Kanaruoat,  Lisukkeet,  Reseptit,  Yleinen

Kalkkunaa ja uunikasviksia Saran tapaan

 

Ensimmäiseksi Sara la Fountainin Healthy Kitchen -kirjasta kokeiltavaksi reseptiksi valikoitui kaiken järjen mukaisesti Thanksgiving dinner -niminen ruoka. Olihan tammikuu. Kröhöm.. Uunissa muhiva kalkkunan rinta ja kasvikset kuulostivat täydelliseltä kylmään tammikuiseen päivään, joten meillä Thanksgiving dinner muokkaantui talviseksi kalkkuna-annokseksi.

Tein ruoan muuten Saran ohjeiden mukaan, mutta jätin mausteista kanelin pois ja lisäsin suolaa sekä mustapippuria. Jätin myös kalkkunan pinnalta öljylorauksen pois, sillä se ei mielestäni kaivannut sitä, vaikka loraus öljyä viimeisteleekin usein annoksen kuin annoksen. Ruoka maistui hyvin myös Henkalle ja onnistunut kokeilu sai minut tarttumaan Saran kirjaan pian uudestaankin. Palataan siihen kuitenkin myöhemmin, nyt tyrkätään uuniin kalkkunaa ja kasviksia.

Kalkkunaa ja uunikasviksia

– kalkkunan rintafilee
– valkosipulia
– viikunahilloa
– dijonsinappia
– salviaa

– myskikurpitsa
– 5 porkkanaa
– 3 omenaa
– inkivääriä
– maustepippuria
– mustapippuria ja suolaa

Uuniin menossa.

Kuori ja pilko myskikurpitsa, porkkanat ja omenat. Kippaa kasvislohkot uunivuoan pohjalle ja mausta ne inkiväärillä, maustepippurilla, suolalla sekä pippurilla. Voit lorauttaa myös hieman öljyä sekaan.

Ruskista kalkkunan rintafilee pannulla öljyssä. Laita filee vuokaan kasvisten päälle ja voitele se dijonsinapilla sekä viikunahillolla. Ripottele kalkkunan päälle myös pilkottua valkosipulia sekä salviaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tyrkkää vuoka uuniin 165-175 asteeseen ja ota se pois kun kalkkunan sisälämpötila on 70-72 astetta. Suosittelen lämpimästi hankkimaan paistomittarin jos et sellaista vielä omista. Minun vuokani hengaili uunissa muistaakseni noin tunnin verran. Kääri kalkkuna vielä hetkeksi folioon ennen tarjoilua, jotta lihasta tulee oikein mehevää ja maukasta. Ja sitten herkutellaan!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kalkkunaa ja uunikasviksia Saran tapaan