Kulosaaren Casino

Mainitsen melkein jokaisen ravintolavierailun kohdalla, että tämäkin paikka on ollut To Do Ravintolat -listallani jo pitkään. Anteeksi siis vaan kun toistan itseäni, mutta tämäkään jouluravintolapostaus ei tee poikkeusta. Upea Kulosaaren Casino on nimittäin möllöttänyt listallani jo hyvän tovin.

Jouluravintoloiden tarjontaa tutkiessamme törmäsimme Kulosaaren Casinon joulubuffetiin, ja koska menu näytti lupaavalta, varasimme pöydän keskellä kaunista merimaisemaa nököttävää ravintolaa. Meillä oli peräti kolme kriteeriä jouluravintolaa valitessamme: Tarjolla pitäisi olla mätiä (kuka on yllättynyt tästä faktasta?), pääruokana ei saa olla pelkästään joulukinkkuja ja laatikoita (niitä ehtii syödä joulunakin) ja paikan pitäisi olla sellainen, jossa emme ole ennen käyneet (sitä To Do Ravintolat -listaa pitää saada lyhennettyä ennen kuin se paisuu ihan mahdottoman pitkäksi).

Viime viikon torstaina me sitten hurautimme Kulosaareen ja jäimme hetkeksi ihailemaan eteemme aukeavaa maisemaa ennen kuin astelimme sisään Kulosaaren Casinoon. Upealle rakennukselle vie söpö puusilta, pensaat on koristeltu jouluvaloilla ja taustalla pauhaa meren aallot. Aulassa tuoksui kynttilä ja jätettyämme takit narikkaan kipitimme portaat ylös ravintolaan, jossa meidät ohjattiin pöytäämme. Ihailimme hetken tunnelmallista jouluravintolaa ja vaikka oli jo pimeä, pystyimme erottamaan isojen ikkunoiden takaa merimaiseman, joka on varmasti kesällä ihan mielettömän kaunis.

Kauaa emme malttaneet istua aloillamme, sillä alkuruokapöydän mätikulho huusi nimeäni. Mädin, sipulin ja smetanan lisäksi noutopöytään oli katettu toinen toistaan maukkaampia herkkuja. Oli sillejä, lohta, salaatteja, terriiniä, katkarapuskagenia ja hauskaa karamellisoitua kananpoikaa cashew-pähkinöillä. Kaikki oli tosi hyvää, mutta pisimmän korren vei yllätys, yllätys: Mäti! Kuka olisi arvannut..?

Ainut pieni miinus alkuruokapöydälle tulee siitä, että kaikki oli tarjolla kovin isoina paloina. Jos ja kun haluaa maistaa kaikkea, tulee lautanen tosi täyteen kun siihen nostaa isot siivut graavilohta ja paahtopaistia. Vaan eipä se tainnut kauheasti haitata, söin nimittäin täpötäyden lautaseni tyhjäksi hyvillä mielin.

Seuraavaksi oli vuorossa jouluruokapöytä, jonka minä tosin skippasin, sillä halusin jättää tilaa pääruoille ja jälkkäreille. Kuten jo mainitsin, kinkkua ja laatikoita ehtii syödä sitten joulunakin. Isompiruokainen Henkka kuitenkin maistoi blogityön nimissä jouluruokapöydänkin antimia ja kehui niitä maukkaiksi.

Sitten ryntäsimme pääruokapöydän kimppuun, jonka ehdottomaksi kuninkaaksi kruunattiin glaseerattu lohi remouladekastikkeen kera. Myös joulumakkarat sekä saksanhirvenpaahtopaisti tumman kantarellikastikkeen kanssa olivat namia. Pöytään olisi saanut tilata myös lipeäkalaa, ja vaikka minun tekikin hetki mieli maistaa sitä, päätimme jättää öllöltä kuulostavan ruokalajin väliin. Nyt jälkeenpäin itseasiassa vähän harmittaa etten maistanut sitä kun oli kerrankin tilaisuus. Ties vaikka olisin tykännyt siitä ihan hulluna. Kertokaa viisaammat miltä lipeäkala maistuu? Minulla on tässä kohtaa aukko sivistyksessä.

Jälkiruokapöydästä löytyi kolmea eri juustoa, joiden aluseksi kaipailimme jotakin suolaista keksiä. Sinihomejuusto meni piparin kanssa, mutta muille juustoille olisi voinut olla suolakeksiä. Marenkikuorrutettu jouluhalko yllätti maukkaudellaan, mutta lempparikseni nousi kuitenkin ihana aprikoosi-suklaamousse kirpeällä passionhedelmäkastikkeella. Nam, nam ja nam. Myös suklaakonvehdit maistuivat. Aika ylläri, koskas nyt konvehti pahaa olisi..

Viiniksi autoilijat valitsivat pienet lasilliset Prinz von Preussen Rieslingia ja voi että se oli hyvää. Raikas ja pirtsakka viini vetää vertoja jopa lempparilleni Kungfu Girlille. Mietin viinilistaa tutkiessani mistä Preussin prinssin viini on tuttu, mutten saanut sitä päähäni. Onko tämä joskus valittu joksikin tai onko sitä muuten vaan hehkutettu viiniympyröissä? Häiritsee kun en muista mistä tiedän viinin. No mutta joka tapauksessa, niin hyvää se oli, että nimi on syytä muistaa jatkossakin.

Kulosaaren Casinon joulubuffetin ruoka oli hirmuisen hyvää, mutta ehkä vielä parempaa oli ravintolan upea miljöö ja lempeän hienostunut tunnelma. Näissä puitteissa ruokakin maistuu hippasen paremmalta. Onnistuneen illallisen kruunasi mukava narikkamies, jonka kanssa keskustelimme yöksi luvatusta myrskystä ennen kuin astuimme mahat täysinä ulos, jossa puhalsi jo lupaavan navakat myrskytuulet. Jäimme vielä hetkeksi ihailemaan synkkänä pauhaavaa merta ja sen keskellä kutsuvana nököttävää Kulosaaren Casinoa ennen kuin ajoimme kotiin. Yöllä Seija-myrsky teki tuhojaan, mutta me tuhisimme tyytyväisinä peiton alla nähden unia joulupöydän antimista.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Heidi E. tiistai, joulukuu 17, 2013 at 15:14

    Oioi, näyttipä kaikki hyvältä 😀 Ja juu, ei ole joulupöytää ilman mätiä. Tai sienisalaattia.
    Mullakin on muuten lipeäkala mennyt täysin ohi… Ehkä kun se näyttää melkoisen valjulta O.o

    • Reply Martina tiistai, joulukuu 17, 2013 at 15:30

      Mäti on ihan ehdoton ja sienisalaatti tulee hyvänä kakkosena. Musta lipeäkala kuulostaa sanana niin kamalalta ettei sitä ole tehnyt mieli maistaa. Toisaalta, jos me syödään paistettuja sirkkoja ja härän siitintäkin, niin ehkä yksi lipeäkalakin menee siinä sivussa. 😀

    Leave a Reply