Jäätelökuurilla

Olen joutunut käymään läpi melko pitkän hammasoperaation, josta olen kirjoittanut jo kaksi postausta. Hammasprojektissa ollaan vihdoin voiton puolella ja viimeisin edistysaskel otettiin tämän viikon tiistaina. Ennen kuin kerron surullisesta kohtalostani hammasleikkauksesta toipuvana potilaana, otetaan ensin pieni kertaus siitä, mistä tässä kaikessa on kyse.

Kaikki alkoi viime kesänä, kun hitaan itsemurhan suussani tehnyt hammas alkoi oireilla. Kiusankappale poistettiin syys-lokakuun vaihteessa ja poistoleikkauksen yhteydessä leukaani istutettiin keinoluuta. Suun täytyi antaa parantua poistoleikkauksesta ja keinoluun istuttamisesta puolisen vuotta, minkä jälkeen leukaan oli määrä tyrkätä ruuvimainen keinojuuri. Ruuvin istuttamisen jälkeen on vuorossa vielä lopullisen tekohampaan asentaminen ruuviin ja sitten saan vihdoin hengähtää helpotuksesta. Tai no, tässä keväällä taitaa olla edessä vielä viisaudenhampaiden poisto, mutta se ei oikeastaan liity varsinaiseen Tekarimummo-projektiin, joten ei siitä sen enempää.

Tällä viikolla oli tosiaan ruuvin istuttamisen vuoro, mikä tiesi taas kirurgin tuoliin istumista. Toimenpide jännitti hieman, vaikka tiesinkin poistoleikkauksen läpikäyneenä suurinpiirtein mitä odottaa. Pari puudutuspiikin nipistystä ikeniin ja sitten pötköttelyä liinan alla, kunnes kirurgi on hoitanut hommansa. Sen jälkeen buranaa ja antibiootteja sekä parin päivän jäätelökuuri. Kaupan päälle saattaisi saada vielä turvonneen naaman ja mustelmiakin.

Ja se jäätelökuuri, se oli kuulkaa syy, miksi odotin leikkausta innolla. Tai no, tarkennettakoon sen verran, että odotin leikkauksen jälkeistä aikaa innolla, sillä tuolloin minun oli suorastaan pakko syödä litroittain jäätelöä. Kuinka surullinen kohtalo.

Aloin odottaa leikkauksen jälkeistä aikaa entistä enemmän kun sovin 3 kaverin jäätelön kanssa blogiyhteistyöstä. 3 kaverin jäätelö sponssasi minulle leikkauksen jälkeiset jäätelöt, eikä kotimatka ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä kuin silloin, kun istuin leikkauksen jälkeen autossa jäätelöpurkit mielessä kiiluen. Mitä makua maistaisin ensin?

En kuitenkaan saanut tökkiä suutani lusikalla ennen kuin puudutus oli lakannut, joten yritin epätoivoisesti keksiä itselleni oheistoimintaa. Tämä oli prosessin vaikein hetki yhdessä sen tahtojen taistelun kanssa, joka käytiin ennen leikkausta, kun jäätelöt odottelivat jo pakastimessa. Olisi niin tehnyt mieli maistaa ihan pieni lusikallinen vaan ennen leikkausta, mutta odotin kiltisti ja korkkasin jätskipurkit vasta hammasoperaation jälkeen.

Lopulta puudutus lakkasi ja sain rynnätä pakastimelle luvan kanssa. Siitä hetkestä lähtien vedin jäätelöä välipalaksi, illalliseksi, iltapalaksi, aamupalaksi, lounaaksi ja taas yhdeksi välipalaksi. Ei hullumpaa. Jäätelöt maistuvat raikkailta, täyteläisiltä ja ennen kaikkea aidoilta. Mansikka maistuu mansikalle eikä esanssille ja makuyhdistelmät ovat todella toimivia. Aina kun luulin, että tätä parempaa jäätelöä ei voi olla, maistui seuraavan purkin sisältö vielä herkullisemmalta. Tämän jälkeen voi olla vaikea palata tavallisiin jäätelöihin.

Mansikka & vanilja on yksi lemppareistani, vaikka normaalisti miellän mansikan ja vaniljan vähän perustylsiksi mauiksi. Tässä jäätelössä kotimaisilta tiloilta poimitut mansikat maistuvat todella hyvälle. Aidon marjaiselle ja raikkaalle. Ja se Madagaskarin vanilja. Nam, se täydentää ihanasti mansikkaista jäätelöä.

Mustikka & kardemumma maistuu aivan lapsuudelle ja korvapuusteille. Mustikan ja kardemumman suhde on täydellinen, molemmat maistuvat sopivasti ja yhdistelmä toimii hyvin. Mustikat on poimittu tietenkin suomalaisista metsistä. Tämä jäätelö inspiroi minua leipomaan. Haluaisin leipoa jotakin hyvää, jota täydentämään tarjoaisin pallon mustikka & kardemumma -jäätelöä. En tosin vielä tiedä mitä se leipomus olisi. Idea muhikoon mielessä kaikessa rauhassa..

Vadelma & valkosuklaa on niin ikään yhdistelmä vailla vertaa. Kotimaisista vadelmista tehty raikkaan pirteä jäätelö pehmenee valkosuklaisen jäätelön syleilyssä. Kaiken kruunaavat valkosuklaasattumat, joita jäätelön seasta löytyy reippaasti.

Mustaherukka & appelsiini on makuvaihtoehdoista raikkain ja aivan ihanan makuinen. Tämä saattaisi jopa olla suosikkini, jos osaisin sellaisen valita. Tuoreista appelsiineista puristettu mehu maustaa mustaherukkaisen jäätelön ja yhdistelmä on todella toimiva. Nam, nam ja nam!

Vaniljajäätelö sisältää aitoa Madagaskarin vaniljaa ja on todella pehmeän ja aromikkaan makuinen. Tätä voisi pitää aina pakastimessa ja tarjota erilaisten jälkiruokien kanssa. Tai voi tätä toki syödä sellaisenaankin. Parempaa vaniljajäätelöä saa hakea.

Suklaajäätelö on ihanan täyteläinen ja tuhti. Laadukas belgialainen suklaa maistuu hyvältä jäätelön seassa ja kokonaisuus viimeistellään ripauksella vaniljaa. Seassa on myös kivoja suklaasattumia.

3 kaverin jäätelö on nimensä mukaisesti kolmen kaverin perustama jäätelötehdas. Vuodesta 2012 asti pystyssä ollut tehdas sijaitsee Helsingissä ja sen valmistamat jäätelöt ovat saavuttaneet jo huikean suosion. 3 kaverin jäätelöt valmistetaan puhtaista ja mahdollisimman lähellä tuotetuista raaka-aineista. Arvot kohdallaan siis. Makuvaihtoehtoja on kuusi ja oranssit purkit voi poimia mukaansa ruokakaupasta. 3 kaverin jäätelöä myyvät kaupat ja muut faktat voit tarkistaa jäätelötehtaan nettisivuilta.

Oletko sinä jo maistanut 3 kaverin jäätelöitä? Mikä niistä on suosikkisi?

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Jael sunnuntai, huhtikuu 6, 2014 at 19:32

    Ei yhtään hullumpi kuuri;D Viime kesänä maistelin 3 kaverin jädejä ystävän luona ,ja tykkäsin:) Toivottavasti kivut ovat jo ohitse

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 7, 2014 at 09:15

      Nämä ovat kyllä hurjan hyviä jäätelöitä. Ei haitannut yhtään että niitä piti lusikoida monta päivää putkeen. 🙂

      Kivut alkavat onneksi olla jo ohitse. Yllättävän kauan toipumisessa kestikin, mutta onneksi pahin on jo ohi. Enää on tiedossa kahden viisaudenhampaan poisto (jonka toivon olevan ihan helppo homma) ja lopullisen tekohampaan rakentaminen keinojuureen. Sen ei pitäisi olla iso juttu. Huoh, sitten en kyllä halua mennä hammaslääkäriin vähään aikaan. Alkaa olla kiintiö jo tosi täynnä. 😀

  • Reply Jael sunnuntai, huhtikuu 6, 2014 at 19:33

    Ai niin suosikki…mustikka kardemumma oli kyllä tosi hyvä:)

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 7, 2014 at 09:16

      Mmm, se on kyllä herkkua. 🙂

    Leave a Reply