Fuelfood – Syö kroppasi kiinteäksi

Tällä kertaa kirjaesittelyssä on oikea terveyspommi. Ravintoasiantuntija Hanna Skytän Fuelfood-kirja julistaa terveellisen syömisen ilosanomaa, rohkaisee miettimään omia ruokatottumuksiaan ja muuttamaan niitä parempaan suuntaan. Kirja opastaa fitness-ruoan saloihin, kertoo kädestä pitäen mitä kovassa huudossa olevista superfoodeista voi kokata ja antaa vinkkejä niin aamiaiseen, välipaloihin kuin lämpimiin ruokiinkin, herkkujakaan unohtamatta. Fuelfood sopii sekä tavalliselle salilla kävijälle että astetta kovemmin treenaavalle fitness-mimmille tai bodarimiehelle. Kuka tahansa voi löytää sen sivuilta vinkkejä oman ruokavalion parantamiseen.

Täytyy tunnustaa, että tartuin Fuelfood-kirjaan hieman epäröiden. Uskoin saavani kirjan sivuilta lukuisia ideoita ruokavalion muuttamiseksi terveellisempään suuntaan, mutten halunnut tehdä sitä maun kustannuksella. En ole syönyt kovin epäterveellisesti muutenkaan, mutta salitreenin myötä olen kaivannut muutosta vielä hieman ravinteikkaampaan suuntaan. Osaan kyllä laskea kaloreita, mutta en halua että jaksamiseni kärsii ruokavalion tarkkailusta. Siksi kaipasin vinkkejä nimenomaan paljon treenaavan terveelliseen ruokavalioon, jotta saisin ruoasta varmasti kaikki kehoni tarvitsemat rakennusaineet. Mutta voiko terveellinen ruoka olla hyvää? Se minua epäilytti Fuelfoodinkin kohdalla.

Ennen kuin mennään makuasioihin ja reseptien testaukseen, puhutaan vielä hieman kirjasta ja sen sisällöstä. Kirja alkaa perinpohjaisella opastuksella, jossa käydään läpi kaikki tarpeellinen tieto aina ravitsemuksen alkeista lähtien. Minua ilahdutti kovasti käytännön vinkkien määrä. Mitä pidemmälle kirjan sivuille pääsin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, ettei superterveellisenkään ruokavalion tarvitse olla vaikeaa. Kun pitää muutaman perusasian mielessä pääsee jo pitkälle, ja isompaa elämäntapamuutosta kaipaavakin saa kirjan sivuilta tarkat ohjeet aina keittiönkaappien siivoamisesta lähtien.

Fuelfoodissa puhutaan superfoodeista ja proteiinijauhoista, mutta myös ihan tavallisista ruoka-aineista. Turhat lisäaineet ja säilöntäaineet viskataan roskakoriin ja tilalle valitaan mahdollisimman puhdasta ja luonnollista ruokaa. Paras ruoka on sellaista, jonka keho osaa käyttää hyödykseen. Se on ravintorikasta, kasvispitoista (lihaa ja muita proteiinin lähteitä kuitenkaan unohtamatta), sokeritonta ja usein myös gluteenitontakin. Liian tiukat ruokavalion rajoitukset voimme kuitenkin unohtaa. Hyvä ruoka kasvattaa lihasta ja vähentää rasvaa ja sitähän me kaikki haluamme, eikö vain?

Fuelfoodissa kerrotaan mitä kaikkea keho tarvitsee ja miksi. Siinä perehdytään yksityiskohtaisesti myös muun muassa siihen, mihin aikaan kannattaa syödä mitäkin, ja mitkä raaka-aineyhdistelmät tukevat toisiaan niin, että ruoan sisältämät vitamiinit ja mineraalit imeytyvät tehokkaimmin. Kirjan sivuilla puhutaan paljon siitä, mitä kaikkea keho tarvitsee ja mitä se ei tarvitse.

Fuelfood on ruokavalio-oppaan lisäksi myös ihan oikea keittokirja lukuisine resepteineen. On aamiaispuuroja, smoothieita, omatekoisia proteiinipatukoita ja muita välipaloja, lämpimiä ruokia sekä jälkiruokiakin. Reseptien yhteydessä annetaan paljon ideoita makuyhdistelmien vaihteluun, sillä terveellisen ruokavalion ei tarvitse olla yksitoikkoista samojen tylsien ruokien puputtamista.

Terveellinen ruoka voi myös olla hyvää. Se on tullut todistettua nyt ainakin muutaman Fuelfood-reseptikokeilun avulla. Palaan kokeilemiini resepteihin myöhemmin omissa postauksissaan, mutta voin kertoa jo nyt, että kirjan reseptit ovat tutustumisen arvoisia. Ja ne muut ravitsemusvinkit, ne vasta tutustumisen arvoisia ovatkin. Syö kroppasi kiinteäksi Fuelfoodin avulla!

Fuelfood-kirja on saatu arvostelukappaleena. Kirjan on kustantanut Tammi.

Previous Post Next Post

15 Comments

  • Reply Heidi E. lauantai, tammikuu 4, 2014 at 16:43

    TÄMÄ kuulostaa ihan mun kirjaltani, pitääkin tsekata 😀

    • Reply Martina lauantai, tammikuu 4, 2014 at 17:32

      Mä arvelinkin että sä voisit tykätä tästä ja ajattelin, että olisin vinkannut kirjasta sulle vielä erikseen, jos et olisi reagoinut tähän postaukseen. 🙂

  • Reply Sanna sunnuntai, tammikuu 5, 2014 at 01:51

    Kirjan kirjoittaja on krooninen anoreksia-potilas. Käynyt useasti hoidossa ja ruokailutottumukset on järjettömät. Toki voi sanoa toista ja tehdä itse toista, mutta faktat tietäen tämä hänen ’suosio’ on mielestäni sairasta..

    • Reply Martina sunnuntai, tammikuu 5, 2014 at 11:11

      Mä olen kuullut samanlaisia huhuja, mutta koska en asiasta sen paremmin tiedä, en ota kantaa siihen. Kirja on joka tapauksessa hyvä.

  • Reply Tuulikki perjantai, tammikuu 17, 2014 at 20:30

    Oletkohan Sanna nyt pohtinut ulostulosi loppuun asti? Jos taustalla olisikin jokin sairaus esim anoreksia, niin miten se mielestäsi vähentäisi kirjan uskottavuutta muuten kuin ehkä vainoharhaisen päässä. Ajattele mieluummin, että näillä kirjan opeilla kirjoittaja on pysynyt terveenä ja kyennyt vielä lisäämään painoaa, lihaksiaan ja ennen kaikkea on vielä hengissä. Anoreksia on tappava tauti, kuten alkolismi, kun tämän tyyppisistä vaikeuksista selviää, saadaan todellisia asiantuntijoita, jotka parhaimmillaan ovat innostuneita ja innostavia, asiansa ytimessä kokemustensa perusteella. Ymmärsin kirjaa selattuni, että kohderyhmä on ravinnostaan innostuneet luomuvoimailijat, ei kirjan resepteillä sairastuta anoreksiaan! Anoreksiaan sairastumisen syitä on paljon tutkittu ja syömishäiriöisten laitoksissa on kokeiltu erilaisia ruokinta-komentoja, vaihtelevilla tuloksilla. Parhaiten tuloksia syntyy, kun itse sisäistää halun parantua. En näe mitään ristiriitaa kirjan kirjoittajan anoreksiataustalla ja FuelFood-kirjan hyvällä tiedolla.
    Toivon kirjalle ja sen julistukselle parhainta vastaanottoa!

    • Reply Martina lauantai, tammikuu 18, 2014 at 16:42

      Hyviä ajatuksia Tuulikki!

  • Reply Sanna torstai, helmikuu 6, 2014 at 19:03

    Olen itse ollut Hannan kanssa samaan aikaan vuodeosastolla hoidossa, eli en kerro täällä huhupuheita. Nimenomaan näillä hänen ”opeillaan” hän jämähti sairauteen oikein kunnolla. Anoreksia vaihtui anoreksian ja ortoreksian välimuodoksi.. Surullista.. Ja tosiaan tiedän mistä puhun, olen sairastanut 8 vuoden anoreksian, kahdesti olin vähällä kuolla..

    • Reply Martina perjantai, helmikuu 7, 2014 at 09:08

      Anoreksia on kamala pahimmillaan tappava sairaus ja toivon kovasti, että niin sinä kuin muutkin siihen sairastuneet löytävät/ovat löytäneet keinon voittaa anoreksia lopullisesti. En kuitenkaan usko, että pelkät terveelliset elämäntavat tekevät kenestäkään anorektikkoa. Siihen tarvitaan muutakin. Siksi seison edelleen tämän kirjan takana ja pidän sen reseptejä ja oppeja hyvinä sellaiselle, joka on kiinnostunut terveydestään, treenaa paljon ja haluaa syödä hyvin. Hanna selvästi tietää mistä puhuu, eri asia on sitten se, miten hän itse syö tai mitä sairauksia hänellä on. Ymmärrän toki huolesi, mutta minä haluan silti nähdä kirjan ja Hannan henkilökohtaisen terveyden erillisinä asioina. Puhun tässä nimenomaan Hannan kirjoittamasta kirjasta, en Hannasta tai hänen syömisestään, sillä jälkimmäisistä minulla ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisin ottaa niihin pätevästi kantaa.

      • Reply Sanna perjantai, helmikuu 7, 2014 at 13:50

        Ymmärrän. Sori, otan nää aiheet aika raskaasti, koska tiedän mitä se helvetti pahimmillaan on. Ensimmäinen ajatus oli heti vastainen, nimenomaan koska tiedän, olen vierestä nähnyt mitä ”terve syöminen” Hannalle tarkoittaa..

        • Reply Martina perjantai, helmikuu 7, 2014 at 14:02

          Ymmärrän täysin reaktiosi, vaikka toisaalta en voikaan täysin ymmärtää, kun en ole kokenut samaa itse. Olen kuitenkin joutunut katsomaan läheltä mitä anoreksia tekee ihmiselle, joten ihan vieras aihe se ei minulle ole.

  • Reply Sanna torstai, helmikuu 6, 2014 at 19:05

    niin ja anoreksiaan sairastutaan nimenomaan yleisimmin siksi, että terveelliset elämäntavat lähtee lapasesta. Ja painotan nyt vielä, että kokemuksesta tiedän tämän kaiken. Joka ei ole syömishäiriötä sairastanut, ei voi ikinä tietää mitä se on. Ja hyvä niin.

    • Reply Martina perjantai, helmikuu 7, 2014 at 09:12

      Tämä onkin aihe, josta voitaisiin puhua täällä enemmänkin. Katson jos saisin kirjoitettua jossain välissä anoreksiasta postauksen, johon toivon paljon kommentteja teiltä, jotka tiedätte asiasta enemmän. Voidaan jatkaa kommentointia sitten myös siellä ja olet tottakai erittäin tervetullut jatkamaan keskustelua myös tähän viestiketjuun. 🙂

      • Reply Sanna perjantai, helmikuu 7, 2014 at 13:48

        Ei huono ajatus. Ja jos syömishäiriöstä meinaat kirjoittaa, niin on ehkä hyvä ottaa huomioon myös muut alahaarat; bulimia, bed ja ortoreksia. Kaikki nekin yleistyy jatkuvasti, eivätkä ole yhtään anoreksiaa vaarattomampia/ elämää pilaavampia! Itse tosiaan olen aiheesta kävelevä tietokirja, eli kysymyksiä saa esittää.. Valitettavasti.

        • Reply Martina perjantai, helmikuu 7, 2014 at 14:00

          Näistä asioista pitäisi mun mielestä puhua enemmän. Syömishäiriöt tuntuvat olevan harmillisen vaiettu aihe, mikä saattaa osaltaan lisätä niitä. Jos tietoisuutta olisi enemmän, osattaisiin syömishäiriöihin kenties puuttua aiemmin, vaikka paraneminen lähteekin aina potilaasta itsestään. Minä pistän aiheen korvan taakse ja kirjoitan siitä jutun kaikessa rauhassa jos se tuntuu hyvältä. Tai no hyvältä ja hyvältä, ei kai sairauksista kirjoittaminen voi koskaan hyvältä tuntua.. Ei ole helppoa tarttua näin vakavaan aiheeseen, joka tuntuu herättävän paljon tunteita ja mielipiteitä, mutta aion yrittää.

          • Sanna perjantai, helmikuu 7, 2014 at 19:18

            Hienoa!

    Leave a Reply