Monthly Archives

joulukuu 2013

Matkamessulippujen voittaja

Kiitos kaikille Matkamessulippujen arvontaan osallistuneille! Vastauksia tuli huima määrä ja niitä lukiessa matkakuume kasvoi kasvamistaan. Arpaonni suosi tänään nimimerkkiä:

Tapsa55

Isot onnittelut voittajalle! Olen lähettänyt sinulle tänään sähköpostia, joten käyhän kurkkaamassa postilaatikkoasi mikäli et ole sitä vielä tehnyt.

Vuosi 2013

Vuosi 2013 – epäonnen vuosi? No, ei ainakaan se kaikista paras vuosi tämän tytön elämässä. Tulen muistamaan vuoden 2013 stressintäyteisenä aikana, jolloin toisinaan tuntui, että koko elämä seisoi paikallaan ja odotti pitkittyneen taloprojektin valmistumista. Olimme ajatelleet pääsevämme muuttamaan uuteen kotiin jo vuoden 2012 jouluksi, mutta se ei todellakaan mennyt niin. Todellinen muuttopäivä odottaa edelleen jossain tulevaisuudessa, mutten onneksi tiennyt sitä taloprojektin alkupuoliskolla. En olisi kestänyt ajatusta yli kahden ja puolen vuoden pituiseksi venyvästä projektista.

Taistelin koko vuoden stressiä vastaan ja elämä oli yhtä vuoristorataa. Välillä kaikki tuntui vallan mahtavalta ja vuoden tarjoamat ilonpilkahdukset ja suoranaiset onnenräjähdykset saivat tämän tytön lentämään pilviin, mutta pian sieltä rysähdettiin kovaa maahan kun oli alamäen vuoro. Sellaista kai se elämä onkin – yhtä vuoristorataa päivästä toiseen, mutta väitän, että meikäläisen vuoristorata oli vuonna 2013 erityisen mutkainen.

Talostressi, tulevien muutosten jännittäminen ja onneksi ainakin toistaiseksi melko pieneksi jäänyt ikäkriisi saivat aikaan myös sen, että sairastelin vuonna 2013 enemmän kuin pitkään aikaan. Vuosi vaihtui kuumeisissa tunnelmissa ja kuumeflunssa pitkittyi keuhkotulehdukseksi, johon tajusin hakea apua vasta aivan liian pitkään jatkuneen yskimisen ja hengitysvaikeuksien jälkeen.

Sairastelu ei tietenkään loppunut keuhkotulehdukseen vaan sain pian riesakseni noroviruksen. En ole sairastanut kunnon vatsatautia pitkään, pitkään aikaan, mutta tänä vuonna niitä tuli jopa kolme. Talvella kärsityn noron lisäksi kuumeinen oksennustauti kaatoi minut sänkyyn keskellä kuuminta kesää, enkä ole varmaan koskaan tuntenut itseäni yhtä sairaaksi kuin silloin. Viimeisin mahapöpö kärsittiin eräänä syksyisenä lauantaina, jolloin stoppasin oireet lääkkeillä ja lähdin sairaana ratsastamaan, sillä estetuntia ei peruta vaikka mikä olisi. Seuraavana päivänä olo oli kuin junan alle jääneellä. Aika kipeä siis. Sovittaisiinko tautien jumalat, että tämä riitti minun osaltani tältä erää?

Ja hei, eihän parin kuukauden keuhkotulehdus ja kolme vatsatautia riitä mihinkään! Pistetään päälle vielä viheliäinen hammastulehdus, joka valvotti öisin, laittoi tytön antibioottikuurille juhannukseksi, häiritsi kaverin polttariviikonloppua ja pelästytti lopulta korvakäytävään levinneenä tulehduksena, kun tasapaino ja kuuloaisti eivät enää toimineet ja puolet naamasta tuntui turvonneelta. Lisää vaan särkylääkettä ja antibiootteja naamaan. Olen syönyt vuoden aikana varmaan enemmän antibioottikuureja kuin koko muun elämäni aikana.

Tokihan se vammainen hammas piti lopulta poistaa ja tilalle sain mummojen yöksi pois otettavan tekarin. Mitä sanoinkaan siitä ikäkriisistä..? Hammasleikkauksen yhteydessä sain syödä taas yhden antibioottikuurin ja hammashoito jatkuu pitkälle ensi vuoteen saakka keinojuurihampaan istuttamisella. Voin kertoa, ettei se ole mikään kaikista edullisin toimenpide, joten kaiken muun stressin lisäksi olen saanut miettiä, mistä revin rahat muutaman tonnin hammashoitoon. Ennen joulua kehittelin itselleni vielä rintarangantulehduksen, johon söin sellaista myrkkylääkettä, että koko tyttö oli aivan sekaisin noin viikon verran.

Noin, jätetään terveysasiat nyt tähän ennen kuin tämä alkaa muistuttaa vanhan mummon sairaskertomusta. Keskitytään siis vaihteeksi niihin vuoden parhaisiin puoliin. Vuosi 2013 toi nimittäin Martinan elämään myös paljon hyvää.

Aloitetaan hepoilla. Kehityin tänä vuonna ratsastajana hurjasti (tai ainakin elän itse siinä uskossa että kehityin, opettajani voi olla eri mieltä) ja hemmottelin itseäni usealla ratsastuskurssilla, lukuisilla esteratsastustunneilla, toteutin haaveeni pidemmästä maastovaelluksesta Evon kansallispuiston maisemissa ja opin niin paljon uutta hevosista ja itsestäni ratsastajana, ettei samanlaista kehityskaarta tulla varmastikaan näkemään ihan heti uudestaan. Suurin oivallukseni ratsastuksessa oli ehkä se, että tajusin mitä kaikkea en vielä osaa. Ja siitähän se oppiminen vasta lähteekin toden teolla käyntiin, kun tajuaa mitä on vielä opittavana.

Vaikka taloprojekti piti matkustusbudjetin minimissä, nautimme sentään muutamasta mukavasta reissusta. Kävimme maaliskuussa Tukholmassa (reissupostaukset täällä, täällä ja täällä) ja syyskuussa Amsterdamissa (reissupostaukset ja kaikki muu Hollantiin liittyvä löytyy täältä), joten irtiotoistakin on saatu nauttia. Matkustaminen jos joku nollaa arkistressin tehokkaasti.

Iloinen välipalahetki Amsterdamissa

Blogijutuissa koettiin myös valtavaa myllerrystä, kun koko blogimaailma tuntui ottavan valtavia harppauksia eteenpäin. Blogirinki on tuonut Keltaiseen keittiöön upeita kampanjoita, olen laskuttanut ensimmäiset rahapalkkiot blogin nimissä, saanut kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin aivan mielin määrin, ja vaikka kaikkeen olisikin kiva osallistua, ei aika riitä millään kuin murto-osaan meille tarjoutuvista mahdollisuuksista.

Ja tosiaan, kuten huomaatte, puhun blogiasioissakin meistä, sillä Henkka on ottanut yhä isomman roolin blogin tekemisessä ja kulkee mukanani kuvaajana ja tärkeänä mielipiteiden ja ideoiden lähteenä. Blogihommat vievät hirveästi aikaa ja energiaa, ja on mahtavaa ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin. Ilman Henkan apua en pystyisi tuottamaan näin paljon sisältöä, ja sitten kun aikaa rutkasti vievä taloprojekti on valmis (tai no, valmis ja valmis..) on Henkallakin enemmän aikaa Keltaiselle keittiölle.

Evon maastovaellus

Vuonna 2013 opettelin myös vihdoin ajamaan autoa. Ajokorttihan minulla on ollut 18-vuotiaasta lähtien, mutta valtava ajokammo on pitänyt minut poissa ratin takaa aina vuoteen 2013 asti. Ostimme minulle unelmieni auton, mustan Chrysler Sebringin automaattivaihteilla, ja harjoittelin Azipodiksi ristimälläni autolla ajamista ensin Henkan kanssa ja lopulta ihan itsekseni. Olenkin valtavan ylpeä itsestäni kun voin istua nykyään kuljettajan penkille ilman kauhusta pamppailevaa sydäntä, selviän erikoisemmistakin tilanteista liikenteessä (vaihtelevalla menestyksellä tosin, mutta selviän kuitenkin edes jotenkin) ja toisinaan jopa nautin ajamisesta. Tätä en olisi uskonut jos joku olisi sen minulle vuosi sitten kertonut.

Vuonna 2013 minusta tuli myös vuokraemäntä kun pistimme Helsingin asuntomme vuokralle. Hoidimme vuokraamisen ilmoitusta ja näyttöä myöten itse, ja kun kaikki sujui hyvin ja täydelliseksi osoittautunut vuokralaisemme asui tyytyväisenä uudessa kodissaan, saimme taas taputtaa itseämme selkään. Hyvin selvitty tästäkin, vaikka vuokrahässäkkä aiheuttikin hetkeksi hieman stressiä ja kiirettä.

Amsterdam

Ehkäpä vuoden isoin muutos koettiin syys-lokakuun vaihteessa kun muutimme Henkan vanhempien luokse Keravalle odottelemaan taloprojektimme valmistumista. Ajatus toisten nurkissa asumisesta ahdisti minua aluksi valtavasti, mutta kun muutimme uuteen väliaikaiseen kotiimme, sopeuduin asumisjärjestelyyn nopeasti ja näin vain tilanteen hyvät puolet. Täällähän on kivaa! Mitä minä nyt tästäkin ahdistuin aivan suotta? Luulenkin että osa ahdistuksesta johtui siitä, että olin pettynyt kun emme vieläkään päässeet muuttamaan uuteen kotiimme, eikä siitä, että asuisimme anoppilassa hetken aikaa. Anoppilassa on edelleen kivaa, mutta kaipuu omaan kotiin kasvaa kasvamistaan, enkä tiedä miten maltan odottaa muuttoa.

Osittain isojenkin muutosten vuoksi opin itsestäni valtavasti vuonna 2013. Sain rutkasti itsevarmuutta kun selätin ajokammoni ja tajusin, että jos onnistuin tässä, niin onnistun varmasti monessa muussakin mahdottomalta tuntuvassa asiassa. Kun ajokammo hellitti, löysin itsestäni korkeanpaikankammon ja huomasin tulleeni muutenkin hieman varovaisemmaksi.

Globen ja korkeanpaikankammo

Henkan vanhemmilla asuessani olen oppinut paljon uutta myös Henkasta. Olen nähnyt mistä hän on tullut ja olen ymmärtänyt paremmin tiettyjä asioita hänessä ja hänen käytöksessään. Olemme käyneet myös hyviä keskusteluja anopin kanssa sekä Henkasta että kaikesta muustakin.

Vuosi 2013 on siis ollut melkoista mylläkkää ja tunteiden vuoristorataa. Kaikenkaikkiaan minulle jää kuitenkin positiivinen mielikuva tästä epäonnen vuodesta, sillä olen osannut ottaa kaiken ilon irti pienistä onnen hetkistä. Olen kasvanut paljon ja oppinut itsestäni monta uutta asiaa.

Vuonna 2013 minusta tuli autoilija, kenties vähän aikuisempi, entistä vahvemmin esteratsastaja, mutta myös taitavampi kouluratsastaja, vuokraemäntä, kämppis, ruokabloggaaja isolla R:llä, pienten kriisien jälkeen entistä ehjempi kokonaisuus ja aina vaan paremmin itseni tunteva melkein kolmekymppinen nainen. Tästä on hyvä jatkaa kohti mahdollisuuksien vuotta 2014.

Cheddar-rieslingkeitto

Muistatteko kun hehkutin aiheiltaan aivan täydellistä Ruoasta viiniin -kirjaa? Teosta ahmiessani merkkasin parhaalta kuulostavat reseptit ja paloin halusta päästä testaamaan niitä. Nyt ensimmäistä reseptiä on kokeiltu ja lopputulos todettiin ihan mielettömän toimivaksi. Ensimmäinen kirjan sivuilta napattu resepti on keitto, joka saa makunsa rieslingistä ja cheddarista.

Juustoinen keitto on väriltään herkullisen keltainen ja maultaan yllättävän syvä sekä moniulotteinen. Pidimme tästä hurjan paljon, vaikka sen koostumus jäikin vähän litkuksi. Ensi kerralla laitan hieman enemmän jauhoja tai keittelen soppaa kasaan vähän pidempään, vaikkei laiha koostumus varsinaisesti haitannutkaan upean makuista keittoa lusikoitaessa.

Cheddar-rieslingkeitto

– 1 salottisipuli
– 1 rkl voita
– 1 rkl vehnäjauhoja
– 300 g cheddarjuustoa (sellainen kunnon juustoköntti, ei hampurilaisten välistä tuttua cheddar-sulatejuustoa)
– 4 dl riesling-valkoviiniä
– 1 l kanalientä
– 2 dl kuohukermaa
– valkopippuria
– cayannepippuria

Pilko salottisipuli ja kuullota sitä voissa kattilan pohjalla. Ripottele jauhot mukaan ja sekoita. Lisää viini, kanaliemi, kerma ja anna kiehua noin vartti.

Lisää sitten juusto pieninä paloina, jotta se sulaa nopeammin. Mausta valkopippurilla ja cayannepippurilla. Lisää mausteita varovasti, sillä molemmat pippurit ovat melko voimakkaita. Niitä on helppo lisätä myöhemmin, mutta pois liian isoa maustemäärää ei saa.

Kun keitto on kiehahtanut, ota kattila pois liedeltä, peitä se kelmulla ja anna makujen tiivistyä kelmun alla puolisen tuntia. Sekoita keitto kuohkeaksi sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella ja tarjoile heti.

Viinisuositukseksi kirja antaa itävaltalaisen Alte Reben Berglagen Grüner Veltliner -valkoviinin tai minkä tahansa ryhdikkään rieslingin. Me hörpimme keiton kanssa sekä sen valmistamiseen käytettyä alsacelaista rieslingiä että vuoden valkoviiniksi valittua Bründlmeyer Riesling Steinmasselia. Pidimme molemmista.

Joulu 2013

Tänä jouluna olen:

– katsonut lukuisia elokuvia
– syönyt paljon mätiä ja muuta jouluruokaa
– leiponut kolme erilaista suklaakakkua, joihin tuli näin vähän suklaata:

– syönyt niitä suklaakakkuja…
– …ja suklaakonvehteja
– herkutellut juustoilla

– odottanut joulupukkia
– ihaillut tuuheaa joulukuusta
– käynyt lyhdyillä valaistussa joulusaunassa

– unohtanut Lassen joulukuuseen
– pelannut lautapelejä
– nukkunut pitkään
– nukkunut päiväunia

– rapsuttanut harmaata karvaista kaveria
– kärsinyt lääkekuurin aiheuttamista vatsavaivoista, väsymyksestä ja huimauksesta
– nauranut paljon

– maustanut glögini Fireball Cinnamon Whiskylla (suosittelen!)
– hengaillut koko päivän yöpuvussa
– lukenut monta tuntia hyvää kirjaa (tällä hetkellä vuorossa on Anna Karenina)

– käynyt Henkan kanssa kävelyllä katselemassa jouluvaloja
– pelannut paljon Mahjongia
– ihaillut uutta puhelintani

– laulanut joululauluja perheen kera
– nauranut joulupukin jutuille
– rentoutunut
– miettinyt miksi joulu on vain kerran vuodessa?

Hyvää joulua!

Keltainen keittiö hiljenee jouluksi ja toivottaa kaikille lukijoille oikein lämmintä, rauhaisaa, iloista, lapsenmielistä ja tietenkin maukasta joulua! Me suuntaamme viettämään aattoiltaa isolla porukalla Longfieldeille, joulupäivän olemme Henkan perheen kanssa kotona Keravalla ja Tapaninpäivänä huristelemme perinteen mukaisesti iskän ja hänen vaimonsa luokse Pohjaan.

Sydämessä pienessäkin, asuu joulun taika.
Pysähdy siis sinäkin, nyt on juhlan aika.

Suolaista naposteltavaa

Nämä suolaiset suupalat sopivat mainiosti vaikkapa glögin kanssa jouluaaton alkupalaksi, suolaiseksi herkuksi juhlien noutopöytään tai pieneksi välipalaksi ihan muuten vaan. Inspiraatio näihin iski eräänä työpäivänä kun tutkimme työkaverin seinäkalenterissa olevia reseptejä. Niistä innostuneena klikkasin itseni Myllyn Paras -sivustolle, josta löysin monta kivaa suolapalaa.
Continue Reading

Vuoden viinit 2013

Viini-lehti on valinnut vuoden parhaan puna- ja valkoviinin jo kymmenen kertaa. Tämän vuoden voittajakaksikko julkaistiin 5.12.2013, jolloin voittajaviinien nimet kerrottiin myös Keltaisen keittiön Facebook-sivuilla (Tykkääthän meistä jo siellä?).

Minä meinasin rynnätä saman tien Alkoon nappaamaan voittajapullot meille testiin, ettei käy niin kuin viime vuonna, kun vuoden valkkariksi valittu Kungfu Girl Riesling loisti poissaolollaan aina kun yritin etsiä sitä Alkon hyllyiltä. Enkä kyllä ihmettele lainkaan viinin huimaa suosiota, onhan se edelleen yksi parhaista koskaan maistamistani valkoviineistä.

Tänä vuonna Vuoden valkoviini -tittelin vei niin ikään riesling. Bründlmayer Riesling Steinmassel 2012 on itävaltalainen Alkossa 19,89 euroa maksava viini, joka sopii kala- ja äyriäisruokien kaveriksi tai sellaisenaan seurustelujuomaksi. Viiniä kuvaillaan raikkaaksi, mineraaliseksi, kukkaiseksi, sitruksiseksi ja hapokkaaksi.

Vuoden punaviiniksi valittiin argentiinalainen Norton Privada 2010. 17,89 euroa maksava viini on tanniininen, marjainen, täyteläinen, mausteinen, intensiivinen ja harmoninen. Se sopii hyvin tummien liharuokien ja riistan sekä juustojen kaveriksi.

Vuoden valkoviini on pakattu joulun kunniaksi kauniiseen lahjalaatikkoon.

Me maistelimme vuoden valkkaria viime sunnuntaina, mutta vuoden punkku on vielä testaamatta. Tästä johtuen postauksen kuvissa esiintyy vähän hölmösti vain valkoviini, mutta lupaamme esitellä vuoden punkunkin tarkemmin vielä myöhemmin. Bründlmayer Riesling Steinmassel on juuri niin maukasta kuin hyvä riesling voi olla. Maku on hyvin raikas, hapokas ja pirtsakka, eli juuri sellainen mistä minä pidän. Tätä maistelee mielellään vielä uudestaankin.

Viini-lehden vuoden viinit valitaan Alkon normaalivalikoimasta ja niiden tulee olla teknisesti hyviä, valmistusprosessiltaan onnistuneita, maksimissaan 25-30 euroa maksavia, tasapainoisia ja kaikella tavalla erinomaisesti onnistuneita kokonaisuuksia. Vuoden viinit valitsee kaksikko Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo. Viini-lehdessä julkaistut viinifinalistit osallistuvat myös yleisöäänestykseen, jonka voittajat julkaistaan niin ikään Viini-lehdessä. Tänä vuonna Norton Privada 2010 voitti sekä yleisöäänestyksen että virallisen vuoden punaviini tittelin. Valkoviineistä yleisöäänestyksen voitti ranskalainen Domaine Laroche Chablis.

Mikä leffa katotaan?

Nyt puhutaankin hetki sellaisesta aiheesta, josta blogissa ei olla aiemmin puhuttu, eikä varmaan tulla tämänkään jälkeen hirveästi puhumaan. Olen nimittäin surkea leffakriitikko ja elokuvasivistyksessäni on monta klassikon mentävää aukkoa. En ole myöskään kovin hyvä elokuvien katsoja, sillä saatan nukahtaa kesken kaiken kuin narkolepsiapotilas konsanaan. Viime aikoina olen kuitenkin tsempannut ja aionkin kertoa siitä nyt teille. Samalla jaan kivan elokuvien katseluvinkin vaikkapa tulevia joulun pyhiä ajatellen. Vinkki on myös ratkaisu ikuisiin kiistoihin siitä mitä leffaa tällä kertaa katsottaisiin.

Meillä ei ole koskaan tullut varsinaisesti kinaa siitä mitä elokuvaa katsotaan. Henkka saa yleensä päättää, kunhan se ei ole mikään hirveän tylsä tappeluelokuva. Joskus saatan esittää toivomuksen siitä, onko leffa joko sellainen, jossa ei tarvita aivoja (yleensä tuolloin vuorossa on romanttinen komedia) tai sellainen, jossa on jotain jänniä juttuja (eli joku vähän enemmän keskittymistä vaativa tapaus). Muuten minulle on ihan sama mitä katsotaan, tosin joskus haluan katsoa jonkun tyttöleffan, mutta siihen saan uppoutua omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Keksimme kuitenkin kerran sopivaa elokuvaa pähkäillessämme mainion tavan valita elokuva. Samalla tulisi katsottua klassikoitakin ja oikeasti hyviä elokuvia eri tyylilajeista ja eri aikakausilta. Aloimme nimittäin katsoa IMDb:n sivuilla olevaa Top 250 Movies -listaa läpi ykkösestä lähtien. Jätämme väliin elokuvat, jotka molemmat ovat jo nähneet. Monta jatko-osaa sisältävät leffat katsomme läpi aikajärjestyksessä, vaikka listalla olisikin ensimmäisenä vuorossa joku muu kuin ensimmäinen osa.

Olemme todenneet tämän ihan loistavaksi ideaksi. Näin meidän tulee katsottua kaikenlaisia elokuvia, näemme klassikot, joita emme ole aiemmin nähneet, eikä elokuvan valinnasta voi tulla riitaa. Katsomme seuraavan listalla olevan pätkän ja sillä selvä. Välillä katsomme listan ulkopuolelta uutuusleffoja tai kotimaisia pätkiä. Jälkimmäisistä suosikkejamme ovat ainakin kaikki Vares-leffat.

Keravalle muutettuamme emme ole katsoneet listalta yhtäkään elokuvaa, mutta jouluna voisi istahtaa taas leffan ääreen. Olemme menossa IMDb:n listalla kohdassa 26, eli seuraavana vuorossa on Ihmeellinen on elämä (vuodelta 1946, oujee!) ja Kadonneen aarteen metsästäjät, ellei lista muutu ennen sitä. Nämä alkupään sijoitukset tosin harvemmin muuttuvat, mutta loppua kohti mennessä sijoitukset vaihtelevat ja uusia leffoja nousee listalle aika ajoin. Sieltä voi siis bongailla katsottavaa silloinkin kun koko lista on käyty kertaalleen läpi. Jos ikinä pääsemme sinne asti..

Hauska esimerkki elokuvasta, jota en koskaan itse valitsisi, mutta joka yllätti olemalla yksi lemppareistani, on Fight Club. En ikinä valitsisi tuon nimistä elokuvaa, varsinkaan kun minä huono leffaihminen en ollut aiemmin kuullut koko elokuvasta (naurakaa vaan, minä todella olen surkea elokuvien kanssa!), saati kuullut siitä kehuja, joita se eittämättä ansaitsee.

Myöskään Fight Clubin kannessa komeileva Brad Pittin pärstä ei saanut minua innostumaan ja ajattelin että leffan suosio perustuu vain tappelusta innostuneiden pikkupoikien ääniin sekä Brad Pittiin ihastuneiden pikkutyttöjen mielipiteisiin. Minä kun en ole ymmärtänyt Brad Pittinkään suosiota (kyllä, olen todella outo). Tai en ollut ymmärtänyt sitä ennen tätä leffaa, sillä Fight Clubin katsottuani mielipiteeni muuttui. Herrahan osaa tehdä muutakin kuin seistä isohuulisen naisen vieressä punaisella matolla. Hänhän on aika pirun hyvä näyttelijä! Ja oho, aloin myös hieman ymmärtää Pittin fanikatrasta, sillä kyllähän Brad kieltämättä näyttää elokuvassa upealta trimmattuine kroppineen. Että se niistä ennakkoluuloista sekä Brad Pittiä että Fight Club -elokuvaa kohtaan. Molemmista tuli kertaheitolla suosikkejani.

Fight Clubin lisäksi minut on onnistunut yllättämään myös molemmat katsomamme länkkärit. Hyvät, pahat ja rumat sekä Huuliharppukostaja (Once upon a time in the West) ovat olleet oikein viihdyttäviä. Hitaastihan tapahtumat niissä kulkevat ja näyttelijöiden silmärypyt tulevat tutuiksi lukuisien naamazoomausten ansiosta, mutta sellaisia länkkärit ovat ja omaleimaiset piirteet tekevät lännenelokuvista omanlaisensa taiteenlajin. Eikä se heppojenkaan läsnäolo varsinaisesti haittaa..

Muita suosikkejani Top 26:ssa ovat olleet ainakin ikilempparini Forrest Gump ja Schindlerin lista. Molemmat olimme tosin nähneet jo ennen kuin aloimme käydä listaa läpi. Forrest Gumpin olen itse asiassa nähnyt varmaan jo useita kymmeniä kertoja. Se oli jo lapsena lempparini ja voisin melkein sanoa sitä kaikkien aikojen lempielokuvakseni. Sikäli mikäli osaisin laittaa lempileffani järjestykseen.

Myös Jumalan kaupunki oli hyvä, vaikka se oli samaan aikaan ihan hirveä. Äidille en suosittelisi tätä leffaa, sillä se kuvaa todella karulla tavalla elämää Rio de Janeiron slummeissa. Minä kestän yleensä aika hyvin rajujakin kohtauksia ja luen äidin sanojen mukaan aivan kamalia kirjoja muun muassa keskitysleireistä, kouluampujista, Pohjois-Koreasta ja muista yhtä kepeistä aiheista. Tämä leffa meinasi silti olla minulle liikaa, tai ehkä olin vaan normaalia herkemmässä mielentilassa sitä katsoessani. En tiedä, mutta sen tiedän että suosittelen Jumalan kaupunkia kaikille, jotka eivät hätkähdä pienistä kauheuksista.

Tähän astisista elokuvista vähiten minua on miellyttänyt Valamiesten ratkaisu. Se oli makuuni aivan liian pitkäveteinen ja ennalta-arvattava, vaikka kai se tuon ajan elokuvaksi onkin ihan hyvä.

Yksi lensi yli käenpesän oli myöskin pettymys. Sitä kohtaan minulla oli varmaan liian korkeat odotukset tai sitten en vain ymmärtänyt elokuvaa (erittäin todennäköinen vaihtoehto). Näyttelijäsuoritukset olivat kyllä hyviä (Jack Nicholson on loistava!), mutta jotenkin kokonaisuus jäi vähän pliisuksi, vaikka se höntti jättiläismies olikin aika liikkis.

Olemme seuranneet listaa muuten hyvin tunnollisesti, mutta Star Warsit olemme jättäneet välistä aikomuksenamme katsoa ne joskus järjestyksessä. Myös liki neljä tuntia kestävä Seitsemän samuraita odottaa oikeaa hetkeä, jolloin meillä on tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä katsoa koko käsittämättömän pitkä elokuva kerralla kokonaan. 1950-luvun liian pitkä samuraileffa ei kauheasti houkuttele, mutta koska lista on katsottava läpi, on meidän jossain vaiheessa uppouduttava samuraiden maailmaan. Ties vaikka sekin yllättäisi.