Sieniliemi

Ei ole salaisuus että käytän ruoanlaittoon usein valmiita liemikuutioita ja fondeja. Ne ovat näppäriä, nopeita ja ihan hyvän makuisiakin. Salaisuus ei ole myöskään se, että omatekoiset liemet pesevät kuitenkin maullaan valmiit liemikuutiot, jos ei nyt ihan 100-0, niin ainakin 80-20.

Tämä on oikeastaan hieman esimakua pian julkaistavasta risottoreseptistä, jonka pohjana sieniliemi toimi. Lientä voi kuitenkin käyttää myös muuhun ruoanlaittoon, kuten vaikkapa keittoihin ja kastikkeisiin. Siksi halusin julkaista liemireseptin omana juttunaan, vaikka meillä se kuuluikin tällä kertaa tiiviisti risoton kokkaamiseen.

Tarinamme päähenkilö poseeraa siinä kauhan syleilyssä.

Sieniliemi:

– 0,5 l sieniä (mulla oli suppilovahveroita, kirjassa mainitaan kanttarellit ja herkkusienet)
– 2 sipulia
– 2 rkl öljyä
– 2 l vettä
– timjamia ja rosmariinia
– valkopippuria

Pilko sipuli ja kuullota sitä öljyssä kattilan pohjalla. Lisää sienet ja paista niitä hetki ennen kuin lisäät kattilaan veden ja mausteet. Anna kiehua noin tunti tai kunnes lientä on jäljellä n. 1,5 litraa. Siivilöi, ja jos käytät lientä kokkaamiseen heti perään, pidä se kuumana. Jos taas et tarvitse lientä vielä, laita se joko jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply