In De Waag, Amsterdam

Nieuwmarktin aukion laidalla sijaitsee Amsterdamin vanhin ei-uskonnollinen rakennus. Linnamainen Waag on ollut aikoinaan osa Amsterdamin kaupunginmuuria. Se on ollut yksi kolmesta kaupunkiin johtavasta pääportista ja se tunnettiin tuolloin nimellä St. Anthonyn portti. Rakennus on toiminut aikojen saatossa myös muun muassa paloasemana, museona ja onpa sen tornien välissä ollut joskus myös giljotiini, jolla on mestattu roistoja rakennuksen edustalle kerääntyneen väkijoukon silmien edessä. Kiva.

Tässä historiaa henkivässä rakennuksessa nautimme Amsterdamin matkamme toisen illallisen. In De Waag -ravintola on valaistu 300 kynttilällä, sisustus on upean vanhahtava ja linnamainen tunnelma jatkuu sisälle asti. Reissumme aikana rakennus oli remontissa, joten osa sen upeasta ulkosivusta oli verhottu ja ruokailutilamme nurkassa humisi ruma väliaikainen ilmastointilaite. Emme antaneet epäkohtien kuitenkaan häiritä, sillä remonttihan tietää vain sitä, että vanhasta rakennuksesta pidetään hyvää huolta ja pian se on taas entistä ehompi. Kunhan eivät palauta sitä giljotiinia talon eteen..

Valitsimme ravintolan lähinnä sen upean ulkomuodon takia, joten odotukset ruokaa kohtaan eivät olleet mitenkään älyttömän korkealla, etenkin kun Greetjessä edellisenä päivänä nauttimamme illallinen oli ollut niin mainio. Siitä olisi vaikeampi pistää paremmaksi, mutta yllätykseksemme In De Waag pisti hyvin kampoihin Greetjelle ruoankin osalta. Saimme siis yllättyä positiivisesti ruoan suhteen eikä tunnelmaankaan tarvinnut pettyä. Upea linnamainen ravintola lukuisine kynttilöineen oli ihanan rauhaisa miljöö mukavan lomapäivän päätteeksi nautitulle kolmen ruokalajin illalliselle.

Alkuruoaksi otimme lohta ja kuningasrapua. Saaristolaisleivän päällä köllöttelevä lohi oli tuoreudessaan ihan mielettömän pehmeää ja minä mätifanina innostuin kovasti pienistä punaisista palleroista, joita oli ripoteltu annoksen päälle. Myös rapuannos oli maukas, mutta lohi oli vielä parempaa. Ottakaa siis lohta kaverit, mikäli löydätte tienne joskus In De Waagiin.

Alkupalaleipä ei ollut itsessään mitenkään ihmeellistä, mutta sen kanssa tarjoiltu oliiviöljy oli kenties parasta koskaan maistamaani. Vihertävään öljyyn kelpasi todellakin dippailla leipäpalaa ja vaikka ihan sormiaankin. Slurps. Päätin että aion metsästää kotiinkin jonkun tosi hyvän oliiviöljyn. Onko ehdotuksia? Osaisiko joku nimetä maailman parhaan suomalaisesta ruokakaupasta löytyvän oliiviöljyn?

Pääruoaksi otimme lampaanpotkaa sekä toiseksi annokseksi Black Angus -pihviä bearnaisekastikkeella. Pihvi vei näistä kahdesta hieman pidemmän korren, sillä bearnaisekastike toimii aina ja nuo pekoniin käärityt pavut olivat tosi hyviä.

Ruokajuomaksi otimme kunkin annoksen suositusviinin. Miestarjoilijamme oli aivan loistavan luonteva tapaus, mutta illallisen ainoa miinus tulee naispuolisesta tarjoilijasta, joka oli välillä aivan hukassa. Ystävällisesti hänkin kuitenkin palveli meitä parhaansa mukaan ja selvitteli mokiansa kokeneempien tarjoilijoiden avulla. Veikkaan että hän oli joko harjoittelija tai vasta ekoja kertoja töissä tässä ravintolassa, sillä kokemuksen puute loisti aika vahvasti hänen toiminnastaan. Yritteliäs asenne on kuitenkin tärkeintä ja sitä tytöltä löytyi, joten ajan myötä hänestäkin tulee varmasti oikein kelpo tarjoilija.

Jälkiruokalistalla oli toinen toistaan houkuttelevamman kuuloisia annoksia ja jouduimme pähkäilemään hieman pidempään mitkä kaksi annosta valitsemme. Valitsimme lopulta pina colada -nimisen annoksen sekä vadelmaisen mille-feuillen. Ihan nappivalintoja molemmat! Etenkin karamellisoitua ananasta, kookosta ja rommikastiketta sisältävä pina colada oli ihan törkeän hyvää ja annnos oli vihreine lehtineen tosi veikeän näköinenkin. Mille-feuillen valkosuklaamousse ja vadelma oli sopivan raikas makupari tuhdin illallisen päätteeksi ja olimmekin oikein tyytyväisiä jälkiruokavalintoihimme. Täydellinen päätös ihanalle illalliselle.

Laskun loppusummakaan ei päätä huimannut, joten älkää antako ravintolan arvokkaan ulkokuoren hämätä. In De Waagissa on oikein sopuisat hinnat, joten et tarvitse miljoonabudjettia nauttiaksesi illallisen tunnelmallisessa keskiaikaisessa linnassa. Niin, vaikkei tämä virallisesti linna ollutkaan, niin siltä se kuitenkin näytti ja tuntui. Tunsin itseni arvokkaaksi linnanneidoksi lipuessani ravintolan portaita alas maksimekon helmat hulmuten. Ihana paikka!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply