Grenada – Island of Spice, osa 1

Grenadalla on vierailemistamme saarista ehdottomasti värikkäin historia. Tein ennen matkaa esitelehtisen Karibian risteilyymme kuuluvista saarista, jonka annoimme appivanhemmilleni matkan alussa, jotta hekin pääsevät tutustumaan yllätysmatkan kohteisiimme hieman etukäteen. Kaikista saarista tuli noin pari sivua tekstiä, joistain ei sitäkään, mutta Grenadasta olisi saanut tehtyä vaikka kokonaan oman esitteen. Saarella on ehtinyt tapahtua niin paljon, että jouduin karsimaan tietoa melko rankalla kädellä, jotta esite olisi edes jotenkin luettavissa ilman että siihen pitäisi varata monta päivää.

Grenadalla me myös teimme ja näimme tosi paljon. Ehkä enemmän kuin millään muulla saarella. Niinpä kuvia ja tarinoita on enemmän kuin yhden postauksen tarpeiksi, joten jaoin suosiolla Grenada-jutut kahteen postaukseen. Muuten tästä tulisi romaani.

Aloitetaan Grenadan historialla. Kaikki alkoi kun Kristoffer Kolumbus löysi saaren vuonna 1498. Tai no, olihan saari toki ennen sitäkin olemassa, mutta tuolloin se sai Kolumbukselta nimen Grenada. Kolumbusta ei vissiin paljon kiinnostanut koko saari, sillä hän ei edes astunut maihin. Tyyppi meni vaan ohi ja päätti, että tuon saaren nimi on Grenada. Alkuperäisasukkaat karibit mahtoivat olla hieman ihmeissään, sillä he olivat kutsuneet saarta nimellä Camerhogue.

Grenada kuitenkin vahvistui saaren nimeksi ja kohta britit kiinnostuivat siitä yrittäen vallata saaren. Vaan sepä ei ollutkaan ihan niin helppoa, sillä saaren alkuperäisasukkaat karibit olivat hyvin sitkeää porukkaa. He taistelivat vastaan ja tekivät mieluummin itsemurhan hyppäämällä mereen kuin alistuivat siirtomaavallan alle.

Seuraavaksi oli Ranskan vuoro yrittää. Ranskalaiset keskittivät voimansa hyvin ja onnistuivat valtamaan saaren itselleen vuonna 1649. He pitivät sitä hallussaan aina seitsenvuotiseen sotaan eli suureen siirtomaasotaan asti. Ranskalaiset aloittivat saarella sokerintuotannon Afrikasta tuodun orjatyövoiman avulla ja pian alkuperäiskansa karibit oli tuhottu kokonaan. Saaren nykyisistä asukkaista 82 prosenttia on afrikkalaisten orjien jälkeläisiä ja niin ranskalais- kuin afrikkalaisvaikutteet näkyvät saarella edelleen.

Vuonna 1763 saaren omistajuus siirtyi briteille seitsenvuotisen sodan seurauksena. Saari kuului briteille aina Grenadan itsenäistymiseen asti, joka tapahtui Eric Gairyn johdolla vuonna 1974.

Kohta alkoi kuitenkin taas tapahtua kun vasemmistolaiset halusivat valtaan. Maurice Bishopin johtama New Jewel Movement teki vallankaappauksen. Vallankumoushallituksen poliittinen ideologia perustui marxismi-leniniläisyyteen ja valtiolla oli hyvin lämpimät suhteet Kuubaan ja Neuvostoliittoon.

Grenadalle rakennettiin lentokenttää, josta epäiltiin tulevan valmistuttuaan kuubalais-neuvostoliittolainen lentotukikohta, mikä ei kuulostanut kovin kivalta USA:n mielestä. Tapahtui vielä kaksi vallankaappausta kunnes Yhdysvallat puuttui peliin. Ensin Bernard Coard syrjäytti Bishopin verisessä vallankaappauksessa, jossa Bishop lopulta teloitettiin. Sen jälkeen puolustusvoimien johtaja taasen syrjäytti Coardin ja maahan astui voimaan sotilashallitus. Hallitus määräsi maahan ulkonaliikkumiskiellon. Sitä uhmaavat oli määrä teloittaa heti.

Kodeissaan peloissaan piileskelevien kansalaisten avuksi tuli kuitenkin pian Yhdysvallat, joka sai apua muun muassa Barbadokselta ja Jamaikalta. Operaatio Urgent Fury, jossa USA miehitti Grenadan, oli Yhdysvaltojen suurin hyökkäys heti Vietnamin sodan jälkeen. Melkoinen härdelli siis.

USA koki kovaa vastarintaa, mutta miesylivoima oli niin suuri Yhdysvaltojen eduksi, että vasemmistolaiset joutuivat perääntymään viidakon syövereihin. Miehitys oli nopeasti tehty ja suurin osa saaren asukkaista hyväksyi sen. Grenadalta löytyy edelleen seinä, jossa lukee ”Thank you USA” muistoksi hurjasta ajasta ja sen loppumisesta Yhdysvaltojen avustuksella.

Nykyään Grenada on köyhähkö, mutta luonnoltaan erityisen kaunis saari. Se on pinta-alaltaan läntisen pallonpuoliskon toiseksi pienin valtio. Vain St Kitts ja Nevis on sitä pienempi. Grenadaan kuuluu pääsaaren lisäksi kuusi pienempää saarta. Pääsaari on hyvin vuoristoinen. Sen korkein kohta St. Catherine kohoaa 840 metriin. Keskellä vuoristoista saarta virtaa muutama joki ja viidakosta löytyy kauniita vesiputouksia. Luonto on monimuotoista saaren erittäin hedelmällisen maaperän ansiosta ja saarella kasvaakin paljon erilaisia kasveja, hedelmiä ja mausteita.

Grenada on yksi maailman suurimmista muskottipähkinän viejistä ja muskottipähkinä on kuvattu jopa saaren lippuun. Myös muita mausteita tuotetaan paljon ja saarta kutsutaankin Island of Spiceksi, maustesaareksi. Maanviljelys onkin turismin ohella Grenadan pääelinkeino, ja sääherkät alat, ja sitä myötä koko maan talous kokivat vuosina 2004-2005 kovan kolauksen.

Grenada ei kuulu hurrikaanivyöhykkeeseen, mutta vuonna 2004 sinne iski silti hurrikaani Ivan, joka tuhosi peräti 90 prosenttia saaren asunnoista. Aika kurja juttu 49 hurrikaanittoman vuoden jälkeen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä heti seuraavana vuonna saarella riehui hurrikaani Emily. Hurrikaanien jäljet ovat vieläkin nähtävillä saarella. Sekä turismi että maanviljelys kärsivät kovasti hurrikaaneista, mikä oli huono juttu, sillä nämä kaksi alaa ovat tosiaan saaren pääelinkeinot.

Saari kärsii nykyään myös muuttotappioista. Saarelta muuttaa vuosittain pois enemmän väkeä kuin mitä sinne muuttaa. Vuonna 2010 muuttotappio oli 5000 henkeä. Aika surullista, kyseessä on kuitenkin erittäin kaunis saari upeine luontoineen, tuoksuvine mausteineen ja ystävällisine ihmisineen.

Suosituimmat urheilulajit saarella ovat kriketti, jalkapallo ja verkkopallo. Grenadalaiset ovat menestyneet myös nyrkkeilyssä, taekwondossa, uinnissa ja yleisurheilussa. Saarella tanssitaan socaa, calypsoa ja reggaeta. Nuoret pitävät myös räpistä.

Grenadalaisten ruokavalioon kuuluu mausteiden lisäksi olennaisena osana leipä, riisi, herneet, vihannekset ja hedelmät. Aamupalaksi juodaan paikallista kaakaota, jota mekin ostimme saarelta mukaamme. Yleinen lounas on suolattu turska. Kanaa ja kalaa syödään paljon, sen sijaan nauta on kallista ja possua syödään vain juhlapäivinä.

Saaren kansallisruoka on nimeltään Oildown. Nimitys tulee ruoan valmistustavasta, jossa kookosmaidon annetaan lämmetä niin kauan, että öljy erottuu. Ruokaan lisätään kanaa, possua tai dumplingseja.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply