Jälkiruoat,  Naposteltavat,  Reseptit,  Yleinen

Kumkvatti

Saanko esitellä teille uuden ystäväni kumkvatin eli hienommalta nimeltään Fortunella Japonican. Hedelmäistä-kirja sai minut innostumaan hedelmistä ja kirjan luettuani päätin tutustua paremmin myös hedelmähyllyn vähemmän tunnettuihin kavereihin. Ja koska minulla on tämä blogi, aion esitellä uudet ystäväni myös teille. Aloitetaan kumkvatista.

Kumkvatti on söpö pieni oranssi pallero. Se muistuttaa muodoltaan viinirypälettä, mutta on kooltaan hieman isompi. Kumkvatti on sitrushedelmä, joka on jäänyt sisaruksiaan appelsiinia, sitruunaa ynnä muita kavereita tuntemattomammaksi. Pienen söpöläisen maku muistuttaa appelsiinia ja mandariinia, mutta on hippasen kirpeämpi.

Tuore kumkvatti on pullea ja kiinteä, joten jätä luttanat hedelmät kauppaan. Kumkvatti säilyy jääkaapissa parisen viikkoa ja sieltä niitä voi napsia suuhunsa välipalaksi. Kumkvatit syödään kuorineen. Hedelmäliha on melkoisen kirpeää, mutta makea kuori tasapainottaa kirpsakkaa makua mainiosti ja yhdistelmä on oikein suunmukainen. Maista siis rohkeasti pientä oranssia palleroa.

Sen lisäksi että kumkvatteja on mukava napostella sellaisenaan, sopii sitrushedelmä myös oivallisesti salaatteihin ja jälkiruokiin. Myös voimakkaat maut, kuten maksa ja mausteiset makkarat, pitävät kumkvatista.

Vallan mainio yhdistelmä, jota minun oli heti pakko kokeilla, on suklaan ja kumkvatin maukas liitto. Aivan niin kuin appelsiini ja suklaa, on myös kumkvatti ja suklaa herkullinen yhdistelmä. Kokeile vaikka tekemällä näitä suklaaseen dipattuja kumkvatteja:

Suklaakumkvatit

– kumkvatteja
– maitosuklaata

Sulata suklaa varovasti vesihauteessa, mikrossa tai kattilassa. Kun suklaa on sulaa, dippaa kumkvatit suklaaseen ja laita jääkaappiin jähmettymään. Minä tyrkkäsin kumkvatit cocktailtikkuihin, dippasin hedelmät tikun avulla suklaaseen, ja tökkäsin tikun tyhjän pahvirasian kannen (taisi olla murotaikinapaketti tai muu vastaava) läpi, niin että hedelmä jäi pystyyn ja suklaa sai jähmettyä rauhassa tasaiseksi kerrokseksi.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kumkvatti