Domo

Saimme joululahjaksi Eat Helsinki 2014 -kirjan. Niille, joille kirja ei ole vielä tuttu, kerrottakoon, että kyseinen opus pitää sisällään 12 helsinkiläistä ravintolaa, joissa kirjaa vilauttamalla saa yhden pääruoan arvoisen edun. Eli käytännössä kaksi pääruokaa yhden hinnalla, tai valmiista menukokonaisuudesta hintaa pois pääruoan verran.

Osa kirjan ravintoloista on meille jo tuttuja, ja vaikka ne kaikki ovatkin olleet mieleemme, haluamme testata kirjan avulla ennen kaikkea meille vielä tuntemattomia ravintoloita. Ensimmäinen testaamamme ravintola oli Kalevankadulta löytyvä japanilainen ravintola Domo.

Ensivaikutelma Domosta oli hieman kouluruokalamainen. Sisustus sisältää paljon vaaleaa puuta ja tuolia pöydän alta vedettäessä kuuluu aivan samanlainen ääni kuin koulun ruokalassa. Tarkemmin ympärille katsoessa näkee kuitenkin kivoja yksityiskohtia, kuten japanilaisia tauluja, koriste-esineitä ja orkideoita. Niin ja tällaista pelkistetyn yksinkertaista japanilaisissa ravintoloissa kai kuuluukin olla, joten emme valita tylsästä sisustuksesta sen enempää.

Domon sushia on kehuttu, mutta koska olimme kerrankin japanilaisessa ravintolassa, jossa tarjotaan muutakin kuin sushia, jätimme hieman pitkin hampain sushilistan rauhaan. Tarjoilija palveli englanniksi ja otti iloisesti vastaan tilauksemme, eikä ihmetellyt tapaamme vaihtaa annoksiamme kesken kaiken.

Ruokajuomaksi otimme raikkaan veden lisäksi lasilliset gewürztraminer-rieslingia ja voi että miten hyvää viini oli! Pehmeän raikas valkoviini oli ehdottomasti koko illan kohokohta ja tykästyimme rypälepariin niin, että nappasimme heti seuraavan päivän vappukarkeloihin pullollisen gewürztraminerin ja rieslingin yhdistelmää. Nam.

Alkuruoaksi otimme savustettua lohta sekä possudumplingseja. Taikinan sisälle leivottu possu oli ihanaa kun sitä dippasi annoksen mukana tulleeseen liemeen, eikä lohi jäänyt yhtään huonommaksi. Tarjoiluastiatkin olivat söpöt ja syömäpuikot sellaiset, että minäkin tumpelo onnistuin saamaan niillä ruokaa suuhun asti. Tai sitten olen vain harjoitellut puikoilla syömistä riittävästi sushin himoissani.

Pääruoaksi valitsimme kampasimpukoita sekä jättikatkaraputempuraa. Molemmat annokset olivat maukkaita, joskin hieman pieniä hintaansa nähden. Näillä annoksilla ei kyllä isompi nälkä kaikkoaisi, mutta pieniruokaiselle naiselle annoskoko on oikein passeli. Eipähän tule ahmittua liikaa.

Kaikki maistamamme ruoat olivat oikein hyviä, mutta jäin silti kaipaamaan sushia. Illallinen oli oikein hyvä, muttei mitenkään mieleenpainuva. Sisustus jätti vähän kylmäksi eivätkä ruokaelämyksetkään saaneet huokailemaan, vaikkei niissä toisaalta ollut mitään vikaakaan.

Tuntuu tosin vähän väärältä arvioida ravintolaa ilman että olemme maistaneet sen kehuttuja susheja, joten älkää ottako kritiikkiämme liian vakavasti. Ja sitäpaitsi, suuhun jäi oikein hyvä maku, sillä laskun kanssa pöytään tuotiin Geisha-konvehdit. Pieni ele, mutta sitäkin ilahduttavampi. Geisha kun sattuu olemaan yksi lempisuklaistani.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply