Helsinki,  Kotimaa,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Rakkaudesta Helsinkiin: Kallio ja Sörnäinen

Kiersimme Hakaniemi ja Merihaka -päivänä myös Kalliota ja Sörnäisiä, ja vaikka luulimme, että etenkin Sörnäinen on meille ihan tuttu, löytyi sieltäkin vaikka mitä kivaa uutta pällisteltävää. Minä kävelen ainakin kerran viikossa Sörnäisten läpi ja onpa ystäväni Vilukissakin asunut näillä kulmilla, joten tuttu seutu on kyseessä. Mutta kun astuu hieman sivuun ja kurkistaa mitä seuraavan nurkan takaa löytyy, voi yllättyä iloisesti. Karulta Sörnäisten alueelta löytyi nimittäin yksi kaikkien Helsinki-kierrostemme lempipatsaista. Paljastan kohta mikä se on, mutta aloitetaan kierros ensin Kallion sydämestä Karhupuistosta.

Karhupuisto on yksi kaupunkilaisten lempipuistoista ja siellä sijaitseva karhupatsas mahtuu helsinkiläisten äänestämään patsaiden top vitoseen. Karhupuistossa sijaitsee myös söpö lippakioski, jossa pidimme perinteisen kahvitaukomme. Ilahduimme ensinnäkin mukavasta palvelusta, mutta myös siitä, että vaikka syksy oli jo kovaa vauhtia tulossa, tarkeni tuona päivänä vielä hyvin pitää kahvitauon ulkona. Tämä oli viimeisiä lämpimiä hetkiä ennen syystuulten puhaltamista, tai niin ainakin luulimme, sillä emme tienneet vielä tuolloin miten lämmin tästä syksystä oli tulossa.

Karhupuistossa sijaitseva rakastettu karhupatsas on Jussi Mäntysen käsialaa ja sen nimi on Mesikämmen muurahaispesällä. Karhu sijaitsi aiemmin korkeammalla alustalla, mutta sitä madallettiin jotta lapset pääsevät leikkimään karhun kanssa ja ylettyvät kiipeämään sen päälle. Aika kivasti tehty.

Keskeltä Kalliota löytyy toinenkin viehättävä pieni keidas. Torkkelinmäellä on mukavan rauhallinen puisto, jota reunustaa söpöt pastellinsävyiset talot. Matalat kerrostalot on rakennettu 1920-luvulla ja suurimman osan niistä on suunnitellut Jalmari Peltonen, eli se sama jamppa, jonka käsialaa on Töölön kierrokseltamme tuttu art deco -kortteli. Hyvä Jalmari, sinun tekeleistäsi minä pidän!

Torkkelinkadulla upean Kallion kirjaston takana nököttää Arvo Turtiaisen muistomerkki. Arvo Turtiainen tunnettiin Stadin Arskana, joka oli patsashankkeen takana olevan Kallio-seuran edeltäjän Sörkän gigat -seuran jäsen.

Talvisodasta palanneet ässärykmentin jäsenet pystyttivät Aili Tryggin puistoon muistomerkin sodassa kaatuneiden tovereidensa muistoksi. Patsas paljastettiin 13.10.1940 ja tilaisuutta saapui seuraamaan peräti 25 000 henkeä. Joukossa oli myös muuan herra marsalkka Mannerheim.

Hämeentiellä sijaitsee Kansan ja OTK:n talo, joka oli pitkään myös minun taloni, sillä siinä luki isolla nimi Martina. Nyt Martina-ravintola on muuttanut Kurviin, mutta tuttu pyöreäkulmainen talo on piirtynyt mieleeni Martina-talona ja sillä nimellä aion sitä kutsua jatkossakin.

Martina-talon vierestä löytyy Yhteistyö-niminen patsas, joka kuvaa ihmisiä tekemässä eri töitä. Muuten ihan kiva, mutta mitä tuo lapsi tuolla tekee? Joo, lapsityövoimaa on kyllä olemassa, mutta minä en ikuistaisi sitä patsaaseen. (Vai voikohan olla, että tulkintani on taas hieman kyseenalaista..?) Patsas on pystytetty paikalleen vuonna 1928 ja sen takana on herra nimeltä Gunnar Finne.

Ja sitten päästään sinne meidät hurmanneelle patsaalle. Reitti sisäpihalta löytyvälle teokselle on tosi söpö, sillä Hämeentieltä lähtevän alikulun seiniin on maalattu värikkäitä viidakkoaiheisia kuvia. Olen kulkenut tästäkin ohi varmaan ainakin miljoona kertaa, mutten ole koskaan edes huomannut tätä alikulkua. Miksi sitä pitääkin liikkua aina niin sokeana. Kun katsoisi vähän paremmin ympärilleen voisi löytää vaikka mitä kivaa, kuten papukaijan, joka sanoo ”Kameravalvonta”.

Mutta tosiaan, Lintulahdenaukiolta keskeltä kerrostaloasutusta löytyi yhdeksi meidän kaikkien aikojen lemppariksi yltänyt hanhipatsas. Teos on melko uusi, sen on suunnitellut vuonna 2000 Pirkko Nukari ja siinä hanhiemo suuntaa poikastensa kanssa kohti kerrostalojen välistä näkyvää merta. Hanhiparvi -niminen teos on niin suloinen ettei siihen voinut olla ihastumatta. Katsokaa nyt miten söpösti ne taapertaa töpöjaloillaan kohti merta.

Kaikki poikaset mukana.

Kurvista löytyy kaikkien spurgujen ja narkkareiden oma pieni temmellyskenttä, joka tunnetaan nimellä Katri Valan puisto. Jos olette joskus miettineet, mihin ne Kurvin keskellä sijaitsevat kiviset portaat vievät, niin vastaus on Katri Valan puistoon. Puisto on todella viehättävä ja se tuntuu jatkuvan aina vaan pidemmälle ja pidemmälle, mutta valitettavasti sen ovat löytäneet myös laitapuolenkulkijat, joten emme tunteneet oloamme ihan kauhean mukavaksi ja turvalliseksi täällä, vaikka puisto itsessään onkin kaunis.

Kiviportaiden keskeltä löytyy myös Katri Valan muistolaatta, jossa on nolo virhe, sillä neidon syntymäkuukausi on väärin. Laatassa lukee, että Vala on syntynyt 1.10, vaikka todellisuudessa hän putkahti maailmaan kuukautta myöhemmin. Katri Vala oli runoilija, joka menehtyi tuberkuloosiin. Neidon tuhkauurna on muurattu kivipenkereeseen niille kohdin, jossa muistolaatta sijaitsee.

Osoitteessa Helsinginkatu 3-5 sijaitsee Ebeneser-talo, joka on rakennettu niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1908. Melko vanha talo, ja miten hieno se on edelleen! Talo on suojelukohde ja siellä on ollut jos jonkinlaista lastentarhatoimintaa. Ebeneser-talossa on koulutettu lastentarhanopettajia, siellä on toiminut lastentarha ja onpa talon syövereissä ollut myös Lastentarhamuseo. Jälkimmäinen taitaa olla siellä vieläkin, mutta muu lastentarhatoiminta talossa on päättynyt ja Ebeneser-talossa on nykyään Keski-Helsingin Musiikkiopiston tiloja.

Dallapen puistossa sijaitsevalla Harjun nuorisotalolla on mielenkiintoinen ja hieman karukin historia. Vanha tiilirakennus on rakennettu vuonna 1922, jolloin se toimi ruumishuoneena. Täällä vainajat pestiin ja asetettiin arkkuihin, minkä jälkeen ne kuljetettiin talon takaa lähtevällä junalla Malmin hautausmaalle.

1950-luvulla ruumishuone lopetettiin ja tyhjentyneessä vähän jo ränsistyneessä rakennuksessa majaili irtolaisia ja kodittomia. 1980-luvulla talo kunnostettiin ja siitä tuli musiikkiin keskittynyt nuorisotalo. Harjun nuorisotalolla ovat treenanneet ainakin eräät Fintelligensin pojat, Maija Vilkkumaa sekä bändi nimeltä The 69 Eyes. Melko kovia nimiä.

Eräällä talon kulmalla äidin kuudes vaisto heräsi ja totesimme sillä kohdalla tapahtuneen joskus jotain kamalaa. Veikkaan että kylmiä väreitä aiheuttaneet tapahtumat sijoittuvat joko ruumishuoneaikaan tai sitten kodittomat ovat pistäneet talolla joskus pahemman kerran ranttaliksi. Pitäkää vaan meitä hölmöinä, mutta kuudes aistimme on ennenkin aiheuttanut meille ahdistavia tuntemuksia, ja olemme varmoja, että ainakin Telakkakadun läheisyydessä sekä Eirassa sijaitsevassa Villa Johannassa on tapahtunut joskus jotain kamalaa. Vaistomme sanoo niin ja meistä siihen on kiva uskoa ainakin leikillään.

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakkaudesta Helsinkiin: Kallio ja Sörnäinen