Synttärisankari

…olen minä! Syntymäpäiväni kuluu töissä ja sen jälkeen suuntaan Italian kurssille. Normipäivä siis, mutta ehkä astetta juhlavampi silti, vaikken mitään erikoista teekään. Haluaisin kovasti mennä Italian tunnin jälkeen salille, mutta olen vielä lauantaihin asti liikuntakiellossa viimeviikkoisen hammasleikkauksen takia. Ennen hammasleikkausta olin peräti viisi päivää flunssassa ja sitä ennen reissasimme muutaman päivän ajan Amsterdamissa, joten viimeisimmästä liikuntahetkestä on kulunut jo kaksi viikkoa. Apua, kohta hajoaa pää jos en pääse hikoilemaan.

No mutta se siitä, lauantaina pääsen onneksi ratsastamaan ja sen jälkeen voin aloitella liikuntaa tutustumalla Keravan lenkkipolkuihin (en malta odottaa uusia lenkkimaisemia) ja anoppilasta löytyneeseen kuntopyörään. Ja toki minä sinne salillekin rynnistän heti kun se on mahdollista.

Tosiaan, syntymäpäivän aamu on valjennut väliaikaisessa kodissamme Keravalla sikeästi nukutun yön jälkeen. Nukuin peräti yhdeksän tuntia ja se on todellista luksusta arkena. Sää on ihanan aurinkoinen ja se sai minut miettimään, millainen sää oli silloin kun synnyin. Täytyy kysyä äidiltä tai iskältä. Henkka veikkasi ukkosta ja se selittäisi kyllä paljon.

Tällainen söpö paketti on odottanut avaamistaan jo muutaman viikon. Huli ja Herra Longfield ojensivat paketin minulle syyskuun puolessa välissä, ja vaikka minun olisi tehnyt mieli avata se heti, olen odottanut kärsivällisesti tähän päivään asti että saan avata paketin. Meinasin avata paketin jo aamulla, mutta päätinkin säästää sen iltaani ilahduttamaan. Siellä se siis odottaa kun reipas italianopiskelija palaa kotiin. Niin, Kerava on nyt koti. Vanhassa Helsingin kodissa asuu jo uusi asukas. Se ei ole enää meidän kotimme, vaikka asunnon yhä omistammekin. Ihan hassua.

Usein kysytään, tuntuuko syntymäpäivänä olo vanhemmalta kuin vielä eilen. No ei ehkä vanhemmalta kuin eilen, mutta kieltämättä vanhemmalta kuin vaikkapa kuukausi tai viikko sitten. Olen nimittäin laittanut tänäkin aamuna suuhun tekarini, kuten kunnon mummojen kuuluukin. Oikeasti hei, tekohampaat (tai siis yksi tekohammas jos tarkkoja ollaan) alle kolmekymppisenä! Jos ikäkriisiä ei vielä tähän mennessä ole ollut niin nyt se kyllä iskee. Leegot tippuu suusta ja kohta alan varmaan harmaantua. Ryppyjä on ollut jo monta vuotta. Pitäisiköhän alkaa selvitellä mistä niitä rollaattoreita saa?

No ei vaan, tekari on ehkä vähän tyhmän tuntuinen näin alkuun, siniset tikit paistavat suusta kun hymyilen ja hammashoito tulee melko kalliiksi, mutta etenkään syntymäpäivänä en jaksa murehtia pienistä. Tänään elämä hymyilee, olo on kevyt ja arkikin maistuu makealta. Talostressi helpottaa aikanaan ja tekariinkin tottuu viimeistään sitten kun saan pysyvän implantin, eikä tarvitse enää säätää tämän irrotettavan akryylikammotuksen kanssa.

Täällä meikätyttö veti ensimmäiset henkäyksensä aika monta vuotta sitten. Oli lokakuun toinen päivä, Valion päivä, jolloin kaikki valioyksilöt syntyvät (kröhöhöm..). Kello oli 22:47 ja äitiraukka oli pakertanut Martinaa maailmaan jo ihan kohtuuttoman kauan. Synnytys oli vaikea ja lopulta tyttö tuli maailmaan sektiolla. Veljeni on kuvaillut tapahtumaa muun muassa näillä sanoilla: ”Sä oot ollut alusta asti hankala.” ja ”Kauhea vaiva ja sitten sieltä tulee tommonen.” Meikäläinen kun ei ollut mikään kymmenen pisteen vauva. Että se siitä valioyksilöstä..

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply