Everglades ja Gator Park

Miamin lomaan kannattaa ehdottomasti mahduttaa myös käynti Evergladesin suoalueella. Napatkaa vuokraamosta auto alle ja huristakaa kohti alligaattoreiden ja muiden elukoiden kotipaikkaa. Luonto ja maisemat Evergladesilla ovat ainutlaatuisia ja alueella kiertelyyn saat kulumaan juuri niin kauan aikaa kuin itse haluat. Voit viettää Evergladesissa halutessasi vaikka monta päivää ja ottaa yöpymisretken joltain niitä tarjoavalta taholta, tai voit viipyä alueella muutaman tunnin niin kuin me teimme. Siinäkin ajassa ehtii nähdä kaiken oleellisen.

Me googlettelimme jo kotona suoajeluja tarjoavia yrityksiä mahdollisimman läheltä Miamia, sillä emme halunneet käyttää alueella ajeluun liikaa aikaa muutenkin melko lyhyellä Miamin visiitillämme. Halusimme kuitenkin tasokkaaseen paikkaan, ja onneksi tutustuimme tarjontaan jo etukäteen, sillä matkalla näkyi melko epäsiistejäkin suoajelupaikkoja. Eräänkin paikan ruosteiseen paattiin en olisi uskaltautunut, mutta Gator Parkissa puitteet olivat kunnossa ja olo turvallinen. Kannattaa siis käyttää googlea tai luottaa meihin, ja mennä suoraan Gator Parkiin, jonka me totesimme oikein mainioksi paikaksi.

Gatorparkin nettisivuilta olisi voinut varata etukäteen liput suoajelulle, mutta me luotimme siihen, että paikkoja on vielä hyvin saatavilla kun saavumme paikalle melko aikaisin aamulla. Vajaa tunti paikan aukeamisen jälkeen liput saikin vielä helposti ja ajelulle pääsi melkein heti, mutta lähtiessämme jonoa alkoi jo olla melkoisesti. Muistakaa muuten ottaa myös hyttysmyrkkyä mukaan, sillä ajoittain alueella voi olla lentäviä inisijöitä häiriöksi asti.

Osassa paikoista suoalueeseen voi tutustua myös kävellen tai pyöräilemällä, mutta me halusimme ehdottomasti veneen kyytiin. Niinpä menimme Gator Parkiin, istahdimme aluksen kyytiin ja kuuntelimme korvat höröllä opastamme, joka kertoi mielenkiintoisia faktoja Evergladesista ja alligaattoreista. Kun tulimme aukealle kohdalle, työnsimme korvatulpat korviin ja vene kiihdytti vauhtiin. Se oli hauskaa!

Suoajelulla näimme tietysti myös alligaattoreita ja niiden lisäksi opas esitteli meille lintuja, kasveja, kilpikonnia ja kaloja. Kierroksen jälkeen katsoimme shown, johon kuului muun muassa skorpionin ja pienten alligaattoreiden ihmettelyä aivan lähietäisyydeltä, sekä alligaattoripainin seuraamista. Lopuksi sai pitää alligaattorivauvaa sylissä. Shown jälkeen me nautiskelimme vielä alligaattorin lihaa Gator Parkin ravintolassa ja ostimme muutaman matkamuiston ennen kotimatkaa.

Mainitsin aikaisemmin, että suoajelun opas kertoi meille mielenkiintoisia faktoja Evergladesista sekä alligaattoreista, ja mikäs se sellainen bloggaaja olisi, joka ei kirjoittaisi tietoja ylös ja jakaisi niitä lukijoilleen. Tässä siis tulee pieni tietopläjäys Evergladesista ja sen asukkaista:

– Evergladesissa asuu noin 2 miljoonaa alligaattoria. Se on aika paljon se. Ainutlaatuiselta luontoalueelta löytyy myös paljon muita eläimiä kuten lintuja, kaloja, pesukarhuja, kilpikonnia ja jopa mustakarhuja.

– Suoalue, jolla ajelimme, oli vain noin 30 cm syvää. Talvella osa alueesta kuivuu kokonaan.

– Alligaattori leikkii kuollutta eli makaa liikkumattomana paikallaan peräti 18 tuntia vuorokaudessa. Siksi se syö vain 40-50 kertaa vuodessa. Energiaa ei yksinkertaisesti tarvita enempää, kun valtaosa ajasta vaan lillutaan paikallaan. Helppo elämä.

– Alligaattori pelkää ihmisiä, joten suoajelulle osallistuvan ei tarvitse pelätä heinikossa vaanivaa alligaattoria, joka hyppää suu auki veneeseen ja syö kaikki ihmiset suihinsa. Sellaista ei tapahdu.

– Alligaattoreiden keski-ikä on 60 vuotta. Luonnossa eläin voi elää 100-vuotiaaksi, häkissä jopa 120-vuotiaaksi.

– Alligaattori munii 2 kertaa vuodessa kerralla peräti 20-60 munaa. Munien asukeista kuitenkin vain 4 prosenttia selviytyy ja kasvaa alligaattoriksi.

– Lämpötila määrää kuoriutuvan alligaattorin sukupuolen. Alle 84 fahrenheitissa syntyy naaraita ja yli 87 fahrenheitissa uroksia. Dinosauruksilla oli sama juttu, ja yksi teoria dinojen sukupuuttoon kuolemisesta onkin se, että ilmasto lämpeni liikaa, jonka seurauksena syntyi vain uroksia, joten suku ei enää jatkunut. Käyköhän alligaattoreillekin niin?

– Poikaset elävät äidin kanssa kolme vuotta ja lähtevät sitten omille teilleen.

– Alligaattoripainimies kertoi, että alligaattori näkee vain sivuille. Kun sen silmät peittää, eläin rentoutuu. Kun alligaattorin suu on auki, sinne voi tunkea käden tai vaikka pään, jos se vaan mahtuu. Mutta jos vahingossa hipaiseekin suuta, alligaattori puraisee silmänräpäyksessä. En siis suosittele kokeilemaan..

Postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä Suomessa toimivat Running With Wild Horses, Kaukokaipuu ja Destination Unknown. Tarkemmat ohjeet tempaukseen osallistumiseen löydät täältä. Instagram Travel Thursdayn kuvat löytyvät Instagramista tunnisteella #IGTravelThursday. Tule mukaan heti tai vaikka ensi torstaina!

Ja meidäthän löytää Instagramista nimellä keltaisessakeittiossa

Previous Post Next Post

14 Comments

  • Reply lena torstai, huhtikuu 24, 2014 at 09:50

    Meillä taisi tämä paikka jäädä Miamin reissulla välistä, olisipa ollut kiva käydä! Hauska yksityiskohta tuo alligaattorin rentoutuminen ja suuhun käden työntäminen.. ei tosiaan kannata hipaista suuta.. 😀

    • Reply Martina torstai, huhtikuu 24, 2014 at 10:26

      Käykää sitten seuraavalla Miamin reissulla! 🙂 Meilläkin jäi väliin ekalla reissulla, mutta nyt tokalla kerralla korjattiin vahinko ja käytiin moikkaamassa alligaattoreita. Oli tosiaan jännä miten iso eläin meni ihan rennoksi kun shown pitänyt mies peitti sen silmät. Se painoi päänsä alas ja näytti nukkuvalta. Jalkakin sillä oli ihan lötkö kun mies heilutteli sitä. Olisi melkein voinut luulla että alligaattori kuoli siihen paikkaan.

  • Reply Miia / Miikkulaisen.com torstai, huhtikuu 24, 2014 at 10:23

    Heips! Olen kanssasi samaa mieltä, että tämä kannattaa ehdottomasti ottaa osaksi Miamin reissua. Me otimme ns. pakettimatkan busseineen ja kaikkineen South Beachilta. Taisi olla noin 3-4 tunnin reissu ja maksoi 40-45 dollaria – en muista tarkalleen. Menimme juurikin tuohon samaan Gator Parkkiin. Oppaat olivat todella hyviä ja kertoivat mielenkiintosia faktoja. Show oli mahtava! Syyskuussa siellä ei muistaakseni ollut hyttysiä, mutta kuuma siellä oli! Huh hellettä!

    • Reply Martina torstai, huhtikuu 24, 2014 at 10:30

      Hyvä tietää että sinne järjestetään bussiretkiäkin, eikä hintakaan ole paha. Kaikki kun eivät halua lähteä ajelemaan vuokra-autolla Miamin liikenteen sekaan. En minäkään olisi uskaltanut, mutta onneksi Henkka on rohkeampi ja ennen kaikkea taitavampi kuski. 🙂

      • Reply Miia / Miikkulaisen.com torstai, huhtikuu 24, 2014 at 17:11

        Se on hyvä kun on miehiä matkassa. 😉 Mäkin olin kolmen miehen kanssa reissussa, niin ei tarvinnut yhtään ajella. Saivat pojat keskenään tapella kuka PÄÄSI ajamaan. Itse vaan nautin maisemista. 🙂 Huippupostaus! Everglades ja Gator Park olivat yksi mieleenpainuvimmista jutuista Miamissa.

        • Reply Martina perjantai, huhtikuu 25, 2014 at 09:07

          Kerrankin miehistä on jotain hyötyä. Eiku.. ;D

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, huhtikuu 24, 2014 at 10:35

    Huh, olipas helpottava tieto että alligaattorit pelkää ihmisiä eikä väijy niitä puskissa niin kuin elokuvissa 😀 Me ei käyty tuolla meidän Miamin reissulla, vaikka ajettiin kyllä alueen ohi kun mentiin Key Westiin autolla. Tuollaisella veneellä olisi hauska ajella, mutta jotenkin pelkään suoympäristöä ylipäätään, kaikkia käärmeitä ja muita 😀

    • Reply Martina torstai, huhtikuu 24, 2014 at 10:48

      Mua mietitytti alkuun ne alligaattorit, mutta onneksi opas kertoi pian etteivät ne todellakaan hyökkää meidän kimppuun. Mutta kun elokuvissa ne tosiaan hyökkää..! 😀 Veneestä lähtee myös niin kova ääni kun moottori on käynnissä, että käärmeet ja muut pysyvät varmasti kaukana. Ei siellä tarvitse pelätä. 🙂

      Key West meillä on vielä kokematta. Se voisi olla ohjelmassa sitten ensi kerralla.

  • Reply Katja torstai, huhtikuu 24, 2014 at 14:16

    Vautsi mitä alligaattoreita! Melko erikoista tuo alligaattorien rentouttaminen. Tuolla olisi ehdottomasti mukava päästä käymään. : )

    • Reply Martina torstai, huhtikuu 24, 2014 at 14:48

      Olisipa kätevää jos samalla tavalla voisi saada rauhoittumaan minkä tahansa muun eläimen tai ihmisenkin. Uniongelmatkin olisi mennyttä kun peittäisi vaan silmät ja tadaa, ihminen rentoutuu! 😀

  • Reply satuvw torstai, huhtikuu 24, 2014 at 15:31

    Olen tuolla ollut muksuna, ja se vieläkin muistuu mieleen hienona kokemuksena! Näiden kuvien kera oli kiva palailla hetkeksi ”menneisyyteen”.

    Ja kiva kun olet muuten mukana Instagram Travel Thursday – tempauksessa! 🙂

    • Reply Martina perjantai, huhtikuu 25, 2014 at 09:06

      Muksuna tuo vasta olisikin huikea kokemus! Instagram Travel Thursdayhin mun on pitänyt osallistua jo kauan, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Hauskaa puuhaa, kiva että jaksatte vetää tempausta. 🙂

  • Reply Kea torstai, huhtikuu 24, 2014 at 23:29

    Mä oon kans käyny tuolla lapsena, mutten tiedä uskaltaisinko enää. Nuo luikerot on aika pelottavia! 😀

    • Reply Martina perjantai, huhtikuu 25, 2014 at 09:15

      Kyllä uskaltaisit kun minäkin arkajalka uskalsin. 🙂

    Leave a Reply