Liikuntapäiväkirja ja kehonkoostumusmittaus

On taas aika kurkistaa Martinan liikuntapäiväkirjaan. Kirjoittelin aiheesta viimeksi marraskuussa, jolloin kerroin hurahtaneeni kuntosalitreeniin, ratsastavani edelleen noin kerran viikossa ja haluavani lisätä venyttelyä sekä aerobista treeniä. Harmittelin myös sitä, että kehonkoostumusmittaus kertoi viskeraalisen rasvan määrän lisääntyneen, ja päätin tarkistaa ruokavaliotani hieman terveellisempään ja vähärasvaisempaan suuntaan.

Ja arvatkaapa mitä? Kaikki tavoitteeni ovat toteutuneet! Venyttelen nykyään vähintään kaksi kertaa viikossa, minkä lisäksi teen muutaman venytysliikkeen aamuisin, jos olo tuntuu jumiutuneelta. Myös aerobista treeniä on ollut helppo lisätä kun sain Spotifyn puhelimeeni. Parempi treenimusa, enemmän treeniä.

Ulkoilu on helpottunut oleellisesti myös puhelimesta löytyvän navigaattorin avulla. Nyt voin lähteä hortoilemaan pitkin Keravaa, eikä haittaa jos eksyn. Kartta kertoo kyllä missä hortoilen ja neuvoo takaisin kotiin. Enää täytyy vain osata lähteä kävelemään oikeaan suuntaan. Tässä minulla on vielä harjoittelemista. Terveisin, suuntavaistoton Martina.

Salitreeni kulkee edelleen hyvin, vaikka alkuvuodesta salilla olikin välillä turhan paljon tungosta. Muutin treeniohjelmaani marraskuussa entistä monipuolisemmaksi ja käytin ohjelmaa aina viime viikkoon asti, jolloin päivitin ohjelmaa taas hiukan, sillä keho ja mieli kaipasivat selvästi vaihtelua. Salikertoja kertyy viikossa edelleen kolme kappaletta, ja yritän pitää siitä kiinni, vaikka välillä tuntuu että salilla voisi viettää aikaa enemmänkin. Kohtuus kuitenkin kaikessa ja muista pyhittää lepopäivä.

Lepopäivistä puheen ollen, olen ollut nyt entistä tarkempi sen kanssa, että maltan oikeasti levätä vähintään yhden, mutta mieluummin kaksi päivää viikossa. Kroppa tykkää levosta ja vapaapäivän jälkeinen treeni kulkee poikkeuksetta loistavasti, kun keho on saanut kerätä energiaa rauhassa. Yritän pitää mielessä myös sen, että lihas kasvaa levossa. Älä treenaa joka päivä, vaan anna lihasten kasvaa rauhassa.

Ratsastuksessakaan ei ole tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Odottelen edelleen ensimmäistä putoamistani aikuisiällä ja joulun jälkeen se meinasi olla lähempänä kuin pitkään aikaan. Eräs hepo oli nimittäin kerännyt joulutauolla hieman liikaa energiaa ja sikaili menemään niin, että ratsastajat sinkoilivat maneesin hiekkaan. Tämä tapahtui siis perjantaina ja minun tuntinihan on lauantaisin.

Maajussin morsian oli kertonut minulle sikailevasta rodeohevosesta jo perjantai-iltana, ja kun menin lauantaiaamuna tallille katsomaan tuntilistaa, odotti siellä yllätys. Minä ratsastaisin tänään rodeohevosella! Kiva. Kiristin kypärän hihnan ja puin ylleni myös turvaliivin, sillä olin varma että tänään se tapahtuu. Meikätyttö tipahtaa hevosen selästä. Toivottavasti ei satu pahasti.

Polle oli kuitenkin onneksi päästellyt pahimmat höyryt jo edellisenä päivänä, sillä sain osakseni vain kaksi pukkirodeota, joissa pysyin onneksi kyydissä, vaikka horjahdinkin melkoisesti. Lopputunnista heppa hyytyi aivan täysin, mutta olin silti varuillani aina siihen saakka, kun käänsin pollen kaartoon ja pomppasin alas satulasta. En ole koskaan ollut yhtä kiitollinen ja yllättynyt siitä, että pääsin kävelemään omin jaloin maneesista ulos.

Postauksen kuvissa esiintyvä hevonen ei sitten liity mitenkään rodeotapaukseen. Mustanpuhuva Asta-tamma on kiltti, joskin vähän höntti ja erikoinen persoona. Astassa on sopivasti haastetta ja kuvistakin (pahoittelen taas maneesikuvien rakeisuutta) voi huomata, ettei meno ole ihan yhtä hallittua kuin vaikkapa edellisessä liikuntapostauksessa esiintyvän Sylvi-hepan kanssa. Silti, tai ehkä juuri siksi, pidän Astasta kovasti. Kuten lähes kaikista muistakin tallimme hepoista.

Kävin tällä viikolla myös kehonkoostumusmittauksessa ja jännitin hurjasti mitä vaaka näyttää. Mittaustulokset kertoivat, että rasvaa on palanut ja lihasta on tullut lisää, mistä olen tietysti hyvin iloinen. Treeni ja terveellinen ruokavalio ovat menneet perille ja tuloksia on jo nähtävissä. Etenkin pelkäämäni viskeraalisen rasvan määrä on tippunut takaisin loistolukemiin, mistä olen enemmän kuin helpottunut.

Kropassa ei ole edelleenkään puolieroja, mutta ylä- ja alakropan tasapaino voisi olla parempi. Jo viimeksi mittauksen tekijä huomautti, että ylävartalon lihasmassa on kirinyt alavartalon edelle ja kiinnitin sen jälkeen entistä enemmän huomiota jalkatreeniin. Mutta ei, viimeisin mittaustulos kertoo, että rasvan lisäksi jaloista on lähtenyt hieman myös lihasta. Ei ihme jos housut lököttää.

Jalkojen pieneneminen lihasmassan uhallakin on kuitenkin ihan tervetullutta, sillä tästä muhkeudesta on varaakin hieman kaventaa. Kenties kadonneet jalkalihaksetkin löytyvät pikkuhiljaa nyt uuden saliohjelman myötä, sillä lisäsin treeniini runsaasti kyykkyjä ja muita raskaita jalkaliikkeitä. Ja viimeistään lenkkeilykauden lähtiessä toden teolla käyntiin luulisi kinttujenkin saavan kaipaamaansa treeniä oikein olan takaa.

Salitreeni, venyttely ja ratsastus ovat siis hanskassa, mutta entäs se kaipailemani lisäboosti aerobiseen treeniin nyt talvella, kun lenkkeilysäät ovat olleet hieman hukassa? Sitäkin saatiin vuodenvaihteen hyvinvointibuumin ja monipuolisemman treenimusiikin ansiosta kuitenkin rutkasti lisää, joten liikuntapäiväkirja näyttää nyt oikein hyvältä. Ennen lumen ja pakkasten tuloa lenkkeilin paljon sekä kävellen että juosten, ja salillakin pidän huolen siitä, että myös aerobista treeniä tulee tehtyä riittävästi.

Ehkä suurin muutos aerobisella puolella on ollut kuitenkin se, että otin vuodenvaihteessa aamutreenit taas mukaan viikoittaiseen treeniaikatauluuni. Olen noussut kolmena aamuna viikossa reippaana tyttönä puoli tuntia normaalia aikaisemmin, istahtanut silmät puoliummessa kuntopyörän päälle ja alkanut polkea. Aamuaerobinen pistää aineenvaihdunnan hyvin liikkeelle, puolen tunnin pyöräilystä tulee armoton hiki ja koko päivä on aamuisen treenihetken ansiosta pirteämpi. Tästä minä pidän, mutta ihan joka aamu en jaksa nousta kukonlaulun aikaan. Kolme kertaa viikossa riittänee.

Tällä hetkellä en kaipaa suurempaa muutosta treenaamiseeni. Tämä ohjelma sopii minulle hyvin, ja kroppakin tuntuu kiittävän. Salitreeni alkaa näkyä myös peilistä hitusen timmimpänä kroppana ja iloitsen aina kun löydän uuden pienen lihasta muistuttavan möykyn jostain kohtaa kehoa. En ole aikoihin ollut yhtä tyytyväinen kroppaani kuin nyt, vaikka tottakai mahamakkaroita voisi aina pienentää ja reisiä silotella. Nainen ei ole koskaan omissa silmissään täydellinen. Olo on kuitenkin ihanan kevyt, energinen ja jäntevä. Ja sehän on tärkeintä.

Ruokavaliokin on ollut hyvällä, ellei jopa esimerkillisellä mallilla vuodenvaihteen jälkeen, kun jätimme porukalla herkut vähiin ja keskityimme muuttamaan ruokavaliotamme muutenkin terveellisempään, ravitsevampaan ja vähärasvaisempaan suuntaan. Nyt on siis kaikin puolin oikein hyvä. Nähtäväksi jää kuinka kauan tätä jatkuu.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Heidi E. sunnuntai, helmikuu 23, 2014 at 22:20

    Nappaathan jotain pientä aamupalaa ennen aamuaerobista? 😉 Just kirjotin mun blogissakin siitä kun Timo Haikarainen perusteli luennollansa että tyhjällä vatsalla aamuaerobinen ei oo paras tapa kiristellä. Ellei siitä ihan hirveesti tykkää 😀

    • Reply Martina maanantai, helmikuu 24, 2014 at 08:37

      Emmä kyllä nappaa kun ihan aamusta ei maistu. Hyvä kun saan vähän vettä juotua. Lyhyt puolen tunnin pyöräily kuitenkin menee ihan mukavasti tyhjällä vatsalla, ja mä taidan olla niitä hulluja, jotka siitä tykkää. 😀

    Leave a Reply