Tekarimummo

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. En toisaalta halunnut jauhaa inhottavaa ja ylimääräistä stressiä aiheuttanutta asiaa yhtään enempää kuin on tarve, vaan halusin haudata sen jonnekin mielen sopukoihin ja ottaa vasta tarvittaessa esiin. Toisaalta jokapäiväiseen elämään vahvasti liittyvää aihetta on vaikea unohtaa ja ehkäpä siitä kirjoittaminen saa minut enemmän sinuiksi muutoksen kanssa.

Mietin myös kiinnostaako aihe ketään ja totesin, että olisin itse lukenut mielelläni jonkun toisen omakohtaisen kokemuksen tuomion saadessani. Vertaistukea, tiedättehän. Okei, nyt kuulostaa siltä kuin minulla olisi vähintään syöpä tai jotain muuta yhtä kamalaa, mutta kyse ei ole onneksi mistään sellaisesta. Kyse on tekohampaasta, eli tositarina siitä, miten minusta tuli tekarimummo alle kolmekymppisenä.

Kaikki alkoi useampi vuosi sitten hammaslääkärin tuolissa, jossa makasin hampaiden ja suun perustarkastuksessa. Lääkäri huomasi yhden etuhampaistani olevan hieman tummunut ja testasi sen tilanteen jollakin sellaisella härvelillä, jonka olisi pitänyt vihloa hammastani. En tuntenut mitään. Lääkäri epäili laitteen olevan rikki ja kokeili sitä viereiseen hampaaseen. Auts, kyllä se toimii! Tummunut hammas sen sijaan ei toiminut, se ei tuntenut mitään ja näytti ammattilaisen silmiin kummalta. Lääkäri laittoi minut ajanvarausjonoon, jotta ongelmahammas saataisiin hoidettua ja kehotti soittamaan heti jos hammas kipeytyisi.

Koska hampaasta ei ollut minulle mitään vaivaa, unohdin koko jutun ja jonotin ajanvarauksessa kolme vuotta, sikäli mikäli koskaan olin jonossa ollutkaan. Tämän vuoden kesäkuussa sitten alkoi tapahtua kun heräsin yöllä ärsyttävään hammassärkyyn. Tarinamme päähenkilö, pienen pieni etuhampaanihan se siellä oli kehittänyt jonkun kivan pikku tulehduksen. Sain päivystysajan seuraavalle aamulle.

Päivystyksessä hampaasta otettiin särky pois, eli se juurihoidettiin niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Juurihoitovälineillä päästiin vain noin puoleen väliin hammasta kun normaalisti hampaasta mennään kokonaan läpi. Hampaan juurikanavat olivat luutuneet umpeen ja muu osa siitä oli huokoista höttöä. Kuulin, että hampaani on ollut jostain syystä tyytymätön elämäänsä, joten se on päättänyt tuhota itsensä. Kiva. Syytä itsemurhaan ei osata varmasti sanoa, mutta yleensä sen aiheuttaa jokin trauma, kuten hampaan kolauttaminen tai vaikkapa oikomahoito. Minun kohdallani veikataan oikomahoitoa.

Päivystävä lääkäri totesi hampaan tilanteen olevan vähintäänkin ongelmallinen ja kirjoitti minulle lähetteen erikoishammaslääkärille. Ystävällinen erikoishammaslääkäri tutki hampaani perinpohjin ja totesi lopulta, että nyt ei auta muu kuin ottaa hammas pois. Hän rauhoitteli minua, ettei minun tarvitsisi huolestua sanoista ”proteesi” tai ”hampaanpoisto” muun muassa kertomalla, että kyse on yksittäisestä hampaasta ja muilla hampailla on kaikki hyvin. Ihmettelin hieman hänen myötätuntoista vakuutteluaan siitä, ettei minulla ole mitään hätää, ei tarvitse pelästyä ja kaikki on hyvin. Mitä ihmettä, minä olen ihan ok ja lähinnä helpottunut siitä, että löytyi ratkaisu, jolla epämääräisellä jomotuksella minua piinannut hammas saataisiin taltutettua. Minulla ei todellakaan ole mitään hätää.

Paitsi että hammaslääkäristä sporapysäkille kävellessäni se iski. Muistan tarkalleen sen kohdan tiestä, jossa mieleni valtasi iso ahdistus. Minulle laitetaan tekohammas. Menetän pienen hampaankokoisen osan minua itseäni ja tilalle tulee jotakin keinotekoista. En ole enää luomu. Minulla ei ole koskaan ollut tekokynsiä, tekohiuksia, tekoripsiä tai muutakaan keinotekoista, ja nyt minulle tulee kokonainen tekohammas niin kuin mummoille ikään. Ajatus siitä kirpaisi kovasti, mutta sitten muistin juuri kuulemani lääkärin lohduttelevat sanat ja rauhoituin.

Seuraavaksi tapasin pari kertaa proteesipuolen lääkärin, joka kuvasi suuni ja naamani joka kulmasta, tutki hampaiden väritystä ja mittasi tarkkaan suutani tekohampaan tekemistä varten. Sain myös suuhuni lapsuuden oikomahoidoista tutut muottilusikat ja minulle kerrottiin hyvin tarkkaan mikä hammastani vaivaa, käytiin läpi proteesivaihtoehdot ja kaikki mahdollinen kerrottiin juurta jaksain. Olin koko ajan hyvin perillä asioista ja oloni oli luottavainen. Tapasin myös minut leikkaavan kirurgin ja hänen varmat otteensa saivat minut vakuuttumaan siitä, että olen hyvissä käsissä. Samaa vakuuttivat myös muut hammashoitajat. Jos joku niin tämä kirurgi osaa kyllä hommansa.

Sain myös kuulla olevani hyvin haastava tapaus. Minulle ei missään vaiheessa luvattu mitään muuta kuin se, että lääkärit tekevät parhaansa, jotta hymyni pysyisi kauniina. Keinojuuri saattaisi paistaa tummana ikeneni läpi, sikäli mikäli sen saa edes istutettua ahtaaseen paikkaan. Tila on ongelma ja korkea hymylinjani on ongelma. Minulla kun näkyy ikenetkin hymyillessä, ja minä hymyilen aika paljon.

Iso hymy.

En kuitenkaan jaksanut ahdistua siitä, ettei hymyni ole ehkä enää ennallaan tekarin kanssa. Hampaani eivät ole koskaan olleet sieltä kauneimmasta päästä, joten yksi epäkohta lisää ei haittaisi. Se toisi vain persoonallisuutta hymyyni. Ja sitäpaitsi itse hammas tulee joka tapauksessa olemaan kauniimpi kuin vanha tummunut hammas, joten mitä väliä yhdestä epämääräisestä kohdasta ikenessä. Pääasia että suu on terve ja toimii.

Leikkaus minua jännitti, vaikka kirurgin tapaaminen vähensikin hermostuneisuuttani huomattavasti. Luotin kirurgiin sataprosenttisesti huolestuneesta katseesta huolimatta, joka miehen kasvoille syttyi kun hän kuuli minkälaisen tapauksen saisi leikattavakseen. Haastavaa, tila on edelleen ongelma, mutta me teemme parhaamme. Ja sehän riittää.

Leikkauspäivän aamuna Henkka kuskasi minut hammaslääkäriin ja meni viereiselle huoltoasemalle odottamaan, että hänen harvahampainen tyttöystävänsä astuu hammaslääkärin ovesta ulos. Ihanan empaattinen hoitaja otti minut vastaan ja sitten sitä mentiin kohti leikkaushuonetta.

Astuessani vihreään kirurgin leikkaushuoneeseen alkoi sydän pamppailla jännityksestä. Tajusin, ettei tämä olekaan mikään pieni tavallisessa hammaslääkärin huoneessa tehtävä toimenpide, vaan ihan oikea leikkaus. Tuttujen lääkäreiden naamat ja se ihana minut odotusaulasta hakenut hammashoitaja saivat mieleni kuitenkin pian taas niin rauhalliseksi kuin se vaan on tässä tilanteessa mahdollista. Kirurgin lisäksi myös proteesipuolen iloisesti hymyilevä lääkäri oli paikalla. Noniin, olen hyvissä käsissä, ei muuta kuin tuoliin makaamaan ja kohta tämä onkin jo ohi!

Ensin nielaisin hoitajan antamat särkylääke- ja antibioottipillerit. Sitten ikeniini tyrkättiin puudutuspiikit. Se oli koko homman kivulian vaihe, eli ei kovin paha, vaikka ylähampaiden ikenet ja kitalaki ovatkin ehkä inhottavimman tuntuiset paikat tökkiä piikillä. Hoitaja kertoi, että puudutusaine saa kohta sydämeni pamppailemaan ja sitä ei tarvitse pelästyä. Se kuuluu asiaan. Ihmettelin hieman, että miten niin sydän alkaa pamppailla. Onhan suutani puudutettu miljoona kertaa ennenkin ilman mitään sydänoireita. Vaan oikeassa hän oli, kohta olin kuin lievän rytmihäiriön kourissa ja olisin totisesti pelästynyt sitä, jos en olisi tiennyt sen olevan normaalia. Kiitos siis varoituksesta.

Kun puudutus alkoi vaikuttaa minut jemmattiin liinan alle niin, että vain suuni ja nenäni jäivät näkyviin. Jostain raosta näin myös hoitajan kasvot, kun hän kysyi onhan minulla kaikki hyvin ja kehotti hengittämään. Hoitaja tarkkaili minua koko leikkauksen ajan, rauhoitteli ja kertoi yhdessä kirurgin kanssa mitä milloinkin tapahtuu ja miltä se tuntuu. Kipua ei ole, tai jos on, pitää äännähtää heti, niin puudutusta lisätään. Painetta ja vääntöä tuntuu kyllä ja leukaluusta saattaa kuulua outoja rutisevia ääniä.

Liinan alla oli yllättäen mukavan turvallinen olo kunhan ei kurkkinut liinan raosta näkyviä verisiä instrumentteja. Laitoin silmät kiinni, hengitin ja rentouduin. Radiossa soi ”Wake me up when it’s all over..” ja ajattelin hetken, että tähän voisi jopa nukahtaa. Herättäkää sitten kun se on ohi.

Kirurgi leikkasi hampaan pois varmoin ottein. Tunsin hieman inhottavaa painetta syvällä leukaluussa ja kun se helpotti, tunsin kuinka hammas sujahti ulos ja hoitaja totesi samalla että ”Poissa on!”. Sillä samalla sekunnilla minut valtasi aivan valtava helpotuksen aalto. Jännitys purkautui ja minun olisi tehnyt mieli itkeä. Toiseen silmääni tulikin jo kyynel ennen kuin sain käskettyä itkun pois. Nyt ei saa alkaa leuka väpättää, sillä kirurgin pitää vielä ommella tikit suuhuni. Itke sitten kotona jos vielä itkettää.

Tekari

Suussani maistui veri ja suolaliuos, jolla leikkaushaavaa huuhdeltiin. Seuraavaksi leukaan istutettiin keinoluuta, jotta tekohampaan juurella olisi enemmän tarttumapintaa sitten joskus kun proteesia aletaan asentaa. Siihen menee tosin vielä ainakin puoli vuotta, sillä leikkaushaavojen täytyy ensin parantua ja keinoluun luutua. Ennen keinojuurihammasta käyttäisin yöksi pois otettavaa tekaria, jonka sain suuhuni heti leikkauksessa. Eipä tarvitsisi kävellä harvahampaana ulos.

Keinoluun istuttamisen jälkeen oli tikkien vuoro ja sitten sovitettiinkin jo tekaria, joka istui muutaman hiomiskerran jälkeen hyvin paikoilleen. Lääkäri näytti miten proteesi otetaan pois ja miten se laitetaan takaisin suuhun. Tässä vaiheessa näin peilistä myös ensi kertaa hampaattoman hymyni. Näytin ihan Uuno Turhapurolta.

Leikkauksen lopuksi sain ison kasan ohjeita onneksi myös kirjallisena, sillä olin aivan pöllämystynyt noustessani tuoliin istumaan enkä rekisteröinyt läheskään kaikkea mitä minulle kerrottiin. Pyörryttikin vähän, joten istuin suosiolla paikallani kunnes leikkaussali lakkasi pyörimästä. En tainnut sittenkään muistaa hengittää kunnolla. Lähtiessäni huikkasin kiitokseni minua hoitaneille lääkäreille ja huomasin, että sanan ”kiitoksia” ässä suhahti aika mahtavasti. Nonni, sain siis kivan pikku ässävian kaupan päällisiksi. Onneksi äänteiden uudelleenopettelu sujui nopeasti.

Katsoin kelloa ja totesin leikkauksen kestäneen tunnin. Astelin ulos ja hymyilin väliaikaisella tekohampaallani autossa odottavalle Henkalle. Olin helpottunut siitä, että leikkaus oli ohi, mutta jännitin sitä, minkälainen särky riesakseni tulisi kun puudutus lakkaa. Henkka kävi puolestani apteekissa hakemassa särkylääkkeet ja antibiootit, sillä verta valuva suuni oli melko järkyttävän näköinen. Sillä ei paljon apteekin tädeille hymyiltäisi ja herkemmät asiakkaatkin voisivat pelästyä. Parempi siis odottaa kiltisti autossa ja pitää suu kiinni.

Jääkaappi ja pakastin oli täynnä sinne hamstraamiani kylmiä ja nestemäisiä asioita, ja söinkin seuraavat kolme päivää litroittain jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja mehukeittoa. Anoppi oli huolissaan suolan saannistani ja osti minulle pinaattikeittoa, jonka päälle ripottelin suolaa ja söin koko mössön kylmänä. Uskokaa tai älkää, mutta se oli yllättävän hyvää. Henkka kantoi kotiin lisää jäätelöä onnistuen aina valitsemaan uuden herkullisen maun.

Puudutus lakkasi aikanaan ja särky loisti yllätyksekseni poissaolollaan. Välillä tuli pienenpieni jomotus, joka muistutti että on särkylääkkeen aika, mutta muuten selvisin hyvin vähällä. Verta valui tekarin välistä ja keinoluutakin tuli hieman ulos leikkaushaavoista. Onneksi tiesin senkin olevan normaalia. Ällöä, mutta normaalia.

Proteesin pois ottaminen jännitti, sillä suu oli vielä arka ja turvoksissa. Pelkäsin tökkääväni vahingossa sormillani leikattuun ikeneen tekaria pois nitkuttaessani, mutta onneksi sen irrottaminen olikin yllättävän helppoa. Klonks vaan ja se oli poissa. Ja toinen klonks vaan ja hammas on taas suussa. Miksi minä tätäkin jännitin?

Leikkauksen jälkeisenä päivänä toinen puoli naamastani oli mahtavasti turvoksissa ja ien vaihtoi väriä monta kertaa. Uskaltauduin kuitenkin anopin kanssa kauppaan ilman tekaria ja hymyilin söpölle pikkulapselle, joka jäi tuijottamaan kasvojani. Ainiin, pidäpäs se suu kiinni, se ei ole kovin kaunis juuri nyt. Kasvoni olivat kalpeat ja naamaltani paistoi väsymys. Näytin turpaan saaneelta pultsarilta.

Tekariin tottui nopeasti, enkä jaksanut kohta enää välittää edes sinisistä tikeistä, jotka paistoivat suustani kun hymyilin. Olin alkuun mahdollisimman paljon ilman proteesia, sillä se oli mukavampaa ja leikkauksesta toipuvan suun limakalvot saivat paremmin hengittää. Tallille laitoin pitkän miettimisen jälkeen tekarin, vaikka hevosten parissa voisi ihan hyvin olla harvahampaanakin. Siellä kukaan ei välitä miltä minä näytän. Tekari kuitenkin suojasi kitalaen haavoja sekä avointa hammaskuoppaa ilmassa leijailevalta pölyltä. Hevosia en harjannut koko sinä aikana kun suussani oli tikit, ettei mihinkään väliin vaan pääse pölyä tulehduttamaan koko hommaa.

Saunomistakin vältin ja pureskelin ruokaa vain takahampailla. Leivät ja muut etuhampailla puraistavat ruoat olivat pannassa, samoin kaikki karhea, joka voisi repiä tikit auki. Hampaani pesin lasten pienellä ja pehmeällä hammasharjalla. Tekarille ostin proteesiharjan. Vajaan kuukauden kuluttua tikit poistettiin, proteesin istuvuus tarkistettiin ja kaiken todettiin olevan kunnossa. Kun astelin viimeisen kerran ulos tutun hammaslääkärin ovesta, iski minuun ihmeellinen haikeus. Olin melkeinpä surullinen kun tiesin, etten tule tänne enää koskaan, eivätkä nämä ihmiset hoida enää hampaitani. Hei haloo, kuka jää ikävöimään hammaslääkäriä!? Minä ilmeisesti.

HUOM! Seuraavaksi vuorossa on yksityiselle lampsiminen ja etsinkin parhaillaan kuumeisesti pätevää protetiikkaan erikoistunutta hammaslääkäriä pääkaupunkiseudulta. Suosituksia ja kokemuksia keinojuurihampaan istuttamisesta otetaan ilolla vastaan kommenttiboksiin tai sähköpostiin keltaisessakeittiossaATgmail.com HUOM!

Katso myös: Elämää tekohampaan kanssa

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply tatjaana keskiviikko, marraskuu 27, 2013 at 09:59

    Huomenta
    Olipa mukava lukea sujuvasti kirjoitettu vuodatuksesi. Silmäilin sen mahdollisumman nopeasti, koska tajusin melko pian, että mulla on tilaisuus kommenttikentässä kertoa vastaavasta, henkilökohtaisesta kokemuksesta.
    Aikoinani valitin eräälle naishammaslääkärille, että yläleuassa (nenän alapuolella) tuntuu ikävä jomotus. Hän teki jonkin operaation ja söin lääkekuurin jne… (en tarkasti muista, koska siitä on jo kauan aikaa, ehkä lähes kolmekymmentä vuotta). Muistan, että kävin ko. lääkärissä usein monen vuoden aikana.
    Noin 20-25 vuotta sitten menin mieshammaslääkärille ja valitin, että yläleukaa nenän alta jomottaa. Hän tutki ja totesi, että siellä on mansikan kokoinen tulehduspesäke. ”Mistä se johtuu”, kysyin. ”Hoitamattomasta, pitkäaikaisesta tulehduksesta hampaassa”, vastasi mies. Silloin otti päähän, siis se nainen, joka oli muka tutkinut ja operoinut hampaitani aiemmin. Olin käynyt hammaslääkärissä joka vuosi.
    Muistan erään hetken mieslääkärin kanssa. Hän sanoi: ”Olemme menettäneet hampaan.” Se oli kuin hautajaispuhe. Hän laittoin yläleukaan keinojuuren ja aikanaan ruuvasi siihen tekohampaan, kultaisen, jossa on posliinikerros päällä. Hammas on ollut erinomainen. Tätä hammaslääkäriä voisin suositella Sinulle, mutta hän ottaa vastaan 400km:n päässä Helsingistä.
    Tatjaana

    • Reply Martina keskiviikko, marraskuu 27, 2013 at 10:14

      Huomenta Tatjaana ja kiitos pitkästä kommentista. Harmillista että tuollaista pääsee tapahtumaan, vaikka on käynyt hammaslääkärissä säännöllisesti. Minuakin kieltämättä mietityttää, olisinko päässyt vähemmällä jos hammas olisi hoidettu heti kun siinä huomattiin olevan jotain vikaa, eikä vasta nyt monen vuoden päästä kun hammas alkoi kipuilla.

      Harmi että suosittelemasi hammaslääkäri on niin kaukana. En viitsi ihan niin pitkälle lähteä kun tiedän että Helsingissäkin on varmasti pätevää porukkaa. Vielä kun tietäisi jonkun nimeltä. 🙂

  • Reply Pirkko lauantai, kesäkuu 7, 2014 at 15:35

    Hei!
    Sainpas lohduttavaa tietoa etuhampaan poistosta ja erityisesti yhden hampaan proteesista.
    Luulin jo olevani ilman hammasta viikkokausia. Oli se todellinen shokki, kun mulle kerrottiin, että etuhammas on haljennut ja lääkäri ehdotti se poistamista heti siltä istumalta. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta ja lähden toimenpiteeseen levollisin mielin. Lämmin kiitos postauksestasi.

    • Reply Martina maanantai, kesäkuu 9, 2014 at 13:48

      Ihanaa kuulla että postauksesta on ollut hyötyä. Itsekin kaipailin hampaan poiston aikaan vertaistukea ja päätin kirjoittaa omista kokemuksistani blogijutun, toiveena että joku voisi saada siitä lohtua ja myös lisätietoa operaatiosta. Tsemppiä toimenpiteeseen! Se menee varmasti hyvin eikä sitä tarvitse jännittää. Luitko muuten toisen postaukseni, jossa kerroin elämästä väliaikaisen proteesin kanssa? Se löytyy tästä osoitteesta: http://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2014/02/05/elamaa-tekohampaan-kanssa/

    Leave a Reply