Rakkaudesta Helsinkiin: Vallila

Lupailin pitkin talvea, että suosittu Rakkaudesta Helsinkiin -sarja saa jatkoa taas kesällä, kun säät suosivat ulkona liikkujaa, ja minä ja äiti pääsemme jalkautumaan Helsingin kaduille. Puhuimme ensimmäisestä Helsinki-kävelystä jo varhain keväällä, mutta lopulta sääjumalat, hammasleikkaukseni ja muut sattumukset lykkäsivät ensimmäisen kävelyn peräti heinäkuulle asti. Olimme yrittäneet käydä jo sitä ennenkin tutustumassa Vallilaan, mutta rankkasade pilasi suunnitelmamme ja päädyimme lopulta katsomaan Stockmannille hääpukuja. Hups.

Nyt kuitenkin heinäkuun alussa sovimme taas treffit kaupungille ja aiemmin päivällä päällemme ryöpsähtäneistä sadekuuroista huolimatta kävelyretki onnistui, pysyimme kuivina ja opimme taas paljon uutta maamme pääkaupungista. Kohteenamme oli tällä kertaa tosiaan Vallila, ja sama vanha virsi toistui tämänkin kaupunginosan kohdalla, kuin niin monen muunkin paikan kohdalla aiemmin.

Erehdyin nimittäin taas kerran ajattelemaan, että kyllähän minä nyt Vallilan tunnen kun liikun siellä lähes päivittäin, olen opiskellut monta vuotta Vallilassa ja kulkenut pitkin poikin alueella. Olin jälleen kerran väärässä, sillä kun katsoo kunnolla ympärilleen ja poikkeaa hieman tutusta reitistä, löytää väistämättä uusia aarteita. Tällä kertaa löysimme muun muassa ihanan piknikpuiston kallion laelta ja suuren puistomaisen sisäpihan, jossa tuntui kuin olisi maaseudulla eikä keskellä kaupungin vilinää. Saanko esitellä teille Vallilan:

Ensimmäinen kohteemme sijaitsee osoitteessa Hämeentie 39. Hassusti kolmen eri korkeudella kulkevan tien puristuksessa oleva vanha punatiilinen rakennus ei kuulu opaskirjamme reittiin, mutta meitä kiinnosti tietää mikä rakennus on miehiään tai naisiaan. Niinpä otin googlen esiin ja se kertoo, että talo on vanha Valtionrautateiden viljamakasiini ja se on valmistunut aivan 1900-luvun alussa. Nykyään rakennus on kaupungilla varastokäytössä.

Sörnäisten vankilan ohi olen kulkenut varmaan jo satoja kertoja. Vankilan ensimmäinen osa valmistui vuonna 1881, jonka jälkeen sitä on laajennettu useasti. Viimeisin laajennus on tehty 1990-luvulla. Sörnäisten vankilassa on ollut lusimassa paljon tunnettuja vankeja, kuten esimerkiksi Juha Valjakkala eli Nikita Fouganthine. Nykyään vankilassa on noin 300 vankia, jotka rakentavat rekisterikilpiä ja liikennemerkkejä. Vankilan pihalla loikkii keväisin myös pieniä mustia pupuja. Olen ihaillut niitä monesti kävellessäni töihin.

Vallilan kirjasto ja sen yhteydessä oleva Päiväkoti Runo rakennettiin sopimaan mahdollisimman hyvin sekä tien toisella puolella olevaan Puu-Vallilaan, että uudempiin kerrostaloihin. Mielestäni tässä on onnistuttu hyvin, vaikkei rakennus silti mitenkään erityisen kaunis ole. Ympäristöönsä sopiva kuitenkin, joten tavoite saavutettu. Rakennus on valmistunut vuonna 1991.

Seuraavaksi ylitimme Mäkelänkadun ja suuntasimme kohti ihastuttavaa Puu-Vallilaa. Ihan ensiksi etsimme Päijänteentie 29:ssä sijaitsevan Helsingin kahvipaahtimon, jonka ovesta astuimme sisään ja pysähdyimme ihastelemaan persoonallista kahvilaa. Onpa söpö paikka!

Tilasimme kahvit, voileivät ja nappasimmepa vielä pienet kakkupalatkin mukaamme hauskaan ruuvipenkkipöytään, tai mikä lie se olikaan viralliselta nimitykseltään. Kahvi oli herkullista, leivät todella maukkaita ja itsetehdyt kakkupalat meheviä. Nam. Täältä voi hakea kahvia ja pientä purtavaa myös mukaan. Suosittelen ehdottomasti!

Kahvihetken jälkeen kiertelimme vanhojen talojen seassa, vilkutimme ikkunassa vartioivalle kissalle ja koukkasimme salaa jonkun talon takapihalle ihailemaan maisemia. Löysimme keskeltä Puu-Vallilaa myös viihtyisän puiston ja kiipesimme kallioisen puiston korkeimmalle kohdalle katselemaan maisemia. Mikä ihana piknik-paikka! Täällä on todella aistittavissa kaupungin monimuotoisuus: Toisella puolella puistoa on rivissä suloisia vanhaa aikaa henkiviä puutaloja, kun taas toisella puolella näkyy rumat Teollisuuskadun rakennukset, McDonaldsin kyltit ja harmaita kerrostalojen kattoja. Yäk.

Ensimmäiset Puu-Vallilan talot rakennettiin 1910-luvulla vastaamaan kaupungin kasvavaan asuntopulaan. Suurin osa asunnoista oli pieniä yhden huoneen sekä hellahuoneen yhdistelmiä. Ulkohuussit sijaitsivat pihan perällä.

Helsingissä on ollut toki enemmänkin puukaupunginosia kuin vain ne muutamat, jotka ovat vielä pystyssä. Monelle tullee yllätyksenä, että nykyään niin ruma Länsi-Pasila oli aikoinaan yhtä suloinen puukaupunginosa kuin Puu-Vallila, Puu-Kumpula ja Puu-Käpylä. Se tuhottiin kuitenkin täysin niin kuin moni muukin puukaupunginosa 1960- ja 1970-luvuilla. Onneksi osa puutalojen asukkaista protestoi vahvasti talojen maan tasalle jyräämistä, ja niin muun muassa Puu-Vallila sai jäädä, ja nyt se on suojeltua aluetta.

Vallilan ammattikoulun pihalla on huuhkajapatsas nimeltä Valkan Vallu. Pylvään nokassa keskellä koulun pihaa nököttävä huuhkaja on uskomattoman ruma, mutta siihen liittyy hauska perinne. Keväällä koulujen päättyessä huuhkaja on nimittäin tapana lippalakittaa. Hauskaa, se pitäisi joskus nähdä. Mikä ihmeen Mantan lakitus? Ensi keväänä mennään katsomaan Valkan Vallun lippalakitusta!

Samaisen koulun takaseinässä pitäisi olla vuonna 1994 tehty graffitityö, joka kuvaa Vallilaa. Teos on kuitenkin varmaan maalattu yli, sillä emme löytäneet sitä. Sen sijaan rakennuksen takaosa näytti siltä, että se on äskettäin maalattu uusiksi, joten tämä taideteos on ilmeisesti jäänyt ikuisesti historiaan.

Ensi-Kodin pihassa on peräti kaksi taideteosta. Toinen on pääovella sijaitseva patsas äidistä ja lapsesta, joka on kuulemma täynnä symboliikkaa. Esimerkiksi patsaan naisen selän kääntäminen symboloi jotain, mutta mitä? Sitä opaskirjamme ei kuitenkaan suostu kertomaan. Meistä nainen näytti hieman häpeilevältä ja hämillään olevalta. Ehkä hän halusi myös suojella lastaan kääntämällä selkänsä kadulla seisoville pällistelijöille.

Toinen Ensi-Kodin pihassa oleva taideteos koostuu viidestä naispatsaasta. Torsot kuvaavat naiseuden ja äitiyden muutoksia naisvartalossa. Patsaiden nimet ovat Raskaus, Neitsyys, Uupumus, Mitä nyt ja Naiseus eli Uusi tasapaino.

Seuraavaksi ylitimme taasen Mäkelänkadun ja astelimme minulle niin tutun koulun pihaan. Pihassa oleva kolmea tyttöä kuvaava patsas on nimeltään Nuorten leikki. Ihmishahmojen mittasuhteita on venytetty, jotta vauhdin hurma tehostuisi.

Tästä minä olen kävellyt niin monta kertaa ohi, että patsaan luona tuli ihan nostalginen olo. Tästä on kipitetty kiireessä pakkasta pakoon sisään kouluun ja maleksittu kaikessa rauhassa kohti bussipysäkkiä keväisenä iltapäivänä. Tässä kävellessä on jännitetty tulevaa koetta tai käyty mielessä esitelmää, iloittu hyvin menneestä tentistä ja hypitty ihastunut hymy kasvoilla kotimatkalle. Tästä on kuljettu koulun komeimman miehen käsipuolessa kohti koulua ja sieltä pois. Tässä kävellessä on kärsitty myös sydänsuruista ja onpa tässä korkattu joskus siiderikin. Voi niitä villin viattomia opiskelija-aikoja.

Koulun vieressä olevat rakennukset ovat myös väistämättä tuttuja opiskeluajoilta. Kiinteistö Oy Mäkelänkatu on 160 metriä pitkä keltainen rakennus Mäkelänkadun varrella. Muistan joskus kävelleeni talon vierusta ja ihmetellyt, eikö tämä talo lopu koskaan. Rakennus on kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin käsialaa aivan kuten moni muukin 1920- ja 1930 -luvun helsinkiläistalo. Kiinteistö Oy Mäkelänkatu on hyvä esimerkki 1920-luvun työväen asuntoarkkitehtuurista.

Toinen iso työväen asunnoiksi vuonna 1926 valmistunut rakennus sijaitsee osoitteessa Sturenkatu 40 ja on nimeltään Asunto Oy Sture. Se oli valmistuessaan Helsingin suurin asuinrakennus ja sen alakerrassa sijaitsi kauppahalli aina vuoteen 1973 saakka.

Asunto Oy Sturen naapurissa osoitteessa Somerontie 14 sijaitsee mielenkiintoinen ja kaunis rakennus, joka on pitänyt parhaillaan sisällään asunnot jopa 700 asukkaalle. Nykyään asuntoja on suurennettu, väliseiniä on kaadettu ja rakennuksessa asuu runsaat 200 asukasta.

Hauskinta Asunto Oy Sammatissa on sen jättimäinen sisäpiha, jolle astuessa tuntuu kuin saapuisi aivan toiseen maailmaan. Vehreällä sisäpihalla on aivan hiljaista, grillitila kutsuu herkuttelemaan yhdessä, pihakeinu odottelee keinujia ja pyykit kuivuvat pitkillä pyykinkuivaustelineillä. Puistomaisen suurpihan sanotaan olevan jopa Pohjoismaiden suurin sisäpiha. Voi hyvinkin olla. Mene ja tiedä.

Kuka jätti oven auki ja päästi turistit sisään..

Paavalinkirkko valmistui vuonna 1930 ja sen pääsisäänkäynnin yläpuolella komeilee kukas muukaan kuin itse Paavali. Minusta mielenkiintoisempaa kuin Paavalin tuijottaminen oli bongata talvisodan pommituksista jääneitä jälkiä, joista näkyvin lienee pääsisäänkäynnin oikeanpuoleisessa pylväässä oleva kuoppa.

Paavalinkirkon vieressä olevan puiston nimi on tietenkin Paavalinpuisto ja sen penkeillä istuu jos jonkinlaista kulkijaa. Uskokaa kun kerron, tästäkin on kuljettu opiskeluaikana useasti ja jossain vaiheessa jopa tunnistin tietyt spurgut, jotka huutelivat penkeiltään joka-aamuisten aamukaljojensa kanssa. Jotenkin se opiskelumotivaatio kasvoi kun katsoin penkeillä lojuvia rassukoita ollessani itse matkalla kouluun. Tuollainen minusta ei tule koskaan. Parempi käydä koulut kunnolla.

Spurgujen lisäksi puistossa on nyrkkeilijäpatsas, joka kuvastaa Gunnar “GeeBee” Bärlundia. Gunnar rankattiin vuonna 1934 maailman kolmanneksi parhaaksi nyrkkeilijäksi ja noihin aikoihin menestynyt nyrkkeilijä hylkäsi Suomen ja muutti Yhdysvaltoihin. Jäbä kuoli Floridassa vuonna 1982.

Previous Post Next Post

22 Comments

  • Reply joni valkasta lauantai, heinäkuu 26, 2014 at 21:21

    Ensinnäkin, osoitteessa Hämeentie 39 oleva punatiilirakennus ei ole Vallilassa, vaan Sörnäisissä. Sen oikea nimi on Sörnäisten Kruununmakasiini.

    Toiseksi, ko. Sörnäisten Kruununmakasiini ei ole ollut kaupungin varstokäytössä sitten vuoden 2005, ja itse asiassa sen ovet on avattu sen jälkeen vain kerran hyötykäyttöä varten, vuonna 2013 Aalto-yliopiston kevätnäyttelyä varten. Rakennus on ollut myynnissä vuosia, mutta suojeluaspektien ja huonokuntoisuuden vuoksi ei ole löytynyt ostajaa.

    Kolmanneksi, Sörnäisten vankila ei myöskään ole Vallilassa, se on itse asiassa kauempana Vallilasta kuin Pasilan asema. Kaiken huipuksi, Sörnäisten vankila ei edes ole Sörnäisisissä, vaan Hermannissa, jopa kaukana ko. alueiden rajakaduista.

    Lopuksi, Ensikodin nimi on Ensikoti, ei Ensi-Koti, vaikka se sijaitseekin (aikanaan oikeinkirjoituksellisesti oikein nimetyllä) Ensi-Kodin tiellä. Vallilassa sentään toki, kuten kaikki muutkin blogissa mainitut kohteet mainitsemiani poikkeuksia lukuun ottamatta.


    PS. Kiitos paneutuvasta blogista! En halua turhasta mussuttaa, ajattelin vain laittaa faktat kohdilleen, koska tätä blogia tullaan varmasti referoimaan vuosien saatossa, ja aivan ansaitusti.

    • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 27, 2014 at 09:43

      Kiitos korjauksista joni! Meinasin laittaa jutun otsikoksi Vallila ja sen lähialueet, sillä kaikki jutussa mainitut paikat eivät tosiaan sijaitse Vallilassa, jos tarkkoja ollaan. 🙂

    • Reply ex-valkkalainenko sunnuntai, heinäkuu 27, 2014 at 17:31

      Olen asunut ennen Someronkatu 14:ssa ja nyt muuttanut Sörkan vankilan viereen Hermanniin. Olen kuitenkin ollut aina siinä uskossa, että Hermanni olisi osa Vallilaa. Olenko ollut ihan väärässä? 😀 Postinumero on tietysti sama, mutta olen jotenkin mieltänyt henkisestikin Hermannin Vallilan osaksi. Tietäiskö joku tietäjä? 🙂

      • Reply Martina maanantai, heinäkuu 28, 2014 at 08:35

        Minä en tiedä miten asianlaita on, mutta tietäisikö tosiaan joku tietäjä? 🙂

        • Reply ex-vallilalainenko tiistai, heinäkuu 29, 2014 at 10:04

          Pitää odottaa, josko vaikka Joni Valkasta palaisi. 😀

          Kiitos kuitenkin kivasta postauksesta, näitä on mukava lukea myös tällaisen mestoilla asuneen.

          • Martina tiistai, heinäkuu 29, 2014 at 14:11

            joni valkasta tietäisi varmaan paremmin, mutta minäkin tutkin hieman asiaa. Löysin sellaisen väitteen, että Vallila ja Hermanni ovat molemmat erillisiä kaupunginosia, mutta kuuluvat molemmat Vallilan peruspiiriin. Piirijakoa käytetään palvelujen kuten virastojen yms. suunnittelussa ja sen mukaan Hermanni kuuluu Vallilaan. Kaupunginosajaon mukaan taas Hermanni on oma ja Vallila oma kaupunginosansa. Tiedä sitten miten nämä kuviot ihan virallisesti menevät.. Tietäjää kaivataan siis edelleen. 🙂

      • Reply joni valkasta lauantai, elokuu 30, 2014 at 18:53

        Hei,

        Hermanni ja Vallila ovat olleet aina (ainakin kaukaisista kansakouluajoistani lähtien) eri kaupunginosia ja Hämeentie on aina ollut rajana. Nykyäänhän Helsinki jaetaan kaupunginosien lisäksi ainakin piireittäin ja postinumeroalueittain, jotka kaikki ovat keskenään täysin epäjohdonmukaisia, jokainen oman aikansa hallinnollisiin tarpeisiin syntyneitä linjauksia. Kaupunginosajako on kuitenkin näistä vanhin, ja noita muita jakoja määritellään edelleenkin kaupunginosajakoon viitaten.

        Postinumeroista: esim. Vallilassa on käytössä (ainakin) kolme eri postinumeroa (00510, 00520 ja 00550), kadusta ja sen puoliskosta riippuen. Hermannista en tiedä muuta kuin 00550-postinumeron.

        Kaikki nämä rajat ovat toki keinotekoisia, ja perinteistä kaupunkiosajakoa taidetaan jo olla hiljaa ajamassa alas, tietoa rajojen määrittelystä on jo kohtalaisen hankala löytää, mutta ainakin asemakaavoitus perustuu vielä virallisesti kaupunginosien nimiin ja rajoihin.

        Katoavaa kansanperinnettähän moinen rajanvetoknoppitieto on ollut jo pitkään, mutta aikoinaan se oli tärkeää stadilaista yleissivistystä, joten olkoon tämä kommentti paikallishistorian palanen.

        PS. ”Hermannin nuorisoseura” -termihän syöpyi 50-luvulla koko kansakunnan kollektiiviseen sanavarastoon Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ansiosta, vaikka harva taisi tietää, että kyseessä oli ihan oikea stadilainen nuorisoseura.

        • Reply Martina sunnuntai, elokuu 31, 2014 at 12:16

          Kiitos Joni!

          • Harri Ahola maanantai, joulukuu 29, 2014 at 20:49

            Ei ole vaikeaa löytää kaupunginosajakoa Stadista.
            Kas tuolla http://kartta.hel.fi/
            Vasemmasta reunasta Aluejaot > Kaupunginosat (ja raksi ruutuun)
            Siitä selviää mm. Vallilan ja Hermannin aluejaot ihan tarkkaan. Samoin kuin kaikkien muidenkin kaupunginosien.

          • Martina tiistai, joulukuu 30, 2014 at 08:28

            Kiitos Harri hyödyllisestä linkistä! 🙂

  • Reply Hellevi sunnuntai, heinäkuu 27, 2014 at 11:41

    Tosi hyviä kuvia!

    • Reply Martina sunnuntai, heinäkuu 27, 2014 at 15:43

      Kiitos! Järjestelmäkameralla saisi vielä parempia, mutten jaksa raahata sitä mukana. Onneksi pokkarillakin tulee hyviä kuvia. 🙂

  • Reply Heidi maanantai, joulukuu 29, 2014 at 11:15

    Tuttuja maisemia työmatkan varrelta! Ammattikoulun graffitityö löytyy (tai ainakin löytyi vielä pari vuotta sitten, katsotaan taas parin viikon päästä kun palaan tutulle reitilleni tauon jälkeen) itseasiassa viereisen rakennuksen takaa. Ks google mapsista street viewlla Vesannontie 1 😉

    • Reply Martina maanantai, joulukuu 29, 2014 at 12:29

      Aa, olimme siis väärän rakennuksen luona! Kiitos vinkistä, kiva kuulla että graffitityö on vielä tallella. Tai siis todennäköisesti on. Me urpot emme vaan löytäneet sitä. 🙂

  • Reply Eeva-Liisa tiistai, maaliskuu 1, 2016 at 17:50

    Tätini asuiPuu-Vallilassa,Suvannontiellä.Sota-aikana.Hän kertoi meille seuraavaa.
    Oli sunnuntai,kirkonmenot olivat juuri päättyneet Paavalin kirkossa ja porukka purkautui pihalle.Suurin osa oli äitejä ja lapsia.Miehet olivat rintamalla.Yht`äkkiä Hermannin suunnasta tuli matalalla lentävä,punatähdin varustettu lentokone.Se lensi niin matalalla.että lasikuvussa olevan miehen kasvot näkyivät.Kone aloitti tulituksen nais-ja lapsilaumaa kohti.Eräs äiti yritti suojella ruumiillaan pienokaistaan.Syntyi kauhea paniikki.Tätini oli lähellä talon kulmaa,joten hän pääsi turvaan.Hänen ystävättärensä ei.Äiti joka turvasi ruumiillaan lastaan sai osuman ja kuin ihmeen kaupalla lapsi säilyi.Se todettiin kun itkevää lasta otettiin pois kuolleen äitinsä alta.Moni kuoli tässä järjettömässä iskussa.
    Tätini muisti kertoa tätä tarinaa aina ja aina.Pari vuotta sitten pappi kertoi tämän tarinan Paavalinkirkossa.Sen oli kertonut hänelle seurakuntalainen,joka myös oli ollut mukana tulitiksessa ja selvinnyt siitä.
    Joka kerta kun käyn sillä mäellä,niin teen ristinmerkin.Mäessä on vuodatettu verta.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 2, 2016 at 14:06

      Kiitos Eeva-Liisa tästä tarinasta, vaikka se niin kovin surullinen onkin. On hienoa saada tänne talteen vanhoja tarinoita, niin että muutkin alueesta kiinnostuneet pääsevät niitä lukemaan. Kiitos siis oikein paljon!

  • Reply Erkki Mänty tiistai, kesäkuu 14, 2016 at 12:57

    Menipä maku tästäkin blogista kun käytetään sanaa ”spurgu”. Aika ylemmyydentuntoista asennetta tuossa.

    • Reply Martina tiistai, kesäkuu 14, 2016 at 14:25

      Kiitos kommentista Erkki! Voit vapaasti korvata sanan spurgu vaikkapa alkoholistilla, laitapuolenkulkijalla, päihdeongelmaisella tai muulla samaa asiaa tarkoittavalla sanalla. Ei se poista sitä tosiasiaa, että puistossa todella on spurguja, tai sitä, että heidät nähdessäni opiskelumotivaationi kasvoi kummasti.

  • Reply S torstai, elokuu 24, 2017 at 14:42

    Oli pakko tänään käydä kattomassa Somerontie 14. Oo nimittäin syntyny kyseisessä osoitteessa 1979 🙂 Mummo taas asui Intiankadulla Toukolassa. Harvoin tulee tuolla päin käytyä, oikeastaan ei ikinä nyt kun on maalaistunut tänne 40km päähän Helsingistä. Nyt kun kerran viikossa käy Diakkarilla koulussa ni pakkohan se on vähän ees käydä tutustumassa mistä sitä on aikoinaan lähtenyt 🙂

    P.S. Spurguhan on ihan normaali slangisana. En ymmärtänyt kyllä yhtään tota kitinää tuosta 🙂

    • Reply Martina torstai, elokuu 24, 2017 at 15:45

      Minunkin tulee nykyään käytyä ihan liian harvoin Helsingissä, mutta täytyy käydä taas koluamassa vanhan kotikaupungin nurkkia. 🙂 Haha, kiva kuulla etten ole ainoa, joka ei ymmärtänyt tuota spurgu-kitinää. Sain siitä oikeastaan vaan hyvät naurut, vaikka hämmennyinkin aluksi hieman. 😀

  • Reply S lauantai, elokuu 26, 2017 at 22:22

    😊. Vähän on vuokrien hinnat karanneet käsistä. Äiti muisti että meidän vuokra oli aikoinaan 400mk😊. Pääseeköhän tuonne sisäpihalle käymään vai onko portit joka kongissa edessä? Olis mukava kävästä sielläkin nappaamassa pari fotoa kun siellä aikoinaan vaunuissa päiväunia torkkunut😊. Jännä että ihmisen muisti voi muistaa noinkin pitkälle. Muistan hakanneeni patteria kun katselin ikkunasta roska-auton menoa. Se olikin viikon kohokohta. Piti ihan äitiltä varmistaa onko noin, ja kyllä se ihan paikkansa piti😊.

    • Reply Martina maanantai, elokuu 28, 2017 at 11:40

      Onpa hauskaa että muistat noin hyvin asioita lapsuudestasi. Ja todellakin on vuokrahinnat pikkuisen nousseet! Ymmärtääkseni sisäpihalle pitäisi olla portit aina kiinni, mutta me löysimme ainakin yhden avoimen portin, josta menimme sisään. Varmaan joku kohdalle osuva asukaskin päästää sisäpihalle jos kerrot haluavasi katsoa lapsuudenkotisi sisäpihaa. 🙂

    Leave a Reply