ei ole, mutta siisti ja kaikki tarpeet täyttävä kuitenkin. Mikään ei yllätä positiivisesti eikä negatiivisesti. Hyvää perushotellia erinomaisella sijainnilla etsivät, tämä on teitä varten! Herkkäuniset voivat miettiä majoittuisivatko he kenties kauemmaksi rantakadun vilinästä.