Vuoden viinit 2013

Viini-lehti on valinnut vuoden parhaan puna- ja valkoviinin jo kymmenen kertaa. Tämän vuoden voittajakaksikko julkaistiin 5.12.2013, jolloin voittajaviinien nimet kerrottiin myös Keltaisen keittiön Facebook-sivuilla (Tykkääthän meistä jo siellä?).

Minä meinasin rynnätä saman tien Alkoon nappaamaan voittajapullot meille testiin, ettei käy niin kuin viime vuonna, kun vuoden valkkariksi valittu Kungfu Girl Riesling loisti poissaolollaan aina kun yritin etsiä sitä Alkon hyllyiltä. Enkä kyllä ihmettele lainkaan viinin huimaa suosiota, onhan se edelleen yksi parhaista koskaan maistamistani valkoviineistä.

Tänä vuonna Vuoden valkoviini -tittelin vei niin ikään riesling. Bründlmayer Riesling Steinmassel 2012 on itävaltalainen Alkossa 19,89 euroa maksava viini, joka sopii kala- ja äyriäisruokien kaveriksi tai sellaisenaan seurustelujuomaksi. Viiniä kuvaillaan raikkaaksi, mineraaliseksi, kukkaiseksi, sitruksiseksi ja hapokkaaksi.

Vuoden punaviiniksi valittiin argentiinalainen Norton Privada 2010. 17,89 euroa maksava viini on tanniininen, marjainen, täyteläinen, mausteinen, intensiivinen ja harmoninen. Se sopii hyvin tummien liharuokien ja riistan sekä juustojen kaveriksi.

Vuoden valkoviini on pakattu joulun kunniaksi kauniiseen lahjalaatikkoon.

Me maistelimme vuoden valkkaria viime sunnuntaina, mutta vuoden punkku on vielä testaamatta. Tästä johtuen postauksen kuvissa esiintyy vähän hölmösti vain valkoviini, mutta lupaamme esitellä vuoden punkunkin tarkemmin vielä myöhemmin. Bründlmayer Riesling Steinmassel on juuri niin maukasta kuin hyvä riesling voi olla. Maku on hyvin raikas, hapokas ja pirtsakka, eli juuri sellainen mistä minä pidän. Tätä maistelee mielellään vielä uudestaankin.

Viini-lehden vuoden viinit valitaan Alkon normaalivalikoimasta ja niiden tulee olla teknisesti hyviä, valmistusprosessiltaan onnistuneita, maksimissaan 25-30 euroa maksavia, tasapainoisia ja kaikella tavalla erinomaisesti onnistuneita kokonaisuuksia. Vuoden viinit valitsee kaksikko Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo. Viini-lehdessä julkaistut viinifinalistit osallistuvat myös yleisöäänestykseen, jonka voittajat julkaistaan niin ikään Viini-lehdessä. Tänä vuonna Norton Privada 2010 voitti sekä yleisöäänestyksen että virallisen vuoden punaviini tittelin. Valkoviineistä yleisöäänestyksen voitti ranskalainen Domaine Laroche Chablis.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply