Monthly Archives

maaliskuu 2014

Sitruunainen yrttiöljy

Sitruunaisen yrttiöljyn resepti on napattu Sara la Fountainin Healthy Kitchen -kirjasta. Yrttiöljyn ohje on kirjassa munakoisosalaatin yhteydessä ja alunperin minunkin piti tyrkätä makuöljyn resepti samaan postaukseen Saran munakoisosalaatin kanssa.

Ihastuin kuitenkin öljyyn niin palavasti, että halusin irrottaa sen omaksi postauksekseen, sillä ihanan makuinen öljy sopii todella hyvin moneen muuhunkin ruokaan ja meiltä on pyydetty yksinkertaisia kastike- ja lisukereseptejä. Saamanne pitää!

Yrttejä muuttamalla öljyyn saa kivaa vaihtelua. Tässä tämänkertaisessa versiossa on käytetty ihanan raikasta minttua sekä lemppariani basilikaa, mutta aivan yhtä hyvin öljyyn voi mörssätä kaikkea mitä yrttitarhasta sattuu löytymään. Niin ja tosiaan, sen munakoisosalaatin reseptikin tulee myöhemmin (resepti täällä), tehdään kuitenkin ensin yrttiöljy valmiiksi.

Yrttiöljy

– tuoretta minttua
– tuoretta basilikaa
– valkosipulia (1-2 kynttä)
– 1 dl oliiviöljyä
– sitruunan mehu
– 1 tl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. That’s it! Taitaa olla lyhin resepti blogin historian aikana, mutta sitäkin herkullisempi.

Tätä voisi pitää aina jääkaapissa valmiina, sillä en ihan äkkiä keksi ruokaa, johon ihana yrttiöljy ei sopisi. Okei, puuroon tai makeisiin herkkuihin en tätä laittaisi, mutta kaikenlaiset salaatit, keitot, liharuoat, voileivät, munakkaat yms. pitävät yrttiöljystä kovasti. Voi olla että meikäläinen on syönyt tätä lusikalla suoraan tarjoilukulhostakin..

Graniittilinnassa hehkuu

Ensimmäisen loman jälkeisen työpäivän ahdistusta helpotti kummasti se seikka, että tiesin saavani illalla hyvää ruokaa. Meidät oli nimittäin kutsuttu 10-vuotissynttäreitään juhlivaan Graniittilinnaan maistamaan ravintolan uuden puuhiiligrillin inspiroimia herkkuja, ja niinpä aikaerorastituksesta kärsineet bloggaajat astelivat innoissaan sisään jo tutuksi tulleeseen ravintolaan.

Ennen kuin pääsimme herkkujen kimppuun ihastelimme ravintolan uudistunutta sisustusta. Paikka näytti tavallaan samalta kuin ennenkin, mutta silti paljon oli muuttunut. Valkoiset pöytäliinat olivat vaihtuneet mustaan nahkaan ja seinillä komeili upeat härkäteokset. Tunnelma oli kuin hyvässä pihviravintolassa konsanaan ja keittiökierroksella näkemämme Inka-puuhiiligrilli vahvisti ajatuksiamme siitä, että uuden ruokalistan pihvit ovat varmasti maistamisen arvoisia.

Pihvien lisäksi puuhiiligrillissä paistetaan kalaa ja grilli antaa makua myös kasvislisukkeille sekä muun muassa alkupalalistalta löytyvälle bruschetta-leivälle. Ruokavalintoja miettiessämme päivän kala kävi kieltämättä mielessä, mutta tällä kertaa pihvit veivät voiton. Ehkä ensi kerralla sitten sitä kalaa.

Istahdimme valoisaan ikkunapöytään, josta käsin ihastelimme kaunista maisemaa ja kyseisenä iltana erityisen upean punasävyisenä hehkuvaa auringonlaskua. Tutustuimme uuteen ruokalistaan ja ilahduimme sen kohtuullisista hinnoista. Pihviannokset, joihin saa itse valita kastikkeen ja lisukkeen, maksavat noin kolmekymppiä (paitsi 600 grammainen häränkyljys, joka kustantaa 55,50 euroa) ja hintaan sisältyy, toisin kuin pihviravintoloissa yleensä, kastike ja yksi lisuke. Ei paha, vai mitä?

Ennen pihvien kimppuun käymistä tilasimme alkuruoaksi jo mainitsemaani puuhiiligrillissä paahdettua bruschettaa sinihomejuustolla. Toinen vaihtoehto leivän kanssa olisi ollut perinteisempi tomaatti ja valkosipuli, mutta tomaattiallergiani vuoksi päädyimme sinihomejuustoon, joka maistui hirmu hyvälle paahdetun leivän päällä.

Toiseksi alkuruoaksi otimme pehmeääkin pehmeämpää tilligraavattua merilohta maukkaalla pinaattilisukkeella. Pidimme molemmat kovasti lohesta, samoin sisilialaisesta Donna Fugatan Lighea-viinistä, jota tarjoilija meille alkuruokien kaveriksi suositteli.

Pääruoaksi valkkasimme tosiaan pihviä. Sisäfilepihvin kanssa otimme perinteistä konjakilla höystettyä pippurikermakastiketta ja marmorifilepihvin kaveriksi otimme tarjoilijan suosittelemaa tryffelikastiketta.

Lisukkeet pihville tulevat erikseen ja meidän kulhoista löytyi valkosipuliperunagratiinia ja pekonipapuja. Lisukkeita tulee harvemmin sen suuremmin kehuttua, mutta nyt täytyy sanoa, että valkosipuliperunagratiini oli yksi parhaista koskaan maistamistamme. Myös papu ja pekonit oli todellista herkkua, papujen kypsyysaste juuri sopivan rapsakka ja pekonikin maistui vielä paremmalle kuin yleensä.

Maistoimme pääruokien kanssa kahta eri punaviiniä ja molemmat viineistä sopivat erinomaisesti pihvien kaveriksi. Merlot jopa hieman yllätti, sillä olemme mieltäneet merlotin hieman pliisuksi rypäleeksi, eikä se yleensä kuulu lemppareihimme. Tämä oli kuitenkin maukasta ja riittävän tukevaa pihviemme kaveriksi.

Jälkiruokalistalta löytyy Viettelysten vaunu, joka pitää sisällään kaikkia listan jälkiruokia. Normaalisti ottaisimme sen empimättä, mutta koska tiesimme paikan apteekkarin salmiakilla maustetun creme bruleen erinomaiseksi, halusimme ottaa sitä ison annoksen. Creme brulee maistui vielä paremmalta kuin muistimme ja totesimme sen taas yhdeksi kaikkien aikojen parhaista jälkiruoista. Se saattaa olla jopa paras, joten uskokaa kun sanon, että Graniittilinnan creme bruleeta kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa!

Toiseksi jälkiruoaksi otimme suositellun New Yorkin suklaakakun ja voi miten maukas sekin oli. Suklaata oli kunnolla ja raikas jäätelö piristi kokonaisuutta sopivasti pitäen suklaan kuitenkin pääosassa. Tätä suosittelemme kaikille suklaafaneille.

Herkullisen illallisen jälkeen emme voi muuta kuin kiittää Graniittilinnan väkeä jälleen kerran ihanasta illasta ja jäädä pohtimaan, milloin käymme testaamassa muitakin listalta löytyviä ruokia. Se on ainakin varmaa, että kun seuraava illallinen Graniittilinnassa koittaa, päätetään se jälleen salmiakilla maustetulla creme bruleella.

Kerava

Ennen kuin aloitan varsinaisen jutun siirretäänhän lähettyvillä olevat herneet hieman kauemmaksi, etteivät ne vaan mene vahingossa sieraimiin. Tämä juttu on kirjoitettu huumorilla, se on kärjistetty eikä siinä ole tarkoitus pilkata ketään tai mitään. Uskoisin että lukijamme ymmärtävät tämän sanomattakin, mutta kunhan nyt vaan varmistin, ettei kenellekään tule turhaan paha mieli.

Seuraa nimittäin tietopläjäys siitä, kun helsinkiläistyttö muutti Keravalle ja alkoi havainnoida ympäristöään. Miltä näyttää Kerava ja keravalaiset? Kas tässä kokemuksiani noin puolen vuoden keravalaisuuden ajalta:

– Keravalla on kylmä. Jos Helsingissä sijaitsevalla työpaikallani on kotiin lähtiessäni alle kymmenen astetta pakkasta, on Keravalla pakkasasteita vähintään 20 (saatan ehkä liioitella luvuissa, mutta ymmärtänette pointin). Keväällä asetelma tosin kääntynee päälaelleen, kun kylmä meri viilentää rannikkoa yhdessä Helsingissä viimaisena puhaltavan tuulen kanssa. Mutta syksyllä ja talvella Keravalla on kylmä. Piste.

– Kaikilla keravalaisilla lenkkeilijöillä on sininen takki. Hämäännyin yhdellä ensimmäisistä juoksulenkeistäni Keravalla kovasti, kun luulin, että sama lenkkeilijä tulee minua koko ajan vastaan. Miten se tuohon taas ehti? Pian tajusin, että lenkkeilijä on eri, mutta hänen takkinsa on samasta mallistosta kuin noin kymmenellä edellisellä lenkkeilijälläkin. Keravalla on varmaan ollut joskus miesten siniset tuulitakit tosi hyvässä tarjouksessa. Sinitakkisia keravalaisia voi bongata lenkkipolkujen lisäksi myös muualla kaupungilla kuten lähikaupan kassajonossa, parkkipaikalla tupakkaa polttelemassa tai vaikkapa auton ratissa.

– Keravalla juosten lenkkeilevät lähinnä vain miehet. Tunnen etten kuulu lainkaan joukkoon kun juoksen naisena pitkin metsiä, takkini on musta ja vastaan tulee vain sinitakkisia juoksijamiehiä. Naisiakin toki tulee ainakin toisinaan vastaan, mutta he harvoin juoksevat. Yleensä naisilla on mukanaan koira tai kävelysauvat, usein ystävä tai puolisokin sekä lastenrattaat.

– Keravalla on paljon enemmän sauvakävelijöitä kuin Helsingissä. Kauniina sunnuntaipäivänä kävelyteillä saa ihan varoa ettei saa sauvasta sääriluuhun, kun keravalaiset kokoontuvat kaduille sauvakävelemään. En ole ehkä koskaan tuntenut itseäni yhtä keravalaiseksi kuin silloin, kun sauvakävelin keskellä Keravaa heijastinliivi päälläni muiden kaltaisteni joukossa. Vain sininen takki puuttui.

– Kaupan myyjät ovat Keravalla todella mukavia. R-Kioskin myyjä juttelee mukavia, Valintatalon kassan kanssa saa aikaan pitkän keskustelun kondensoidusta maidosta, jonka kassamyyjä bongaa ruokaostoksistasi ja jos pyydät apua, saat sitä varmasti hymyn kera. Jokaisella kauppareissulla on varauduttava juttelemaan myyjän kanssa, joten täällä ei toimi ajatus siitä, että käyn vaan nopeasti kaupassa ilman että minun tarvitsee puhua mitään tai katsoa ketään silmiin. Ja sehän on ihan mahtavaa! Hyvä keravalaiset myyjät! Helsingin mutrusuilla olisi teiltä paljon opittavaa.

– Keravalla jalankulkijan on turvallisempi ylittää tie kuin Helsingissä. Autoilijat väistävät ja pysähtyvät varmuuden vuoksi suojatien eteen, vaikka olisit vielä (satojen) metrien päässä tien ylityksestä. Täällä kenelläkään ei tunnu olevan liian kiire ja kaikilla on suomalaiset rekisterikilvet autoissaan. Toisin sanoen Keravalla ei tarvitse pelätä holtittomasti kaahaavia itä- tai etelänaapureita, joiden alta Helsingissä saa jatkuvasti juosta pois.

– Keravalaiset käyttävät junaa aamuisin, mutta illan junissa on vain vähän porukkaa. Viimeiset jäävät pois viimeistään Saviolla ja Keravalla kanssani ulos junasta astuu vain muutama henkilö, kun heitä on aamun junassa ihan tungokseksi asti. Nieleekö Helsinki puolet keravalaisista päivän aikana, vai palautetaanko heidät muilla keinoin illaksi kotiin?

– Joulun aikaan keravalaiset koristavat pihojaan ja parvekkeitaan lukuisilla jouluvaloilla. Tämän keravalaiset tekevät tyylillä ja hyvällä maulla. Jouluvalot olivat viime jouluna niin kauniita, että kävimme ihan vartavasten kiertelemässä omakotitaloalueella ihailemassa valoin koristeltuja pihoja ja talojen ulkosivuja. Mauttomat vilkkuvat moniväriset valot puuttuvat Keravalta kokonaan. Ehkä niitä ei myydä täällä. Hyvä niin.

– Keravalaiset ovat hyvin neutraalin näköistä sakkia. Keravan kaduilla talsiessa ei tarvitse pelätä, että vastaan tulee joku radikaalia tyylisuuntaa edustava henkilö. Täällä vastaan ei tule pinkkitukkaista irokeesipunkkaria, taidokas sotamaalaus kasvoilla kulkevaa mustanpuhuvaa goottia, täyteen lävistettyä ja tatuoitua hyypiötä tai ketään muutakaan massasta rajusti erottuvaa henkilöä. Tai jos tulee, on hän nähtävyys, jota kerääntyy vaivihkaa pällistelemään koko sinitakkinen keravalaisjoukko.

– Ehkä parasta Keravalla on kaupungissa asuvien appivanhempieni lisäksi kesäisin järjestettävät Valkosipulifestivaalit. Valkosipulifestareille matkustaa mielellään junalla vaikkapa Helsingistä asti. Kojuja kierrellessä ja Aurinkomäellä olevaa ohjelmaa katsellessa aika kuluu kuin siivillä ja välillä voi levähtää aurinkoisella terassilla oluttuopin kera. Ja tokihan se olutkin on maustettu valkosipulilla. Nam.

– Rane on urbaani legenda. En ole löytänyt Ranea ja Keravan kolleja, vaikka olen kuinka potkinut seiniä öisin. Huijausta.

Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa

Sain joululahjaksi erittäin mieluisan kirjan. Sikke Sumarin ja Benjamin Ilmonin Ruokaa rakkaudella -kirja on hurmaava ja esittelin sen tarkemmin tässä postauksessa. Ensimmäinen kirjasta kokkaamani ruoka oli Pollo alla diavola eli Paholaisen kanaa, jolle tein lisukkeeksi paprika-sipulipaistosta. Jätin myös reseptissä olleen voin pois, vaikka kana olisi varmasti ollut vielä parempaa pienellä voilisäyksellä. Mutta toisaalta, ei se sitä välttämättä kaivannutkaan, sillä kana maistui oikein hyvältä ilmankin.

Kanasta tulisi varmasti vielä herkullisempaa grillissä, mutta uunissakin homma toimii hienosti. Tässä reseptissä on Siken pollo alla diavolan lisäksi minun tekemäni paprika-sipulipaistos, mutta voit toki herkutella kanalla muidenkin lisukkeiden kanssa. Salaatti, patonki ja Siken marinoidut paprikat sopivat ainakin hyvin pollo alla diavolan kaveriksi.

Pollo alla diavola

– kanaa (Siken kirjassa kehotettiin ostamaan kananpoika selkäranka poistettuna ja litistettynä, minä käytin kanan rintafileitä, sillä niitä sattui olemaan iso paketti pakastimessa)

Marinadi:

– 0,5 dl oliiviöljyä
– 0,5 dl avokado zest -öljyä (voit käyttää myös pelkästään oliiviöljyä niin kuin minä tein)
– puolikkaan sitruunan mehu
– 3 valkosipulin kynttä

Maustetahna:

– salviaa
– lehtipersiljaa
– 3-4 pientä punaista chiliä
– hopeasipuli
– valkosipulia
– 30 g voita (terveysintoilijat voivat jättää voin poiskin)

– lisukkeeksi paprikaa, sipulia ja valkosipulia

Tee ensin marinadi. Pilko valkosipuli ja sekoita öljyt, sitruunan mehu ja valkosipuli keskenään. Lisää kanat marinadiin ja anna muhia siellä vähintän tunnin verran.

Pilko paprika, sipuli ja valkosipuli uunivuoan pohjalle. Asettele päälle marinoidut kanat ja työnnä 200-asteiseen uuniin.

Mörssää maustetahnan kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Minä pilkoin kaiken pieneksi ihan vaan veitsellä. Levitä maustetahna kanojen päälle ja laita takaisin uuniin. Ota pois kun kana ruskettuu ja on kypsää. Voit kokeilla kypsyyttä törkkäämällä tikun kanan paksuimpaan kohtaan ja jos sieltä tuleva neste on kirkasta, on kana kypsää.

Kotona!

Kahden ja puolen viikon seikkailu Floridassa ja Karibialla päättyi eilen kun neljä väsynyttä matkustajaa saapuivat kotiin yli vuorokauden kestäneen kotimatkan jälkeen. Minä nautin vielä tänään ansaitusta lomasta ja yritän kääntää vuorokausirytmiä takaisin Suomen aikaan.

Jetlagista toipuminen alkoikin tosi lupaavasti, kun nukahdin eilen illalla kahdeksalta ja heräsin puolenyön aikaan aivan pirteänä uuteen päivään. Ei näin. Nousin ylös, lakkasin kynnet ja luin kirjaa pari tuntia, kunnes vihdoin aamukahdelta uni tuli uudestaan ja sittenhän sitä olisikin jatkunut pitkälle iltapäivään asti, ellen olisi kiskonut itseäni väkisin ylös sängystä puoli kymmenen aikaan.

Nyt olo on vähintäänkin nuutunut, eikä asiaa helpota yhtään perinteinen viimeisen lomapäivän flunssa, jonka onnistuin hankkimaan ystäväkseni jopa helteisellä Karibialla. Mistä se aina löytääkin luokseni? En kuitenkaan valita, sillä väsyneestä olosta huolimatta muistojen aarrearkku on täpötäynnä toinen toistaan ikimuistoisempia matkakokemuksia, ihania hetkiä, kauniita maisemia ja olen loman jäljiltä ihan hurjan onnellinen. Väsynyt, mutta onnellinen.

Matkayllätykset onnistuivat paremmin kuin hyvin ja kaikki sujui hienosti. Mieltä ilahduttivat kovasti myös Keltaisen keittiön blogiin, Facebookiin ja Instagramiin tulleet kommentit, joita luettiin niin matkalla kuin heti eilen illalla kotonakin. Kiitos siis niistä. Nyt yritän tosiaan saada väsyneen pääni toimimaan ja jähmettyneet ajatukset virtaamaan entiseen malliin. Loman jäljiltä on paljon sulateltavaa, sillä ehdimme tosiaan nähdä ja kokea kahden ja puolen viikon aikana ihan hurjasti kaikkea upeaa.

Kunhan saan itseni tästä pikkuhiljaa taas toimintakuntoon, alan kirjoitella matkapostauksia, vastailla kommentteihinne ja jatkaa bloggaamista taas tuttuun tahtiin. Pysykäähän siis kanavalla! Kunhan aikaerorasitus alkaa helpottaa, täyttyy blogi trooppisista karibialaisista tunnelmista ja Miamin neonvärisestä sykkeestä, vanhoja kunnon reseptipostauksia ja muita tuttuja juttuja unohtamatta.

Sikke – Ruokaa rakkaudella

Sikke – Ruokaa rakkaudella on Sikke Sumarin ja Benjamin Ilmonin lämminhenkinen ruokakirja, jonka valloittavat kuvat ja herkulliset reseptit saavat tarttumaan kauhaan ja kutsumaan ystäviä kylään. Kirjan on kustantanut Paasilinna.

Joulupukki toi Siken kirjan minulle ja selasin sitä heti innoissani. Takakannen teksti, jossa lukee muun muassa “Maistuvia reseptejä Italiasta ja Suomesta kotikokeille, jotka ovat saaneet tarpeekseen eineksistä ja e-koodeista, unohtamatta mausteista tärkeintä – rakkautta” osui ja upposi, ja tiesin heti, että tämä kirja on minua varten. Suomi, Italia ja rakkaus ruokaan. Toimii.

Kirjaa selatessa tulee lämpimän kotoisa olo. Siken keittiö on varmasti suloinen ja luokseen kutsuva ja kuten kirjan nimikin jo kertoo, siellä ruokaa tehdään rakkaudella. Kirjasta huokuu kiireetön ja lämmin fiilis. Näiden reseptien kehittelijällä on rautaisen ammattitaidon lisäksi taito olla läsnä ja nauttia ruoanlaitosta koko sydämestä. Tai sellainen olo minulle ainakin tuli kun luin kirjan kannesta kanteen, enkä usko että intuitio meni kovinkaan pahasti pieleen.

Kirjan reseptit on jaettu kolmen tai neljän ruokalajin illallisiksi, muttei mikään tietenkään estä kokeilemasta yksittäistä reseptiä tai yhdistelemästä ruokalajeista omia kokonaisuuksia. Näitä ruokia tekee mieli tarjota ystäville ja kutsua koko kööri yhteisen pöydän ääreen. Kuten Sikke esipuheessa kertookin, kakut jaetaan suiden mukaan ja vaikka annokset ovat neljälle, riittää padoista ja vuoista useammallekin.

Kirjan kuvat ovat hurmaavia ja niistä välittyy ihanaa italialaista tunnelmaa. On kadulla käveleviä vanhoja herroja, työstettävänä oleva taikinaköntti ja ihanan iloinen Sikke astumassa ulos ruokapuodista. Ruokakuvat vaikuttavat hetkessä räpsäistyiltä, mutta näennäisen huolettomuuden takana on kuitenkin tarkkaan mietitty kokonaisuus ja kuvat ovat teknisesti taidokkaita. Liika hienostelu on jätetty muille ja piirakka on nostettu pöytään sellaisenaan, ruokakulhot ovat täynnä pastaa tai salaattia ja sämpylät on kuvattu suoraan pelliltä.

Kirja perustuu tv-ohjelma ”Sikke – Ruokaa rakkaudella” toiseen tuotantokauteen ja ruoat on kokattu ihanassa Toscanassa, jota Sikke kutsuu vatsansa toiseksi kotiseuduksi. Ainesosien määrät ovat summittaisia ja Sikke kehottaakin maistelemaan ruokia matkan varrella ja tekemään resepteihin myös omia merkintöjä. Näin kirjasta tulee omannäköinen. Siken kirja pitää ottaa mukaan keittiöön eikä se pelästy muutamaa ruokatahraakaan. Tästä kirjasta tulee hyvä mieli.

Salainen matkapäiväkirja

Tässä olisi nyt hieman erilainen päiväkirjapostaus viimeisen vuoden ajalta. Olen kirjoitellut ylös Miamin ja Karibian matkan varaukseen sekä sen odottamiseen liittyviä hetkiä, hauskoja huomioita sekä kaikkea mikä minua on matkan osalta ilahduttanut, mutta josta en ole voinut kertoa kenellekään muulle kuin Henkalle ja salaiselle matkapäiväkirjalleni, joka näkee päivänvalon vihdoin tänään.

Huhtikuu 2013

On aivan tavallinen arkipäivä. Olemme käyneet työpäivän jälkeen ruokakaupassa ja istahdamme autoon, kun Henkka sanoo yhtäkkiä voivansa kertoa nyt yhden jutun. Ruokakaupassa sitä ei kuulemma voinut kertoa kun sekoan kuitenkin, mutta nyt auton seinien sisällä saan kuulla, että Henkka on löytänyt ihan mielettömän matkatarjouksen ensi keväälle. Lähdetäänkö Karibian risteilylle? No ai lähdetäänkö!

Huhtikuu 2013

Kysyn työkavereilta onhan ok, jos säästän pari viikkoa kesälomastani ja pidän ne ensi vuoden maaliskuussa talviloman kanssa, niin että olen poissa kolmisen viikkoa. Käy kuulemma, vaikkei niin pitkälle tarvitsisi vielä edes ajatella. Matkauteluihin vastaan, että jonnekin olisi tarkoitus mennä, mutten tiedä vielä minne. Valhe numero yksi on päässyt ilmoille. Antakaa anteeksi.

Päätämme ottaa Henkan vanhemmat mukaamme reissuun ja kerromme Henkan äidille, että meillä on yllätysmatka suunnitteilla. Henkan äidinkin täytyy nimittäin pyytää lomaa ensi vuoden maaliskuulle ja tarvitsemme hänen apuaan Henkan isän yllättämiseksi. Henkan isä ei siis saa tietää reissusuunnitelmistamme mitään, mutta Henkan äiti tietää että lähdemme reissuun, mutta kohde pysyy häneltäkin salassa lähtöpäivään asti.

Huhtikuu 2013

Makaan poikittain sängyllä ja puren tyynyä. Henkka istuu vieressä tietokoneen ääressä ja varaa meille Karibian risteilyä. Mieleni tekisi hihkua ääneen ja taidan sen tehdäkin. Kun olemme saaneet varauksen tehtyä, alamme laskea paljonko parvekehytti olisi maksanut juuri varaamiemme ikkunahyttien sijaan. No perhana, tarjousten ansiosta ei juuri lainkaan enempää. Kehdataanko me muuttaa vielä varausta? Nolottaa, mutta kysymme matkatoimiston chatissa voimmeko sittenkin vaihtaa hytit vielä parvekehytteihin. No problem!

Nyt ainakin hihkun jo ääneen. Kaksi viikkoa Karibian aalloilla, parvekehytit ja kaikki herkut. Aijaijai! En malta odottaa, että näen Henkan vanhempien ilmeen kun heidät muilutetaan reissuun, kun he tajuavat meidän suuntaavan Karibian risteilylle ja kun he näkevät hyttinsä! Ensi talvi muuttui juuri osaltani valoisammaksi ja tiedän jaksavani arkea taas paljon paremmin kun on mitä odottaa. Ja nyt on todellakin jotain mitä odottaa! En voi uskoa että varasimme juuri unelmiemme matkan. Tekisi mieli kertoa risteilystä kaikille, mutta pidän suuni supussa, sillä yllätys ei saa mennä pilalle. Vaihdan työkoneen taustakuvaksi kuvan Karibialta ja jään tuijottamaan sitä hymyillen.

Toukokuu 2013

Istumme Henkan kanssa ravintolassa illallisella ja suunnittelemme miten toteutamme yllätyksen käytännössä. Muilutammeko appivanhemmat kentälle asti ja paljastamme yllätyksemme vasta siellä, vai herätämmekö heidät lähtöpäivän aamuna ja kerromme, että mepä lähdemme nyt reissuun. Vai pitäisikö matkasta kertoa jo edellisenä iltana? Ei ehkä, sillä silloin voivat yöunet jäädä vähiin jännityksen takia ja Henkan isä ehtii tutkia kaikki mahdolliset lentovaihtoehdot seuraavalle aamulle.

Kesä 2013

Kyttään lentoja Floridaan. Hinnat pomppivat miten sattuu ja uusia lentovaihtoehtoja tulee koko ajan lisää. Eräänä päivänä huomaan ykkösvaihtoehtolentomme hinnan laskeneen huomattavasti. Lennot järkevän pituisilla vaihdoilla Lontoossa ja aikatauluihimme sopivilla lähtöajoilla saisi nyt niin halvalla, ettei paljon edullisemmalla voi enää saada. Nyt kannattaa iskeä kiinni! Lähetän tekstiviestin Henkalle ja pian sähköpostiini kolahtaa varausvahvistus. Jes, lennot on plakkarissa, enää tarvitsee varata Miamin hotelli.

Kesä 2013

Googlettelen harva se ilta matkakohteitamme ja alan koota pientä tietopakettia niistä Karibian saarista, joilla aluksemme pysähtyy. Tutkin karttoja sekä Tripadvisoria ja kirjaan ylös tietoja aina saaren historiasta nimikkodrinkkeihin asti. Nämä muistiinpanot aion tulostaa mukaan ja antaa appivanhemmille tutustuttavaksi heti risteilyn alussa. Näin hekin pääsevät hieman jyvälle siitä, missä seikkailemme seuraavat kaksi viikkoa.

Kesä 2013

Teen hotellivertailuja ja kauhistelen hintoja. Miamissa on ihan törkeän kallista yöpyä! Käyn kurkkaamassa viime Miamin reissun hotellimme hintoja enkä voi uskoa silmiäni. Tänään voimassa oleva tarjoushinta on ihan älyttömän halpa ja epäilen sivuilla olevan virheen. Ei näin halpaa hotelliyötä ole olemassakaan. Lähetän taas viestin Henkalle ja teemme hotellivarauksen heti. Ei voi olla totta miten hyvä tuuri meillä on käynyt. Hintojen kyttääminen on todellakin kannattanut, ja koska olemme näin hyvissä ajoin liikenteessä, olemme voineet odotella rauhassa supertarjouksia.

Kesä 2013

Tiedän olevani hullu, mutta teen jo matkatavaralistaa ja suunnittelen vaatteita kullekin matkapäivälle. Pakkohan matkainnostus on johonkin purkaa kun suuni on sinetöity. Henkka nauraa kun kerron pakanneeni jo muutaman kesävaatteen matkalaukkuun. Siellä ne odottaa ensi kevättä ja Karibiaa. Joudun tosin purkamaan laukun kun lähdemme syyskuussa Amsterdamiin.

Kesä 2013

Kiertelen alennusmyynneissä ja ostan ison kasan aurinkotuotteita odottamaan talven matkaa. Katselen myös kesävaatteita sillä silmällä ja innostun ostamaan muutaman helletopin Karibian kuumana polttava aurinko mielessäni.

Syyskuu 2013

Aloitan Bikinikuntoon 2014 -kuurin. Ostan salikortin ja teen suunnitelman seuraavaksi puoleksi vuodeksi eteenpäin. Aloitan lisäämällä kaloreita ja lihastreeniä, jotta saan lihasmassaa nostettua. Pidän rasvat melko vähissä, sillä mahamakkaroiden ei tarvitse kasvaa. Vuodenvaihteessa tiukennan syömisiäni ja lisään aerobista liikuntaa. Saatan vähentää myös hiilareita mikäli olo on turvonnut. Haluan muistuttaa enemmän ihmistä kuin valasta lekotellessani risteilyaluksen aurinkotuolissa.

Syyskuu 2013

Muutamme Henkan vanhemmille ja muistutan itseäni, että nyt on pidettävä suu supussa kotonakin, ettei Henkan isä vaan saa vihiä tulevasta matkasta. Yritän olla ajattelematta koko matkaa etten vahingossakaan möläytä mitään.

Lokakuu 2013

Rautatientorin valomainoksessa pulikoi kalaparvi turkoosissa vedessä. Kuvan alla lukee ”Aamuruuhka Karibialla”. Hymyilen. Viiden kuukauden kuluttua minäkin katselen tuollaista aamuruuhkaa tämän sateen läpi harmaana vellovan ihmislauman sijaan. Sää pysyy sateisena, mutta mielessäni paistaa aurinko.

Lokakuu 2013

Henkan äiti kuiskaa minulle eräänä aamuna, että häntä jännittää kun hän ei tiedä minne olemme reissaamassa sitten keväällä. Sanon ettei sitä pidä jännittää ja virnuilen päälle. Tämän enempää tietoa minulta ei tipu!

Olen tarkkana kaikkien matkustamiseen liittyvien puheenaiheiden kanssa. Intialaista ruokaa kokatessani kerron, ettei Intia kuulu matkahaaveideni kärkikastiin. Nyt anoppi varmaan tietää, ettemme ainakaan suuntaa Intiaan, mutta en usko että hän olisi arvellut sitä muutenkaan. Karibialle hän tuskin osaa edes haaveilla meidän suuntaavan. Pitäisiköhän alkaa antaa hämäysvinkkejä Thaimaasta tai Kanariasta?

Lokakuu 2013

Katsomme elokuvaa, joka on kuvattu Karibialla. Anoppi huokailee ihastuksissaan katsoessaan kauniin turkoosia vettä. Onpa kaunista. Henkan isä kysyy millä saarella se lentokoneranta oli, jossa minä ja Henkka kävimme muutaman vuoden takaisella Karibian reissullamme. Oliko se Martinique, joka mainittiin elokuvassa? Ei vaan St. Martin. En voi katsoa Henkkaa, sillä pelkään pokkani pettävän. Ettepä kuulkaa appivanhemmat tiedäkään, että muutaman kuukauden päästä olemme koko kööri siellä lentokonerannalla turkoosin veden äärellä katsomassa ylitsemme lentäviä koneita.

Naureskelemme Henkan kanssa työmatkalla auton suojissa appivanhempien kommenteille Karibian leffan aikana. Laskemme, että reissuun on enää noin 125 päivää. Kihisen innosta, en malttaisi enää odottaa! Tiedän ajan menevän nopeasti, eikä enää aikaakaan kun astumme koneeseen. Laulan mielessäni appivanhempiani katsellessani Haloo Helsinkiä sanoilla ”Isä olet pian maailman toisella puolen, ja laulat pappadaduda-pappapaduda-dappaa, äitikin olet pian maailman toisella puolen…”.

Marraskuu 2013

Istumme isänpäiväillallisella keittiön pöydän ääressä. Henkan veli ja hänen avovaimonsa kertovat suunnittelevansa matkaa ensi vuoden maalis-huhtikuulle. He kyselevät vinkkejä matkakohteista ja minä totean heidän olevan onnellisia, kun he ovat lähdössä reissuun. Olisinpa minäkin.. En ota juurikaan kantaa matkakohteisiin, sillä pelkään Henkan äidin kuuntelevan korva tarkkana puheitani etsien sieltä vinkkejä meidän matkakohteestamme.

Marraskuu 2013

Henkan isä iloitsee uudesta tablettitietokoneestaan ja sanoo, että sillä voi katsoa leffoja reissun päällä. Henkan äiti tokaisee ovelasti olohuoneen puolelta, että enää tarvitsisi vaan päästä reissuun, johon Henkan isä toteaa, että hän kyllä voisi lähteä jonnekin. Minä myhäilen mielessäni, että niinhän sinä kohta lähdetkin, vaikket tiedä siitä vielä yhtään mitään. Täytyy muistaa pakata hänelle sitten tuo tabletti mukaan.

Marraskuu 2013

Eräs Facebook-kaverini iloitsee lähtevänsä ensi vuoden puolella kahdeksi viikoksi Karibian risteilylle. Tekisi mieli iloita hänen statukseensa että ”Jee, niin minäkin!” ja kysyä tarkempaa ajankohtaa, jos vaikka satumme olemaan risteilyllä samaan aikaan, mutten voi muuta kuin painaa tykkäys-nappia ja iloita hiljaa mielessäni tulevaa matkaamme.

Marraskuu 2013

Henkka lähettää minulle Facebookissa laskurin siitä, kuinka monta päivää reissuun on. Olen ollut viime aikoina niin stressaantunut ja alakuloinen, että meinaan purskahtaa itkuun silkasta ilosta, kun tajuan että matkaan on enää alle 100 päivää. Se menee tosi nopeasti.

Joulukuu 2013

En enää malta olla tilaamatta Karibian saarten matkaopasta, vaikka riski liian ilmiselvästä matkakohdevinkistä onkin suuri meidän asuessa yhä anoppilassa. Tutkin kirjaa salaa suljetun oven takana ja jemmaan sen kaappiin piiloon. Karibia-kirjan välittömään läheisyyteen muuttaa asumaan myös Rantapallolta saatu Teneriffa-kirja. Nyt jos kirjakätköni paljastuu on vinkkejä kaksi, ja näistä vaihtoehdoista uskoisin anopin veikkaavan kuitenkin Kanariaa. Hähää, olenpa ovela! Pitäisiköhän Teneriffa-kirja ”unohtaa” joskus johonkin näkyville?

Joulukuu 2013

Rantapallon blogiglögi-illassa yleinen puheenaihe on yllättäen matkailu, ja meiltäkin kysytään moneen otteeseen, onko meillä reissuja tiedossa. Tuntuu pahalta valehdella, joten pyrimme asettamaan sanamme niin, ettei niistä saa selvää, että meillä on jo reissu varattuna. ”Suunnitelmissa on lähteä reissuun sitten kun talo on valmis” toimii aika hyvin.

Keskustelemme etenkin Passionate Traveller -bloggaajan kanssa paljon risteilyistä ja mieleni tekisi kertoa meilläkin olevan varattuna Karibian risteily, mutta tyydyn vaan sanomaan, että risteilykuume on ihan valtava. Anteeksi siis jälleen kerran kaikille, joille emme kertoneet koko totuutta.

Joulukuu 2013

Teen kirjanpidon hommia appivanhempien pöytäkoneella kun silmiini osuu pikakuvake otsikolla ”Matkalle mukaan Hurghada”. Haa, jos tämä on Henkan isän tekemä tiedosto, saamme siitä pätevän pakkauslistan tulevaa matkaa varten! Kysymme asiaa myöhemmin Henkan äidiltä ja Henkka käy kopioimassa tiedoston sähköpostiinsa kaikessa hiljaisuudessa.

Joulukuu 2013

Eräänä päivänä anopin kanssa tulee puhe siitä, että hänen täytyy jättää loma-anomus töihin. Hän kysyy reissumme tarkkoja päivämääriä ja kun anopille valkeaa, että olemme reissussa reippaasti yli kaksi viikkoa, jammailee hän pienen jännityksen sekaisen ilon tanssin keittiön suojissa, kapsahtaa kaulaani ja sanoo että häntä jännittää jo kovasti. Arvaa vaan jännittääkö minua? Olisipa jo maaliskuu!

23.12.2013

Jouluaaton aatto. Kinkku paistuu uunissa ja olemme kokoontuneet katsomaan elokuvaa ja maistelemaan juustoja olohuoneeseen. Henkan vanhemmat ovat toisella sohvalla ja minä ja Henkka löhöämme toisella. Yhtäkkiä Henkka näyttää minulle jotain puhelimestaan. Sähköpostiin on kilahtanut vahvistusviesti siitä, että koko risteilysumma on nyt veloitettu luottokorttitililtä ja homma on sitä myöten selvä. Reissu on maksettu nyt kokonaan! Yritän pitää kasvot peruslukemilla, mutta taidan silti hymyillä vähän. Ettepä tiedäkään siinä toisella sohvalla mitä me täällä juonitaan.

Tammikuu 2014

Anoppia jännittää jo kovasti tuleva matkamme ja hän yrittää pumpata tietoja matkakohteestamme. Tiedonmurustakaan ei tipu. Sen sijaan kerron hänelle, ettei tarvitse jännittää, sillä olemme suunnitelleet yllätystä jo niin pitkään, että kaikki oleellinen on varmasti otettu huomioon. Ottaa ihan iisisti vaan.. Anopilta tulee itku kun hän ajattelee, miten ison vaivan olemme nähneet heitä varten.

Tammikuu 2014

En malttaisi odottaa enää yhtään. Matka on mielessä koko ajan ja joudun olemaan entistä tarkempi etten möläytä mitään. Lasken joka päivä kuinka monta päivää matkaan on jäljellä. Lasken myös jokaisen työpäivän päätteeksi kuinka monta työpäivää on jäljellä ennen lomaa. Maanantaisin lasken kuinka monta maanantaita on enää jäljellä. Olen tulla hulluksi odottamisesta.

Tammikuu 2014

Kiertelen matkamessuilla ja matkakuume kasvaa entisestään. Käyn Rantapallon kuvausseinällä ja nappaan kuvausrekvisiitaksi muun muassa puhekuplan, jossa lukee ”Joko mennään?”. Se on salainen viestini Henkalle ja anopille. Olen tyytyväinen siihen, että kiertelen messuja yksin, mutta nappaan silti Karibia-esitteet hieman salaa ympärilleni pälyillen. Kukaan tuttu ei saa nähdä minua norkoilemassa Karibia-kojujen luona.

Seuraavalla viikolla työkaverini muistavat minun sanoneen syksyllä, että katselemme matkaa kenties sitten matkamessuilta. Sain näin pidettyä utelut minimissä aina messuihin asti, mutta nyt joudun kiertelemään ja vastaamaan hieman aiheen vierestä, kun minulta kysytään löytyikö messuilta mitään.

Tammikuu 2014

ESTA-hakemuksia täyttäessämme mieleemme herää epäilys anopin passista. Emme ole varmoja kelpaako se USA:han matkatessa ja jätämme ESTA-hakemukset hetkeksi odottamaan. Henkka nappaa seuraavana aamuna anopin passin salaa mukaansa, samalla kun minä jututan anoppia keittiössä, ja käy tarkistamassa asian päivän aikana lentokentällä. Illalla saan kuulla että passi kelpaa, ESTA-hakemukset on täytetty ja matkajärjestelyt ovat ottaneet ison harppauksen eteenpäin. Mieleni valtaa ihana helpotuksen tunne. Nyt on taas muutama asia vähemmän muistettavana.

Tammikuu 2014

Henkan isä sattuu mainitsemaan jotain vakuutuksistaan ja käy ilmi, ettei ole varmaa onko hänen matkavakuutuksensa voimassa. Mies käy tarkistamassa asian onneksi heti seuraavana päivänä ja selviää, että vakuutus on voimassa. Huh.

Tammikuu 2014

Olemme pikkuveljeni ja hänen avovaimonsa tupareissa ja alamme suunnitella perheen kesken toteutettavaa peli-iltaa keväälle. Tiedossa on lautapelejä ja herkuttelua hyvän ruoan parissa. Longfieldit kertovat, että heidän helmikuunsa on jo täynnä, joten peli-illan voisi toteuttaa maaliskuussa. Sopii, sanovat kaikki muut, mutta me olemme Henkan kanssa hiljaa. Päässäni raksuttaa vimmatusti kun yritän keksiä miten torpedoimme maaliskuun paljastamatta reissusuunnitelmiamme, mutten keksi mitään. Onneksi Henkka on fiksumpi ja hän keksii hyvän tekosyyn, miksei maaliskuu käy. Selvä, peli-ilta siirretään siis huhtikuulle. Huh.

Helmikuu 2014

Enää kuukausi matkaan. Kaverit, perhe, yhteistyökumppanit ja muut tahot ehdottavat kaikkea kivaa maaliskuulle ja me joudumme järjestelmällisesti kieltäytymään kaikista kutsuista. Onneksi voimme vedota talokiireisiin tai todeta vain meillä olevan muuta menoa.

Matkavalmisteluissakin alkaa olla vipinää. Annamme anopille tarkemmat pakkausohjeet, ostamme sudokuja ja ristikoita matkaa varten, teemme listan ennen reissua hoidettavista asioista, ostamme uudet matkalaukut ja sovimme Canonin kanssa vedenkestävän kameran blogilainasta matkan ajaksi. Sykkeeni nousee monta kertaa päivässä kun vain ajattelenkin reissun lähestyvän päivä päivältä. Vatsassa lentelee perhosia ja hymy on herkässä. Olen onnellinen.

Helmikuu 2014

Työkaveri palaa mammalomalta ja kuulee minun lomailevan lähes koko maaliskuun. Luonnollisesti hän kysyy heti, lähdemmekö jonnekin reissuun, ja enää ei riitä pelkkä ”jonnekin olisi kiva lähteä”, sillä seuraava kysymys on, että kai meillä on jo matka varattuna. Joudun kertomaan että on, mutten voi kertoa enempää. Onneksi työkaverit eivät ala arvuuttelemaan matkakohdetta, sillä pokkani ei pidä sellaisissa tilanteissa niin hyvin kuin pitäisi. Vaihdan luontevasti puheenaihetta.

Helmikuu 2014

Miehet ovat raksalla ja minä sekä anoppi sovitamme kotona kesävaatteita. Kukkamekot, kesätopit, shortsit ja hameet vaan heiluvat, kun käymme läpi kesävaatearsenaaliamme. Minä pakkaan tapani mukaan bikinit ensimmäisenä matkalaukkuun ja siirryn sitten mekkoihin. Anoppi käy nappaamassa muutaman miehensä kesävaatteen jo talteen. Näitä hän ei osaa kaivata ennen reissua.

Anoppi katsoo läpi myös miehensä vaatekaapin, jotta hän löytää sieltä nopeasti kaikki tarvittavat vaatteet sitten kun pakkaamme appiukon matkatavaroita lähempänä reissua. Teemme myös suunnitelman, miten paikkaamme tilanteen, jos jompikumpi meistä möläyttää vahingossa jotain matkaan liittyvää. Tunnemme itsemme kunnon juonittelijanaisiksi jokasunnuntaisissa matkatohinoissamme.

Helmikuu 2014

Pari viikkoa lähtöön. Aloitamme aurinkokapselit sekä maitohappobakteerit, joita syömme salassa niin ettei appiukko näe. Minä laitatan ripsipidennykset ja sovitan heti perään aurinkolaseja. Pakkaan mukaan kolmet lasit, joihin ripset eivät ota kiinni. Joka kerta kun vaan ajattelenkin matkaa, mahassa muljahtaa hauskasti. Ratkean hymyyn monta kertaa kesken päivän kun lähestyvä loma tulee mieleen. Lasken edelleen vimmatusti päiviä ja saan ihmeellisiä innostuskohtauksia.

Helmikuu 2014

Matkavalmistelumme kokevat pienen kolauksen kun Henkan isä sairastuu, eikä hän pääse eräänä viikonloppuna raksalle tai minnekään muuallekaan. Henkan äiti on laskeskellut, että aika riittää hyvin jos hän hoitaa pakkaus- ja muita valmisteluhommia viikonloppuisin, kun pääyllätettävä on poissa kotoa. Vaan nyt potilas pysyykin visusti kotona, eikä tavaroiden myllääminen onnistu samalla tavalla.

Saamme kuitenkin jotakin aikaiseksi kun Henkan isä lähtee kävelylle. Vaatekaapin ovet auki ja tonkimaan! Illalla potilas liimaantuu telkkarin ääreen katsomaan jääkiekkoa, joten Henkan äiti uskaltaa touhuta hieman viereisessä huoneessa ja pakkailla omia kosmetiikkajuttujaan.

Henkka ihmettelee isoon ääneen, mitä hänen äitinsä touhuaa ja paikkaamme tilanteen nopeasti sanomalla, että hän siivoaa. Suursiivous katsos, kaapit on hyvä käydä välillä läpi viimeisintä nurkkaa myöten. Kirjoitan samalla isolla Italian vihkooni ”Se pakkaa” ja näytän lauseen Henkalle, joka oli jo tajunnut mistä on kyse. Henkan isä tuijottaa herkeämättä tv-ruutua ja näyttää olevan niin pelin lumoissa, ettei havainnoi lainkaan mitä teemme tai puhumme. Hyvä niin.

Illalla supatamme Henkan kanssa pitkän tovin makuuhuoneessamme matkasuunnitelmista, ja vielä ennen nukahtamista mietimme, laittaisimmeko soimaan matkabiisejä sitten aamulla kun yllätys paljastuu. Jään miettimään mitä matka-aiheisia biisejä on olemassa. Päässäni soi ”Lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin..” kun vaivun uneen hymy huulillani.

Helmikuu 2014

Puolitoista viikkoa lähtöön. Henkan isällä on lauantaina koko päivän kestävää menoa, mikä sopii meille juonittelijoille paremmin kuin hyvin. Henkan äiti katsoo ikkunasta, kun hänen miehensä on poistunut kotipihan portista, ja ryntää sitten vaatekaapille. Ei aikaakaan kun hän on levittänyt kesävaatteensa makuuhuoneeseen ja siellä me sitten katsomme yhdessä mitkä kesämekot pääsevät reissuun ja mitkä eivät pääse.

Pian Henkan äidin matkalaukku on pakattu ja piilotamme sen minun ja Henkan olohuoneeseen työpöydän taakse. Tänne appiukko ei tule kurkistelemaan. Nyt kun Henkan äidin matkatavarat on valmiina, voimme keskittyä ensi viikonloppuna Henkan isän tavaroihin. Niitä kun ei uskalla pakata laukkuihin vielä, ettei mies vaan ehdi kaivata kaapista puuttuvia vaatteitaan.

Seuraavaksi teemme nettikaupasta tilauksen, johon nappaamme muutamia kesävaatteita Henkan isällekin. Onneksi hänen vaatekokonsa ja tyylinsä on hyvin tiedossa, niin uskallamme tilata myös hänelle muutaman upouuden kesävaatteen lomaa varten. Voimme pakata uudet vaatteet heti matkalaukkuun, sillä pääyllätettävähän ei tiedä mitään niiden olemassaolosta.

Helmikuu 2014

Viikko lähtöön. Kerromme Henkan isälle emävaleen, jonka käsikirjoituksen olemme suunnitelleet tarkkaan ja kirjoittaneet sen jopa ylös, jotta pysymme molemmat samassa tarinassa. Haluamme nimittäin varmistaa, että herra menee matkaa edeltävänä iltana aikaisin nukkumaan ja totesimme, että helpoiten se käy pienen valheen avulla.

Sanomme, että minä ja Henkka otimme äkkilähdön ja olemme lähdössä reissuun aikaisin keskiviikkoaamuna. Katsoimme matkakohteen ja lennot valmiiksi. Hotelli tällä matkalla on määrittelemätön. Pyydämme Henkan isää viemään meidät lentokentälle ja lähteä pitäisi jo viideltä aamulla. Näin Henkan isä osaa valmistautua aikaiseen herätykseen ja menee toivottavasti hieman aikaisemmin nukkumaan.

Matkavalheessa on hyvää myös se, että voimme näin puhua vapaammin matka-asioista, eikä haittaa jos matkalaukut vilahtelevat yläkerrassa. Tekaistun matkan varjolla voimme myös tehdä muita matkavalmisteluja päivänvalossa. Vaikka kaikki muut puhuvatkin reissusta, jolle me neljä olemme lähdössä, luulee Henkan isä, että matkavalmistelut koskevat minun ja Henkan kahdenkeskistä matkaa, jota ei oikeasti ole olemassakaan.

Aiomme muun muassa pyytää Henkan vanhempien kameran lainaan tekaistulle matkallemme, ja kappas, Henkan isä tyhjentää kameran muistikortin, lataa akut ja laittaa kaiken valmiiksi matkaa varten, tietämättä, että todellisuudessa kamera roikkuukin pian hänen kaulassaan paahtavan kuuman auringon alla. Ollaan me ovelia.

Helmikuu 2014

Koska emme voi tietenkään syöttää Henkan isälle aurinkokapseleita ennen reissua (vaikka kieltämättä mietimmekin saisimmeko jemmattua kapseleiden sisällön hänen ruokaansa), syötämme hänelle beetakaroteenia porkkanan muodossa. Liedellä porisee porkkana-appelsiinikeitto, jota tuli muka vahingossa hieman liikaa, niin että mies joutuu syömään keittoa vielä seuraavanakin päivänä. Naurattaa hieman, meneeköhän tämä jo hieman överiksi?

Maaliskuu 2014

Pari päivää lähtöön. On aika raapustaa tämäkin matkapostaus valmiiksi, lisätä jutun kuvitukseksi otoksia edelliseltä Karibian reissultamme ja ajastaa postaus ilmestyväksi sitten, kun olemme jo reissussa. Hartaasti odottamamme päivä on käsillä, jännitys on sanoinkuvaamaton ja vielä pitäisi malttaa pinnistellä viimeiset hetket salaisuuden kanssa. Nyt vaan peukut pystyyn että yllätys onnistuu, kaikki menee hyvin ja matkasta tulee onnistunut sekä ikimuistoinen. Hyvää matkaa meille!

Spaghetti aglio, olio e peperoncino

Tässäpä olisi klassikkopasta vailla vertaa, tai oikeastaan vielä klassisemman aglio e olio -pastan chilinen muunnos. Raaka-aineita tässä pastassa on vain kourallinen, joten on entistä tärkeämpää, että teet pastan laatutuotteista.

Hyvä oliiviöljy ja laadukas pasta ovat avainasemassa. Niiden avulla yksinkertaiselta ja ehkä tylsältäkin kuulostava pasta tulee yllättämään sinut herkullisuudellaan. Tästä ei pasta juuri enää paremmaksi voi mennä, eikä ole mikään ihme, että aglio e olio -pasta ja sen muunnokset ovat nousseet lähes legendaksi asti.

Spaghetti aglio, olio e peperoncino

– 400 g spaghettia
– yksikyntinen valkosipuli tai 4 valkosipulin kynttä
– kaksi punaista chiliä
– 4 rkl oliiviöljyä
– suolaa ja pippuria

Pilko valkosipuli sekä chilit ja kuullota niitä pannulla öljyssä. Varo ettet polta niitä. Laita spaghetti kiehumaan suolattuun veteen ja lisää hieman öljyä perään, jotta pasta pysyy irtonaisena. Öljyn tarpeellisuudesta voidaan tosin olla montaa mieltä ja oma mielipiteenikin on vielä vähän hakusessa. Kokeilemalla se selvinnee ajan myötä.

Kun spaghetti on al denteä, valuta se ja lisää pannulle valkosipulin ja chilin kanssa. Sekoita hyvin ja lisää tarvittaessa öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.