Monthly Archives

marraskuu 2013

Liikuntapäiväkirja – Salitreeniä, ratsastusta ja kehonkoostumusmittaus

Muistatteko vielä kun meikätyttö osti syyskuussa salikortin rohkeasti koko vuodeksi, vaikken ollut koskaan käynyt salilla, enkä voinut näin ollen tietää pidänkö kyseisestä harrastuksesta lainkaan. Minut paremmin tuntevat läheiset kuitenkin vakuuttivat, että salitreeni on kivaa, siihen jää koukkuun ja minä pidän siitä varmasti, pidänhän niin kovasti lähes kaikesta muustakin urheilusta.

Nyt takana on kolme kuukautta siitä kun ostin salikortin, joten on korkea aika tehdä pieni katsaus Martinan liikuntapäiväkirjaan. Miten uusi harrastus on lähtenyt käyntiin ja mitä muille liikuntaharrastuksille on tapahtunut?

Kuntosaliharrastus voi erittäin hyvin. Henkka ja muut tutut olivat oikeassa siinä, että minä pidän varmasti salitreenistä kunhan kokeilen sitä ja pääsen vähän jyvälle. Olen astellut sinnikkäästi salille kolmesti viikossa, vaikka kalenteri täyttyy muistakin menoista. Jos en ehdi salille kuin kaksi kertaa viikossa, pyrin tekemään noina kertoina hieman pidemmän treenin, eli toisin sanoen jaan kolmijakoisen ohjelmani liikkeet kahdelle toteutuvalle treenikerralle.

Yleensä homma menee niin, että teen karkeasti jaoteltuna yhtenä päivänä jalat, toisena päivänä selän ja kolmantena kädet. Jos treenikertoja on vain kaksi viikossa, jaan käsitreenin liikkeet jalka- ja selkäpäiville, joten kaikki liikkeet tulee silti tehtyä. En nimittäin tahdo lintsata vaan haluan käydä koko kropan viikottain läpi, vaikka treenikertoja olisikin vähemmän. Sitten tehdään vaan vähän rankemmat treenit.

Salitreenissä parasta on itsensä haastaminen. Minusta on ihanaa ähistä keskenäni ja yrittää ylittää itseni. On ihan mahtava tunne, kun vielä edellisessä treenissä tiukalta tuntuvat painot ovatkin ihan löllöjä, ja saan ottaa kovemmat painot kehiin. Olen saanut nostaa painoja melkeinpä jokaisessa liikkeessä siitä kun aloitin, ja joka kerta minut valtaa mieletön onnistumisen tunne.

Kehittyminen on kivaa ja näin alussa se on myös ihanan nopeaa. Olen heilunut salilla vasta vajaat kolme kuukautta, mutta esimerkiksi jalkaprässissä nousee jo 40 kiloa enemmän kuin ensimmäisillä kerroilla. Paras onnistumisen tunne tuli kuitenkin silloin kun vedin vahingossa leuan Henkan vanhempien leuanvetotangossa heiluessani. En ole onnistunut vetämään yhtäkään leukaa sitten lapsuusvuosien, vaikka se onkin ollut tavoitteenani jo pitkään. Nyt onnistuin! Kiitos salitreeni! Kropassakin näkyy jo pieniä muutoksia parempaan suuntaan ja on aina yhtä hauskaa löytää uusia lihaksia.

Toivotaan että sali-innostukseni ei ole katoavaa sorttia ja motivaatio pysyy yllä alkuhuuman jälkeenkin. En tosin tiedä voidaanko enää puhua varsinaisesti alkuhuumasta, kun salitreeniä on takana tosiaan jo melkein kolme kuukautta. Salikorttini on vielä yhdeksän kuukautta voimassa ja haluan ottaa siitä kaiken ilon irti.

Vaikken ole tehnyt vähään aikaan ratsastuspostauksia, niin olen kyllä yhä edelleen ajanut joka lauantaiaamu tallille ratsastustunnille. Postauksen kuvituksena toimii Henkan eräänä lauantaina räpsimät kuvat minusta ja jättiläistammasta nimeltä Sylvi. Maneesin valaistus ei ole paras mahdollinen kuvausta varten, joten antakaa anteeksi kuvien rakeisuus. Ratsastin kuvauskerralla ensimmäistä kertaa sympaattisella Sylvillä ja tykästyin kilttiin tammaan kovasti.

Pidän salitreenistä kovasti, mutta päälajini on edelleen ratsastus, sillä pidän siitä ehdottomasti eniten. Salitreeni tukee ratsastusharrastustani ja olen huomannut kehittyneeni yllättävän paljon ratsastajana sen jälkeen kun aloitin salitreenin. Se voi toki olla sattumaakin, mutta on salitreenillä varmasti ainakin jonkunlainen positiivinen vaikutus ratsastukseeni. Jos ei muuta niin ainakin vahvemmista ryhtilihaksista on hyötyä oikean asennon löytämiseen satulassa.

Salitreeni kulkee ja ratsastus on yhtä ihanaa kuin aina ennenkin, mutta jostain olen joutunut tinkimäänkin. Ulkoilu jää nykyään vähemmälle kun vietän suurimman osan treeniajastani neljän seinän sisällä kuntosalilla. Siinä missä lenkkeilin ennen kolme kertaa viikossa, saan raahattua itseni lenkkipolulle ehkä kerran viikossa.

Venyttelyn muistamisen kanssa on ollut vaikeuksia ja olen saanut tuntea sen nahoissani. Lauantaiaamun 30-45 minuutin venyttelysessio on jo rutiini, josta en suostu luopumaan, mutta yksi venyttelykerta viikossa on liian vähän. Yritänkin muistaa aina telkkaria katsellessani köpsähtää matolle venyttelemään, mutta kun en katso telkkaria enää läheskään niin paljon kuin ennen, jäävät telkkarin edessä suoritetut venyttelyhetket aika vähiin. Tähän täytyy keksiä joku ratkaisu.

Viime viikolla kävin anopin kanssa kehonkoostumusmittauksessa, jossa sain käteeni konkreettiset luvut siitä, mitä kropassani on tällä hetkellä meneillään. Kävin edellisen kerran Inbody-mittauksessa heinäkuun lopulla ja lukuja vertaillessa sain huomata, että muutoksia on tapahtunut niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Lihasmassa on kasvanut etenkin käsissä, mikä on kiepsauttanut kehon tasapainon niin, että jalat ovat liian pienet/heikot verrattuna ylävartaloon. Puolieroja ei kuitenkaan edelleenkään ole, mikä on hyvä asia.

Mainitsin että muutoksia on tapahtunut myös huonoon suuntaan. Viskeraalisen eli sisäelinrasvan määrä on nimittäin kasvanut, mikä on tosi huono juttu. Ei lukema vieläkään ole mitenkään huono, mutta nousua on kuitenkin tapahtunut selvästi verrattuna edelliseen superhyvään arvoon, ja siihen on reagoitava. Ruokavalioni on muuttunut aika paljon Keravalle muutettuamme, ja nyt aion muuttaa sitä takaisin vähärasvaisempaan ja terveellisempään suuntaan.

Jatkossa aion pitää edelleen kiinni kolmesta salitreenistä ja vähintään yhdestä ratsastuskerrasta per viikko. Saliohjelmaa aion muuttaa hieman, sillä lihakset ovat tottuneet kolmessa kuukaudessa nykyiseen saliohjelmaani painojen lisäämisestä huolimatta, ja uskon saavani parempia tuloksia näkyviin kun muutan vähän liikkeitä. Ja onhan se mielekkäämpääkin muuttaa ohjelmaa välillä eikä aina hinkata niitä samoja liikkeitä viikosta toiseen. Jospa löytäisin itsestäni taas uusia lihaksia, joita härnätä.

Salitreenin ja ratsastuksen lisäksi yritän patistaa itseni lenkille useammin, jotta saan hieman lisää treeniä jaloilleni. Toisinaan voin mennä vaikka vain kävelemään, ihan vaan siksi että saan enemmän raitista ilmaa. Toisaalta jos ulkoilu ei nappaa huonon sään vuoksi (milloinkas se on minua ennenkään estänyt..?), olen innostunut myös polkemaan anoppilan kuntopyörällä. Päälle vielä vähän kahvakuulan heilutusta niin tehokas kotitreeni on valmis.

Viskeraalisen rasvan määrää haluan tosiaan laskea, vaikkei se vielä mitenkään korkealla olekaan. Haluan arvon kuitenkin takaisin sinne missä se olikin, joten ruokavalioon täytyy kiinnittää huomiota. Ja se venyttelykin pitää muistaa. Anopin kanssa on ollut puhetta myös sulkapallopeleistä, ja kieltämättä yksi erilainen aerobinen treeni toisi kaivattua vaihtelua treenipäiväkirjaan.

Kas näillä mennään seuraavat kuukaudet ja katsotaan sitten taas onko aihetta muuttaa jotakin. Miltä sinun treenipäiväkirjasi näyttää? Kaipaatko vaihtelua treenimääriin tai aiotko kenties kokeilla jotakin ihan uutta lajia? Ja miten on venyttelyn laita, sanokaa etten ole ainoa jonka on vaikea muistaa kehonhuollon tärkeys.

Beaujolais Nouveau 2013

Taas on kaikenmaailman vuosikertahömpötyksistä ja vuotuisista perinteistä innostunutta Martinaa hemmoteltu. Marraskuun kolmas torstai on tärkeä päivä viinimaailmassa, sillä silloin ilmestyy Beaujolais Nouveau -viini. Kovasti odotettu viini on valmistettu kuluvan vuoden sadosta ja se lennätetään jokaiseen maailman kolkkaan marraskuun kolmanneksi torstaiksi. Siinä on kuulkaa aika paljon viiniä ilmassa samanaikaisesti.

Beaujolais Nouveau on kevyt ja raikas punaviini, joka on parhaimmillaan nuorena. Viini tulisikin nauttia 6 kk sisällä, joten jos kaappiisi ilmestyy pullo Beaujolais Nouveauta, korkkaa se ihan viimeistään kesäkuun puolessa välissä. Älä kuitenkaan tarkoituksella säästele viiniä, vaan nauti se mahdollisimman pian kevyiden makujen kanssa tai sellaisenaan seurustelujuomana.

Beajolais Nouveau pitää muun muassa suolaisista piirakoista, salaateista, makkaroista, patongista ja juustoista. Älä tarjoile viinin kanssa liian tuhteja makuja tai ne jyräävät hennon punaviinin alleen. Jäähdytä viini myös kunnolla, sillä se on parhaimmillaan jääkaappikylmänä tai vähän jääkaappikylmää lämpimämpänä.

Vuoden 2013 Beaujolais Nouveau on runsasvärinen, aromikas, kevyt ja vähätanniininen. Laadultaan se on erinomainen vuoden 2013 haastavista sääolosuhteista huolimatta. Mausta voi löytää vadelmaisia, kirsikkaisia ja boysenmarjaisia aromeita. Alkosta pullon löytää nimellä Georges Duboeuf Beaujolais-Villages Nouveau ja sen hinta on 9,84 euroa.

Me maistelimme Beaujolais Nouveauta lukioaikaisen ystäväni pikkujouluissa, joissa oli mukava muistella menneitä ja nähdä monta tuttua naamaa vuosien takaa. Ravintolapäivästäkin innostunut illan emäntä oli laittanut pöydän koreaksi ja etenkin kinuski-vaahtokarkkijuustokakku oli juuri niin hyvää kuin voi nimen perusteella sen kuvitellakin olevan. Tai itseasiassa se oli vieläkin parempaa. Lusikoimme Henkan kanssa kakkua hetken mykistyneinä ennen kuin suustamme alkoi soljua ylistyssanoja kakulle. Ihan törkeän hyvää.

Hups, poikkesin taas sivuraiteille, sillä puhehan oli alunperin viinistä eikä juustokakusta. Tosiaan, Beaujolais Nouveau sopi viilennettynä oikein hyvin seurustelujuomaksi, eikä se pahastunut pizzapalastakaan, jonka nautin viinin siemailun ohessa. Uuden sadon viini on punaviiniksi todella kevyt ja raikas ja siksi kivan erilainen. Makuakin siinä kuitenkin on, joten mistään ihan litkusta ei ole kyse. Me tykkäsimme, vaikka odotukset viiniä kohtaan eivät kieltämättä olleetkaan kovin korkealla. Tästä voisi ottaa jokavuotisen tradition. Vuoden 2014 marraskuun kolmatta torstaita siis odotellessa..

Tekarimummo

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. En toisaalta halunnut jauhaa inhottavaa ja ylimääräistä stressiä aiheuttanutta asiaa yhtään enempää kuin on tarve, vaan halusin haudata sen jonnekin mielen sopukoihin ja ottaa vasta tarvittaessa esiin. Toisaalta jokapäiväiseen elämään vahvasti liittyvää aihetta on vaikea unohtaa ja ehkäpä siitä kirjoittaminen saa minut enemmän sinuiksi muutoksen kanssa.

Mietin myös kiinnostaako aihe ketään ja totesin, että olisin itse lukenut mielelläni jonkun toisen omakohtaisen kokemuksen tuomion saadessani. Vertaistukea, tiedättehän. Okei, nyt kuulostaa siltä kuin minulla olisi vähintään syöpä tai jotain muuta yhtä kamalaa, mutta kyse ei ole onneksi mistään sellaisesta. Kyse on tekohampaasta, eli tositarina siitä, miten minusta tuli tekarimummo alle kolmekymppisenä.

Kaikki alkoi useampi vuosi sitten hammaslääkärin tuolissa, jossa makasin hampaiden ja suun perustarkastuksessa. Lääkäri huomasi yhden etuhampaistani olevan hieman tummunut ja testasi sen tilanteen jollakin sellaisella härvelillä, jonka olisi pitänyt vihloa hammastani. En tuntenut mitään. Lääkäri epäili laitteen olevan rikki ja kokeili sitä viereiseen hampaaseen. Auts, kyllä se toimii! Tummunut hammas sen sijaan ei toiminut, se ei tuntenut mitään ja näytti ammattilaisen silmiin kummalta. Lääkäri laittoi minut ajanvarausjonoon, jotta ongelmahammas saataisiin hoidettua ja kehotti soittamaan heti jos hammas kipeytyisi.

Koska hampaasta ei ollut minulle mitään vaivaa, unohdin koko jutun ja jonotin ajanvarauksessa kolme vuotta, sikäli mikäli koskaan olin jonossa ollutkaan. Tämän vuoden kesäkuussa sitten alkoi tapahtua kun heräsin yöllä ärsyttävään hammassärkyyn. Tarinamme päähenkilö, pienen pieni etuhampaanihan se siellä oli kehittänyt jonkun kivan pikku tulehduksen. Sain päivystysajan seuraavalle aamulle.

Päivystyksessä hampaasta otettiin särky pois, eli se juurihoidettiin niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Juurihoitovälineillä päästiin vain noin puoleen väliin hammasta kun normaalisti hampaasta mennään kokonaan läpi. Hampaan juurikanavat olivat luutuneet umpeen ja muu osa siitä oli huokoista höttöä. Kuulin, että hampaani on ollut jostain syystä tyytymätön elämäänsä, joten se on päättänyt tuhota itsensä. Kiva. Syytä itsemurhaan ei osata varmasti sanoa, mutta yleensä sen aiheuttaa jokin trauma, kuten hampaan kolauttaminen tai vaikkapa oikomahoito. Minun kohdallani veikataan oikomahoitoa.

Päivystävä lääkäri totesi hampaan tilanteen olevan vähintäänkin ongelmallinen ja kirjoitti minulle lähetteen erikoishammaslääkärille. Ystävällinen erikoishammaslääkäri tutki hampaani perinpohjin ja totesi lopulta, että nyt ei auta muu kuin ottaa hammas pois. Hän rauhoitteli minua, ettei minun tarvitsisi huolestua sanoista ”proteesi” tai ”hampaanpoisto” muun muassa kertomalla, että kyse on yksittäisestä hampaasta ja muilla hampailla on kaikki hyvin. Ihmettelin hieman hänen myötätuntoista vakuutteluaan siitä, ettei minulla ole mitään hätää, ei tarvitse pelästyä ja kaikki on hyvin. Mitä ihmettä, minä olen ihan ok ja lähinnä helpottunut siitä, että löytyi ratkaisu, jolla epämääräisellä jomotuksella minua piinannut hammas saataisiin taltutettua. Minulla ei todellakaan ole mitään hätää.

Paitsi että hammaslääkäristä sporapysäkille kävellessäni se iski. Muistan tarkalleen sen kohdan tiestä, jossa mieleni valtasi iso ahdistus. Minulle laitetaan tekohammas. Menetän pienen hampaankokoisen osan minua itseäni ja tilalle tulee jotakin keinotekoista. En ole enää luomu. Minulla ei ole koskaan ollut tekokynsiä, tekohiuksia, tekoripsiä tai muutakaan keinotekoista, ja nyt minulle tulee kokonainen tekohammas niin kuin mummoille ikään. Ajatus siitä kirpaisi kovasti, mutta sitten muistin juuri kuulemani lääkärin lohduttelevat sanat ja rauhoituin.

Seuraavaksi tapasin pari kertaa proteesipuolen lääkärin, joka kuvasi suuni ja naamani joka kulmasta, tutki hampaiden väritystä ja mittasi tarkkaan suutani tekohampaan tekemistä varten. Sain myös suuhuni lapsuuden oikomahoidoista tutut muottilusikat ja minulle kerrottiin hyvin tarkkaan mikä hammastani vaivaa, käytiin läpi proteesivaihtoehdot ja kaikki mahdollinen kerrottiin juurta jaksain. Olin koko ajan hyvin perillä asioista ja oloni oli luottavainen. Tapasin myös minut leikkaavan kirurgin ja hänen varmat otteensa saivat minut vakuuttumaan siitä, että olen hyvissä käsissä. Samaa vakuuttivat myös muut hammashoitajat. Jos joku niin tämä kirurgi osaa kyllä hommansa.

Sain myös kuulla olevani hyvin haastava tapaus. Minulle ei missään vaiheessa luvattu mitään muuta kuin se, että lääkärit tekevät parhaansa, jotta hymyni pysyisi kauniina. Keinojuuri saattaisi paistaa tummana ikeneni läpi, sikäli mikäli sen saa edes istutettua ahtaaseen paikkaan. Tila on ongelma ja korkea hymylinjani on ongelma. Minulla kun näkyy ikenetkin hymyillessä, ja minä hymyilen aika paljon.

Iso hymy.

En kuitenkaan jaksanut ahdistua siitä, ettei hymyni ole ehkä enää ennallaan tekarin kanssa. Hampaani eivät ole koskaan olleet sieltä kauneimmasta päästä, joten yksi epäkohta lisää ei haittaisi. Se toisi vain persoonallisuutta hymyyni. Ja sitäpaitsi itse hammas tulee joka tapauksessa olemaan kauniimpi kuin vanha tummunut hammas, joten mitä väliä yhdestä epämääräisestä kohdasta ikenessä. Pääasia että suu on terve ja toimii.

Leikkaus minua jännitti, vaikka kirurgin tapaaminen vähensikin hermostuneisuuttani huomattavasti. Luotin kirurgiin sataprosenttisesti huolestuneesta katseesta huolimatta, joka miehen kasvoille syttyi kun hän kuuli minkälaisen tapauksen saisi leikattavakseen. Haastavaa, tila on edelleen ongelma, mutta me teemme parhaamme. Ja sehän riittää.

Leikkauspäivän aamuna Henkka kuskasi minut hammaslääkäriin ja meni viereiselle huoltoasemalle odottamaan, että hänen harvahampainen tyttöystävänsä astuu hammaslääkärin ovesta ulos. Ihanan empaattinen hoitaja otti minut vastaan ja sitten sitä mentiin kohti leikkaushuonetta.

Astuessani vihreään kirurgin leikkaushuoneeseen alkoi sydän pamppailla jännityksestä. Tajusin, ettei tämä olekaan mikään pieni tavallisessa hammaslääkärin huoneessa tehtävä toimenpide, vaan ihan oikea leikkaus. Tuttujen lääkäreiden naamat ja se ihana minut odotusaulasta hakenut hammashoitaja saivat mieleni kuitenkin pian taas niin rauhalliseksi kuin se vaan on tässä tilanteessa mahdollista. Kirurgin lisäksi myös proteesipuolen iloisesti hymyilevä lääkäri oli paikalla. Noniin, olen hyvissä käsissä, ei muuta kuin tuoliin makaamaan ja kohta tämä onkin jo ohi!

Ensin nielaisin hoitajan antamat särkylääke- ja antibioottipillerit. Sitten ikeniini tyrkättiin puudutuspiikit. Se oli koko homman kivulian vaihe, eli ei kovin paha, vaikka ylähampaiden ikenet ja kitalaki ovatkin ehkä inhottavimman tuntuiset paikat tökkiä piikillä. Hoitaja kertoi, että puudutusaine saa kohta sydämeni pamppailemaan ja sitä ei tarvitse pelästyä. Se kuuluu asiaan. Ihmettelin hieman, että miten niin sydän alkaa pamppailla. Onhan suutani puudutettu miljoona kertaa ennenkin ilman mitään sydänoireita. Vaan oikeassa hän oli, kohta olin kuin lievän rytmihäiriön kourissa ja olisin totisesti pelästynyt sitä, jos en olisi tiennyt sen olevan normaalia. Kiitos siis varoituksesta.

Kun puudutus alkoi vaikuttaa minut jemmattiin liinan alle niin, että vain suuni ja nenäni jäivät näkyviin. Jostain raosta näin myös hoitajan kasvot, kun hän kysyi onhan minulla kaikki hyvin ja kehotti hengittämään. Hoitaja tarkkaili minua koko leikkauksen ajan, rauhoitteli ja kertoi yhdessä kirurgin kanssa mitä milloinkin tapahtuu ja miltä se tuntuu. Kipua ei ole, tai jos on, pitää äännähtää heti, niin puudutusta lisätään. Painetta ja vääntöä tuntuu kyllä ja leukaluusta saattaa kuulua outoja rutisevia ääniä.

Liinan alla oli yllättäen mukavan turvallinen olo kunhan ei kurkkinut liinan raosta näkyviä verisiä instrumentteja. Laitoin silmät kiinni, hengitin ja rentouduin. Radiossa soi ”Wake me up when it’s all over..” ja ajattelin hetken, että tähän voisi jopa nukahtaa. Herättäkää sitten kun se on ohi.

Kirurgi leikkasi hampaan pois varmoin ottein. Tunsin hieman inhottavaa painetta syvällä leukaluussa ja kun se helpotti, tunsin kuinka hammas sujahti ulos ja hoitaja totesi samalla että ”Poissa on!”. Sillä samalla sekunnilla minut valtasi aivan valtava helpotuksen aalto. Jännitys purkautui ja minun olisi tehnyt mieli itkeä. Toiseen silmääni tulikin jo kyynel ennen kuin sain käskettyä itkun pois. Nyt ei saa alkaa leuka väpättää, sillä kirurgin pitää vielä ommella tikit suuhuni. Itke sitten kotona jos vielä itkettää.

Tekari

Suussani maistui veri ja suolaliuos, jolla leikkaushaavaa huuhdeltiin. Seuraavaksi leukaan istutettiin keinoluuta, jotta tekohampaan juurella olisi enemmän tarttumapintaa sitten joskus kun proteesia aletaan asentaa. Siihen menee tosin vielä ainakin puoli vuotta, sillä leikkaushaavojen täytyy ensin parantua ja keinoluun luutua. Ennen keinojuurihammasta käyttäisin yöksi pois otettavaa tekaria, jonka sain suuhuni heti leikkauksessa. Eipä tarvitsisi kävellä harvahampaana ulos.

Keinoluun istuttamisen jälkeen oli tikkien vuoro ja sitten sovitettiinkin jo tekaria, joka istui muutaman hiomiskerran jälkeen hyvin paikoilleen. Lääkäri näytti miten proteesi otetaan pois ja miten se laitetaan takaisin suuhun. Tässä vaiheessa näin peilistä myös ensi kertaa hampaattoman hymyni. Näytin ihan Uuno Turhapurolta.

Leikkauksen lopuksi sain ison kasan ohjeita onneksi myös kirjallisena, sillä olin aivan pöllämystynyt noustessani tuoliin istumaan enkä rekisteröinyt läheskään kaikkea mitä minulle kerrottiin. Pyörryttikin vähän, joten istuin suosiolla paikallani kunnes leikkaussali lakkasi pyörimästä. En tainnut sittenkään muistaa hengittää kunnolla. Lähtiessäni huikkasin kiitokseni minua hoitaneille lääkäreille ja huomasin, että sanan ”kiitoksia” ässä suhahti aika mahtavasti. Nonni, sain siis kivan pikku ässävian kaupan päällisiksi. Onneksi äänteiden uudelleenopettelu sujui nopeasti.

Katsoin kelloa ja totesin leikkauksen kestäneen tunnin. Astelin ulos ja hymyilin väliaikaisella tekohampaallani autossa odottavalle Henkalle. Olin helpottunut siitä, että leikkaus oli ohi, mutta jännitin sitä, minkälainen särky riesakseni tulisi kun puudutus lakkaa. Henkka kävi puolestani apteekissa hakemassa särkylääkkeet ja antibiootit, sillä verta valuva suuni oli melko järkyttävän näköinen. Sillä ei paljon apteekin tädeille hymyiltäisi ja herkemmät asiakkaatkin voisivat pelästyä. Parempi siis odottaa kiltisti autossa ja pitää suu kiinni.

Jääkaappi ja pakastin oli täynnä sinne hamstraamiani kylmiä ja nestemäisiä asioita, ja söinkin seuraavat kolme päivää litroittain jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja mehukeittoa. Anoppi oli huolissaan suolan saannistani ja osti minulle pinaattikeittoa, jonka päälle ripottelin suolaa ja söin koko mössön kylmänä. Uskokaa tai älkää, mutta se oli yllättävän hyvää. Henkka kantoi kotiin lisää jäätelöä onnistuen aina valitsemaan uuden herkullisen maun.

Puudutus lakkasi aikanaan ja särky loisti yllätyksekseni poissaolollaan. Välillä tuli pienenpieni jomotus, joka muistutti että on särkylääkkeen aika, mutta muuten selvisin hyvin vähällä. Verta valui tekarin välistä ja keinoluutakin tuli hieman ulos leikkaushaavoista. Onneksi tiesin senkin olevan normaalia. Ällöä, mutta normaalia.

Proteesin pois ottaminen jännitti, sillä suu oli vielä arka ja turvoksissa. Pelkäsin tökkääväni vahingossa sormillani leikattuun ikeneen tekaria pois nitkuttaessani, mutta onneksi sen irrottaminen olikin yllättävän helppoa. Klonks vaan ja se oli poissa. Ja toinen klonks vaan ja hammas on taas suussa. Miksi minä tätäkin jännitin?

Leikkauksen jälkeisenä päivänä toinen puoli naamastani oli mahtavasti turvoksissa ja ien vaihtoi väriä monta kertaa. Uskaltauduin kuitenkin anopin kanssa kauppaan ilman tekaria ja hymyilin söpölle pikkulapselle, joka jäi tuijottamaan kasvojani. Ainiin, pidäpäs se suu kiinni, se ei ole kovin kaunis juuri nyt. Kasvoni olivat kalpeat ja naamaltani paistoi väsymys. Näytin turpaan saaneelta pultsarilta.

Tekariin tottui nopeasti, enkä jaksanut kohta enää välittää edes sinisistä tikeistä, jotka paistoivat suustani kun hymyilin. Olin alkuun mahdollisimman paljon ilman proteesia, sillä se oli mukavampaa ja leikkauksesta toipuvan suun limakalvot saivat paremmin hengittää. Tallille laitoin pitkän miettimisen jälkeen tekarin, vaikka hevosten parissa voisi ihan hyvin olla harvahampaanakin. Siellä kukaan ei välitä miltä minä näytän. Tekari kuitenkin suojasi kitalaen haavoja sekä avointa hammaskuoppaa ilmassa leijailevalta pölyltä. Hevosia en harjannut koko sinä aikana kun suussani oli tikit, ettei mihinkään väliin vaan pääse pölyä tulehduttamaan koko hommaa.

Saunomistakin vältin ja pureskelin ruokaa vain takahampailla. Leivät ja muut etuhampailla puraistavat ruoat olivat pannassa, samoin kaikki karhea, joka voisi repiä tikit auki. Hampaani pesin lasten pienellä ja pehmeällä hammasharjalla. Tekarille ostin proteesiharjan. Vajaan kuukauden kuluttua tikit poistettiin, proteesin istuvuus tarkistettiin ja kaiken todettiin olevan kunnossa. Kun astelin viimeisen kerran ulos tutun hammaslääkärin ovesta, iski minuun ihmeellinen haikeus. Olin melkeinpä surullinen kun tiesin, etten tule tänne enää koskaan, eivätkä nämä ihmiset hoida enää hampaitani. Hei haloo, kuka jää ikävöimään hammaslääkäriä!? Minä ilmeisesti.

HUOM! Seuraavaksi vuorossa on yksityiselle lampsiminen ja etsinkin parhaillaan kuumeisesti pätevää protetiikkaan erikoistunutta hammaslääkäriä pääkaupunkiseudulta. Suosituksia ja kokemuksia keinojuurihampaan istuttamisesta otetaan ilolla vastaan kommenttiboksiin tai sähköpostiin keltaisessakeittiossaATgmail.com HUOM!

Katso myös: Elämää tekohampaan kanssa

American Christmas Grill 2013

Klaus K:n jouluravintola American Christmas Grill on täällä taas. Teema on sama kuin edellisinä vuosina, eli amerikkalaisilla mauilla mennään, mikä on varsin luonteva valinta kun ottaa huomioon hotellin omistajan Marc Skvorcin amerikkalaiset sukujuuret.

Klaus K järjesti tänäkin vuonna maistelutilaisuuden (viime vuoden tunnelmia voit lukea täältä), jonne kipitin taas erityisen innoissani. Tällä kertaa paikkoja oli niin vähän, että vain yksi henkilö per blogi pääsi paikalle. Henkka oli niin kiltti että antoi minun mennä herkuttelemaan, vaikka epäilemättä joulubuffetin herkut olisivat maistuneet hänellekin. Kiitos Henkka!

Lampsin siis yksinäni Klaus K:n pääovista sisään 2.kerroksen Livingroomiin, jonne oli kokoontunut jo liuta muita bloggaajia. Sain alkumaljan käteeni ja räpsin kuvia meille kohta tarjoiltavista herkuista, jotka oli laitettu jo esiin kuvaushimoisia bloggaajia varten. Yleensä työnjakomme menee karkeasti niin, että Henkka kuvaa ja minä kirjoitan, mutta nyt sain hoitaa kuvaamisenkin itse. Ja sehän oli yllättävän kivaa, vaikken hallitsekaan kameran säätöjä läheskään yhtä hyvin kuin Henkka, ja vaikka onnistuinkin tuhrimaan puolet meikistäni hinkatessani naamaani kameraan. Sillä lailla.

Kimmo Kotamäki kertoi meille tämän vuoden menusta ja ruokien esittelyn jälkeen pääsimme hyökkäämään herkkujen kimppuun. Alkuruokapöydästä lemppareikseni nousivat fenkoli-sitruunagraavattu lohi ja ankanmaksapatee. Myös suosittu Cosmopolitan Cobb salaatti oli maukasta.

Pääruoat tuodaan tänäkin vuonna pöytään ja niiden lisukkeet jaetaan koko pöytäseurueen kesken. Pääruokavaihtoehtoja ovat porsaan ribsit, karamellisoitu kalkkuna, vuohenjuusto-munakoisolasagne, lohi guacamolen kera ja Black Angus -pihvi savuvalkosipulivoilla. Näistä pitäisi osata valita vain yksi. Onnea yritykseen..

Lohi ja guacamole

Karamellisoitu kalkkuna

Pihvi ja savuvalkosipulivoi

Ribsit

Lasagne

Lisukkeet

Me pääsimme onneksi maistelemaan jokaista pääruoka-annosta ja ehdottomaksi suosikikseni nousi savusalkosipulivoilla maustettu pihvi. Myös ribsit olivat hyviä, vaikka niistä tulikin mieleen kesä. Lisukelautasella on tarjolla tryffelillä ja parmesaanilla maustettua bataattipyrettä, paahdettuja perunoita, grillattuja vihanneksia ja American stuffingia, joka pitää sisällään leipää, kastanjaa, omenaa, makkaraa ja yrttejä.

Kuva: Klaus K Hotel

Kuva: Klaus K Hotel

Jälkiruokabuffet on tänäkin vuonna todella houkuttelevan näköinen. Tarjolla on monta erilaista kakkua, juustoja, keksejä, karkkeja, suklaata ja hedelmiä. Yritin valita jälkkäreistäkin lempparin, mutten millään osannut päättää oliko ihanan raikas vadelmamoussekakku, överimakea death by chocolate -kakku vai kenties banaani-suklaakakku maapähkinävoikuorrutteella kaikista paras. Nam, kaikki oli vaan niin törkeän hyvää, että ähkyhän siinä tuli, vaikka kuinka yritin jättää tilaa jälkiruoille.

Viinilistalta haluaisin nostaa esiin Twisted Wine Cellars Zinfandel -punaviinin, joka oli ihanan pehmeä ja aromikas viini. Tilaa siis ihmeessä sitä pöytään mikäli punkku maistuu.

Kuva: Klaus K Hotel

Tilaisuus oli tänäkin vuonna mukava, maukas ja ravintolan tunnelma lämpimän jouluinen, vaikka tilaa onkin avattu Livingroom-uudistuksen myötä niin, että ravintola jatkuu suoraan hotellin aulasta, eikä ravintolatila ole enää niin intiimi kuin vuosi sitten. Viereisissä pikkupöydissä läppäreidensä kanssa työskentelevät bisnesmiehet naureskelivat kun koko ruokabloggaajalauma hyökkäsi kameroidensa kanssa sivupöydälle tuotujen kuvausannosten kimppuun. Räps räps vaan kuului kun pyörimme ja hyörimme pöydän ympärillä kameroinemme, ja se oli miesten mielestä hulvattoman hauskaa.

Olisin voinut jäädä höpöttelemään Kannat kattoon -blogin Raunan ja Grillataan ja chillataan -blogin Hoon kanssa pidemmäksikin aikaa, mutta parin tunnin herkuttelun jälkeen oli jalkauduttava Bulevardille ja hipsittävä hymy huulilla kotiin nukkumaan täytenä pullottavan mahan viereen. Olipas taas mukava ilta.

American Christmas Grillin herkkuja tarjoillaan Klaus K:n Livingroomissa 2.-22.12.2013. Tänä vuonna tarjolla on illallis- ja lounaskattausten lisäksi myös joulubrunssi lauantaisin ja sunnuntaisin. Suosittelen ihanaa jouluravintolaa erittäin lämpimästi, vaikka hinta (illallis- ja lounaskattaus 65 €, brunssi 42 €) onkin kieltämättä melko suolainen. Herkut ovat kuitenkin sen arvoisia, joten varaa ihmeessä pian pöytä sinulle ja ystävillesi ja astu maukkaaseen joulumaailmaan.

Yhteistyössä Klaus K Hotel.

Intialainen lammaspata

Noniin, kolmas ja tällä erää viimeinen intialaisen illan resepti näkee päivänvalon muutaman höpinärivin jälkeen. Intialainen lammaspata oli kenties teemailtamme monimutkaisin, tai ainakin eniten aikaa vievä resepti, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.

Kokoan ensi viikolla kaikki uudet ja vanhat intialaiset reseptit yhteen ja kerron vinkkini intialaisen illan järjestämiseen. Pysy siis kuulolla jos haluat piristää omaa ja läheistesi talvea intialaisella teemaillalla. Lämpimät maut ja mausteiset aromit sopivat täydellisesti kylmiin vuodenaikoihin ja höyryävät padat saavat veden kielelle.

Mutta nyt mennään siihen lammaspadan reseptiin. Tästä riittää helposti kuudelle herkuttelijalle, joten jos teillä on vähemmän ruokailijoita, voit aivan hyvin puolittaa reseptin määrät. Toisaalta tämä kestää kyllä hyvin pakastamistakin, joten miksi et tekisi samalla vaivalla isoa määrää ruokaa ja laittaisi osaa pakastimeen odottamaan kiireisiä päiviä.

Intialainen lammaspata

– 1 kg lampaanpaistia tai -lapaa
– 2 dl maustamatonta jogurttia
– 150 g currytahnaa
– 1 sitruuna
– 400 g tomaattimurskaa
– yksikyntinen valkosipuli
– 2 sipulia
– 4 tl inkivääritahnaa
– 2 porkkanaa
– 200 g vihreitä papuja
– 2 dl kookosmaitoa
– öljyä

Tee ensin marinadi. Sekoita jogurttiin pari ruokalusikallista currytahnaa, sitruunan mehu ja loraus öljyä. Pilko lampaanliha paloiksi ja lisää liha marinadiin. Jätä jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi.

Ruskista lampaanpalat pannulla öljyssä ja lisää ne sitten isoon kattilaan. Kippaa kattilaan ylijäänyt marinadi, tomaattimurska ja pari desiä vettä. Lisää myös loppu currytahna ja jätä hautumaan kannen alle.

Pilko porkkanat ja sipulit ja lisää ne kattilaan. Lisää myös pavut ja inkivääritahna. Anna hautua niin kauan, että porkkanat ovat kypsiä. Lisää vielä kookosmaito, tarkista maku ja lisää tarvittaessa inkivääritahnaa, suolaa tai pippuria. Tarjoile basmati- tai jasmiiniriisin kera.

Selänne ja Santorini

Monelle minuun vasta aikuisiällä tutustuneelle voi tulla yllätyksenä se, että olen ollut ihan järjettömän fanaattinen jääkiekkofani. Tampereen Ilves on jostain syystä pääkaupunkiseudulla koko ikänsä asuneen tytön sydäntä lähellä ja tottakai lätkän MM-kisojakin seurattiin teininä erittäin suurella innolla. Askartelin leikekirjoja lempipelaajistani, kuuntelin radiosta kaikki Ilveksen pelit Ilves-lipun alla maaten (kyllä vain, mahduin sinne tuolloin vielä kokonaan), ja cd-soittimesta pärähti soimaan Ilveksen maalilaulu aina kun lempijoukkueeni teki maalin.

Naapurihuoneessa taasen pauhasi ”SaiPa SaiPa, tää on SaiPa, yksi idän ihmeistä..” ja meidän huushollissa odotti paikalliskamppailun kaltainen spektaakkeli niinä iltoina kun Ilves kohtasi SaiPan. Veljelläni Herra Longfieldillä oli päällään SaiPa-paita ja minulla tietenkin Ilveksen paita (jonka olin voittanut Ilveksen faniclubin piirustuskilpailussa), ja välillämme käyty henkinen taistelu oli vähintään yhtä kovaa kuin Hakametsän tai Kisapuiston jäällä käyty kamppailu. Ilves-lippu liehui maalin kunniaksi ja oman joukkueen kannatuslaulut raikasivat. Hävinneen joukkueen kannattaja sai kuulla joukkueensa surkeudesta aina seuraavaan peliin asti. Jääkiekko oli tuolloin elämääkin suurempi asia.

Kun lempipelaajani Vesa Toskala siirtyi pelaamaan Färjestadiin seurasin minä tietenkin Elitserieniä ja tottakai kunnon lätkäfani seurasi joskus myös NHL:n pelejä yötä myöten valvoen, vaikka seuraavana aamuna pitikin nousta kouluun. NHL:n pelejä seuratessani en voinut tietenkään välttyä Teemu Selännettä koskevilta uutisilta ja toki minäkin olin ylpeä Suomi-pojan menestyksestä, vaikka eniten minua kiinnostikin suomalaisten maalivahtien menestys maailmalla. Jostain syystä maalivahdit olivat tuolloin kuuminta hottia, vaikkei heistä näykään maskin ja kaikkien varusteiden takaa yhtään mitään. Mutta ne silmät…

Kun Selänteestä tehtiin leffa, vanha lätkäfani sisälläni nosti päätään ja päätimme mennä Henkan kanssa katsomaan kyseisen dokkarin. Ennen elokuvaa kävimme syömässä Flamingon Santorinissa, jonka sisustus mukailee kreikkalaismaisemia ja ruokalistalta löytyy kaikki maan erikoisuudet.

Me tilasimme lampaankyljyksiä ja karitsan vartaan, eli Arnisia Paidakian ja Souvlaki Politikon. Ruokajuomaksi otimme lasilliset kreikkalaista Nemea V.Q.P.R.D punaviiniä ja se osoittautui oikein pehmeäksi ja mausteiseksi viiniksi. Hyvää, tätä voisi siemailla myös seurustelujuomana. Lampaankyljykset olivat todella hyviä ja varraskin menetteli. Tarjoilija oli superystävällinen ja palvelu ripeää, mutta tunnelma oli väistämättä taattua ostoskeskushälinää, josta en pidä sitten yhtään.

Karitsan varras

Lampaankyljykset

Jälkiruoaksi Henkka nappasi kahvilasta minttusuklaanmakuisen jääkahvin ja yllätykseksi minulle valkosuklaa-kirsikkajäätelön. Oli muuten aika perhanan hyvänmakuinen jäätelö, maistakaa ihmeessä mikäli törmäätte joskus kyseiseen makuun!

Leffaan piti tietenkin ottaa mukaan iso säkki irtokarkkeja ja sitten pääsimme syventymään Teemu Selänteen elämään. Kova jätkähän hän on ja käsittämättömän lahjakas urheilija, sitä ei voi kieltää. Minua vaan häiritsi koko dokumentin ajan ihan suunnattomasti se, että kaikki muut Selänteiden lapset ovat kuin ilmettyjä mini-Teemuja, mutta yksi pojista näyttää aivan Paul Kariyalta. Sirpa hei, mitä ihmettä on oikein tapahtunut?

Papabubble, Amsterdam

Amsterdamin kaduilla haahuillessamme tupsahdimme yhtäkkiä sisään mitä suloisimpaan karkkikauppaan. En oikein tiedä mikä pienessä puljussa kiinnitti huomiomme, ehkä ne oli ne värikkäät karkkipussit kaupan seinällä tai sitten ilmassa leijaileva makea karkin tuoksu imaisi meidät pauloihinsa. Joka tapauksessa löysimme itsemme karkkikaupasta ja sitten se olikin menoa.

Papabubble myy käsintehtyjä kovia hedelmäkarkkeja. Namit valmistetaan asiakkaiden nähden lämpimän tason päällä ja touhun seuraaminen on niin koukuttavaa puuhaa, että tulimme tuijottamaan karkkien askartelua uudestaan seuraavanakin päivänä. Tuolloin mukaan tarttui myös iso rasia Papabubblen karkkeja, jonka kiikutin työkavereille tuliaiseksi. Rasiasta riitti iloa pitkäksi aikaa ja tyhjä purkkikin sai uuden elämän työkaverin luota.

Karkkikaupan väki tarjoilee myös mielellään maistiaisia ja myymälässä saa kuvata mielin määrin niin paljon kuin huvittaa, eikä kukaan tuputa ostamaan mitään jos ei halua. Toisena vierailupäivänä karkkien valmistaminen oli loppusilausta vailla, ja karkit lopulliseen muotoon leikannut työntekijä antoi meille maistiaiset tuoreesta karkkipötköstä. Karkki oli vielä ihan lämmin ja niin herkullinen että meinasin syödä Henkankin namin.

Toisella vierailukerrallamme karkin muotoilu oli vasta aloitettu. Kaksi naista väänsi hauikset tutisten isoja pötköjä muotoonsa ja lopulta tästä raidallisesta pötköstä tulee pieni verigreipin näköinen karkki (mallin voit bongata kuvan vasemmasta alareunasta). Todella työlästä ja tarkkaa hommaa!

Kerrassaan ihastuttavan Papabubblen voi löytää Amsterdamin lisäksi ainakin Barcelonasta ja New Yorkista. Käykää ihmeessä ottamassa pari maistiaista ja valitsemassa tuliaisnamit mukaan jos törmäätte tähän suloiseen karkkikauppaan. Meidät se vakuutti niin täysin, että halusimme tehdä karkkikaupalle ihan oman postauksen, vaikka aluksi ajattelimme ujuttaa sen vain jonkin Amsterdam-postauksen sivulauseeseen.

Werannas

Muuttopäivän lähestyessä mieleni valtaa yhä suurempi sisustusvimma ja olen onnessani kun voin jo alkaa tehdä pikkuhiljaa sisustushankintoja. Olen tilannut jo ainakin yhden valaisimen, pelastanut Henkan äidin poistopinosta pari lautasta blogin kuvauskäyttöön ja kerännyt koneelleni kasan sisustuslinkkejä. Jokaisella raksavierailulla tunnen pakottavaa tarvetta muuttaa, sisustaa ja asua uudessa kodissa nyt heti. Eletään niitä hetkiä kun en ihan oikeasti meinaa jaksaa enää odottaa.

Sisustuskuume sai helpotusta kun seikkailin Werannas.comissa selailemassa toinen toistaan suloisempia sisustustavaroita. Ihastuin putiikkiin ja pienen sähköpostikeskustelun jälkeen sain kotiini ihanan paketin valitsemiani sisustustuotteita sekä muutaman yllätystuotteen.

Werannas on hyvän mielen sisustusliike, jonka arvot ovat enemmän kuin kohdillaan. Werannas arvostaa käsityötä ja luonnonmateriaaleja, pitää kiinni reilun kaupan periaatteista ja tukee naisten asemaa maailmalla. Tällaisen yrityksen kanssa tekee enemmän kuin mielellään blogiyhteistyötä.

Kun paketti saapui kotiin istahdin yläkertaan vieville portaille tutkimaan sen sisältöä. Myös anoppi piti tauon imuroimisesta ja tuli kanssani katsomaan mitä ihanaa paketista paljastuu. Harmaa leipäkori, kauniin lilan sävyiset pellavalautasliinat, sinkkikorit liitutauluetiketillä ja valkoiset tähtikuvioiset lautasliinarenkaat sointuvat kauniisti yhteen ja aloin heti sommitella niistä kattausta.

Nämä ja lukuisat muut suloiset tuotteet löydät osoitteesta Werannas.com. Mikä olisikaan parempi joululahja läheiselle, kuin kaunis sisustustavara, jolla on tarina, ja joka tekee maailmasta taas pikkuisen paremman paikan elää. Jos siis pähkäilet joululahjojen kanssa, käy kurkkaamassa ainakin Werannasin joululahjaideoita ja alenurkkaa!

Tontuille tiedoksi muuten myös, etten minäkään pistä pahakseni, jos joululahjapaketista paljastuu lisää noita pellavalautasliinoja (kaikki värit käy!) ja tähtilautasliinarenkaita. Ihastuin niihin niin kovasti.


Postaus toteutettu yhteistyössä Werannas.comin kanssa.