Yrttiperunoita

Söimme loppukesästä sattuneesta syystä paljon perunaa. Henkka toi polttareista kaksi kahden kilon säkkiä pottuja, ja koska ruokaa ei saa heittää roskiin, piti niistä kokata jotakin syötävää. Sen lisäksi että tein muun muassa marokkolaista salaattia ja ranskalaista purjo-perunakeittoa, teimme potuista myös aivan tavallisia lisukepottuja pippuripihville ja muille lihaisille ystäville. Tai no, eivät ne aivan tavallisia lisukkeita olleet, sillä paahdetut yrttiperunat maistuivat niin maukkaalta, että ne olivat melkeinpä parempia kuin lautasella kököttävä pihvi.

Valkosipuli-rakuunaperunat

– perunoita
– rakuunaa
– valkosipulia
– öljyä
– merisuolaa

Kuori ja pese perunat. Pilko potut viipaleiksi ja kippaa ne tarpeeksi isoon astiaan, jossa niitä mahtuu vähän pyörittelemään. Pilko tuore rakuuna ja valkosipuli. Lisää ne samaan astiaan perunaviipaleiden kanssa ja lorauta perään myös öljyä.

Sekoita hyvin ja levitä potut sitten leivinpaperoidulle pellille. Ripottele vielä merisuolaa päälle ja paista perunoita 175-asteisessa uunissa noin tunti tai kunnes potut näyttävät mielestäsi hyvältä. Toiset tykkää pehmeämmästä, toiset kärähtäneemmästä. Meidän perunat oli tunnin uunittamisen jälkeen juuri sopivan rapeita pinnaltaan, mutta sisältä vielä aivan pehmeitä.

Savusuolalla maustetut rosmariiniperunat

– perunoita
– rosmariinia
(- valkosipulia jos haluat)
– öljyä
– savusuolaa

Nyt olen hieman laiska, tai ehkäpä vaan fiksu, sillä en ala kirjoittaa ylläolevaa reseptiä tähän uudestaan. Se olisi nimittäin ihan turhaa, sillä savusuolalla maustetut rosmariiniperunat tehdään täysin samalla tavalla kuin valkosipuli-rakuunaperunat, vaihda vain rakuuna rosmariiniin ja merisuola savusuolaan. Rosmariiniperunoista voi jättää valkosipulin pois, sillä rosmariinissa ja savusuolassa on niin paljon makua, ettei valkosipulia välttämättä kaipaa.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply