Monthly Archives

helmikuu 2014

Gaijin

Henkka täytti tammikuun lopulla vuosia ja vein herran tänäkin vuonna ulos syömään syntymäpäivän kunniaksi. Viime vuonna herkuttelimme Lasipalatsin blineillä ja tänä vuonna Henkka valitsi antamistani vaihtoehdoista Gaijinin. Hyvä valinta. Saatoin ehkä jopa hieman johdatella herraa Gaijinin suuntaan..

Gaijinin maut tulevat Pohjois-Aasiasta. Japanin, Korean ja Pohjois-Kiinan keittiöitä yhdistellään modernilla tavalla, ja Tomi Björkin sekä Matti Wikbergin ravintola on kerännyt paljon kehuja ja suosiota. Gaijin sijaitsee Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa ja pöytävaraus kannattanee tehdä ainakin mikäli mielii syömään viikonloppuiltaisin ja muina suosittuina aikoina.

Vietimme vähän puolivahingossa tipatonta ja herkutonta tammikuuta, jonka ravintolaillallinen päätti. Tai siis Henkka vietti täysin tipatonta ja herkutonta, minä heikko ihminen sorruin yhteen skumppalasiin Henkan isän juhlapäivän kunniaksi ja kahteen suklaamuffinssiin sekä muutamaan (kymmeneen) karkkiin pikkuveljen ja hänen avovaimonsa tupareissa. Näitä paria poikkeusta lukuun ottamatta minäkin olen kuitenkin elänyt hyvin tiukalla linjalla mitä herkutteluun tulee, ja harrastanut ihan hulluna liikuntaa. Voitte siis vaan kuvitella miten paljon odotimme illallista Gaijinissa. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa ulos herkuttelemaan, maistelemaan viiniä ja ottamaan edes yhden illan ajan ihan rennosti kaiken härdellin keskellä.

Olimme päättäneet jo etukäteen ottaa toisen ravintolan maistelumenuista. Farangissa nauttimamme maistelumenu vakuutti meidät niin, ettei vaihtoehtoa oikeastaan edes ollut. Tottahan toki me haluamme maistella vähän kaikkea. Enää puuttuu vaan Boulevard Socialin maistelumenun testaus niin koko kolmikko on täynnä.

Gaijinin tummanpuhuva sisustus toivotti meidät tervetulleeksi ja meidät ohjattiin pöytään, joka näytti iloksemme sijaitsevan ehkäpä ravintolan rauhallisimmassa nurkkauksessa. Tilaan on ahdettu pöytiä liki vieriviereen, joten takuuta kovin intiimistä illallisesta ei ole. Me pääsimme kuitenkin mukavan rauhaisaan pöytään, johon tilasimme alkudrinkit ja jäimme odottamaan pian alkavaa ruokailottelua.

Tarjoilija suositteli alkudrinkeistä Herushkinia, joten otimme toiseksi juomaksi sen. Herushkini pitää sisällään kurkkumehua, minttua, limemehua ja inkivääriä ja on oikein raikas ja maukas tapaus. Eniten juomassa maistuu kurkku ja muut maut tukevat sitä kivasti. Toiseksi juomaksi otimme jonkin M-kirjaimella alkavan drinkin, jonka nimeä eikä sisältöä pääse lunttaamaan ravintolan nettisivuilta, sillä se puuttuu siellä olevalta drinkkilistalta kokonaan. Jotain sitruunaista hyvää se kuitenkin oli, joten näiden juomien perusteella suosittelen maistamaan Gaijinin drinkkejä.

Otimme ruokajuomaksi Menu Gaijinille räätälöidyn edullisemman viinipaketin, jonka ensimmäinen juoma oli raikkaan makuinen sake. Sake ei ole kuulunut lempijuomiini, mutta tämä oli hyvää ja sopi hienosti sen kanssa tarkoitettujen ruokien kaveriksi.

Ensimmäinen ruokalaji oli vihersimpukka, jonka päällä köllötteli tomaattisalsaa ja lentokalanmätiä. Koko homma hörppästiin kerralla suuhun ja makuyhdistelmä oli todella toimiva. Päälle vielä hieman sakea niin aijai, hyvää on!

Toinen saken kaveri oli mehevä pork bun, jonka sisältä löytyi possunkylkeä, kimchi-majoneesia ja pikkelöityä kurkkua. Tämäkin oli todella herkullista. Meinasin sanoa, että tämä oli yksi lemppareistani, mutten osaakaan valita lempparia niin tasalaatuisesta annosten joukosta kun mitä maistelumenu piti sisällään. Kaikki oli tosi hyvää.

Henkka tosin kaipasi muutaman annoksen kohdalla lisää jotakin, sillä tosi korkealla olleet odotukset ruokaa kohtaan eivät kaikkien annosten kohdalla ihan täyttyneet. Se mitä annoksista jäi puuttumaan on kuitenkin vaikea määritellä. Ehkä hieman makua tai jotakin vau-efektiä kenties? Vaikea sanoa, ja kuten jo totesin, olivat odotuksemme Gaijinia kohtaan ehkä vähän liiankin korkealla.

Alkuruokien jälkeen meille kaadettiin lasilliset mustaherukkaista uusiseelantilaista valkoviiniä, josta pidimme molemmat tosi paljon. Viinin seuraksi pöytään tuli seuraavaksi kolme kala-annosta, joista homman aloitti päivän sashimiannos.

Sashimi lienee tarkoitettu syötäväksi syömäpuikoilla, mutta käytettävissä on koko aterian ajan myös haarukka, johon minäkin myönnän turvautuneeni liukkaimman kalapalan kohdalla. Annosten syömistä ei siis tarvitse jännittää, vaikka eteen saattaakin tulla erikoisiakin ruokia. Tarjoilijat kertovat luontevasti miten kukin annos kannattaa syödä ja homma on tehty ruokailijalle helpoksi. Osa annoksista syödään rehellisesti sormin ja kuten jo mainitsin, pöydässä on koko ajan apuna myös syömäpuikot, haarukka ja lusikka.

Herkullisten sashimien jälkeen saimme eteemme maukkaan yhdistelmän ankeriasta, ankanmaksaa, norilevää, teriyakiriisiä ja maapähkinää. Alkuun ihmettelin hieman miten maapähkinä liittyy mihinkään, mutta kun tungin homman kokonaisena suuhuni, ymmärsin kyllä miksi annoksessa on myös maapähkinää. No siksi tietenkin kun se sopii yhdistelmään ihan törkeän hyvin! Enpä olisi itse osannut kehitellä samanlaista yhdistelmää ja yksi Gaijinin parhaita puolia onkin se, että täällä saa sellaisia makuyhdistelmiä, joita ei kovin monessa muussa paikassa ole.

Viimeinen valkoviinin kanssa tarjoiltu ruoka piti sisällään nieriää, retikkaa, omenaa, saksanpähkinää, marinoitua mätiä sekä mustariisi-etikkalientä. Tämän kohdalla ainakin Henkka jäi kaipaamaan sitä kuuluisaa jotakin, vaikka kala olikin erinomaisesti valmistettu ja maut toimivat hyvin yhteen.

Sitten juomamme vaihtui punaviiniin ja voi että miten hyvältä punaviini tuona iltana maistui. Onneksi sitä kaadettiin lasiin lisää aterian edetessä. En tiedä oliko neljää rypälettä sisältänyt viini jotenkin erityisen hyvää vai maistuiko viini tänään muuten vaan normaalia paremmalta, mutta Gaijinin viinit onnistuivat joka tapauksessa vakuuttamaan meidät. Ja mehän otimme tosiaan vain sen edullisemman viinipaketin. Mitäköhän ihanaa siinä hintavammassa paketissa olisi ollut?

Ensimmäinen punaviinin kanssa tarjoiltu ruoka oli ehkäpä koko illan lempparimme. Baby Back Pork Ribsit olivat niin hyviä, että kävimme jopa pienen taistelun siitä, kumpi saa annoksen isoimman ribsin. Luovutin aika nopeasti herkkuribsin synttärisankarille, samoin kuin pöytään istuessamme meidän molempien haluaman paikan, jossa pääsee istumaan kasvot saliin päin. Synttärisankarilla on oikeus valita. Lokakuun toista päivää odotellessa, silloin on minun vuoroni käyttää synttärisankarin etuoikeutta.

Seuraavaksi meille tarjoiltiin kampasimpukkaa harvinaisessa XO-liemessä, jolla ei ole nimestä huolimatta mitään tekemistä konjakin kanssa. Annos maistui hyvälle ja viimeisetkin liemipisarat piti imeyttää japanilaiseen riisiin, jota kauhoimme erillisestä kuhlosta kaikkien pääruokien kaveriksi.

Viimeinen pääruoka oli suussasulavan mureaa vasikanposkea lisukkeineen ja tässä vaiheessa olo alkoi olla jo aika täysi, muttei kuitenkaan vielä ähkyinen. Hyvin mitoitettu ateria siis, jonka ruokaisuutta voi säädellä helposti itse riisin avulla.

Jälkkäriksi popsimme porkkanaa eli Carrots&Yuzu -nimisen jälkiruoan, joka oli ihanan raikas päätös aterialle. Viinipakettiin kuului myös jälkiruokaviini, mikä ilahdutti meitä kovasti.

Ilta oli todella onnistunut, ruoka maukasta ja tunnelma täyden ravintolan hälystä huolimatta mukava. Tarjoilijat hoitivat hommansa luontevasti ja ruokaa tuli pöytään ripeään tahtiin. Veikkaanpa että tänne täytyy palata kokeilemaan vielä ravintolan toinenkin maistelumenu, vaikkakin ravintolan melko korkea hintataso pitänee huolen siitä, ettei se tule tapahtumaan ihan lähiaikoina. Toisaalta, hyvästä ruoasta kyllä maksaa mielellään.

Banoffee

Banoffee, eli banaanista ja toffeesta kasattu kakku tai piirakka, on vilahdellut tiuhaan eri ruokablogeissa. Tai no, viime aikoina banoffeeta ei ole näkynyt enää niin paljon kuin joskus aiemmin, jolloin banoffeesta tehtiin myös muun muassa mustikkaisia versioita, ja kaikkialla hehkutettiin kondensoitua maitoa, josta saa niin helposti keitettyä kinuskia.

Minä en lähtenyt tuolloin aikoinaan mukaan banoffee-hömpötykseen, mutta jonnekin mielen sopukoihin hauskan näköinen jälkiruoka jäi muhimaan. Sieltä se kaivettiin esiin kun vuosi 2013 vaihtui vuodeksi 2014 ja niin meillä syötiin vuodenvaihteen pirskeissä banoffeeta.

Odotukset kakkua kohtaan eivät olleet kovin korkealla, sillä ajatus banaanista, toffeesta ja kermavaahdosta on aika ällömakea. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin, pitäähän jokaisessa itseään kunnioittavassa ruokablogissa olla banoffeen resepti.
Continue Reading

Vinkkejä terveellisempään arkiruokaan

Meillä alkoi vuodenvaihteessa melkoinen muovirasioiden, evässuunnittelun ja erinäisten lisäravinteiden värittämä sirkus nimeltä Terveellisempi elämä. Minun kohdallani muutos oli oikeastaan vain pieni ruotuun palaaminen joulun jäljiltä, sillä pyrin muutenkin syömään pääasiassa terveellisesti, herkkuhetkiäkään kuitenkaan unohtamatta. Tammikuun alusta alkaen ruokavalioon tuotiin kuitenkin entistä enemmän terveellisiä palasia ja se on näkynyt välittömästi sekä kehon että mielen olotilassa.

Suurin muutos koettiin ehkäpä työpaikkaruokailussa, sillä aloimme kantaa mukanamme sinikantisia eväsbokseja. Ostimme ison kasan muovirasioita Ikeasta ja olemme täyttäneet ne joka sunnuntai terveellisellä proteiini- ja kasvispitoisella ruoalla. Loppuviikosta olen hyödyntänyt työpaikkani läheltä löytyviä lounaspaikkoja, sillä välillä täytyy pitää Roslundin hampurilaispäivä, syödä nepalilaista ruokaa tai hakea jotakin kivaa Wotkinsin tehtaanmyymälästä. Mutta reilusti yli puolet viikon evästauoista on kulunut eväsboksien merkeissä.

Omien eväiden mukana kantaminen voi kuulostaa hankalalta ja työläältä, muttei oikeasti ota kuin muutaman hetken kotona kerran tai kaksi viikossa, ja sen jälkeen voi aamuisin vaan napata eväsrasian mukaan jääkaapista sen kummemmin asiaa miettimättä. Me olemme tosiaan täyttäneet yleensä sunnuntaisin eväsboksimme ja silloin keittiössä käy sellainen kuhina ettei tosikaan. Muovirasiat vaan lentelee ja pannut on kuumina.

Olemme pyrkineet pitämään eväämme monipuolisina, sillä ainainen kanan ja parsakaalin mussuttaminen alkaa tökkiä todella nopeasti. Terveellisiä eväsvaihtoehtoja on lukuisia kunhan käyttää vähän mielikuvitustaan ja penkoo kaupan liha-, kala- ja kasvishyllyjä. Me olemme täyttäneet eväsboksejamme muun muassa seuraavanlaisilla pöperöillä.

Tässä on nyt se kana ja kasvikset. Kanafileet paistuvat nopeasti pannulla samalla kun yhdessä kattilassa kiehuvat vihreät pavut ja toisessa höyrystyvät parsakaalin nuput. Papujen ja parsakaalien kaveriksi pääsi myös valkosipuli-chilimurskalla maustettu porsaan ulkofilee. Minä lisäsin omiin annoksiini vielä kurpitsansiemeniä.

Jauhelihamureke on ollut yksi lemppareistani. Murekkeeseen käytetään tietysi mahdollisimman vähärasvaista jauhelihaa ja sitä jatketaan jauhojen sijaan sipulilla, paprikalla, kuivatulla sipulilla, valkosipulilla ja/tai soijarouheella. Ja kunnolla mausteita perään! Lisukkeeksi vaikkapa bataatista ja porkkanasta tehty muussia.

Sara la Fountainin reseptillä tehty kalkkuna ja uunikasvikset on täydellinen eväsruoka. Hyvin maustettu kalkkuna sai kaverikseen myskikurpitsaa, omenaa ja porkkanaa. Resepti löytyy täältä.

Myös tämä ruoka on tehty Sara la Fountainin ohjeen mukaan ja resepti ilmestyy blogiin hieman myöhemmin. Saran reseptillä valmistettu couscous ja munakoiso saivat kaverikseen paistettua kanaa ja halloumia, sillä pelkkä munakoisosalaatti ei ollut tarpeeksi proteiinipitoinen meidän kuntosalitreenaamiseen hurahtaneiden ruokavalioon.

Tämä helppo ja nopea wokki pitää sisällään naudanlihasuikaleita, täysjyvänuudeleita ja pakastevihanneksia. Makua tuo reilu tujaus chiliä ja minä sulatin omiin annoksiini vielä yhden viipaleen kevyttä Aamupala-juustoa. Se taittoi pahimman tulisuuden ja toi ruokaan kivaa kermaisuutta sekä hieman lisäproteiinia. Ja rasvaa yhdessä 5-prosenttisessa juustoviipaleessa ei ole juuri lainkaan.

Tähän wokkiin näimme hieman enemmän vaivaa, sillä pakastevihannekset vaihtuivat itse pilkottuihin kasviksiin ja sieniin. Henkan tekemässä wokissa oli ainakin sieniä, kesäkurpitsaa, porkkanaa, kanaa ja vihreitä papuja. Kaiken kruunasi mausteet, joilla tylsänoloisestakin ruoasta saa helposti maukasta.

Intialaista soijacurrya ja pinaattiriisiä.

Soijarouhetta, kikherneitä, salsaa, tummaa spaghettia ja kevyttä juustoraastetta.

Minä olen täyttänyt omia eväsboksejani myös soijatuotteista tehdyillä aterioilla. On ollut ainakin soijarouheesta tehtyä chili con carnea sekä intialaisia soijacurryja. Henkka ei suostu vieläkään syömään soijaa ainakaan sellaisenaan, jauhelihan joukossa se sentään menettelee, mutta minä olen popsinut hyvin maustettuja soijaruokia mielelläni. Niissä jos jossain on ravintoarvot kohdallaan.

Leffakarkitkin on korvattu terveellisemmällä naposteltavalla. Kevytkermaviilistä tehdyt dipit ja iso kasa kasviksia maistuu hyvältä, eikä jälkeenpäin tarvitse kärsiä ällöttävästä sokeriähkystä.

Liikuntapäiväkirja ja kehonkoostumusmittaus

On taas aika kurkistaa Martinan liikuntapäiväkirjaan. Kirjoittelin aiheesta viimeksi marraskuussa, jolloin kerroin hurahtaneeni kuntosalitreeniin, ratsastavani edelleen noin kerran viikossa ja haluavani lisätä venyttelyä sekä aerobista treeniä. Harmittelin myös sitä, että kehonkoostumusmittaus kertoi viskeraalisen rasvan määrän lisääntyneen, ja päätin tarkistaa ruokavaliotani hieman terveellisempään ja vähärasvaisempaan suuntaan.

Ja arvatkaapa mitä? Kaikki tavoitteeni ovat toteutuneet! Venyttelen nykyään vähintään kaksi kertaa viikossa, minkä lisäksi teen muutaman venytysliikkeen aamuisin, jos olo tuntuu jumiutuneelta. Myös aerobista treeniä on ollut helppo lisätä kun sain Spotifyn puhelimeeni. Parempi treenimusa, enemmän treeniä.

Ulkoilu on helpottunut oleellisesti myös puhelimesta löytyvän navigaattorin avulla. Nyt voin lähteä hortoilemaan pitkin Keravaa, eikä haittaa jos eksyn. Kartta kertoo kyllä missä hortoilen ja neuvoo takaisin kotiin. Enää täytyy vain osata lähteä kävelemään oikeaan suuntaan. Tässä minulla on vielä harjoittelemista. Terveisin, suuntavaistoton Martina.

Salitreeni kulkee edelleen hyvin, vaikka alkuvuodesta salilla olikin välillä turhan paljon tungosta. Muutin treeniohjelmaani marraskuussa entistä monipuolisemmaksi ja käytin ohjelmaa aina viime viikkoon asti, jolloin päivitin ohjelmaa taas hiukan, sillä keho ja mieli kaipasivat selvästi vaihtelua. Salikertoja kertyy viikossa edelleen kolme kappaletta, ja yritän pitää siitä kiinni, vaikka välillä tuntuu että salilla voisi viettää aikaa enemmänkin. Kohtuus kuitenkin kaikessa ja muista pyhittää lepopäivä.

Lepopäivistä puheen ollen, olen ollut nyt entistä tarkempi sen kanssa, että maltan oikeasti levätä vähintään yhden, mutta mieluummin kaksi päivää viikossa. Kroppa tykkää levosta ja vapaapäivän jälkeinen treeni kulkee poikkeuksetta loistavasti, kun keho on saanut kerätä energiaa rauhassa. Yritän pitää mielessä myös sen, että lihas kasvaa levossa. Älä treenaa joka päivä, vaan anna lihasten kasvaa rauhassa.

Ratsastuksessakaan ei ole tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Odottelen edelleen ensimmäistä putoamistani aikuisiällä ja joulun jälkeen se meinasi olla lähempänä kuin pitkään aikaan. Eräs hepo oli nimittäin kerännyt joulutauolla hieman liikaa energiaa ja sikaili menemään niin, että ratsastajat sinkoilivat maneesin hiekkaan. Tämä tapahtui siis perjantaina ja minun tuntinihan on lauantaisin.

Maajussin morsian oli kertonut minulle sikailevasta rodeohevosesta jo perjantai-iltana, ja kun menin lauantaiaamuna tallille katsomaan tuntilistaa, odotti siellä yllätys. Minä ratsastaisin tänään rodeohevosella! Kiva. Kiristin kypärän hihnan ja puin ylleni myös turvaliivin, sillä olin varma että tänään se tapahtuu. Meikätyttö tipahtaa hevosen selästä. Toivottavasti ei satu pahasti.

Polle oli kuitenkin onneksi päästellyt pahimmat höyryt jo edellisenä päivänä, sillä sain osakseni vain kaksi pukkirodeota, joissa pysyin onneksi kyydissä, vaikka horjahdinkin melkoisesti. Lopputunnista heppa hyytyi aivan täysin, mutta olin silti varuillani aina siihen saakka, kun käänsin pollen kaartoon ja pomppasin alas satulasta. En ole koskaan ollut yhtä kiitollinen ja yllättynyt siitä, että pääsin kävelemään omin jaloin maneesista ulos.

Postauksen kuvissa esiintyvä hevonen ei sitten liity mitenkään rodeotapaukseen. Mustanpuhuva Asta-tamma on kiltti, joskin vähän höntti ja erikoinen persoona. Astassa on sopivasti haastetta ja kuvistakin (pahoittelen taas maneesikuvien rakeisuutta) voi huomata, ettei meno ole ihan yhtä hallittua kuin vaikkapa edellisessä liikuntapostauksessa esiintyvän Sylvi-hepan kanssa. Silti, tai ehkä juuri siksi, pidän Astasta kovasti. Kuten lähes kaikista muistakin tallimme hepoista.

Kävin tällä viikolla myös kehonkoostumusmittauksessa ja jännitin hurjasti mitä vaaka näyttää. Mittaustulokset kertoivat, että rasvaa on palanut ja lihasta on tullut lisää, mistä olen tietysti hyvin iloinen. Treeni ja terveellinen ruokavalio ovat menneet perille ja tuloksia on jo nähtävissä. Etenkin pelkäämäni viskeraalisen rasvan määrä on tippunut takaisin loistolukemiin, mistä olen enemmän kuin helpottunut.

Kropassa ei ole edelleenkään puolieroja, mutta ylä- ja alakropan tasapaino voisi olla parempi. Jo viimeksi mittauksen tekijä huomautti, että ylävartalon lihasmassa on kirinyt alavartalon edelle ja kiinnitin sen jälkeen entistä enemmän huomiota jalkatreeniin. Mutta ei, viimeisin mittaustulos kertoo, että rasvan lisäksi jaloista on lähtenyt hieman myös lihasta. Ei ihme jos housut lököttää.

Jalkojen pieneneminen lihasmassan uhallakin on kuitenkin ihan tervetullutta, sillä tästä muhkeudesta on varaakin hieman kaventaa. Kenties kadonneet jalkalihaksetkin löytyvät pikkuhiljaa nyt uuden saliohjelman myötä, sillä lisäsin treeniini runsaasti kyykkyjä ja muita raskaita jalkaliikkeitä. Ja viimeistään lenkkeilykauden lähtiessä toden teolla käyntiin luulisi kinttujenkin saavan kaipaamaansa treeniä oikein olan takaa.

Salitreeni, venyttely ja ratsastus ovat siis hanskassa, mutta entäs se kaipailemani lisäboosti aerobiseen treeniin nyt talvella, kun lenkkeilysäät ovat olleet hieman hukassa? Sitäkin saatiin vuodenvaihteen hyvinvointibuumin ja monipuolisemman treenimusiikin ansiosta kuitenkin rutkasti lisää, joten liikuntapäiväkirja näyttää nyt oikein hyvältä. Ennen lumen ja pakkasten tuloa lenkkeilin paljon sekä kävellen että juosten, ja salillakin pidän huolen siitä, että myös aerobista treeniä tulee tehtyä riittävästi.

Ehkä suurin muutos aerobisella puolella on ollut kuitenkin se, että otin vuodenvaihteessa aamutreenit taas mukaan viikoittaiseen treeniaikatauluuni. Olen noussut kolmena aamuna viikossa reippaana tyttönä puoli tuntia normaalia aikaisemmin, istahtanut silmät puoliummessa kuntopyörän päälle ja alkanut polkea. Aamuaerobinen pistää aineenvaihdunnan hyvin liikkeelle, puolen tunnin pyöräilystä tulee armoton hiki ja koko päivä on aamuisen treenihetken ansiosta pirteämpi. Tästä minä pidän, mutta ihan joka aamu en jaksa nousta kukonlaulun aikaan. Kolme kertaa viikossa riittänee.

Tällä hetkellä en kaipaa suurempaa muutosta treenaamiseeni. Tämä ohjelma sopii minulle hyvin, ja kroppakin tuntuu kiittävän. Salitreeni alkaa näkyä myös peilistä hitusen timmimpänä kroppana ja iloitsen aina kun löydän uuden pienen lihasta muistuttavan möykyn jostain kohtaa kehoa. En ole aikoihin ollut yhtä tyytyväinen kroppaani kuin nyt, vaikka tottakai mahamakkaroita voisi aina pienentää ja reisiä silotella. Nainen ei ole koskaan omissa silmissään täydellinen. Olo on kuitenkin ihanan kevyt, energinen ja jäntevä. Ja sehän on tärkeintä.

Ruokavaliokin on ollut hyvällä, ellei jopa esimerkillisellä mallilla vuodenvaihteen jälkeen, kun jätimme porukalla herkut vähiin ja keskityimme muuttamaan ruokavaliotamme muutenkin terveellisempään, ravitsevampaan ja vähärasvaisempaan suuntaan. Nyt on siis kaikin puolin oikein hyvä. Nähtäväksi jää kuinka kauan tätä jatkuu.

Kalkkunaa ja uunikasviksia Saran tapaan

Ensimmäiseksi Sara la Fountainin Healthy Kitchen -kirjasta kokeiltavaksi reseptiksi valikoitui kaiken järjen mukaisesti Thanksgiving dinner -niminen ruoka. Olihan tammikuu. Kröhöm.. Uunissa muhiva kalkkunan rinta ja kasvikset kuulostivat täydelliseltä kylmään tammikuiseen päivään, joten meillä Thanksgiving dinner muokkaantui talviseksi kalkkuna-annokseksi.

Tein ruoan muuten Saran ohjeiden mukaan, mutta jätin mausteista kanelin pois ja lisäsin suolaa sekä mustapippuria. Jätin myös kalkkunan pinnalta öljylorauksen pois, sillä se ei mielestäni kaivannut sitä, vaikka loraus öljyä viimeisteleekin usein annoksen kuin annoksen. Ruoka maistui hyvin myös Henkalle ja onnistunut kokeilu sai minut tarttumaan Saran kirjaan pian uudestaankin. Palataan siihen kuitenkin myöhemmin, nyt tyrkätään uuniin kalkkunaa ja kasviksia.

Kalkkunaa ja uunikasviksia

– kalkkunan rintafilee
– valkosipulia
– viikunahilloa
– dijonsinappia
– salviaa

– myskikurpitsa
– 5 porkkanaa
– 3 omenaa
– inkivääriä
– maustepippuria
– mustapippuria ja suolaa

Uuniin menossa.

Kuori ja pilko myskikurpitsa, porkkanat ja omenat. Kippaa kasvislohkot uunivuoan pohjalle ja mausta ne inkiväärillä, maustepippurilla, suolalla sekä pippurilla. Voit lorauttaa myös hieman öljyä sekaan.

Ruskista kalkkunan rintafilee pannulla öljyssä. Laita filee vuokaan kasvisten päälle ja voitele se dijonsinapilla sekä viikunahillolla. Ripottele kalkkunan päälle myös pilkottua valkosipulia sekä salviaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tyrkkää vuoka uuniin 165-175 asteeseen ja ota se pois kun kalkkunan sisälämpötila on 70-72 astetta. Suosittelen lämpimästi hankkimaan paistomittarin jos et sellaista vielä omista. Minun vuokani hengaili uunissa muistaakseni noin tunnin verran. Kääri kalkkuna vielä hetkeksi folioon ennen tarjoilua, jotta lihasta tulee oikein mehevää ja maukasta. Ja sitten herkutellaan!

Jädelino, Helsinki

Viime vuoden marraskuussa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevalle Teurastamon alueelle aukesi pieni pala taivasta. Paikan nimi on Jädelino ja ainakin tällaiselle sekä Italian että jäätelön rakastajalle italialainen jäätelöbaari on todellinen taivas arjen keskellä.

Jädelinon italialaiset artesaanijäätelöt valmistetaan paikan päällä mahdollisimman läheltä tuoduista puhtaista raaka-aineista. Sorbetteihin käytetään suomalaisia marjoja eikä lisä- tai väriaineita suvaita. Jäätelöt ovat myös vähärasvaisia ja vähäsokerisia.

Entäs se maku sitten? No sehän on vallan mainio, kuin italialaisessa gelateriassa konsanaan. Puhtaat ja tuoreet raaka-aineet maistaa, sorbetit ovat ihanan syvän marjaisia tai hedelmäisiä ja jokainen jäätelölusikallinen sulaa suuhun. Kuulostaa ehkä liian hyvältä ollakseen totta, mutta jos et usko, niin käy itse maistamassa. Pieni kippo jäätelöä maksaa 3,50 ja iso 4,50. Minä olen pärjännyt hyvin pienelläkin, vaikka olenkin melkoinen jäätelön ystävä.

Jädelinon jäätelöä voi ostaa myös mukaan kotipakkauksessa. Tässäpä siis hyvä idea helpoksi ja herkulliseksi jälkiruoaksi seuraavan kerran kun kavereita tulee kylään. Jäätelöbaarista saa myös kahvia, muita juomia ja pientä purtavaa. Voit myös järjestää vaikkapa lasten syntymäpäiväkutsut kahvilan tiloissa. Jos minä olisin lapsi, ilahtuisin varmasti synttäreistä jätskibaarissa. Tai no itseasiassa ilahtuisin siitä ihan näin aikuisenakin.

En harmikseni päässyt osallistumaan Jädelinon avajaisiin marraskuussa, mutta italialainen jäätelökioski kutsui minua pian sen jälkeen, kun kävimme korkkaamassa paikan ystäväni Vilukissan kanssa. Valitsin kippooni ikilemppariani sitruunasorbettia sekä bacio -nimistä suklaa-pähkinäjäätelöä, joka maistui aivan nutellalta ja mignon-munilta. Erittäin herkulliselta siis. Bacio tarkoittaa muuten suukkoa ja tämä suukko oli aivan erityisen makea.

Seuraavan kerran kipitimme kohti Jädelinoa työkaverin kanssa eräänä maanantaina vain huomataksemme kioskin olevan kiinni maanantaisin. Voi mikä pettymys! No mutta ei se mitään, mennään huomenna uudestaan. Ja niin myös teimme, ja otimme mukaan kolmannenkin työkaverin. Jokaisen kiposta löytyi panna cottan makuista jäätelöä, minkä lisäksi minulla oli mansikkaa, toisella työkaverilla After eightin makuista jädeä ja kolmannella vaniljaa. Hyvää oli, tälläkin kertaa.

Eräänä helmikuisena iltapäivänä treffasin kaveriani ja hänen hurmaavaa pikkuprinssiään Jädelinossa ja olin niin nälkäinen, että otin suosiolla ison kupin jäätelöä, vaikka pienessäkin kupissa riittää lusikoitavaa. Isoon kuppiin saa ottaa kolmea makua ja voi että sitä valinnanvaikeutta taas kerran, mitä jäätelövitriinin edustalla koettiin. Yhden maun olin päättänyt jo etukäteen, sillä kaikki olivat kehuneet paikan pistaasijäätelöä. Sitä siis, mutta mitäs muuta? Päädyin lopulta ottamaan puolukkaa ja valkosuklaata, jotka olivat tosi hyviä erikseen, mutta myös mitä maukkain yhdistelmä keskenään. Suosittelen.

Viimeisin vierailu Jädelinossa oli ystävänpäivänä, kun rojahdimme työkavereiden kanssa jätskibaarin nurkkapöytään lusikoimaan herkkujamme. Minun kipossani oli aivan ihanaa lakritsin makuista jäätelöä sekä granaattiomenasorbettia, jonka söpö vaaleanpunainen väri sopi täydellisesti ystävänpäivään ja makukin oli ihanan raikas.

Tiedättekö muuten mistä tunnistaa hyvän jäätelökioskin, eli sellaisen, jossa ei käytetä lisäaineita, vaan jäde sisältää vain ja ainoastaan aitoja puhtaita raaka-aineita? Vastaus löytyy banaanijäätelöstä. Kurkkaa miltä kioskin banaanijäätelö näyttää ja tiedät totuuden. Jos banaanijäätelö on kirkkaan vaaleaa tai keltaista, on sen joukossa taatusti lisäaineita.

Jos banskujäätelö taas on rusehtavaa, on kyseessä varmasti aitoa ja puhdasta tavaraa, eli ulkonäöstään huolimatta parempaa ja puhtaampaa jäätelöä. Banaani kun tummuu hieman rusehtavaksi ilman kuortaan, ja niin sille käy myös jäätelössä. Toinen vastaava jäätelömaku on minttu, jonka luonnollinen versio on valkoista, ei väriaineilla kyllästettyä vihreää.

Jädelinon minttujäätelö on valkoista. Banaanijäätelöä en ole vielä jätskibaarissa nähnyt, mutta olen varma, että sekin olisi puhdasta ja lisäaineetonta. Näitä jäätelöitä syö hyvällä omatunnolla, sillä myös kahvilassa käytettävät kertakäyttöastiat ovat kaikki biojätteeksi kelpaavia. Hyvää jäätelöä hyvällä omatunnolla. Tervetuloa Jädelinoon!

Jädelinon kotisivut löytyvät täältä.

Chiapuuro

Olen näköjään hullaantunut aivan täysin erilaisiin terveyspuuroihin. Syyttäkäämme tästä Fuelfood-kirjaa, josta olen ehtinyt kokeilla jo Overnight Oats-puuroa sekä kookospuuroa. Ei kahta ilman kolmatta, sillä tässä tulee vielä yksi terveellinen ja ennen kaikkea maukas puuro. Inspiraation tähänkin olen saanut Fuelfood-kirjasta, mutta muuttelin reseptiä hieman. Saanko esitellä Chiapuuro:

Chiapuuro

– 4 dl kookosmaitoa
– 4 rkl chiasiemeniä (voit tilata siemeniä vaikkapa täältä täältä)
– 2 rkl kaurahiutaleita
– 1 rkl leseitä
– 0,5 tl vaniljajauhetta
– kanelia
(- msm-jauhetta)

Sekoita kaikki aineet keskenään ja laita seos jääkaappiin tekeytymään. Sekoita puuroa noin puolen tunnin päästä kerran ja vielä uudestaan seuraavana päivänä kun käyt puuron kimppuun. Tosi namia, kävisi hyvin jälkiruoastakin. Koristele vaikkapa kookoshiutaleilla, banaaniviipaleilla tai pähkinärouheella. Minä tuprautin puuroni päälle lempimaustettani kanelia, jota on myös puuron seassa.

Kukkakaalisalaatti Gullichsenien tapaan

Kirjahyllyäni kootessani olen päässyt tutustumaan moneen kivaan keittokirjaan ja tokihan minun täytyy myös testata lukemiani kirjoja käytännössä. Tämä tarkoittaa vähintään yhden kirjan reseptin kokeilemista, sillä eihän keittokirjaa voi arvostella kunnolla ilman, että kokeilee sen tarjoamia ruokaohjeita.

Safkaa -kirjasta olin testannut jo legendaarista avokadopastaa, mutta sivuja selaillessani liimasin myös muutaman muun reseptin kohdallle pienen lapun merkiksi siitä, että sivulta löytyy mielenkiintoinen resepti. Vuodenvaihteen makumatkaa varten tarvitsimme jonkun kivan ja helpon lisukkeen, joka tarjoiltaisiin Beef Wellingtonin sekä perunamuussin kera. Sellainen löytyi Safkaa-kirjasta.

Kukkakaalisalaatti on todella simppeli, mutta sitäkin maukkaampi lisuke. Epäilin vähän, että näinköhän raaka kukkakaali uppoaa miesruokailijoille, mutta mitä vielä, kukkakaalisalaatti oli todellinen hitti ja sitä kipattiin lautasen reunalle mielellään vielä seuraavanakin päivänä.

Ihmettelimme yhteen ääneen miten kukkakaalista voi saada näin hyvää ilman isoa kasaa voita, suolaa ja muuta epäterveellistä. Mahtavaa Gullichsenit! Viimeistään tämä kokeilu sai meidät vakuuttumaan siitä, että Safkaa-kirja täytyy napata esiin kirjahyllystä useamminkin. Niin ja se uusi Safkaa-kirja on myös hankittava. Ties mitä herkkuja sieltä löytyy.

Kukkakaalisalaatti

– 2 pientä kukkakaalia
– lehtipersiljaa
– 1-2 valkosipulinkynttä
– 1 sitruunan mehu
– suolaa ja pippuria
– oliiviöljyä

Irrota nuput kukkakaalista, huuhtele ne ja valuta kuivaksi. Tee sitten kastike. Pilko valkosipuli ja lisää se sitruunamehuun. Lisää öljy ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Pilko lehtipersilja ja sekoita persiljasilppu kukkakaalin sekaan. Kaada päälle kastike ja jätä tekeytymään jääkaappiin. Mitä kauemmin salaatti saa tekeytyä, sen paremmalta se maistuu. Paitsi tietysti jos odotat liian kauan, esimerkiksi viikkoja tai kuukausia.. Me söimme osan parin tunnin kuluttua ja loput seuraavana päivänä, jolloin maut olivat tekeytyneet aivan ihanan maukkaaksi yhdistelmäksi.