Monthly Archives

tammikuu 2014

Instagram ja muita uutisia

Keltainen keittiö valtaa sosiaalista mediaa pala palalta. Meitä voi seurata blogin ja Facebook-sivujemme lisäksi nyt myös Instagramissa. Blogi on tietysti ykkönen yhä edelleen ja sekä blogin Facebook-sivut että Instagram tukevat tätä rakasta sivustoamme.

Instagramista meidät löytää nimellä keltaisessakeittiossa ja sinne lataamamme kuvat jatkavat tuttua elämänmakuista linjaamme. Pääpaino Instagramin kuvissakin on ruoassa, mutta tyrkkäämme sinne myös muita kivoja kuvatuksia, valotamme hieman bloggaajan arkea, näytämme pieniä paloja siitä, mitä blogissa on lähiaikoina luvassa, ja ihmettelemme elämää ihan yleisestikin.

Instagramista löytää ajankohtaisimmat kuulumiset ja kuvien välityksellä saa hieman realistisemman kuvan siitä, mitä elämämme oikeasti on. Emme suinkaan aina herkuttele viimeisen päälle mietityillä ruoka-annoksilla, kokkaa joka ilta neljän ruokalajin illallisia tai leivo viikottain monimutkaisia kakkuja. Ehei, bloggaajan lautasella on usein tylsän näköistä puuroa, välipalaksi hörpitään proteiinijuomaa ja sunnuntaisin keitellään aamupäiväkahvia. Tästä arkisemmasta elämästä kertoo meidän Instagram, mutta toki myös ne juhlaillalliset ja kakutkin kuvataan.

Jos Instagram edustaa meille arkea ja jokapäiväistä elämää, on Facebook-sivujemme rooli hieman virallisempi. Sinne linkataan kaikki blogipostaukset, lisätään välillä kuvia ja kuulumisia sekä linkitetään mielenkiintoisia uutisia, ilmiöitä ja muuta meidän mielestä tärkeää. Facebook-sivuille linkitin esimerkiksi uusimman Rantapallolle kirjoittamani artikkelin heti sen ilmestymisen jälkeen. Artikkeli löytyy täältä jos joku ei-Facebookilainen haluaa käydä katsomassa kätteni jälkeä.

Tervetuloa siis seuraaman meitä blogin lisäksi myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hedelmäistä – Herkkuja hedelmistä

Kaverit hei, miksi me emme syö enemmän hedelmiä? Tulipahan vaan mieleen kun luin Hedelmäistä-kirjaa, joka oli kuin värikäs hedelmäpommi vasten kasvojani. Kirja tarjoaa paljon perustietoa tutuista ja tuntemattomammistakin hedelmistä, hedelmäisiä reseptejä ja monipuolista tietoa värikkäistä ruokavaliomme piristäjistä.

Hedelmäistä – Herkkuja hedelmistä on saman porukan käsialaa kuin mieletön Mätiä – Helmiä lautasella -kirjakin, jonka olen esitellyt täällä. Janne Tarmion ja Sami Tallbergin käsialaa olevan kirjan on kustantanut Tarmio ja Hedelmäistä -kirja jatkaa samaa asiantuntevaa ja innostavaa linjaa kuin Mätiä -kirjakin. Pidän molemmista kirjoista todella paljon ja odotan jo innolla, ilmestyykö Tarmiolta ja Tallbergiltä vielä kolmaskin kirja, ja jos ilmestyy, mikä kirjan aiheena on.

Minä uppouduin tähänkin kirjaan niin, että luin sen kannesta kanteen kahdessa iltapäivässä. Kirjan sivuilla vilisee niin paljon hyviä vinkkejä, että pidin vieressäni kynää ja paperia kirjoittaakseni inspiroivimmat ideat itselleni talteen. Olisi tehnyt mieli ponkaista heti ylös, ulos, kauppaan ja keittiöön kokeilemaan uusia hedelmäisiä makuyhdistelmiä, mutta en malttanut jättää kirjaa rauhaan ennen kuin olin lukenut sen kokonaan.

Hedelmäistä-kirjasta voit tarkistaa milloin mikäkin hedelmä on sesongissa, mistä tunnistaa kypsän hedelmän ja miten mitäkin hedelmää tulee säilyttää. Kypsän hedelmän tunnistaminen kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta minä sain ainakin monta hyvää vinkkiä ihan tuttujakin hedelmiä koskien. Paras passionhedelmä on ryppyiseksi rytistynyt ja kypsä persimon ei olekaan kauniin oranssi vaan pinnaltaan tummuva ja lopulta ruskealaikkuinen. Muistathan myös haistella hedelmiä. Hyvä ananas tuoksuu hedelmäiseltä jo kaupassa ja kypsiä ananakset ovat silloin, kun alimmat lehdet irtoavat helposti.

Hedelmät taipuvat moneen. Sen todistavat viimeistään kirjan reseptit, joissa on niin alkupaloja, lisukkeita kuin pääruokiakin sekä tietysti myös salaatteja ja smoothieita. Reseptit esittelevät eri maiden hedelmäisiä klassikkoruokia sekä yllättäviäkin yhdistelmiä. Kesää odotellessa kirjan hedelmäiset grillivinkitkin ovat tervetulleita.

Kirjan lukemisen jälkeen kaupan hedelmähyllyä katsoo aivan uusin silmin. Värikkäät hedelmät ovat väriterapiaa parhaimmillaan. Niin ja mielessä on se postauksen alussakin esittämäni kysymys; Miksi emme syö enemmän hedelmiä? Ensi kerralla kun meinaan tarttua tuttuun banaaniin tai omenaan kurkistan mitä muuta on tarjolla ja testaan jotain uutta hedelmäkaveria. Suosittelen samaa sinullekin! Oppaana kaupan hedelmähyllyjen välissä toimii Hedelmäistä-kirja.

Hedelmäistä-kirja on saatu arvostelukappaleena.

Appelsiini-suklaapiiras

Muistatteko vielä taivaallisen ihanan valkosuklaa-kardemummapiiraan? Minä en ole voinut unohtaa sitä ja joululeipomuksia miettiessäni päätinkin, että minun on tehtävä tuota valkoista herkkua uudestaan. Niin myös tein, mutta koska halusin kokeilla jotain uuttakin, tein piiraasta myös maitosuklaisen version. Mausteeksi käytin appelsiinia, ja inspiraatio siihen tuli, uskokaa tai älkää, suihkusaippuasta.

Minulla oli nimittäin joulun alla käytössä aivan mielettömän ihana suklaalta ja appelsiinilta tuoksuva suihkusaippua, jota minun olisi tehnyt mieli pursottaa suoraan suuhuni, niin ihanalta se tuoksui. Lotrasin hyväntuoksuista suihkusaippuaa antaumuksella, ja vielä isommat määrät saippuaa lorahti käsiini silloin, kun Henkka käytti viereistä suihkua. Henkka ei tätä tiedä, mutta meidän suihkuhetkissä käytiin tuolloin (yksipuolista) tuoksujen kamppailua, kun minä muhin appelsiini-suklaapilvessäni ja yritin olla haistamatta makean tuoksutaivaani rikkovaa Henkan miehistä suihkusaippuaa. Olin melkein vihainen jos haistoin Henkan suihkusaippuan, vaikkei sen tuoksussa olekaan sinänsä mitään vikaa. Se ei vaan sopinut mitenkään suklaisiin suihkutuokioihini. On se kuulkaa tarkkaa..

Noniin, puhutaanko vielä hetki suihkussa käymisestä vai käytäisiinkö sen reseptin kimppuun? Niinpä, sitä minäkin, tässä siis resepti:

Appelsiini-suklaapiiras

– 400 g murotaikinaa
– 4 liivatelehteä
– 5 dl kuohukermaa
– 350 g suklaata (maito- tai tummasuklaa, mulla oli vähän molempia)
– appelsiini

Painele murotaikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita taikinan päälle leivinpaperi ja kippaa vuokaan kuivia herneitä. Ne pitävät taikinan kuosissaan paiston aikana niin etteivät reunat pääse lösähtämään pohjan päälle. Paista taikinapohjaa 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Tee sitten täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Lämmitä kerma kattilassa ja sulata suklaa kuumaan kermaan. Varo ettei kerma pala pohjaan. Miedolla lämmöllä siis kaverit ja ajan kanssa niin tulee hyvä.

Raasta appelsiinin kuori ja purista siitä mehu. Sekoita kuoriraaste sekä mehu kerma-suklaaseokseen. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää liivatevesi täytteeseen, sekoita ja kippaa taikinapohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.

Koristeeksi olin ostanut appelsiinikrokanttisuklaata, mutta unohdin sen kotiin kun lähdimme jouluaattona piiraat mukanamme Longfieldeille. Onneksi Hulin kaapeista löytyi jos jonkinlaisia koristeita, joista valitsin joulun teemaan sopivia suklaanameja ja söpöjä valkosuklaasydämiä.

Viime vuoden luetuimmat

Jos sallitte niin puhuttaisiinko vielä hetki viime vuodesta. Tiedän että blogit ovat pursuilleet vuodenvaihteessa yhteenvetoja siitä, mitä menneen vuoden aikana on tapahtunut, ja minäkin tein katsauksen vuoteen 2013 sekä omastani että blogin näkökulmasta. Haluaisin silti nostaa esiin vielä yhden asian, tai oikeastaan kymmenen asiaa, sillä tässä on listattuna 10 viime vuoden luetuinta postausta. Ehkäpä joku löytää tästä uutta luettavaa ja kokattavaa, vai oletko jo katsonut nämä kaikki?

1. Jamien sienirisotto

Jamie Oliverin sienirisotto se vaan komeilee suosituimpana postauksena vuodesta toiseen. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi, sillä resepti on kerrassaan nerokas ja sienirisotto on edelleen yksi parhaista Keltaisessa keittiössä kokatuista ruoista.

2. Omatekemä jäätelö – Ilman jäätelökonetta

Omatekemän jäätelön perusresepti jaksaa porskuttaa luetuimpien postausten kärjessä. Jäätelöresepti oli minulle ainakin melkoinen ahaa-elämys, sillä sen avulla tajusin, ettei jäätelön tekemiseen todellakaan tarvita jäätelökonetta, ja jätskin tekeminen on ilman konettakin hurjan helppoa.

3. Proteiiniletut

Proteiiniletut on ollut melkoinen ilmiö sekä liikuntaan hurahtaneiden että muiden terveellisestä ruoasta kiinnostuneiden keskuudessa. Hauskaa letuissa on se, että ne ovat kaikessa terveellisyydessään todella hyvän makuisia ja niin helppoja tehdä, että sain jälleen kerran rapsuttaa päätäni silmät ällistyksestä suurina, kun maistoin lettuja ensimmäisen kerran. Eihän mikään voi olla samalla kertaa näin hyvää, helppoa ja terveellistä!

4. Mitä keittiön välitilaan?

Hauskaa, kolmen reseptin jälkeen neljäntenä möllöttää yksi harvoista sisustuspostauksistamme. Taloprojektin myötä olemme jo lähes ammattilaisia mitä talon rakentamiseen ja sisustamiseen tulee. Minä olen käynyt jopa sisustussuunnittelukurssin taloprojektimme alkuaikoina ja opiskellut aihetta vapaa-ajallani muutenkin. Vuoden 2013 neljänneksi suosituimmassa postauksessa pohdimme keittiön välitilan ratkaisuja. Ja hei, koska tämäkin postaus on niin suosittu, lupaan kirjoitella lisää sisustusjuttuja kunhan talomme on valmis.

5. Maailman paras levite

Taas yksi vanha jo vuonna 2011 julkaistu postaus. Tämä listahan on yllätyksiä täynnä! Valkosipulinen rahkalevite kantaa edelleen ”maailman paras” -etuliitettä aivan kuten anoppinikin, jolta resepti on pöllitty. Levitettähän voisi taas joku päivä valmistaa, vaikka se tietääkin aina leipäövereitä. Omalla vastuulla siis kaverit, tähän jää koukkuun ja pahasti!

6. Mitä eroa on..?

Jälleen juttu vuodelta 2011. ”Mitä eroa on..?” -postaus on tiukka tietopaketti toisiinsa yleisesti sekoitetuista ruoka-aineista, kuten satsumasta, klementiinistä ja mandariinista. Mitä eroa näillä oransseilla kavereilla on keskenään? Postauksesta löytyy vastauksia myös muihin yhtä kinkkisiin ruokakysymyksiin. Minun piti tehdä tästä myös toinen osa, mutta se ajatus on näköjään jäänyt matkan varrella unholaan. Ehkä olisi syytä tarttua tuumasta toimeen.

7. Mitä suolaista ruokapöytään?

Jatketaan näköjään kysymyksillä. ”Mitä suolaista juhlapöytään?” listaa kasan suolaisia tarjottavia juhlapöytään. Usein suolaiset herkut hupenevat pöydästä nopeammin kuin makeat, mutta miksi suolaisia tarjottavia on niin vaikea keksiä? Makeita herkkuja kyllä tulee mieleen vaikka millä mitalla. On erilaisia kakkuja, muffinsseja, kääretorttuja, piirakoita, leivonnaisia, makeisia ja vaikka mitä, mutta suolaisia herkkuja on vaikeampi keksiä. Tämä postaus antaa monta suolaista vinkkiä juhlien järjestäjälle. Ota linkki talteen seuraavia juhliasi varten.

8. Avokadopasta

Jos luetuimpien postausten listalla on ollut muutama yllätys, niin tämä kohta ei yllätä sitten lainkaan. Tottakai kaikki etsivät legendaarisen avokadopastan reseptiä ja meidänkin pitäisi tehdä tätä taas uudestaan, jotta appivanhemmatkin pääsevät maistamaan maailman parasta pastaa. Olethan sinä kokeillut jo avokadopastaa? Jos et niin hopi, hopi! Lupaan ettet pety!

9. Rakkaudesta Helsinkiin: Kruunuvuoren aavekaupunki

Jes, listalle on päässyt myös yksi Rakkaudesta Helsinkiin -postaus! Kruunuvuoren aavekaupunki on yksi lempparipostauksistani ja Kruunuvuori ehkäpä Helsingin mielenkiintoisin tai ainakin omalaatuisin paikka. En unohda koskaan päivää Kruunuvuoren hylättyjen huviloiden alueella, jossa vallitsevaa kauniin surullista tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin. Se pitää kokea itse.

10. Karamellisoidut porkkanat

Viimeinen ja myös tämän listan vähäisin mitä tulee lukijamääriin, on karamellisoitujen porkkanoiden resepti. Klassisen lisukkeen nouseminen Top 10 -postauksiin todistaa sen, että blogissa kannattaa julkaista myös yksinkertaisia lisukereseptejä, vaikka välillä jonkun tosi simppelin ja kaikkien tunteman reseptin julkaiseminen epäilyttääkin. Tämänkin postauksen tarpeellisuus mietitytti minua melkoisesti ja näköjään todella turhaan. Onneksi julkaisin tämän epäilyksistäni huolimatta.

Savuporo-pekonikeitto

Tadaa, tässä se nyt on, itsenäisyyspäivänä tehtailemani juustoinen savuporo-pekonikeitto, jonka reseptiä on ehditty jo kysellä. Minulle lankesi tosiaan alkuruokavastuu itsenäisyyspäivän illallista suunnitellessamme (tai voi olla että pyysin sen itselleni..) ja päätin tehdä jotakin hyvää suomalaista keittoa, jossa ei kaloreita säästeltäisi. Syntyi kolme Koskenlaskija-pakettia sekä kaksi pekonipakettia sisäänsä kätkenyt savuporokeitto, jonka kaverina tarjoiltiin valkosipulijuustolla päällystettyä ruisleipää.

Savuporo-pekonikeitto

– 2 pakettia pekonia
– 150 g savupororouhetta
– 1 l lihalientä
– 3 pakettia savuporo-Koskenlaskijaa
– persiljaa
(- suolaa ja pippuria)

– ruisleipää ja valkosipulijuustoa

Pilko toisen pekonipaketin sisältö pieneksi ja ruskista pekonit kattilan pohjalla. Lisää kattilaan sitten savupororouhe ja lihaliemi. Anna kiehahtaa ja sulata sitten Koskenlaskija nokareina keittoon. Anna taas kiehahtaa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita, kuten suolaa ja pippuria. Jätä keitto pulputtamaan pienelle lämmölle siksi aikaa kun valmistat lisukkeet.

Ruskista toisen pekonipaketin sisältö pannulla ja lisää keittoannoksen päälle rapeita pekonisiivuja sekä pieneksi silputtua persiljaa. Lisukeleivät syntyvät levittämällä ruisleivän päälle valkosipulijuustoa ja lämmittämällä leivät sitten mikrossa tai uunissa niin että juusto sulaa hieman. Kas näin, annos on valmis herkuteltavaksi!

Stefan’s Steakhouse

Korkeavuorenkadulla sijaitseva Stefan’s Steakhouse mainostaa pihviensä olevan kaupungin parhaat. Aika paljon luvattu, mutta voi toisaalta pitää paikkansa, etenkin kun ottaa huomioon Stefan Richterin meriitit ja Helsingin muut pihviravintolat. Pihveihin erikoistuneita ravintoloita kun ei ole ihan hirveästi siunaantunut vanhan kotikaupunkini kaduille.

Korkeavuorenkadulta sellainen kuitenkin löytyy ja meidän iloinen kahdestatoista ystävästä koostuva pikkujouluporukkamme asteli ravintolaan sisään eräänä joulukuisena lauantai-iltana. Stefan’s Steakhouse on ollut To Do Ravintolat -listallani siitä lähtien kun se avattiin, joten nyt oli aikakin käydä testaamassa paikan pihvit.

Pöytään istuessamme huomasimme, että isolle porukallemme oli jaettu ryhmämenut, joiden valikoima oli paljon suppeampi kuin normilistan. Emme ilahtuneet tästä käänteestä ja tarjoilija luki pettymyksen kasvoiltamme ennen kuin ehdimme sanoa mitään. Hän ehdotti heti että otetaan ryhmämenut pois ja tilataan ihan normilistalta. Tällöin ruoissa voisi tosin kestää hieman kauemmin. Tämä sopi meille.

Ruokalistat käteen siis ja menua tutkimaan. Valinnan vaikeus oli suunnaton kun kävimme läpi eri pihvivaihtoehtoja ja niille erikseen valittavia lisukkeita ja kastikkeita. Teimme tuttuun tapaamme Henkan kanssa yhteistyötä ja otimme puokkiin annoksen suomalaista härän sisäfilepihviä, konjakkipippurikastiketta sekä ankanrasvassa paistettuja perunoita aiolilla. Toiseksi annokseksi valitsimme Black Angus -sisäfilepihvin, kermaista porter-olutkastiketta sekä parmesaaniranskalaiset.

Minä maistoin ensin suomalaista härän sisäfilepihviä ja vakuutuin heti siitä, että täällä osataan todellakin valmistaa herkullisia pihvejä. Liha oli ehkä parasta koskaan maistamaani ainakin siihen asti, kunnes vaihdoimme annoksia ja maistoin Black Angus -sisäfilepihviä. Voi hyvänen aika miten suussa sulavan mureaa ja maukasta se oli. Huokailin vain onnellisena ja samanlaiset ilmeet oli nähtävillä myös muulla pöytäseurueellamme. Sisäfilepihvien lisäksi myös poroa kehuttiin kovasti.

Ja ne lisukkeet, oih ja voih! Ankanrasvassa paistetut perunat aiolin kera oli ihan mielettömän herkullinen yhdistelmä, eivätkä ihanan rapeat ranskalaiset parmesaanilla jääneet lainkaan huonommaksi. Kaiken kruunasi tarjoilijan suosittelema viini sekä mutkaton palvelu. Eikä niiden annostenkaan valmistuminen kestänyt yhtään liian kauan varoitteluista huolimatta.

Kun pihvit oli todettu kaupungin parhaiksi oli jälkiruokien vuoro. Creme bruleesta olimme kuulleet kehuja, joten otimme toiseksi jälkkäriksi sitä. Toiseksi makeaksi valikoitui mutakakku karamellisoidulla popcorn-jäätelöllä. Pyysimme tarjoilijalta jälkiruokaviinisuositukset ja kehotan ehdottomasti kaikkia muitakin tekemään niin. Hyvin valittu viini nosti muutenkin taivaalliset makuelämykset aivan uusiin sfääreihin.

Etenkin creme brulee keräsi pöydässämme valtavasti kehuja, ja tulipa siitä myös hieman kinaa, kun eräs toinenkin pariskunta meidän lisäksemme erehtyi ottamaan yhteisen creme bruleen. Suosittelen lämpimästi ottamaan oman, sillä tätä herkkua ei tee mieli jakaa edes sen kaikista rakkaimman kanssa.

Eivätkä hehkutukset ja ylistyssanat lopu vielä tähänkään, sillä täydellisten makunautintojen lisäksi ravintolan tunnelma ja sisustus olivat kovasti mieleeni. Tummat sävyt, lasin välissä loimottavat liekit, ripaus lämmintä keltaista ja täpötäydestä ravintolasta huolimatta sopivan intiimi eikä lainkaan liian meluisa tunnelma kruunasi sanalla sanoen täydellisen ravintolakokemuksen.

Vessafriikki meinasi myös melkein pyörtyä naisten huoneen nähtyään. Miten upea! Täällä kaikki on todellakin ihan viimeisen päälle mietittyä. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa tässä hassun kaljupäisen kokin nimikkoravintolassa. Niin ja ensi kerralla aion maistaa alkuruokiakin, jäin nimittäin miettimään miten maukkaita ne olisivat olleet, kun kaikki muukin oli niin täydellistä. Ihan oikeasti, tätä ravintolaa ei voi kehua liikaa.

Safkaa – Parempaa arkiruokaa

Safkaa – Parempaa arkiruokaa on Alexander ja Hanna Gullichsenin esikoiskirja. Alexander Gullichsen on kokki sekä ravintoloitsija ja hänen vaimonsa Hanna valokuvausta harrastava vapaa kirjoittaja sekä ruokabloggaaja. Kirjan on kustantanut Otava.

Safkaa-kirjan ehdottomasti tunnetuin resepti on legendaarinen avokadopasta. Tarina kertoo, että avokadopasta on ensimmäinen ruoka, jota Alexander kokkasi vaimolleen Hannalle. Hanna oli niin vaikuttunut, että meinasi tirauttaa kyyneleen käsittämättömän herkullisen pastan äärellä. Ymmärrän Hannan reaktion oikein hyvin, pasta on nimittäin ihan mielettömän hyvää. Kokeilkaa ihmeessä jos ette ole jo kokeilleet, resepti löytyy kirjan lisäksi muun muassa täältä.

Avokadopastan lisäksi kirja pitää sisällään myös muita vallan mainioita reseptejä. Reseptit ovat hyvällä tavalla arkisia sekä sopivan monipuolisia. Kaikille luulisi löytyvän jotakin mieluista. Reseptit ovat myös sekä klassisia että kekseliäitä samaan aikaan. Varsin nerokkaita siis.

Kirja pitää esipuheen mukaan sisällään Gullichsenien elämän tärkeimmät reseptit ja kirjan sivuja selaillessa tuntuukin kuin kurkistaisi suoraan perheen henkilökohtaiseen elämään. Saatan olla hieman outo, mutta minusta tuntui ajoittain jopa hieman rikolliselta kirjaa lukiessani. Aivan kuin kurkistelisin toisten salaisuuksia ilman lupaa. Samaan aikaan olin otettu siitä, että pääsin osalliseksi perheen ruokamuistoihin, jotka ovat todella aistittavissa kirjan sivuilta.

Kirjassa on läsnä vahvasti myös rakkaus. Rakkaus ruokaa kohtaan, rakkaus pariskunnan yhteisiin ruokamuistoihin sekä epäilemättä myös rakkaus toisiaan kohtaan. Myös kirja on tehty rakkaudella. Se on kotoisa, hyväntuulinen, konstailematon ja aito. Kirjan kuvat on sommiteltu taidokkaasti ja niitä katselee mielellään.

Ja mikä parasta, pariskunnalta on tulossa uusi kirja, jonka kauppoihin ilmestymistä joudumme odottamaan niinkin kauan kuin huomiseen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tänään illalla klo 21.00 ruutuun pärähtää Gullichsenien Meidän Safkaa -telkkariohjelma. Jes!

Erottajan Skiffer, Helsinki

Skiffer on ollut To Do Ravintolat -listallani ehkäpä ikuisesti, tai ainakin siitä lähtien kun kuulin ystävältäni Helsingin edustalla olevasta merellisestä pizzapaikasta, josta saa törkeän hyvää pizzaa. Liuskaluodon Skifferille olenkin halunnut mennä jo monena kesänä, mutta kun en vaan ole saanut aikaiseksi. Talokiireitä olisi helppo syyttää tästäkin, mutta kyllä nyt yhdelle pizzaillalle olisi pitänyt löytyä aikaa.

Nyt Liuskaluoto on kiinni, mutta onneksi Erottajaltakin löytyy Skiffer. Vein äitini sinne syömään ennen Toisenlaista joulukonserttia, ja pidimme molemmat kovasti paikan pizzoista. Vielä kun näitä pääsisi nauttimaan sinne Liuskaluodolle niin olisin onnellinen. Kesää odotellessa siis..

Minä olin katsonut listalta valmiiksi kaksi pizzavaihtoehtoa, joiden välillä puntaroin lopullista valintaani. Ottaisinko juustoja, tryffeliä, pähkinöitä ja viikunaa sisältävän Formaggion vai pekonia, banaania ja chiliä sisältävän Tompan. Kallistuin lopulta Tompan puoleen ihana Elviksen leipä mielessäni, enkä joutunut todellakaan pettymään. Pekonin ja banaanin liitto toimii ja chili toi mukaan kivasti potkua.

Äidin liuskassa oli hieman perinteisemmät täytteet. Oli Serranon kinkkua, Cumulu blue -sinihomejuustoa ja tuoretta ananasta. Äiti ei yleensä pidä ananaksesta pizzassa, mutta tuore ananas teki poikkeuksen ja aluksi epäileväisesti kokonaisen pizzan syömiseen suhtautunut äiti herkutteli liuskansa hyvällä ruokahalulla. Ei voinut kuulemma lopettaa kun se oli niin hyvää. Ymmärrän. Minäkin haarukoin Tomppaani vielä siinäkin vaiheessa kun housujen vyötärönauhalla alkoi olla tosi tukalat oltavat.

Skifferin viinilistalla suositaan eurooppalaisia luomuviinejä. Äiti päätti että otetaan valkoista ja minä valitsin sitten valkkareista maukkaan rieslingin, vaikken uskonutkaan sen sopivan pizzan kaveriksi. Joinkin omaa lasillistani lähinnä sekä ennen että jälkeen pizzan. Maistoin sitä myös pizzan ohessa, mutta chili peitti viinin alleen niin lahjakkaasti, että siemailin mieluummin vettä ruokailun ohessa. Lasiin jäänyt viinitilkka sopi mainiosti jälkkäriksi.

Parasta Skifferin liuskoissa on rapea pohja ja rohkeasti erikoisiakin yhdistelmiä sisältävät täytteet. Itse en osaisi edes ajatella laittavani pizzaani banaania, mutta perhana että se sopi hyvin pekonin ja chilin kaveriksi. Muitakin liuskoja täytyy päästä maistelemaan ihan viimeistään kesällä Liuskaluodolla, mutta mielellään jo aiemmin Erottajan Skifferissä. Jos nyt teleporttaisin itseni Skifferiin maistaisin varmaan kehuttua Soignonia, joka sisältää vuohenjuustoa, mansikoita ja pinjansiemeniä.