”On kuin kaunein kukka kauniin maan”, Amsterdam

Perjantaina 20. syyskuuta koitti vihdoin se ihana päivä, kun parsansyöjät lähtivät palkintomatkalleen Amsterdamiin. Herätyskello soi ihan tuhottoman aikaisin jopa minun aamuvirkun mittapuulla ja kuuden jälkeen istuimme jo perinteisellä lähtöoluella Oak Barrelissa. Finnairin kone nousi ilmaan kasin jälkeen ja parin tunnin kuluttua se laskeutui Schipholin lentokentälle kyydissään kaksi iloista bloggaajaa.

Yksi on ehkä vähän innoissaan.

Lennolla tarjoiltiin brie-juustolla täytettyjä croisantteja, joissa oli mukavan paljon juustoa suhteessa leipään, mutta eihän näin pieni eväs riitä varsinkaan raavaalle miehelle kovin pitkäksi aikaa. Suunnitelmanamme olikin matkustaa kentältä junalla Amsterdamin keskustaan, käydä hotellilla heittämässä matkalaukku säilytykseen jos ja kun huoneemme ei olisi vielä valmis, ja etsiä sitten heti ruokapaikka, jossa söisimme lounaan.

Ensinäkymät kaupunkiin Centraalista.

Turisti taapertaa matkalaukun kanssa. Historiallinen kuva: MINÄ vedän perässäni yhteistä matkalaukkuamme.

Olin katsonut etukäteen, että hotellimme lähellä kanavien varrella sijaitsee kehuttu Tasca Bellota -niminen espanjalainen ravintola, josta saa hyvää paellaa ja tapaksia. Ajattelimme sen olevan hyvä lounaspaikka, sillä tapaksilla lähtisi pahin nälkä, mutta emme tulisi liian ähkyyn illallista ajatellen. Muuten ihan hyvä suunnitelma, mutta neiti organisoija ei ollut tullut katsoneeksi ravintolan aukioloaikoja. Eihän se ollut lounasaikaan auki! Voihan perhana, nyt ei sitten auta muu kuin mennä ensimmäiseen kivannäköiseen ruokapaikkaan, sillä kohta vatsassa kurniva nälkä tekisi pienen (tai oikeastaan sen isomman) matkaajan kiukkuiseksi.

Ruokapaikkaa etsiessä vastaan tuli hilpeänniminen patsas, joka tunnettaneen myös suomalaisten tunnistimena. Kaikki herra Multatulin kohdalla nauruun repeävät ohikulkijat ovat nimittäin aika varmasti suomalaisia. Jossain lähistöllä on kuulemma myös Multatuli hotelli. Oujee.

Lähdimme siis palloilemaan pitkin kanavien varsia ja eihän siellä mitään ravintoloita ollut. Kauniita maisemia kyllä, mutta niihin emme juuri malttaneet siinä nälässä paneutua. Nyt on saatava ruokaa! Suuntasimme kohti keskustaa ja astuimme sisään ensimmäiseen paikkaan josta saa ruokaa. Tilasimme isot tuopit olutta pahimpaan nälkään ja pizzat mieheen/naiseen. Makuelämys ei ollut hätäisesti valitussa ruokapaikassa mikään maailman mainioin, mutta ei se huonokaan ollut, ja niin ravintolan ovesta astui ulos kaksi tyytyväistä seikkailijaa mahat täynnä. Kirjoitan kaikista kokeilemistamme Amsterdamin ruokapaikoista vielä erikseen, joten en paneudu tähänkään ravintolaan nyt sen tarkemmin.

Punaisten lyhtyjen pöytä.

Pizzalounaan jälkeen piti saada jälkkärikahvia, joten istahdimme vastaan tulleen hienon kahvilan ikkunapöytään nautiskelemaan cappuccinot ja katselemaan ohikulkevia ihmisiä. Olimme aivan keskustassa lähellä punaisten lyhtyjen aluetta, joten vilinää kadulla riitti. Jalkauduimme kahvien jälkeen kadulle tarkoituksenamme seikkailla katuja pitkin pikkuhiljaa kohti hotellia, jossa huoneemme alkaisi todennäköisesti olla pian valmis.

Perjantainen Amsterdam oli vilkas ja kaikennäköistä ohikulkijaa tuli vastaan. Osalla oli epäilyttävän tyytyväinen hymy kasvoilla ja vähän liiankin rento meininki, jota ihmettelimme hetken kunnes muistimme olevamme Amsterdamissa. Kaunein kukka kauniin maan pölläytteli tuoksujaan coffeeshopeista ja laulu ”Kaunein kukka kauniin maan, iloinen Amsterdam..” sai aivan uuden merkityksen. Luulin että siinä lauletaan tulppaaneista ja muista kukista sekä muuten vaan niin iloisesta kansasta, mutta iloinen Amsterdam lienee ihan muiden kukkien ansiota kuin tulppaanien.

Tosiaan, kannabiksen makean äitelä tuoksu leijailee vastaan tuon tuosta, ja vaikka se onkin hieman ällöttävää aluksi, siihen tottuu nopeasti. Kohta nenään pöllähtävä tuoksu kertoo vain vieressä olevan taas yhden coffeeshopin ja se siitä. Ajattelin ennen reissua että haluaisin käydä oluella jossakin perinteisessä coffeeshopissa katselemassa kannabista käyttäviä veijareita, mutta tuoksu tarttui vaatteisiin jo kadulla niin hanakasti, että kiersimme pössyttelypaikat kaukaa. Silti Helsinki-Vantaalla vastassa oleva huumekoira suorastaan riemastui minut nähdessään ja tunki kuononsa aukinaisen neuletakkini sisään. Mahtoi olla hyvät kukkaistuoksut. Mitkähän aromit minussa olisi ollut jos olisin astunut sisään coffeeshopiin omakohtaisesta käytöstä puhumattakaan! Yäk. Lienee turha sanoa että jälkimmäistä en edes harkinnut.

Noniin, se kauneimmasta kukasta kauniin maan. Nyt olemme saapuneet hotellille, jossa virkailija kysyy kauanko olemme olleet naimisissa kun meillä on kerran vuosipäivä. Jaa, emme me naimisissa ole, mutta olemme olleet viisi vuotta yhdessä. Olimme ilmoittaneet hotellille viettävämme matkalla vuosipäiväämme ja sehän noteerattiin melko hulppealla huoneella ja kuohuviiniyllätyksellä. Hotellista lisää kuitenkin omassa postauksessaan, aiheita on nimittäin pakko jakaa hieman osiin, ettei postauksista tule ihan jumalattoman pitkiä.

Kävimme siis pitämässä pienen lepohetken huoneessamme ja teimme sotasuunnitelmaa loppupäivää varten. Seiskalta olisi pöytävaraus illalliselle ja sitä ennen pitäisi vaihtaa vaatteet ja vähän laittautua. Olisi kiva ehtiä käydä myös jollakin kivalla terassilla aperitiivilla ennen illallista ja ravintolan etsimiseen pitäisi jättää riittävästi aikaa. Se kun on hieman sivussa pahimmasta vilinästä.

Saanko esitellä matkakumppanimme Lasse.

Päätimme lähteä seikkailemaan Dam-aukiolle ja siitä kohti eteläistä Amsterdamia. Otimme matkaan mukaan myös ystävämme Lassen, joka on matkannut luoksemme aina Las Vegasista asti ja on aiheuttanut siitä lähtien hämmennystä kotosalla. Kaikki suklaat on aina syönyt Lasse ja jos jotain on mennyt rikki, on se Lassen syytä. Lasse myös seikkailee pitkin kämppää erinäisiä asioita tehden. Milloin hän on mennyt suihkuun basilikan lehti kriittisten paikkojen peittona ja milloin sininen otus laittautuu peilin ääressä minun hiuspinni päässään. Aikamoinen epeli. (Hmm, kannattaakohan myöntää että leikimme vielä tässä iässä pehmolelulla..?)

Dam-aukiolla sijaitsee…

…kuninkaallisten palatsi…

…Madame Tussaudin vahakabinetti…

…Kansallismonumentti…

…ja ihan hitosti lintuinfluenssaa puluja.

Hotellimme sijaitsi parhaalla mahdollisella paikalla Dam-aukion vieressä hieman sivussa pahimmasta hälinästä, mutta silti sopivan keskeisellä paikalla niin että joka paikkaan oli sopivan lyhyt kävelymatka. Täydellinen sijainti. Jalkauduttuamme takaisin kaduille pyörimme hetken Dam-aukiolla, kävimme ostamassa Lushista kylpyvaahtoa huoneeseemme, laskimme vastaantulevat H&M:t (niitä oli tosi paljon!) sekä ihailimme juustopuoteja ja muita kivoja pikkukauppoja.

Saavuimme lopulta Rembrandtin aukiolle, josta taisi tulla reissun aikana lemppariaukioni Amsterdamissa. Keskellä aukiota on massiivinen patsashärdelli ja aukion laidalla on monenlaisia ruokapaikkoja, viihtyisiä terasseja ja juuri sopivasti ihmisvilinää. Aukiolla hetken pyörittyämme päätimme istahtaa italialaisen ravintolan terassille juomaan lasilliset talon punaviiniä.

Viini oli hyvää ja halpaa. Ei valittamista.

Viihdyimme lämpimällä terassilla pitkän tovin katsellen ihmisiä ja kurkkien viereisiin pöytiin kannettavia ruoka-annoksia. Törkeän hyvän näköistä! Talon viinikin oli ihan pirun hyvää, joten painoimme ravintolan nimen muistiin jos vaikka söisimme huomisen lounaan täällä. Niin myös teimme, ja siitä lisää myöhemmin kun esittelen teille yhden Amsterdamin parhaista italialaisista ravintoloista.

Amstel

Kun olimme lepuuttaneet jalkojamme tarpeeksi jatkoimme seikkailua Amsterdamin kaduilla. Ylitimme Amstel-joen (vai pitäisikö sitäkin kutsua kanavaksi?), joka padottiin joskus 1200-luvulla, jolloin Amstelin suistossa oli vain muutamia puutaloja. Pato tehtiin nykyisen Dam-aukion kohdalle ja padottu Amstel antoi nimensä alueelle nopeasti kasvaneelle kaupungille. Amstel + Dam = Amsteldam = Amsterdam.

Padon avulla säädeltiin paitsi veden korkeutta, niin aika ovelasti myös Eurooppaan suuntautuvaa kauppaa, sillä padon vuoksi rahti piti kuljettaa pienemmillä aluksilla sisämaahan ja niitä pienempiä aluksia oli tietysti vain paikallisilla. Siitäpä tulikin sitten hyvät rahat kun kaikki joutuivat käyttämään paikallisia aluksia tavaran kuljetukseen. Vielä kun Amsterdam sai yksinoikeuden käyttää Amstelia ilman tulleja, oli monopoli tosiasia ja kaupunki rikastui entisestään.

Palloiltuamme kaupungilla melkoisen pitkään suuntasimme hotellille, potkaisimme kengät jalasta ja istuimme hetkeksi alas. Kävely tuntui jaloissa, joten ennen kuin aloin laittautua istuin kaikessa rauhassa hotellihuoneen ihanan leveällä ikkunalaudalla, maistelin kaupasta löytyneitä Malibu-juomia ja tuijotin törkeästi naapurissa sijaitsevaan asuntoon sisään. Bongasin sieltä läskikissan, joka hiippaili ison mahansa kanssa välillä kadulla asti. Läskikissan omistajat lojuivat taukoamatta sohvallaan verkkarit jalassa ja katsoivat televisiota. Kas sellaista on amsterdamilaisen elämä?

Katselimme isossa huoneessamme VIVA-musiikkitelevisiota ja mietimme muun muassa mitä kettu sanoo (se biisi jäi soimaan päähän..). Vaihdoimme vaatteet illallista varten ja minä tarkistin reissussa rähjääntyneen naamani parempaan edustuskuntoon. Sitten lähdimme etsimään aperitiivipaikkaa ja löysimme keskustan laidalta yhden hiljaisen terassin, jossa nautimme lasilliset proseccoa ja katsoimme kanavanrantamaisemaa.

Koska illalliseen oli vielä aikaa, kävimme istahtamassa myös hieman meluisammassa pubissa, jossa oluen tilaamisen jälkeen kysyttiin saisiko olla muuta, ja vaikka tiskillä olikin rippeitä kauneimmasta kukasta kauniin maan, riitti meille ihan vaan pelkkä Amstel. Kukkaistuoksut pysyivät kuppilassa aisoissa ainakin näin varhain perjantai-iltana, joten olettaisin että muutkin asiakkaat tyytyivät toistaiseksi vain oluttuoppeihin.

Nautittuamme tuopit Amstelia lähdimme tallustamaan kohti ravintolaamme. Greetje sijaitsee hieman sivussa keskustasta ja sitäpä ei ollutkaan ihan niin helppo löytää. Onneksi olimme hyvissä ajoin liikenteessä. Lopulta löysimme etsimämme hollantilaisravintolan ja nautimme siellä ihan mielettömiä paikallisia herkkuja. Jossain vaiheessa illallista iski kova väsy ja pidimme itsemme virkeinä pelaamalla sanaleikkejä ja juomalla kupilliset espressoa. Aikainen aamuherätys ja lähes koko päivä ulkoilmassa alkoi painaa silmiä kiinni, mutta koukkasimme matkalla kuitenkin vielä katsomassa minkälainen meininki punaisten lyhtyjen alueella on iltaisin.

Punaisilla valoilla merkatuissa ikkunoissa oli naisia kaikenlaiseen makuun ja vaikka yritin suhtautua näkemääni neutraalisti, tuli minulle silti hieman paha mieli kun tiesin, etteivät kaikki ikkunassa kekkaloivat naiset tee työtään vapaaehtoisesti. Yritin painaa kuitenkin pahat ajatukset taka-alalle ja erehdyin katsomaan silmiin sitä naista, joka avasi meidän kohdalla kutsuvasti oven. Ööö, kiitos, mutta ei kiitos.

Kun astui punaisten lyhtyjen alueelta hieman sivuun ja katsoi ympärilleen, näytti yöllinen Amsterdam kauniita maisemia pienelle turistille. Kanavat heijastivat kaupungin valoja ja vanhat rakennukset oli valaistu tunnelmallisesti. Öinen Amsterdam on kaunis. Käveltyämme pimeän kaupungin läpi hotellille, oli väsy jo melkoinen. Ensimmäinen päivä antoi jo paljon ja jäimme innolla odottamaan seuraavia kahta päivää ihanan persoonallisessa Amsterdamissa.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Taitsi keskiviikko, lokakuu 9, 2013 at 08:58

    Hauska tutustua (vielä toistaiseksi) tuntemattomaksi jääneeseen Amsterdamiin – kiitos tourista! Ja nyt kyllä on myönnettävä sekin, että menetin sydämeni välittömästi kun katse kohtasi tuon pedillä lököttelevän Lassen.. Ihqu!!

    • Reply Martina keskiviikko, lokakuu 9, 2013 at 10:01

      Lasse on aika ihana, näkisitpä sen tanssiliikkeet kun se pyörähtelee lötköillä jaloillaan menemään. Siinä sulaa monen tytön sydämet!

      Joo, me ollaan saatu jo monet naurut Lassesta. Olemme ehkä vähän yksinkertaisia kun pieni pehmolelu aiheuttaa niin paljon iloa, mutta ihan sama, naurua ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. 😀

      Amsterdam-juttuja on tulossa syksyn ja talven mittaan lisää. Toivottavasti nekin ovat mieleesi. 🙂

    Leave a Reply