Rakkaudesta Helsinkiin: Hakaniemi ja Merihaka

Tällä kertaa minä ja äiti lähdimme tallustamaan meille vuosien myötä kovin tutuksi tulleille kulmille Hakaniemeen. Siitä jatkoimme matkaamme Merihakaan ja lopulta myös syvemmälle Kallioon ja Sörnäisiin, mutta Kalliosta ja Sörnäisistä kirjoitan myöhemmin oman juttunsa. Tänään hengaillaan äidin pitkäaikaisen työpaikan lähistöllä Hakaniemessä ja käydään myös ahdistumassa Merihaan rumuudesta.

Hakaniemessä kävin tasaisin väliajoin jo ihan pikkutyttönä. Kävimme hakemassa sieltä työpäivän päätteeksi eräästä sivuovesta putkahtavan äidin kun lähdimme perheen kera mökille. Tänne minä tulin myös ensimmäistä kertaa itse bussilla joskus pikkutyllerönä. Otin usein kaverin mukaan ja tärkeä osa päivää oli Hakaniemen Mäkissä syöminen. Otin aina jonkun hampurilaisaterian ja Sunday-jäätelön, johon pyysin joka toinen kerta kinuskikastiketta ja joka toinen kerta suklaata kun en osannut päättää kummasta pidän enemmän. Kävimme aina myös Hakaniemen Tiimarissa, jossa kiertelimme ihan käsittämättömän kauan tutkien jokaikisen hyllyn läpikotaisin. Tuolloin päätin että isona minusta tulee Tiimarin täti ja niinhän siinä myös kävi. Työskentelin Tiimarissa peräti viisi vuotta ja ne olivat iloisia aikoja ne.

Hakaniemen Maxi muuttui Sokokseksi ja 16-vuotiaana tämä pieni teinityttö kirjoitti elämänsä ensimmäisen työsopimuksen tuohon kauppaan. Siellä minä sitten pakkasin mummojen kauppakasseja, autoin inventaarion tekemisessä (se oli juhlapäivä kun en ollutkaan enää pelkkä laskija vaan sain käyttää sitä piippauskonettakin), siivosin ison henkarivaraston, lätkin hälyttimiä Sloggin alusvaatelaatikoihin, pörräsin varastossa ja toiminpa kerran jopa naistenvaateosastolla mallina jossain tapahtumassa, jossa pienen rimpulatytön päälle laitettiin roikkumaan liian isoja tätivaatteita. Ja niissä minä sitten tepastelin pitkin kaupan käytävää ja kävin välillä sovituskopissa vaihtamassa uuden kokonaisuuden päälle. Voi vitsit että se oli jännää!

Niin, Hakaniemi on siis tullut meille molemmille hyvinkin tutuksi, mutta halusimme silti kierrellä kaupunginosan nähtävyyksiä ja tutustua vielä tarkemmin tuttuihin patsaisiin ja rakennuksiin. Helsinki-kierroksilla oppii aina uutta, vaikka olisi kuinka tutusta paikasta kyse.

Oletko koskaan miettinyt mistä sana Hakaniemi tulee? Minäpä kerron: Niinkin kauan aikaa sitten kun 1700-luvulla Hakaniemessä oli eläinten laitumena käytetty haka, jonka vuoksi aluetta kutsuttiin nimellä Hagnäs, suomalaisittain Hagnääsi. Koska Hagnääsi kuulostaa todella urpolta, muutettiin nimi vuonna 1909 Hakaniemeksi. Nykyään Hakaniemi kuuluu Kallion kaupunginosaan, mutta tässä postaussarjassa käsittelen Hakaniemen omana alueenaan ja muun Kallion omanaan.

Aloitimme kierroksemme tuttuakin tutummalta Nyrkkeilijäpatsaalta Paasivuoren puistossa. Johannes Haapasalon vuonna 1930 valmistunut Nyrkkeilijät on ensimmäisiä urheiluaiheisia patsaita Helsingissä. Sen malleina ovat toimineet muuan herrat Uuno Pitkä ja Armas Wilkman. Tämän patsaan juurella pidin toisinaan työpäivän lomassa kahvitauon (eli jäätelötauon) ja nyrkkeilijöiden luona on myös odotettu veljeäni Herra Longfieldia muutaman kaverin ja appelsiinilonkeron kanssa siitä samaisesta työpaikasta, jossa myös äiti ja minä työskenneltiin. Suhteet rules, vai luuletteko että kaksi alaikäistä tunaria olisi muuten päässyt kirjoittamaan työsopimuksen niinkin hienoon työpaikkaan kuin Hakaniemen Sokos.

Hakaniemen rannasta löytyy sellainen harvinaisuus kuin Venäjän lahja Suomelle. Kyllä vaan, sellainenkin ihme on nähty että olemme saaneet Venäjältä jotakin. Tarkemmin ottaen Moskova lahjoitti Maailman rauha -nimisen patsaan Helsingille ja teos on jakanut mielipiteitä jopa niin paljon, että jotkut hölmöt ovat peittäneet tervalla ja höyhenillä mauttomana pitämänsä patsaan. Minusta se on kuitenkin ihan kiva, ainakin edestä päin katsottuna, jolloin se näyttää olevan hyväntahtoinen rauhan ele. Takaapäin katsellessa näyttää kuitenkin kuin patsaassa kuvatut ihmiset olisivat hyökkäämässä nyrkit pystyssä, joten tiedä sitten millainen ele patsaan lahjoittaminen todellisuudessa on ollut.

Hyökkäykseen!!

Koska Helsinki on hyvätapainen kaupunki, antoi se toki Moskovalle vastalahjan. Naapurille vietiin Laila Pullisen vaivalla tekemä Elämän synty -niminen teos, mutta mitä teki Moskova! Se ei ottanut vastaan liian modernina pitämäänsä patsasta, joten Helsinki joutui vaihtamaan Pullisen teoksen vähemmän moderniin Antti Neuvosen Rauhan lapset -patsaaseen. Se kelpasi Moskovalle. Voi hyvänen aika mitä säätämistä. Ei kukaan saa kieltäytyä toisen hyväntahtoisesta lahjasta, vaikka olisi kuinka hieno kaupunki. Moskovalla olisi kyllä hieman opittavaa mitä käytöstapoihin tulee..

Hakaniemen torin laidalla nököttää legendaarinen Hakaniemen Kauppahalli. Vuonna 1914 avattu kauppahalli pitää sisällään yli 60 erilaista liikettä, joista löytyy vaikka mitä ihania herkkuja. Oma lempparini on Lentävä lehmä -niminen juustopuoti.

Toinen legendaarinen rakennus Hakaniemessä on tietenkin Ympyrätalo. Se valmistui vuonna 1968 ja rakennuksen tieltä raivattiin kumoon vanhoja puutaloja. Ajatelkaapa miltä Hakaniemi ja Töölönlahti näyttäisi, jos Ympyrätalon tilalla olisi edelleen pieniä söpöjä tönöjä? Ilme olisi täysin erilainen, niin vahvasti Ympyrätalo maisemaa hallitsee.

Ympyrätalon edessä olevan pallon on tehnyt Hannu Siren, joka on Ympyrätalon suunnitelleiden Heikki ja Kaija Sirenin poika. Kolmemetrinen teräspallo ilmestyi paikalleen vuonna 1985. Ympyrätalon sisällä on kauppoja, ravintola, toimistoja sekä lääkärikeskus. Ympyrätalossa on myös pala minua, sillä kitarisani poistettiin siellä aikoinaan. Tai no, eivät he varmaan kitarisojani ole säilöneet minnekään, mutta legendaarinen paikka se on silti. Täällä minä koin ensikännini esilääkityksen alaisena. Olin niiiin onnellinen ja nauraa hihitin katsellessani tiiliseinää. ”Mä lasken tiilenpäitä”, muistan miettineeni naurukohtauksen kourissa, ja se oli vaaleanpunaisesta lääkenesteestä juopuneesta Martinasta ihan mahdottoman hauskaa.

Ympyrätalon ja Kauppahallin välissä on vielä yksi tärkeä rakennus. Kolmionmuotoinen Arena-talo on Lars Sonckin suunnittelema ja linnamainen rakennus on möllöttänyt paikallaan vuodesta 1924 alkaen. Nimensä talo sai sen rakennuttaneesta Oy Arena Ab:sta. Arena-talo on tunnettu myös Meanwhile in Longfield -blogissa seikkailevasta Oxygenol-pariskunnasta, joiden luona Arena-talon syövereissä myös minä olen ollut juhlimassa kolmekymppistä Herra Longfieldiä. Tämä oli erittäin tärkeä tieto Helsingin historian kannalta.

Hämeentie 11:ssa sijaitseva Elannon talo on tärkeä etenkin äidilleni. Sinne pieni Helsinkiin muuttanut maalaistyttö asteli tullessaan isolle kirkolle ja voin vain kuvitella mitä kaikkea nuoren tytön mielessä on tuolloin risteillyt. Mun äiti on ollut tosi rohkea jo silloin! Valtavan talokompleksin on suunnitellut Väinö Vähäkallio ja se tunnetaan isosta kellostaan, josta minäkin aina kurkistan ajan ohi kulkiessani.

Hämeentien varressa on myös Tannerin portti niminen patsas. Sen on tehnyt sama tyyppi, jonka käsialaa Töölön kirjaston edessä olevat muodottomat möhkäleet ovat. Väinö Tannerin muistoksi tehty patsas on onnistuneempi kuin Juvan Töölön teos, mutta onhan tämäkin vähän möhkäle. Mutta ehkä Kari Juva piti möhkäleistä? Ei kai se väärin ole.

Seuraavan muistomerkin kanssa olimme hieman urpoja (muutenhan olemme oikein älykkäitä ja intellektuelleja yksilöitä), sillä ehdimme haukkua sen ihan typeräksi ennen kuin näimme koko teoksen. Tulimme sodanajan naisten muistomerkille hieman sivusta ja näimme ensin vain kohti taivasta tököttävän lohkareen. Mitäs järkeä tuossa nyt on, tuo näyttää aivan keskeneräiseltä ja tyhmältä. Sodanajan naiset olisivat ansainneet paljon hienomman muistomerkin!

Äiti ja Martina ottaa vaan ihan iisisti ja kävelee hieman eteenpäin muistomerkin eteen ja niin tuohtumus vaihtui ihastukseksi kun hoksasimme, että muistomerkkiin kuuluu aika paljon muutakin kuin se ilmaa halkova lohkare. Edestäpäin teos on hieno. Se on kaunis, kiinnostava ja se haukkumamme lohkarekin on tästä kulmasta jotenkin tosi vaikuttava. Tästä pidimme alkuharhautumisen jälkeen kovasti.

Hakaniemensillan ja Sörnäisten rantatien liittymäkohdassa möllöttää mielipiteitä jakava taideteos. Miina Äkkijyrkän lehmät on tehty vanhoista auton osista ja siksi teos sopiikin hyvin paikalleen vilkkaan liikenteen keskelle. Ei tämä nyt mikään kaunotar ole, mutta jotenkin se sopii juuri tuohon ja on omalla tavallaan ihan hauska. Älkää siis haukkuko Äkkijyrkän lehmiä!

Hakaniemenkatu 2:ssa sijaitseva Opetushallituksen talo on ollut aikoinaan yksi kaupungin rumimmista taloista, mutta se remontoitiin vuosina 2007-2008 ja nyt se on ihan kivan näköinen, varsinkin kun vertaa sitä vieressä kohoavaan Merihakaan. Rakennuksen pihassa on Maan laulu -niminen patsas, jonka ideaa emme ihan ymmärtäneet. Mitäköhän tämä yrittää esittää tai symboloida? Valaan pyrstöä?

Merihaka on näin kauniisti sanottuna Etelä-Helsingin peräreikä. Anteeksi nyt vaan, mutta en osaa kuvailla sitä paremmin. Kolkot harmaat kerrostalot ovat ruminta mitä olen Helsingissä nähnyt ja minua harmittaa vietävästi että näin upea paikka on pilattu niin rumilla taloilla. Kaupunginosassa olisi ainesta vaikka miksi luksuspaikaksi, mutta nyt kun sinne on tyrkätty neuvostoajan slummia muistuttavia taloja en ymmärrä kuka täällä haluaa asua. Varmaan joku joka arvostaa hyvää sijaintia ja merimaisemaa, mutta ei välitä asuntoa ympäröivästä betonihelvetistä. Oikeasti en kyllä tiedä miltä neuvostoajan slummit näyttivät, eivät varmaan tältä, mutta silti, se sana minulle tuli ensimmäisenä mieleen näistä kulahtaneista betonimöhkäleistä.

Aikoinaan Merihaka oli saari, jota kutsuttiin hauskasti nimellä Pannukakku. Saari pengerrettiin myöhemmin kiinni mantereeseen ja 1970-luvulla sinne rakennettiin nämä synkät kerrostalot. Merihakaa kutsutaan myös demarien Manhattaniksi siellä sijaitsevan Uutispäivä Demarin toimituksen vuoksi. Merihaan ja Hakaniemen välistä siltaa taasen kutsutaan Huokausten sillaksi, ja se juontaa juurensa Merihaassa kauan aikaa sijainneeseen verovirastoon.

Kaikista synkimmällä pilvelläkin on hopeareunuksensa ja kumma kyllä myös Merihaasta löytyi jotain kaunista. Heijastuksia-niminen terästä ja lasia yhdistelevä taideteos heijastaa kauniisti valoa ja sijaitsee aivan rannan tuntumassa pienen puistokaistaleen laidalla. Tässä kohtaa Merihaka oli miellyttävä, melkein jopa kaunis. Mutta heti kun menee syvemmälle betonilla vuoratun kaupunginosan sisään, alkaa ympäristö ahdistaa rankasti ja sitä odottaa vaan minkä kulman takaa ensimmäinen spurgu tai narkkari möngertää. Jotain alueen hengestä kertonee myös se, että Merihaasta löytyy useampikin räkälä. Yäk. Jos haukuin Töölöä rumaksi, niin pyydän anteeksi, sillä se ei ollut mitään verrattuna Merihakaan.

Näihin rumiin kuviin ja ahdistaviin tunnelmiin ei olisi hyvä lopettaa tätä postausta, mutta teen niin silti ja toivotan mukavat päivänjatkot myös kaikille Merihaassa asustaville!

Previous Post Next Post

17 Comments

  • Reply Anna Sv tiistai, syyskuu 17, 2013 at 09:28

    Merihaka näyttää ihan Venäjältä 😀

    • Reply Martina tiistai, syyskuu 17, 2013 at 11:05

      Pietarissa oli kyllä paljon kauniimpia taloja, mutta muuten noista rumiluksista tulee ihan mieleen Venäjän slummit.

  • Reply Riikka/ Vatsasekaisin Kilinkolin tiistai, syyskuu 17, 2013 at 11:30

    Jos Kallion liepeet ja alueen historia kiinnostavat enemmänkin, kannattaa tutustua Kallion kirjaston Kallio-kokoelmaan, johon on kerätty alueesta kertovia, tai alueelle sijoittuvia kirjoja. Mulla on tavoitteena lukea kokoelma läpi, kun tässä huudeilla asutaan, tähän asti lukemani ovat olleet tosi mielenkiintoisia, tulee katsottua ympärilleen aivan uusin silmin. 🙂 Tällä hetkellä työn alla 1800-luvun loppupuolelle sijoittuva ”Hakaniemen kaunis Helena”.

    • Reply Martina tiistai, syyskuu 17, 2013 at 12:54

      Voi että miten kiva idea, kiitos vinkistä Riikka! Olen lukenut Kjell Westön helsinkiin sijoittuvia kirjoja ja miettinyt, että olisi kiva lukea muutakin Helsinki-kirjallisuutta. Pääkaupunkimme kun tuntuu kiinnostavan aina vaan enemmän ja enemmän näiden Helsinki-kierrosten myötä. Ja haa, tässäpä tuleekin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä samalla saan hyvän syyn käydä useammin ihanassa Kallion kirjastossa. Laitan vinkin ehdottomasti korvan taakse ja takerrun siihen kun syksyn muutto- ja muut kiireet helpottavat. 🙂

  • Reply ohikulkija tiistai, syyskuu 17, 2013 at 17:12

    Minusta ne Miina Äkkijyrkän peltilehmät ovat hienot, mutta liikenteenjakajasaarekkeen toteutus on valitettavasti jätetty puolitiehen… Tai ei edes puolitiehen, sillä nyt lehmäparat on vain tyrkätty sinne epämääräiselle nurtsille kuin roskat. Tämä on yleinen ongelma Helsingissä: asioita ei tehdä kunnolla, kokonaisuuksina, vaan sellainen välinpitämätön epämääräisyys rehottaa. Harmi kyllä.

    Mielenkiintoinen kaupunkikävely, jälleen kerran!

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 07:09

      Tuo on kyllä totta. Lehmät ansaitsisivat viimeistellymmän ympäristön.

  • Reply tatjaana tiistai, syyskuu 17, 2013 at 20:12

    Olipa mukava taas kävellä kierros Helsingissä. Kiitos Martina.

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 07:10

      Olepa hyvä Tatjaana. Näimme jälleen hieman erilaista Helsinkiä etenkin ruman Merihaan muodossa.

  • Reply Sofia tiistai, syyskuu 17, 2013 at 22:48

    Nämä sun reportaasit on ihan älyttömän mielenkiintoisia ja hauskoja luettavia!

    Noloa on, etten itse ole kunnolla koskaan tutustunut Hakaniemeen. Olin siellä itsekin vähän aikaa töissä ja äitini taas vuosikausia siinä vanhassa rumassa Opetushallituksen talossa joten useasti on tuolla tullut käytyä. Pitää ottaa projektiksi käydä tuollapäin vaikka joku lounastunti kun paikka on nytkin lyhyen ratikkamatkan päässä… Se kauppahalli varsinkin on tosi kiva.

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 07:12

      Kiitos Sofia! Hakaniemen kauppahalli on ihan mainio ja alueella on muutenkin kaikkea kivaa koluttavaa. Vaikka minäkin muka luulin tuntevani Hakaniemen hyvin, niin kyllä sieltä vaan löytyi uusia juttuja, joita en ollut aiemmin huomannutkaan. Käy ihmeessä tutustumassa seutuun paremmin jonakin ihanana syyspäivänä. Hakaniemi on kiva paikka. 🙂

  • Reply Jael keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 00:07

    Olipa hyvä kierros taas:) Merihaka on ruma,sille ei mitään voi mutta Hakaniemestä löytyy paljon mielenkiintoista.Kovin tuttua aluetta mulle:)

    • Reply Martina keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 07:15

      Kiitos Jael! Mietin hetken kehtaanko haukkua Merihaan rumuutta niinkin paljon kuin nyt tein, mutta kun se on vaan niin ruma, pakko se on sanoa ääneen. Olisivatkohan talot pikkuhiljaa siinä iässä, että niitä voitaisiin alkaa saneerata kauniimmiksi..?

  • Reply -h keskiviikko, syyskuu 18, 2013 at 19:07

    Merihaka on tosi ruma kaikkien muiden mielestä, paitsi niiden jotka täällä asuvat 🙂 Itsekin pidin vastenmielisenä paikkana jo ihan vain maineen perusteella, ennen kuin tänne muutin. Nyt en kyllä halua ikinä muuttaa pois.

    Täällä onkin ollut talojen rappukäytävien saneeraukset käynnissä reilun vuoden ja jatkuvat vielä pihakannen puolelle, eli jotain piristystä ja modernimpaa varmaan uloskin tulossa. Mutta kyllä nää betonikuutiot on vaan kauniita, kun ne on oma koti 🙂 Ja niinkuin mainitsitkin, niin sijainti ja merinäköala eivät ole ollenkaan huonompi juttu. Meidänkin ikkunoista näkyy Suvilahteen ja Sörnäisten rantatien suuntaan ihana kaupunkinäkymä ja merikin hieman. Kalliimmista asunnoista olisi tietysti vähän hulppeammat näkymät.

    Pakko kyllä sen verran saarnata (lisää :D), että spurguja ja narkkareita varsinkaan en ole täällä nähnyt, mihin vaikuttanee se, ettei täällä ole kaupungin vuokra-asuntoja. Ja niiden kahden paikallisen pubin (joista toinen on ihan siisti karaoke-paikka) välissä on pieni ruokakauppa, josta saa lähes kaikkea mitä urbaani kokkailija saattaa tarvita, aina sushitarvikkeista ja luomutuotteista take away -kahvijuomiin. Kaupan valikoima ehkä kertoo myös jonkun verran asiakaskunnasta.

    Täällä asuu myös paljon ”alkuperäisasukkaita” eli 70-luvulla talojen valmistuessa tänne muuttaneita. Eli jotain kiehtovaa tässä hirvittävässä rumuuden ja ahdistuksen keskittymässä täytyy olla. 😀

    Muuten kiva blogi, ja nyt viimeinkin sain kommentoitua, kun piti pitää puolustuspuheenvuoro.

    • Reply Martina torstai, syyskuu 19, 2013 at 08:27

      Kiitos, ihan mahtavaa saada lukea toisenlainen näkemys Merihaasta. Toivoinkin että joku merihakalainen kertoisi miten asiat hänen mielestään ovat, minä kun olin tosiaan vain ns. ohikulkumatkalla ja perustin mielipiteeni ensivaikutelmaan, joka on kieltämättä aika karmea. Hienoa jos saneeraustöitä on jo tehty, toivottavasti aluetta siistitään jatkossakin, sillä sijainti on tosiaan mitä mainioin.

      Puhuimme äidin kanssa alueella kierrellessämme, että eihän sitä talon ulkopintojen rumuutta näe kun asuu siellä betonimöhkäleen sisällä. Silloin näkee vaan ikkunoista avautuvat upeat maisemat, jotka tosiaan ovat varmasti vertaansa vailla. Ja kaikkeen tottuu. Ruma talo alkaa näyttää kauniimmalta kun se on oma koti. Ja mitä niihin spurguihin ja narkkareihin tulee, se oli mielikuvani joka tuli mieleen neuvostoajan slummeja henkivästä ympäristöstä. Tunnelmaan sopisi räkälän ulkopuolelle sammunut laitapuolen kulkija, mutta on mahtavaa kuulla ettei niin ole.

      Kiitos siis vielä pitkästä kommentista. Tämä toi uutta näkökulmaa alueeseen ja sai minutkin uskomaan kaikkien pahojen sanojeni jälkeen, että Merihakakin voi olla omalla tavallaan kiehtova.

      • Reply Aili Inkeli perjantai, syyskuu 20, 2013 at 20:16

        Hirmuisen hyvä Helsinki-kuvaus jälleen ja mahtava kommentti Merihaassa asuvalta lukijalta. Tällaista bloginpitäjän ja kohteessa asuvan keskustelun pitääkin olla! Erittäin miellyttävää ja katsettani taas kerran avartavaa luettavaa.

        • Reply Martina maanantai, syyskuu 23, 2013 at 09:41

          Samaa mieltä, olen erittäin iloinen tuosta merihakalaisen kommentista. Avartavaa minullekin. 🙂

  • Reply Tvärminneen! – BI & KU: Teemaopinnot Tvärminnessä 23.-24.5.2017 sunnuntai, toukokuu 21, 2017 at 19:22

    […] […]

  • Leave a Reply