Estekurssi jatkuu

Kesäkuinen esteratsastuskurssi oli yksi kesän odotetuimpia juttuja ja kirjoitin tuttuun tapaani kurssista pari blogipostaustakin. Niihin on mukava palata jälkeenpäin, ja ehkäpä joku heppaihminen siellä ruudun toisella puolella pitää ratsastuspostausteni lukemisesta. Kaikki vanhat heppajutut löytyvät Hevostelua-tunnisteen alta ja tämän kesän estekurssin ensimmäinen osa löytyy täältä. Tämä tässä on toinen ja viimeinen osa kesän 2014 esteratsastuskurssista.

Keskiviikkoaamuna heräsin aivan vaivaisena mummona. Lähes jokaista kehon lihasta särki ja polvessa oli mojova mustelma. Tämä taitaa olla peruja maanantain vauhdikkaalta ratsastustunnilta, jolloin käytin kaikki voimani pysyäkseni villiponin kyydissä, siinä siltikään onnistumatta.

Eilen olo oli ihan hyvä, mutta lihasjumitus tuleekin yleensä vasta toisena päivänä. Nyt kaikki lihakseni olivat jumissa, etenkin ne, joilla olin pyrkinyt pitämään painoni takana äkkipysähdyksissä ja myös sisäreidet olivat ilmeisesti puristaneet minua satulaan kaikella voimallaan. Mustelma tuli joko aidasta tai maasta, johon löin polveni pudotessani. Vieläkö joku muuten väittää, ettei ratsastus ole urheilua?

Tänään jatkaisin harjoituksia samalla ponitammalla kuin eilen. Armi on mukavan turvallisen tuntuinen, kiltti, mutta silti vähän persoonallinen. Eilisellä tunnilla minulla oli vaikeuksia saada Armi kunnolla päätyihin ja jouduin tekemään pari ylimääräistä volttia (tarkoittaa heppakielessä muuten ympyrää, ei tässä sentään mitään sirkustähtiä olla), jotta pääsin lähestymään esteitä hyvässä linjassa. Olin myös vähän hidas reagoimaan jos Armi alkoi epäröidä ennen estettä.

Nyt olin tsempannut itseni kiinnittämään huomiota juuri näihin kahteen ongelmaan ja pakotin Armin heti alkutunnista nätisti syvälle päätyihin ja kulmiin. Pohkeenikin olivat paremmin hereillä ja raippakäsikin toimi tarvittaessa hieman nopeammin kuin hidastetussa filmissä. Tänään meni siis paljon paremmin kuin eilen. Armikin tuntui reippaammalta.

Keskiviikkona pääsimme myös hyppäämään vähän korkeampia esteitä. Se oli samaan aikaan sekä jännää että kivaa. Tai oikeastaan se oli vaan ihan sairaan kivaa, sillä luotin siihen että Armi hyppää, ja kun kurssin aikana on päässyt kunnolla hyppäämisen makuun, ei esteitä enää jännitä samalla tavalla kuin silloin jos hyppytauko on ollut liian pitkä. Viipotimme siis innoissamme pitkin esterataa, Armin pitkä harja hulmusi ja poni tuntui olevan yhtä innoissaan kuin minäkin.

Töks. Ei hypätä tätä.

Yhdelle okserille tultaessa Armi tuntui epäröivän tavallista enemmän. Puristin sitä pohkeillani ja annoin myös ääniapuja, jotta poni uskaltaisi hypätä, mutta iso okseri oli Armille liian jännittävä, enkä minä osannut tuoda sitä esteelle tarpeeksi hyvin. Niinpä poni stoppasi esteen eteen. Tällä kertaa pysyin hyvin kyydissä äkkipysähdyksestä huolimatta, joten käänsin ponin ympäri, otimme uuden lähestymisen ja hyppäsimme pelottavan esteen yli. Saimme tulla saman esteen heti perään vielä uudestaan ja hienosti pieni poni ponnisti kokoonsa nähden ison esteen yli. Hyvä Armi! Alan todella pitää tästä ponikaunottaresta.

Sain jatkaa koko loppuviikon Armilla ja aloimme päästä yhä enemmän jyvälle siitä miten esteitä pitääkään hypätä. Tehtävät olivat sopivan haastavia, aina ei mennyt putkeen, mutta onnistumisiakin tuli. Kurssin edetessä hyppäsimme korkeampia esteitä ja 80 cm kohdalla alkoi jo vähän jännittää, vaikka toisaalta oli ihanaa päästä hyppäämään kunnon isoja hyppyjä, varsinkin kun luotto Armiin oli kova.

Armi hyppäsi tosiaan kiltisti kaiken muun eteen tulevan, paitsi sille yhdelle okserille tuli kieltäytyminen vielä toistamiseen seuraavana päivänä. Jokin siinä esteessä häiritsee Armia, sillä muuten poni kyllä hyppää rohkeasti ja okserikin ylitettiin aina heti toisella yrittämällä.

Perjantaina olo oli haikea jo heti aamusta. En olisi halunnut että kurssi loppuu. Voitaisiinko me jatkaa vielä toisetkin viisi(kymmentä) päivää? Kerrankin olin surullinen siitä, että oli perjantai, ja olisin halunnut hypätä takaisin maanantaihin, tai ehkä tiistaihin, sillä maanantain tunti oli tosiaan kohdallani hieman katastrofi.

Perjantai-iltana astelin tallille viimeistä kertaa tällä viikolla ja luin taululta nimeni tutun hepan kohdalta. Armi. Laitoin ponin kuntoon ja rapsuttelin sitä pitkään ennen kuin lähdimme maneesiin. Estekurssin lisäksi minun tulee ikävä myös Armia.

Maneesissa meitä tervehti upea ja värikäs erikoisesterata. Tytöt olivat koristelleet esteet kaikenmaailman härpäkkeillä, autonrenkailla, erikoisilla puomeilla, muoveilla ja muulla heppojen mielestä todella jännittävän näköisillä asioilla. Tosi hienoja esteitä itse asiassa, vaan mitä niistä tuumaisi Armi, jolle tavallinen okserikin on ollut liian jännittävä?

Näytin Armille kaikki esteet alkukäyntien aikana. Poni nuuhki niitä pitkään ja näytti hyväksyvän oudot erikoisesteet. Vaan tositoimissa ne olivat silti hieman liian pelottavia ja Armi kieltäytyi kullakin erikoisesteellä kerran. Toisella yrittämällä poni kuitenkin hyppäsi rohkeasti jopa sen autonrengasokserin, joka tuntui ensimmäisellä lähestymisellä todella pelottavan pientä ponia.

Viidestä hevosesta neljä kielsi esteille ainakin ensimmäisellä kerralla. Vain vanha estetykki-Felia kiisi esteiden yli, eikä ollut niiden omituisuudesta moksiskaan. Yksi poneista teki sen verran rajun äkkipysähdyksen, että sen ratsastaja lensi rytinällä esteen päälle ja löi päänsä puomiin. Ponilta lähti suitset kokonaan päästä ja tilanne näytti kieltämättä aika hurjalta. Vaan sieltä se tyttö nousi iloisesti ylös, sanoi että päähän sattui vähän ja jatkoi hyppäämistä.

Erikoisesteet olivat hauskaa vaihtelua niin hevosille kuin ratsastajillekin. Osa esteistä oli tavallisia pystyesteitä ja niiden korkeutta korotettiin taas tunnin loppua kohti niin, että pääsimme Armin kanssa loikkimaan ihanan isoja hyppyjä. Erikoisesteet pidettiin suosiolla matalina, ne kun aiheuttivat muutenkin ihan riittävästi hämminkiä.

Tunti ja koko viikko loppuivat aivan liian pian ja olin oikeasti ihan hajalla, kun kurssi loppui. Höh, juuri kun me olimme päässeet vauhtiin. Päätin heti, että ensi vuonna on pakko päästä taas estekurssille vaikka mikä olisi. Tunnen todella eläväni kun saan viipottaa hepan selässä esteiden yli. Viikon kestävällä kurssilla mahdollinen estejännityskin katoaa, kun hyppäämiseen tottuu, ja ainakin minusta tuntuu että opin hurjan paljon uusia asioita tällä kurssilla. Iso kiitos kuuluu opettajalle, kurssikavereille ja tietenkin hevosille!

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Nanna keskiviikko, heinäkuu 16, 2014 at 12:42

    Mä nauroin tuota sun voltti- sirkustemppuselitystä…en oo ikinä hoksannu, että maallikko voikin väärin ymmärtää.

    • Reply Martina lauantai, heinäkuu 19, 2014 at 13:56

      Joo, muistin kesken jutun kirjoittamisen erään kerran saamani erittäin kummastuneen katseen kun kerroin, että teimme ratsastustunnilla joka kulmaan voltin. Siis teitte mitä!? Hevonen vai ratsastaja vai molemmat?? Hahaa, se vasta olisikin näky! 😀 Oli pakko tarkentaa, että kyse on ihan vaan ympyränmuotoisen tien ratsastamisesta, ei semmoisesta voltista joita sirkuksessa tehdään. 🙂

    Leave a Reply