Selänne ja Santorini

Monelle minuun vasta aikuisiällä tutustuneelle voi tulla yllätyksenä se, että olen ollut ihan järjettömän fanaattinen jääkiekkofani. Tampereen Ilves on jostain syystä pääkaupunkiseudulla koko ikänsä asuneen tytön sydäntä lähellä ja tottakai lätkän MM-kisojakin seurattiin teininä erittäin suurella innolla. Askartelin leikekirjoja lempipelaajistani, kuuntelin radiosta kaikki Ilveksen pelit Ilves-lipun alla maaten (kyllä vain, mahduin sinne tuolloin vielä kokonaan), ja cd-soittimesta pärähti soimaan Ilveksen maalilaulu aina kun lempijoukkueeni teki maalin.

Naapurihuoneessa taasen pauhasi ”SaiPa SaiPa, tää on SaiPa, yksi idän ihmeistä..” ja meidän huushollissa odotti paikalliskamppailun kaltainen spektaakkeli niinä iltoina kun Ilves kohtasi SaiPan. Veljelläni Herra Longfieldillä oli päällään SaiPa-paita ja minulla tietenkin Ilveksen paita (jonka olin voittanut Ilveksen faniclubin piirustuskilpailussa), ja välillämme käyty henkinen taistelu oli vähintään yhtä kovaa kuin Hakametsän tai Kisapuiston jäällä käyty kamppailu. Ilves-lippu liehui maalin kunniaksi ja oman joukkueen kannatuslaulut raikasivat. Hävinneen joukkueen kannattaja sai kuulla joukkueensa surkeudesta aina seuraavaan peliin asti. Jääkiekko oli tuolloin elämääkin suurempi asia.

Kun lempipelaajani Vesa Toskala siirtyi pelaamaan Färjestadiin seurasin minä tietenkin Elitserieniä ja tottakai kunnon lätkäfani seurasi joskus myös NHL:n pelejä yötä myöten valvoen, vaikka seuraavana aamuna pitikin nousta kouluun. NHL:n pelejä seuratessani en voinut tietenkään välttyä Teemu Selännettä koskevilta uutisilta ja toki minäkin olin ylpeä Suomi-pojan menestyksestä, vaikka eniten minua kiinnostikin suomalaisten maalivahtien menestys maailmalla. Jostain syystä maalivahdit olivat tuolloin kuuminta hottia, vaikkei heistä näykään maskin ja kaikkien varusteiden takaa yhtään mitään. Mutta ne silmät…

Kun Selänteestä tehtiin leffa, vanha lätkäfani sisälläni nosti päätään ja päätimme mennä Henkan kanssa katsomaan kyseisen dokkarin. Ennen elokuvaa kävimme syömässä Flamingon Santorinissa, jonka sisustus mukailee kreikkalaismaisemia ja ruokalistalta löytyy kaikki maan erikoisuudet.

Me tilasimme lampaankyljyksiä ja karitsan vartaan, eli Arnisia Paidakian ja Souvlaki Politikon. Ruokajuomaksi otimme lasilliset kreikkalaista Nemea V.Q.P.R.D punaviiniä ja se osoittautui oikein pehmeäksi ja mausteiseksi viiniksi. Hyvää, tätä voisi siemailla myös seurustelujuomana. Lampaankyljykset olivat todella hyviä ja varraskin menetteli. Tarjoilija oli superystävällinen ja palvelu ripeää, mutta tunnelma oli väistämättä taattua ostoskeskushälinää, josta en pidä sitten yhtään.

Karitsan varras

Lampaankyljykset

Jälkiruoaksi Henkka nappasi kahvilasta minttusuklaanmakuisen jääkahvin ja yllätykseksi minulle valkosuklaa-kirsikkajäätelön. Oli muuten aika perhanan hyvänmakuinen jäätelö, maistakaa ihmeessä mikäli törmäätte joskus kyseiseen makuun!

Leffaan piti tietenkin ottaa mukaan iso säkki irtokarkkeja ja sitten pääsimme syventymään Teemu Selänteen elämään. Kova jätkähän hän on ja käsittämättömän lahjakas urheilija, sitä ei voi kieltää. Minua vaan häiritsi koko dokumentin ajan ihan suunnattomasti se, että kaikki muut Selänteiden lapset ovat kuin ilmettyjä mini-Teemuja, mutta yksi pojista näyttää aivan Paul Kariyalta. Sirpa hei, mitä ihmettä on oikein tapahtunut?

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Aili Inkeli sunnuntai, marraskuu 24, 2013 at 12:13

    Mihin sinun blogistasi kaikki upea kuvat ovat kadonneet??! Vai onko koneessani vikaa, kun näkyy vain valkoisita laatikoita? Muissa blogeissa kuvat on ok.

    • Reply Martina sunnuntai, marraskuu 24, 2013 at 13:43

      Jossain on nyt jotain häikkää, laitan heti viestiä tekniselle tuelle, toivotaan että he saavat vian pian korjattua!

    Leave a Reply