Eräs lokakuinen viikko

Martina on pitänyt taas päiväkirjaa ihan siitä tavallisesta arjestaan ja aikoo paljastaa nyt kuusi päiväkirjan sivua teille kaikille, jotka olette eksyneet tänne keltaiseen keittiöön. Asumme parhaillaan Henkan vanhempien luona ja yritämme kaivaa jostain tarpeeksi energiaa taloprojektin loppurutistukseen. Harrastukset ja työ vievät oman aikansa ja kävimmepä me yhtenä iltana rentoutumassa pitkästä aikaa eräässä blogitapahtumassakin. Aloitetaan kuitenkin siitä hyisestä lauantaiaamusta, jolloin talvi yllätti autoilijan.

Lauantaiaamuna kello soi seitsemältä ja uninen tyttö kömpi ylös iloisena siitä että on lauantai. Tallipäivä, tänään ei tarvitse mennä töihin! Astuin aulaan ja silmäni nauliintuivat kattoikkunaan. Jäätä! Ihan oikeasti, ikkuna on jäässä! Eikä, ei tästä ollut mitään puhetta eilisessä säätiedotuksessa. Ryntäsin ikkunaan ja näin valkoisen maan. No voihan perhana sentään, olisi sittenkin pitänyt vaihtaa ne talvirenkaat eilen. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä ajamaan tallille, ja jos tie on yhtä jäässä kuin kattoikkuna, saattaa olla että Martina luisuu tieltä suoraan pöpelikköön. Ei siinä muuten mitään, mutta voisin myöhästyä ratsastustunnilta ja sehän ei kertakaikkiaan käy.

No mutta minä ajan varovasti, tuumin ja aloin venytellä olohuoneen matolla. Telkkarista tuli aamun uutiset, jossa uutistenlukija kertoi, ettei liikenteeseen kannata lähteä enää ilman talvirenkaita. No kiva. Entäs jos on pakko? Menin herättämään Henkan ja kysymään mitä teen. Voinko lähteä luistelemaan kohti tallia kesärenkailla vai otanko kenties taksin? Henkka nousi ylös ja pähkäili tilannetta. Isot tiet olisivat ehkä vielä sulat, mutta päätimme kuitenkin vaihtaa raksapakuun talvirenkaat, sillä ne olivat ainoat talvirenkaat, jotka meillä oli kotona varastossa. Minun autoni talvirenkaat ovat jossain kaukana, niiden vaihtaminen ei tällä kiireaikataululla ole vaihtoehto.

Henkka siis heitti minut tallille ja paikalla oli pitkästä aikaa myös selkämurtumasta toipunut Maajussin morsian. Kivaa saada kaveri takaisin tallille, nyt voimme höpöttää heppajuttujamme taas kyllästymiseen asti.

Minulla oli tällä kertaa kaksi ratsastustuntia putkeen. Ensimmäisellä tunnilla jatkoin harjoituksia Sylvi-jättiläisellä ja toisella tunnilla pääsin hyppäämään samalla kiukkuisella tammalla, jonka kanssa olin juuri eilisellä ratsastustunnilla löytänyt yhteisen sävelen ensimmäisen kerran koskaan. Oli kiva päästä jatkamaan siitä mihin eilen jäimme.

Anoppi tuli hakemaan minut tallilta ja ehti paikalle juuri parahiksi nähdäkseen minut esteradalla. Ja tottahan toki ratsuni halusi reiluna heppana aiheuttaa anopille ylimääräisiä sydämentykytyksiä stoppaamalla vauhdin katsomon edessä olevan esteen jälkeen niin, että minulta meni tasapaino ja horjahdin satulassa. Tai voi olla että minulta meni ensin tasapaino ja herkkä hevonen reagoi siihen pysähtymällä. Kaikki kävi niin nopeasti etten tiedä mitä siinä tarkalleen ottaen tapahtui.

Ajattelin heti horjahtaessani, että anoppi on katsomossa, nyt et saa tippua, ja puristin reisilläni niin kovaa että pysyin kyydissä. Tamma päätti esittää vielä pari kiukkuista potkua ennen kuin suostui jatkamaan laukkaa ja pääsimme hyppäämään radan loppuun. Niin no, onhan se nyt inhottavaa kun ratsastaja heiluu kyydissä miten sattuu ja puristaa reisillään herkkähipiäisen tamman kylkiä. Vähemmästäkin hermostuu. Välikohtauksen olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä anoppia jännittää muutenkin ihan tarpeeksi miniän hurjastelu hevosten selässä. Ei kerrota anopille, että tämä oli vielä pientä verrattuna siihen mitä kaikkea on joskus tapahtunut ja tulee eittämättä tapahtumaan jatkossakin.

Kotiin päästyämme aloin laittautua iltaa varten. Suuntasimme Henkan kanssa Blogiringin syysiltamiin ja oli ihan superihanaa nähdä muita bloggaajia ja Blogiringin kodikas toimisto. Avasimme glögikauden ja maistelimme juustoja, tomaattikeittoa ja focacciaa. Kungfu Girl maistui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin ja lempparisiideriäni Happy Joetakin tuli juotua yhdet pullolliset. Kuulimme painavaa blogiasiaa ja höpöttelimme niitä näitä. Tuntui kuin olisimme olleet kavereiden kanssa jonkun kotona iltaa istumassa, vaikka tapasin suurimman osan paikalla olevista bloggaajista tänään ensimmäistä kertaa. Kodikasta ja mukavaa, juuri tällaista iltaa olemme kaivanneet kaiken rakennuskiireen keskellä.

Kun jälkiruoan aika koitti, saimme huomata, että joku reipas ja rehti ohikulkija oli napannut oven ulkopuolelle viileään jätetyt suklaakakut mukaansa. Ei ole todellista, toimisto on täynnä porukkaa ja jollain on ollut pokkaa napata kakku aivan silmiemme edestä. No, toivottavasti vorolle tuli tosi paha kakkuähky. Sammutimme makeannälän kaapista löytyneillä macaronseilla ja nauroimme tapahtuneelle.

Aika kului kuin siivillä ja yhtäkkiä kello oli jo 11. Talonrakentajien oli aika alkaa valua kotiin päin, sillä Henkan täytyi nousta aamulla ajoissa raksailemaan, ja minullakin oli paljon blogihommia tehtävänä. Niinpä astuimme lämpimästä toimistosta hyytävän kylmään syysyöhön ja hymyilimme mukavalle illalle kävellessämme Kaisaniemen puiston läpi junalle. Ihana fiilis, meillä oli tosi kiva ilta!

Aamullla Henkan vanhemmat saivat todistaa harvinaista tapahtumaa. Henkka nousi nimittäin ylös ennen minua ja meikätyttö jatkoi uniaan aina aamukymmeneen asti. Se on ihan käsittämättömän myöhäinen aika herätä kaltaiselleni aamuvirkulle! Taisi olla vähän univelkaa ja ehkä viikonlopun kolmella ratsastustunnillakin oli osuutensa väsymykseen. Kipeytyneet lihakset ainakin kertoivat kropan joutuneen kovempaan rääkkiin kuin normaalisti.

Maittavan aamupalan jälkeen istahdin läppärin ääreen ja ryhdyin hommiin. Päivitin blogia ja katsoin sivusilmällä Australian MasterChefiä. Kävin suihkussa ja rasvasin itseni ihanalla suklaan tuoksuisella vartalovoilla.

Ihoa rasvatessani huomasin oikean reiden aristavan ja kun katsoin jalkaani tarkemmin, löysin polven yläpuolelta mehevän mustelman. Siis anteeksi mutta mistä tämä on tullut? Ainiin, minähän jouduin perjantaina kiukuttelevan tamman mielenilmaisun eteen ja sain kaviosta reiteeni. Se ei juurikaan sattunut ja olin jo unohtanut koko homman, mutta kaunis mustelma siitä näköjään silti tuli.

Sunnuntai-iltana kokoonnuimme koko perheen kera ruokapöydän ääreen katsomaan Tanssii tähtien kanssa ja syömään savulohta sekä peruna-bataattimuussia lisukkeineen. Avasimme jopa pullon rieslingiä ja kilistelimme ihan muuten vaan sunnuntain kunniaksi.

Sunnuntain välipala. Kylmäsavulohta, parmesaanilastuja, pippuri-yrttituorejuustoa, sitruunamehua, oliiviöljyä ja kurpitsansiemeniä. Toimii.

Yöllä näin inhottavia painajaisunia, joissa pakenin lapsuudenkodistani auton kyydissä kohti Keravaa. Helsingissä oli syttynyt sota ja minun piti päästä sitä pakoon. Heräsin painajaiseen puoli viideltä ja kun huomasin Henkankin olevan hereillä, tungin itseni miehen kainaloon turvaan kuin pikkulapsi konsanaan ja vinguin nähneeni pahoja unia. Uni ei meinannut tulla enää silmään, joten pyörin lakanoissa herätyskellon soittoon asti ja nousin ylös väsyneenä.

Maanantai. Pakkasin aamutoimien jälkeen salikamat mukaan ja lähdimme huristamaan töihin. Tein huonosti nukutusta yöstä huolimatta hieman pidemmän työpäivän ja lähdin vasta kuuden jälkeen salille. Silloin siellä on jo mukavan hiljaista. Pahimpaan ruuhka-aikaan on inhottavaa treenata kun laitteisiin joutuu jonottamaan, eikä vapailla painoillakaan meinaa mahtua minnekään heilumaan. Niinpä treenaan suosiolla vähän myöhemmin illalla. Mitä tyhjempi sali sitä parempi.

Astelin salin läpi naisten pukuhuoneeseen ja totesin paikalla olevan poikkeuksellisen vähän väkeä. Hyvä, mahtuisinpa tosiaan paremmin treenaamaan. Vaan mitä vielä, kun olin vaihtanut treenikamppeet ylleni ja marssin salin puolelle, oli kaikki lämmittelylaitteet käytössä. Mistä nämä ihmiset oikein ilmestyivät? Mietin hetken jäänkö odottamaan jonkin laitteen vapautumista, kunnes muistin naisten puolen. Minäpä käyn katsomassa onko siellä paremmin tilaa.

En ole aiemmin käynyt naisten puolella vaan olen treenannut aina tutun sekasalin puolella, joten siinäkin mielessä oli ihan kiva tutustua myös naisten saliin. Istahdin vapaana olevan kuntopyörän päälle ja aloin polkea. Katselin samalla ympärilleni ja totesin voivani tehdä kaavailemani käsi- ja rintatreenin täällä. Rintaprässi löytyy ja vapaat painot ovat tuossa. Tehdään nyt sitten koko treeni naisten puolella niin tulee kokeiltua tätäkin.

Naisten salin tunnelma oli ainakin tänään aivan erilainen kuin sekasalilla. Tekemisen meininki oli täysin eri, naisten salilla musiikkikin on hiljemmalla ja aerobiset laitteet ovat kovassa käytössä. Sen sijaan vapaiden painojen kanssa mahtui hyvin heilumaan ja tunsin itseni vähän kummajaiseksi ähistessäni, täristessäni ja irvistellessäni viimeisten toistojen kohdalla. Oliko kenelläkään muulla edes hiki?

Hmm, jotenkin tunnen kuuluvani paremmin sekasalin puolelle, vaikka naisten puolella onkin rennompi meininki. Voi olla että teen jatkossakin käsitreenin naisten puolella, mutta kaikkia käyttämiäni selkä- ja jalkalaitteita naisten puolelta ei löydy. Täällä tosin voi treenata reiden lähentäjiä ja loitontajia laitteessa, toisin kuin sekasalilla, josta kyseinen laite puuttuu.

Salin jälkeen kömmin kotiin, suihkuun, syömään ja nukkumaan. Tällä kertaa painajaiset jättivät minut rauhaan ja nukuin sikeästi aamuun asti. Anoppi oli tuttuun tapaan keittiössä toivottamassa hyvät huomenet kun kömmin aamiaiselle, ja voi mikä ihana yllätys siellä odottikaan. Kattilassa oli lämmintä puuroa! Ihanaa, anopin keittämä aamupuuro on parasta! Päälle hieman mustaviinimarjoja ja raejuustoa niin ravitseva aamiainen on valmis. Kyllä nyt kelpaa astua tiistaiseen työpäivään.

Työpäivän jälkeen suuntasimme tyhjentämään vanhan asuntomme häkkivaraston ja veimme kuorman suoraan uuteen kotiin odottamaan purkamistaan. Yksi makuuhuoneista on jo valmis ja olemme tunkeneet sinne kaikki muuttolaatikot, sohvan, sängyn ja kaiken muun mitä emme väliaikaisessa kodissamme Keravalla tarvitse.

Tulevaa kotiamme saapui katsomaan myös Maajussiperhe, joka toi mukanaan suussasulavia mutakakkumuffinsseja. Joimme lämmintä glögiä kertakäyttömukeista ja kiertelimme kämppää. Minulle tuli taas ihan hirveä muuttokuume ja polte päästä purkamaan muuttolaatikoita. Haluan jo asumaan tänne ihanaan kotiin, mutta kun se ei ole vielä valmis. Huoh, miten maltan enää odottaa?

Mutakakkumuffinsseja. Voin kertoa että maistuis varmaan sullekin.

Yöllä oli taas unien aika. Näin tällä kertaa unta, että olin raskaana, ja katselin ultrassa vatsassani temmeltäviä neljää lasta. Neljää! Olin ensin huolissani siitä, miten saan ne kaikki synnytettyä ja miten pärjään neljän pienen vauvan kanssa, mutta sitten tajusin iloita, että hei, näin monta lasta yhdellä raskaudella! Ei tarvitse olla enää toista kertaa syömättä mätiä, kun koko lapsikatras hoituu tällä yhdellä raskaudella. Hohhoijaa, että sellaista ajatuksenkulkua tänä yönä.

Keskiviikkoaamuna emme suunnanneetkaan suoraan töihin, vaan Henkka heitti minut jo tutuksi tulleelle hammaslääkäriasemalle. Suustani napsaistiin tikit pois ja tarkistettiin, että ien on parantunut leikkauksesta hyvin ja tekari istuu. Kun pääsin hammaslääkäristä, ryntäsin kauppaan ostamaan leipää ja maapähkinävoita. Tästä olen haaveillut aina hammasleikkauksesta lähtien. Niin kauan kun tikit olivat suussa, piti minun varoa puremasta kovia ja karheita asioita, ja valitettavasti paahdettu ruisleipä on aika kovaa ja karheaa. Mutta nyt kun tikit on poissa, saan syödä maapähkinävoileipiä niin paljon kuin haluan! Jee, tätä on odotettu!

Työpäivän jälkeen istuin väsyneen hysteerisenä italian tunnilla ja sen jälkeen lampsin tihkusateessa salille treenaamaan jalkoja. Tällä kertaa en meinannut pyörtyä salille enkä oksentaa junaan niin kuin viime viikon jalkapäivänä, sillä olin osannut vahingosta viisastuneena syödä paremmin. Viime viikolla olin ollut monta tuntia syömättä ennen treeniä ja tunsin sen totisesti nahoissani. Pitää syödä että jaksaa!

Yöllä näin taas häiriintyneitä unia ja heräsin ihanaan sateen ropinaan. Tein aamutoimet nopeasti, sillä minulla oli kiire aamupalalle. NYT minä saan sitä maapähkinävoileipää! Ruisleivät paahtimeen ja kunnon kerros maapähkinävoita päälle. Aahh, en pystynyt keskittymään edes aamutelkkariin kun nautin niin leivistäni.

Ihanat aamiaisleivät saivat minut niin lumoihinsa, että meinasin lähteä töihin ilman tekohammastani. Olin jo lähdössä kun päätin yhtäkkiä laittaa vielä huulikiiltoa. Kiiltoa levittäessäni katsoin peiliin ja huomasin että jotain puuttuu. Yksi etuhammas! Ohops, äkkiä tekari suuhun ja menoksi! Joku päivä minä vielä lähden liikenteeseen harvahampaana, joten älkäähän sitten pelästykö jos Uuno Turhapuron näköinen Martina tulee vastaan.

Työpäivän jälkeen treffasin keskustassa ystäväni Vilukissan. Istuimme Fazerin kahvilassa turisten niitä näitä. Aika kului vauhdilla kuulumisia päivittäen ja lapsuuden muistoille naureskellen. Kaikkea sitä onkin ehtinyt melkein kolmessakymmenessä vuodessa tapahtua.. Ihanan piristävän kahvihetken jälkeen raahasin itseni vielä salille tekemään viikon viimeisen treenin.

Tänään oli vuorossa selkätreeni ja olin innoissani kun jaksoin tehdä osan liikkeistä entistä isommilla painoilla. Näin alussa kehitys on ihanan nopeaa ja painoja saa ladata lisää tuon tuosta. Jossain vaiheessa alun nopea kehitys kuitenkin tyssää tai ainakin hidastuu, ja silloinkin pitäisi jaksaa pitää motivaatiota yllä. Mitäköhän keksisin, onko teillä antaa hyviä motivaatiovinkkejä kuntosalitreeniin? Bikinikuntoon 2014?

Kas niin oli kulunut taas kuusi päivää harmaassa syksyisessä lokakuussa. Arki rullaa eteenpäin omalla painollaan ja kuukausi anoppilassa asumista tuli täyteen kuin huomaamatta. Evakkoretken piti olla parin kuukauden pituinen pieni stoppi, mutta saanen epäillä, että se venyy pidemmäksi. Jouluksi kotiin on tämänhetkinen haaveemme, vaikka toisaalta voisi olla kiva viettää joulunaika yhdessä Henkan perheen kera. Sillä jouluhan on perhejuhla ja siihen on enää kaksi kuukautta aikaa!

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply