Helsinki,  Kotimaa,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Rakkaudesta Helsinkiin: Taka-Töölö

Töölö on ollut minulle keskeisestä sijannistaan huolimatta hyvin tuntematonta seutua, joten odotin innolla minun ja äidin kyseiseen kaupunginosaan kohdistunutta kävelykierrosta. Kiersimme samalla kertaa sekä Etu- että Taka-Töölön, mutta koska koko Töölön käsittävästä postauksesta tulisi aivan liian pitkä, päätin jakaa Töölö-kierroksen kahteen osaan. Aloitetaan aivan Meilahden rajalta ja kierretään tässä postauksessa Taka-Töölön merkittävimmät nähtävyydet.

Meilahden sairaalan kupeessa nököttää Lastenlinna, joka valmistui vuonna 1948 nykyiselle paikalleen Taka-Töölöön. Lastenlinnan tarina on alkanut kuitenkin jo vuonna 1910, jolloin Kalliossa toimi Lastenlinna-niminen äitien turvakoti, johon perustettiin myös ensimmäinen neuvola. Töölön 12-kerroksisessa tornitalossa sijaitsee nykyään lastenneurologian ja lastenpsykologian osastot.

Kauas näkyvä tornitalo herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Rakennuksen koristeellinen julkisivu on kieltämättä kaunis, mutta sen ränsistyneisyys on myös hieman surullista katsottavaa. Korkeaa taloa katsellessa tulee jopa hieman ahdistava olo, kun ajattelee minkälaisia kohtaloita jykevien seinien sisällä on aikojen saatossa nähty. Pysähtyessämme rakennuksen pihaan kiitimme luojaamme siitä, ettei meillä ole ollut asiaa tämän talon sisälle.

Nordenskiöldinkadulta löytyy Kelan päärakennus, joka on opaskirjamme mukaan yksi Alvar Aallon onnistuneimmista rakennuksista. Odotimme siis jotain todella hienoa, kunnes äiti tajusi, ettei herra Aallolta välttämättä kannatakaan odottaa mitään kovin upeaa. Ei ainakaan jos ottaa huomioon arkkitehdin muut superluomukset. Stora Enson sokeripalaksikin kutsuttu pääkonttori Katajanokalla lienee yksi Alvar Aallon tunnetuimmista töistä ja muuhun maisemaan täysin sopimaton möhkäle on kieltämättä melkoisen ruma. Kelan päärakennus on jos mahdollista vieläkin rumempi ja pyörimmekin oksettavan näköisen talon ympärillä ihmetellen, onko tämä todella etsimämme tärkeä nähtävyys. Ja olihan se. Sori vaan Alvar Aalto, mutta työsi eivät ole onnistuneet vakuuttamaan meikäturistia..

Yksi Helsingin kolmesta raitiovaunuhallista löytyy Töölöstä ja sehän on vuonna 1900 valmistunut Korjaamo, jonka yhteydessä toimii nykyään Ratikkamuseo, gallerioita, ravintoloita ja mitä vielä.. Korjaamo ja vanhat raitiovaunuhallit edustavat 1800-luvun teollisuusarkkitehtuuria tyypillisimmillään. Kaksi muuta raitiovaunuhallia sijaitsevat muuten Koskelassa ja Vallilassa. Joku mietti kuitenkin missä ne ovat ja koska minä olen kiva, säästän teidät googlettamiselta kertomalla vastauksen.

Topeliuksenkatu kuudessa sijaitsee Töölön kirjasto, jonka kattava musiikkiosasto on ollut ensimmäinen laatuaan Helsingin kirjastoissa. Rakennuksen edustalla on Lukusali-niminen taideteos, jota opaskirjamme niin ikään kehuu taiteilija Kari Juvan onnistuneimmaksi teokseksi. Kari Juva ei liene kovin kummoinen taiteilija, sillä ainakin tämä pronssimöhkäle näyttää keskeneräiseltä. Olemme kenties hieman ankaria taidekriitikoita, mutta tuollaisen hökötyksen osaisi tehdä kuka tahansa. Jatketaan siis matkaa kohti Sibeliuksenpuistoa, josta löytyy kaksi oikeasti upeaa taideteosta.

Ensimmäinen Sibeliuksen puistosta löytämämme taideteos on Kalevalan luomismyyttiä kuvastava Ilmatar ja Sotka -niminen patsas. Siinä sotka hautoo munaa Ilmattaren sylissä, ja kun munankuori halkeaa, syntyy sotkanmunasta koko maailma. Tästä pidimme kovasti, emmekä vähiten sen takia, että patsaan edessä päivää paistatteli suloinen koira. Sekin ymmärsi hyvän taiteen päälle. Kari Juvan patsaalle koirat eivät pysähtyneet edes nostamaan koipea.

Toinen Sibeliuksen puiston upeista taideteoksista on tietenkin Sibelius-monumentti. 600 urkupilliä sisältävä valtava muistomerkki on vaikuttavan näköinen ja sen ympärillä pyörii massoittain turisteja. Valtavan auringossa kimaltavan monumentin vieressä on myös Sibeliuksen kasvokuva. Muistatko vielä mistä setelistä tuima ilme on tuttu?

Sibelius-monumentilta jatkoimme matkaa kohti rannassa sijaitsevaa Cafe Regattaa. Söpö merellinen kahvila on täynnä hauskoja, kauniita ja humoristisiakin yksityiskohtia, ja kahvilarakennuksen pihassa leijaili niin valloittava korvapuustin tuoksu, ettei meidän tarvinnut kauan miettiä mitä tilaisimme. Pullaa sen olla pitää! Cafe Regatta oli niin valloittava kokemus, että teen siitä vielä myöhemmin oman postauksensa.

Kahvilalta jatkoimme matkaa kohti olympialaisia varten rakennettua soutustadionia, jota ei kuitenkaan käytetty olympiasouduissa, sillä sen edustalla oleva Taivallahti oli soutupäivänä aivan liian tuulinen. Harmi, stadionille olisi mahtunut jopa 4500 katsojaa, ja hökötyksen suunnitellut Hilding Ekelund olisi varmasti ollut otettu, jos hänen suunnittelemansa soutustadion olisi päässyt osalliseksi olympialaisiin.

Lähellä soutustadionia nököttää legendaarinen Mestaritalli-ravintola, jonka kyljessä piilossa puiden keskellä on Toivo Kuulan patsas, jota me kokeneetkin nähtävyyksien metsästäjät jouduimme etsimään melko pitkään. Lopulta löysimme kansalaissodassa nuorena kuolleen säveltäjän muistomerkin ja jäimme sen ääreen miettimään, mitä sukua Toivo mahtaa olla Sergeille ja Igorille?

Seuraavaksi etsimme Kesäkatua, sillä olisimme halunneet laulaa siellä Dannya ja katsoa kuinka kosteaa höyryä nousee tiestä. Kiersimme kadun kuitenkin lahjakkaasti ja tyydyimme lopulta vain katsomaan Mechelininkadun toiselta puolelta, että tuossa se Dannya polttava katu nyt on. Kuvassa sen eteen on tietenkin osunut auto. Hyvin mä olen taas katsonut mitä ja miten kuvaan..

Mechelininkadulta löytyy myös Kaartin pataljoonan kasarmirakennus, joka on toiminut muun muassa Helsingin autokomppanian kasarmina, mikä tarkoittanee sitä, että isäni on viettänyt siellä paljon aikaa. Vuonna 1935 valmistunut rakennus on jo pahasti ränsistynyt, autokomppania on muuttanut sieltä pois ja parhaillaan rakennukseen suunnitellaan rakennettavaksi asuntoja. Kunhan korjaatte kuluneen talon hyvin ennen sitä.. Se ei nimittäin näytä nykykunnossaan kovin houkuttelevalta kotitalolta.

Kivelän sairaalan sisäpihalla on ihanan niminen taideteos. Suviseppele on melko uusi, se on valmistunut vuonna 1996 brittitaiteilija Macleanin toimesta. Me odotimme näkevämme jotakin kaunista, emmekä meinanneet ymmärtää, että kaatuneelta sinisävytteiseltä aidalta näyttävä hökötys on etsimämme taideteos. Jos nyt totta puhutaan, niin tämä samaiselta sisäpihalta löytyvä ”taideteos” oli meistä paljon kauniimpi:

Että keskittykääs vaan britit siihen minkä parhaiten osaatte, eli…….öööö…….hmmmmm…..tuleeko jollekulle jotain mieleen? Lomakohteissa möykkäämiseen..? Kuninkaallisten yrjöjen tekemiseen..? Hmm, jatketaan eteenpäin..

Seuraavaksi todistimme Töölön rumuutta tsekkaamalla Töölön kirkon, josta en näköjään ottanut edes kuvaa. Ihmettelimme hieman mikä Töölössä viehättää, sillä täällähän on paljon rumia rakennuksia, liian vilkasliikenteisiä teitä, meteliä ja ahdistavia talomöhkäleitä. Kaupunginosan nimikin kuulostaa rumalta. Töölön kunniaksi kerrottakoon kuitenkin, että kaupunginosa kätkee sisäänsä myös kauniita puistoja, upeaa merimaisemaa, Salmiakkikioskin ja etenkin Etu-Töölöstä löytyy hauskannäköisiä vanhoja rakennuksia. Emme silti haluaisi muuttaa tänne ja mietimme missä Töölön suosio piilee. Sijainnissa?

Juuri kun olimme haukkuneet Töölön rumaksi, löysimme jotakin melkoisen kaunista. 1930-luvulla valmistunut Art Deco -kortteli oli yksi koko Töölön lemppareistani Sibelius-monumentin sekä Cafe Regatan lisäksi. Sandelsinkadun, Välskärinkadun, Pohjoisen Hesperiankadun ja Runeberginkadun rajaamassa korttelissa on hauskan värisiä ja koristeellisia taloja, joista omat suosikkini sijaitsivat Välskärinkadulla. Tässä kohtaa Töölö oli kaunis ja rauhaisakin, ainakin niin kauan kuin piti katseensa Art deco -taloissa, eikä kurkistanut tien toisella puolella möllöttäviin karuihin kerrostaloihin, joista pari oli harvinaisen luotaantyöntävän näköisiä.

Ennen Etu-Töölön puolelle koukkaamista kävimme kurkistamassa vielä Sibelius-Akatemian edessä olevaa Graniittipursi-nimistä taideteosta. Yli kolmemetrinen Taivassalon punaisesta graniitista tehty veistos paljastettiin Sibelius-Akatemian toimitalon vihkiäisissä vuonna 1983.

Seuraavassa osassa ylitämme Hesperiankadut ja tutustumme Etu-Töölön ihmeisiin. Lupaan yrittää olla haukkumatta Töölöä liikaa, ettei kaikenmaailman sankareiden tarvitse taas täyttää kommenttiboksia älyvapailla palautteillaan. Ei sillä, toistaiseksi minua on vain naurattanut yksinkertaisten ihmisten vihamieliset kommentit, joita etenkin nämä Helsinki-postaukset tuntuvat jostain syystä keräävän. Joten jatkakaa vaan ihan vapaasti, voinhan minä sitten poistaa tylsät kommentit jos ne alkavat kyllästyttää.

Kommentit pois päältä artikkelissa Rakkaudesta Helsinkiin: Taka-Töölö