Alankomaat,  Amsterdam,  Ulkomaat,  Yleinen

”Kun kauaksi vie nyt toisella tie..” Päiväkirja Amsterdamin matkalta

Viimeinen aamu Amsterdamissa. Herään aikaisin jo ennen herätyskelloa ja ennen kuin ehdin edes avata silmäni, tunnen että kurkkuuni on muuttanut kaktus. Nielaisen pari kertaa ja kaktus pysyy paikoillaan. Kääriydyn tiukemmin peittoon sillä minua viluttaa. Yritän nukkua vielä hetken, mutta mieleni valtaa ajatus ihanan lämpimästä vaahtokylvystä, enkä saa siltä rauhaa.

Hmm, meillä on vielä toinen Lushista ostettu kylpypala käyttämättä. Se on raikkaan mangon tuoksuinen ja sopisi siksi mainiosti aamuun. Ja hmm, skumppaakin on vielä jääkaapissa. Kehtaanko ehdottaa Henkalle aamupalaksi skumppaa vaahtokylvyssä? Avaan silmäni ja virnuilen ilkikurisesti, tottakai kehtaan! Mikä olisi parempi tapa aloittaa viimeinen lomapäivä kuin pari lasia skumppaa ja rentouttava kylpy? Varsinaisen aamiaisen voi syödä sitten sen jälkeen, ja onhan meillä karkkia ettei skumppaa tarvitse vetää ihan tyhjään mahaan. Siispä vesi valumaan, kylpypala ammeeseen ja skumppa mukaan kylppäriin!

Jokainen aamu pitäisi saada aloittaa näin.

Lojuimme ihanan lämpimässä kylvyssä pitkän tovin ja flunssainen olotilani helpottui huomattavasti. Kohmeiset luuni lämpenivät ja skumpan nostattama pieni hiprakka sai kurkkukivunkin unohtumaan ainakin hetkeksi. Kylpyhuoneen vallannut kostea höyry helpotti kurkun olotilaa, joten tämähän oli oikein mainio idea. Kylvyn jälkeen laittauduimme, pakkasimme kaikessa rauhassa tavaramme ja kirjauduimme hotellista ulos.

Meillä olisi vielä melkein koko päivä aikaa seikkailla kaupungilla ennen iltalentoa. Ryntäsimme heti ensitöiksemme etsimään aamiaispaikkaa, sillä nälkä alkoi olla jo melkoinen. Huomasimme erään meksikolaisen ravintolan tarjoilevan meksikolaista aamiaista ja halusimme kokeilla sitä. Tästäkin ruokailusta lisää vielä myöhemmin, joten jatketaan matkaa.

Seuraavaksi päätimme etsiä apteekin, josta voisin ostaa Strepsilsiä kipeään kurkkuuni. Sepä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä, sillä apteekkia ei tuntunut löytyvän mistään. Kävelimme pitkin kaupungin katuja ja Henkkakin muisti vahvasti nähneensä apteekin jossain, mutta se ei vaan tahtonut löytyä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä luin myöhemmin Virpin blogista ettei apteekista olisi edes saanut Strepsilsiä, sillä kaikki itsehoitolääkkeet löytyvät tavallisista ruokakaupoista ja kioskeista. Apteekki on vain reseptilääkkeitä varten.

Strepsilsit löysimme kun minulle tuli yhtäkkiä mieleen, että olen ostanut muuallakin ulkomailla kurkkulääkkeitä ihan tavallisesta ruokakaupasta. Ehkä niin on myös Hollannissa? Menimme ensimmäiseen ruokakaupan näköiseen kioskiin ja siellähän niitä Strepsilsejä oli iso rivi myyjän selän takana. Otimme paketin hunajan ja sitruunan makuista kurkkulääkettä, revin paketin auki jo kassalla ja työnsin tabletin suuhuni. Aah, hyvästi kurkkukipu!

Niin ja se apteekkikin löytyi myöhemmin aivan aamiaispaikkamme vierestä, eli pari askelta toiseen suuntaan siitä pisteestä, josta aloitimme puljun metsästämisen. Hyvä me.

Heppaa, katso tänneee! Saatoin antaa sille muutaman äänimerkin, mahdollisimman huomaamattoman tietysti, ettei kirjaa lukeva tyyppi hermostu hevosensa häirinnästä.

Jos Maajussin morsian olisi täällä, niin me oltaisiin jo tuolla vaunujen kyydissä.

Nyt kun suussa oli ihanan helpottavaa Stepsilsiä jatkoimme kaduilla seikkailua iloisin mielin ja kävimme ihmettelemässä muun muassa juoksutapahtuman osallistujamäärää. Juoksuasuisia ihmisiä oli pakkautunut valtavasti eräälle aukiolle, he hölköttelivät alkuverryttelyjään lähikaduilla ja olipa yksi juoksija kaljakuppilan terassillakin päivää paistattelemassa. Hän tosin taisi juoda vain kahvia samalla kun hänen ei-juoksuasuiset kaverinsa tyhjensivät oluttuoppejaan.

Juoksutapahtuman nimi on Dam Tot Damloop. Se juostaan vuosittain, joten tässäpä olisi kiva idea kaikille juoksuharrastajille, jotka etsivät vaihtelua juoksutapahtumiin (mieleeni tulivat ainakin eräs Maajussi sekä Maajussin morsiamen veli: Osallistukaahan pojat ensi vuonna Dam Tot Damiin!). Dam Tot Damloop on kymmenen mailin (n. 16 km) pituinen reitti Damista Damiin, eli Amsterdamista Zaandamiin. Mäkiä tässä lättänässä maassa ei juurikaan ole ja ainakin vuonna 2013 osallistujia helli täydellinen juoksusää. Melkein teki mieli lähteä itsekin hölkälle.

Mutta koska flunssa oli iskemässä, päätimme jättää lenkit väliin ja istahdimme erään kanavan varrelle terassille. Juomatauon jälkeen kiertelimme kaupungilla milloin ihmetellen juoksijoita, milloin kurkistellen toinen toistaan erikoisempien kauppojen näyteikkunoita ja milloin hämmästellen järjettömän kapeita sivukatuja. Mahtuuko täällä edes kävelemään, mietin kun astuin kapeaakin kapeammalle sivukadulle. Näköjään mahtuu, mutta kovin suuria kantamuksia ei saa olla.

Condomerien näyteikkuna oli hämmentävä. Saisiko olla porkkanan, Eiffeltornin tai sammakkoprinsessan muotoisia kumiukkoja? Tämä liike lienee jonkinlainen nähtävyys, sillä me emme olleet ainoita turisteja, jotka kuvasivat puodin näyteikkunaa, ja onpa paikka vilahtanut muistaaksemme joskus jossain dokumentissakin.

Löysimme tiemme myös Amsterdamin China Towniin, joka sijaitsee aivan Punaisten lyhtyjen alueen kupeessa. Täältä saa kuulemma hyvää ja edullista lounasta, mutta me jätimme kinkkilounaan tällä kertaa väliin, sillä aikeenamme oli ostaa iso kasa ranskalaisia majoneesilla heti kun olisi vähänkin nälkä. Väitän että hollantilaiset ranskalaiset perunat ovat maailman parhaita ja Dam-aukiolla ahmittu ranskalaisannos kuului ehdottomasti loman parhaimmistoon. Ah ja nam!

Lassekin tykkäsi.

Flunssainen Martina halusi vielä hetken lepuuttaa jalkojaan ja kaataa kurkkuun jotakin pöpöjen tappajaa. Niinpä istahdimme ehkäpä kaupungin hienoimmalle ja kalliimmalle terassille Dam-aukion laidalle, jossa tilasimme Henkalle mojiton ja minulle tujun Godfather-drinkin. Puhuimme terassilla muun muassa siitä, miten hyvää palvelua olemme saaneet oikeastaan ihan kaikkialla Amsterdamissa ja miten hyvää englantia täällä puhutaan. Kielitaito paikallisilla on oikeasti ihan ällistyttävän hyvä. Englannin kieli taittuu kaikilta sujuvasti ja sitä on helppo ymmärtää. Joko hollantilaisilla ei ole lainkaan aksenttia tai sitten se on hyvin samankaltainen kuin suomalaisilla.

Hollantilaisten oma kielikin on hauskan kuuloista. Se kuulostaa ruotsin, saksan ja englannin sekoitukselta ja siinä on paljon pitkiä vokaaleja. Puhuttu kieli sisältää pitkien vokaalien lisäksi hassuja nielaisuäänteitä ja se on tosi hauskan kuuloista. Ymmärsimme hollanninkielisiä sanoja ja lauseita jonkun verran, vaikkemme varsinaisesti kieltä osaakaan. Etenkin kirjoitettu hollanti on yllättävän helppotajuista.

Yksi asia, josta en ole vielä puhunut ja jota ei voi sivuuttaa puhuttaessa Amsterdamista, ovat polkupyörät. Pyöräileminen kaupungissa on tehty helpoksi ja polkupyöriä on sankoin joukoin parkissa oikeastaan ihan joka paikassa. Ei kaupunkinäkymää ilman polkupyörää. Miten paikalliset löytävät omansa valtavasta pyörämerestä?

Pyöräilijöitä suhahtaa ohitse jatkuvalla syötöllä ja osa heistä tuntuu olevan todellisia kamikaze-lentäjiä. Ja suurin osa pyöräilijöistä suhaa tietenkin ilman kypärää. Geelillä tärkätyt hiukset vaan tököttävät paikallaan kun he painelevat menemään takin liepeet lepattaen.

Kaupungissa on eri arvioiden mukaan 600 000 – 900 000 polkupyörää mikä on ihan käsittämätön määrä. Myös pyörävarkauksia sattuu usein ja vanhat fillarit hylätään kylmästi kanavaan. Sanotaan että Amsterdamin kolme metriä syvistä kanavista yksi metri on mutaa, yksi vettä ja yksi polkupyöriä. En epäile tätä lainkaan.

Kaupungilla on myös muutamia parkkihalleja, joihin jätetään autojen sijaan polkupyöriä. Centraalin edessä olevaan halliin mahtuu ihan tuhoton määrä polkupyöriä, mutta silti sen ulkopuolelle jää vielä suurempi määrä pyöriä parkkiin vähän minne sattuu, sillä tila ei vaan riitä kaikille. Isoon pyöräparkkiongelmaan etsitäänkin parhaillaan ratkaisua. Ehkä hallia pitää laajentaa tai rakentaa kokonaan uusi jonnekin lähettyville?

Amsterdamissa on myös paljon upeita vanhoja kirkkorakennuksia:

Nieuwekerk sijaitsee Dam-aukion laidalla.

Westerkerk on massiivisuudessaan todella vaikuttava näky.

Noorderkerk on hauskan muotoinen möhkäle.

Oudekerk sijaitsee Punaisten lyhtyjen alueella.

Zuiderkerk kruunaa upean kanavamaiseman.

Dam-aukion laidalla terassilla istuessamme mietimme oliko meillä tiedossa vielä joku paikka, missä haluaisimme ehdottomasti käydä. Anne Frankin museon päätimme jättää seuraavaan kertaan, mutta yhtäkkiä mieleeni tuli Begijnhof.

Keskellä viliseviä ostoskatuja sijaitsee rauhaisa sisäpiha, joka on yksi vanhimpia pystyssä pysyneitä alueita Amsterdamissa. Tämä seesteinen keidas on monen lempialue Amsterdamissa ja oli siellä kieltämättä kivan rauhallinen tunnelma. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja me vaan seisoimme siinä aikamatkalla katsomassa vanhoja taloja.

Kovin kauaa emme aukiolla viihtyneet vaan jatkoimme matkaamme. Meillä olisi vielä muutama tunti aikaa ennen lentokentälle lähtöä. Pitäisikö syödä vielä jotakin pientä? Päätimme etsiä kuppilan josta saisimme paikallisia bitter ballen -nimisiä palleroita. Rapeat pallerot kätkevät sisäänsä lihaa ja niitä dipataan tiukan makuiseen sinappidippiin. Parhailta bitter ballenit maistunevat oluen kanssa. Me nautimme ne Multatuli-patsaan viereisellä terassilla punaviinin kanssa ja pidimme kovasti rapsakoiden palleroiden mausta.

Bitter ballen.

Vielä pitäisi löytää sopiva paikka nauttia hollantilaisia juustoja ja sitten lähtisimme lentokentälle. Kerrottakoon mikäli joku ei vielä tiennyt, että Hollanti on merkittävä juustomaa. Muun muassa Edam ja Gouda tulevat täältä ja Amsterdamin kaduilla on useita houkuttelevia juustopuoteja, joista voi ostaa tuliaisjuustoja. Mutta entäs jos haluamme syödä juustoa paikan päällä emmekä raahata sitä kotiin? Se ei ollutkaan niin helppo homma kuin voisi olettaa.

Olin lukenut ennen matkaa, että baareista ja kuppiloista voi ostaa oluttuopin seuraksi pienen juusto- tai leikkelevalikoiman. Perjantaisessa aperitiivipaikassamme sekä Leidsepleinin kuppiloissa näinkin tarjottavan juustolajitelmia, mutta nyt kun halusimme herkutella juustoilla, ei niitä tuntunut löytyvän mistään. Kannabista ja maksullisia naisia oli kyllä tarjolla joka kulmalla, mutta mistä saa juustoa? Minä haluan juustoa nyt heti!

Ei juustoa.

Sekä Leidseplein että perjantainen aperitiivipaikkamme olivat liian kaukana aikatauluumme nähden eikä Multatuli-patsaan viereinen terassikaan tarjoillut juustolautasta kuin vasta olikohan se kello neljästä eteenpäin. Liian myöhään siis lentoamme ajatellen. Kävimme lukemassa monen paikan ruokalistat, kysyimme tarjoilijoilta saako teiltä hollantilaista juustoa, mutta kaikkea muuta paitsi juustoa tuntui olevan tarjolla.

Meinasin jo hermostua sillä olin kehittänyt juustosta jo jonkunasteisen pakkomielteen. Minun olisi saatava juustoa ennen kuin astun illalla Finnairin koneeseen. Vihdoin ainakin tunnin kestäneen etsimisen jälkeen bongasin erään italialaisravintolan listalta juustolajitelman. Aikaa ei ole enää kovin paljon, joten toivotaan että palvelu on ripeää. Ja ah, pian se oli edessäni, lautasellinen niin kovasti himoitsemaani juustoa:

Siinä on sekä italialaista että hollantilaista juustoa, eli Martinan taivas lautasella. Kun päätimme tilata vielä pienen karahvin punaviiniä, olin tooodella onnellinen. Tätä olin odottanut! Tämän herkutteluhetken jälkeen voisimme suunnata hyvillä mielin hotellille hakemaan matkalaukun säilöstä ja tilata taksin kentälle.

Pieni vinkki tähän väliin etenkin budjettimatkailijoille: Älä kulje lentokentälle taksilla. Taksi on toki kätevä, mutta jatkossa me ainakin otamme suosiolla junan molempiin suuntiin. Taksimatka maksoi nimittäin noin 50 euroa eikä ollut juurikaan nopeampi kuin mitä junamatka olisi ollut. Parin euron junamatka on siis erittäin varteenotettava vaihtoehto siirryttäessä Amsterdamin keskustasta lentokentälle. Matkalle voi ottaa mukaan vaikkapa ranskalaiset majoneesilla, kuten me teimme Maajussin morsiamen kanssa viime vuoden Amsterdamin piipahduksella. Juna hurauttaa suoraan kentälle ja niitä menee melko usein.

Kentällä pitkään sivuroolissa pysytellyt flunssa astui yhtäkkiä esiin hirmuisella nuhalla, jonka lääkitsin pois buranalla. Kiskaisin kipeään kurkkuuni vielä viskin ennen koneeseen astumista. Jos se ei muuten auttaisi, niin ainakin nousussa kipeästi paukkuvat korvat harmittaisivat vähemmän kunnon viskipaukun jälkeen. Flunssassa ei ole kiva lentää, mutta ilmeisesti apukeinoni toimivat, sillä selvisin lennosta ilman ylimääräisiä kipuja tai liian kurjaa oloa.

Tällä kertaa lennon kohokohta eli ruoka oli sämpylä. Ihan ok kaveri oli sekin, mutta pidin enemmän menomatkan brie-croissantista. Illan jo pimennyttyä yöksi laskeuduimme Helsinki-Vantaalle, jossa huumekoira otti meidät iloisesti vastaan. Perusjuttu Damista tulevien koneiden kohdalla, silloin on aina koirat vastassa ja mikäs siinä, ne ovat aika suloisia tuhistessaan menemään pitkin matkalaukkuhihnoja. Muistathan kuitenkin ettei työssä olevaan huumekoiraan saa koskea, vaikka se näyttäisi kuinka silitettävän söpöltä.

Sitten vielä matkalaukku mukaan hihnalta, taksi kotiin ja niin oli Amsterdamin reissu saatu päätökseen. Iso kiitos onnistuneesta viikonlopusta kuuluu Lasipalatsin väelle sekä tietysti pitkille geelipäisille amsterdamilaisille, jotka palvelevat tyhmää turistia ilahduttavan ystävällisesti. Amsterdamin onnistui hurmata meidät niin, että kaupunkiin täytyy ehdottomasti vielä palata!

Hei hei Amsterdam!

Kommentit pois päältä artikkelissa ”Kun kauaksi vie nyt toisella tie..” Päiväkirja Amsterdamin matkalta