Karibia,  Karibian risteily,  St Martin,  Ulkomaat,  Yleinen

Maho Beach, St Martin

St Martin oli maaliskuisen Karibian risteilymme saarista ensimmäinen, jolla me olimme Henkan kanssa jo käyneet. Toinen tutuista saarista oli St Thomas, jolla vierailimme heti seuraavana päivänä. St Martin oli myös saari, jota odotin ehkä eniten. Sijaitseehan siellä maailman paras ranta Maho Beach, joka oli ensimmäisen Karibian risteilymme innoittaja, ja johon ihastuin jo viime reissulla ihan päätäpahkaa.

Lentokonerannaksikin kutsuttu Maho Beach sijaitsee Princess Juliana Airportin päässä St Martinin hollantilaisella puolella saaren länsiosassa. Sinne on Philipsburgista noin puolen tunnin automatka ruuhkasta riippuen ja sinne lähtee edullisia kimppatakseja sataman edustalta.

Sinä päivänä kun me olimme St Martinilla, oli saaren satamassa peräti kolme muutakin risteilyalusta. Ainakin. Saari oli siis tosi täynnä turisteja ja se näkyi Maho Beachillakin. Siinä missä saimme viimeksi istuskella pienehköllä rannalla kaikessa rauhassa, saimme nyt oikein etsimällä etsiä paikkaa, johon mahdumme levittämään rantapyyhkeemme. Ja silti saimme hiekkaa päällemme ohikulkevien ihmisten jaloista. Ihmisiä oli aivan valtavasti.

Ihmispaljoutta ei pidä kuitenkaan hätkähtää, sillä suurin osa odottaa päivän jumbojettiä ja lähtee pois kun se on laskeutunut kentälle. Viimeistään siinä vaiheessa kun jumbo nousee ilmaan parin tunnin päästä saapumisestaan ja lentää pois saarelta, lähtevät innokkaimmatkin lentokonebongarit pois rannalta. Ja sitä paitsi se miten tungokseen suhtautuu on asennekysymys. Älä tee siitä ongelmaa niin viihdyt aivan mainiosti. Sitä paitsi joukossa tunnelma tiivistyy ja on hauska ihmetellä yli lentäviä koneita muiden yhtä hämillään olevien turistien kanssa. Ihmiset hurraavat ja taputtavat. Kaikilla on hauskaa ja sopu sijaa antaa.

Ja tosiaan rannalla voi olla hiljaisempaakin jos saarella on vähemmän risteilyaluksia. Viimeksi meidän paatin lisäksi St Martinilla taisi olla vain yksi toinen risteilyalus ja Maho Beachilla oli paljon väljempää.

Vaikka olin käynyt jo kerran aikaisemminkin Maho Beachilla ihmettelemässä yli lentäviä lentokoneita, oli kokemus jälleen kerran aivan huikea. Yläpuolella jylisevä lentokone on upea näky. Se on vaikuttava, jopa vähän pelottavakin. Toisinaan näyttää kuin lentäjälle olisi sattunut virhe, ja lentokone törmääkin suoraan rantaan.

Lähtevien lentokoneiden seuraaminen on yhtä hauskaa kuin yli menevien koneiden ihmettely. Tai oikeastaan rannalla olevien ihmisten seuraaminen koneen lähtiessä kiitoradalle on hauskaa. Aina siellä on muutama hullu tai tietämätön, jotka eivät osaa aavistaa mihin hiekkapuhallukseen he joutuvat kun lentäjä huudattaa koneen moottoreita aivan rannan vieressä. Siellä lentää hattua, pyyhettä ja ihmistä mereen ja sivustaseuraajat nauravat katketakseen. Reilu meininki.

Tällä kertaa testasimme myös rannan päädystä löytyvän Sunset Barin ruokia. Paikan juomatarjoilu oli todettu hyväksi jo edellisellä reissulla ja tälläkin kertaa nappasimme kaljaämpärin jaettavaksi sekä hauskat paikalliset juomat iltapäivän virvokkeeksi. Herkuttelimme myös suussasulavilla ribseillä ja suorastaan hämmennyimme siitä miten herkullisia ne olivat. Ajattelimme, että paikka on muutenkin niin suosittu, ettei heidän tarvitsisi panostaa ruokaan, mutta hitto, ribsit olivat tosi maukkaita! Hyvä niin.

Maho Beachilla hujahti jälleen kerran koko päivä. Aika kuluu kuin siivillä kun koko ajan on jotain hauskaa seurattavaa. Yritin lukea hetken kirjaa, mutten millään malttanut kun ylitse lensi koko ajan lentokoneita. Ja jos ei lentänyt, piti niitä yrittää bongata taivaalta. Kuka näkee seuraavan koneen ensimmäisenä? Ja milloin se jumbojetti tulee? Sitä ei kannata missata.

Maho Beachillä kannattaa ehdottomasti käydä mikäli olet lähelläkään St Martinin saarta. Huikeampaa kokemusta saa hakea. Maho Beach on ehdottomasti lempirantani koko maailmassa, enkä saanut siitä vieläkään tarpeeksi, vaan lentokonerannalle on päästävä aina vaan uudestaan. Koska lähdetään taas?