Rakkaudesta Helsinkiin: Etelä-Helsingin kirkot

Olemme tehneet äidin kanssa tänä vuonna tavallisten eri kaupunginosissa tehtyjen kävelykierrosten lisäksi myös teemallisia Helsinki-kierroksia. On ollut patsaskierros, Kruunuvuoren aavekaupunki ja nyt kävimme kiertelemässä Etelä-Helsingin kirkkoja. Osa kirkoista jäi odottamaan seuraavaan kertaan ja muutama aiemmilla kävelyillä nähty kirkko jäi tällä kertaa väliin (mm. Tuomiokirkko ja Pyhän kolminaisuuden kirkko), mutta aika kiva määrä erilaisia kirkkoja me saatiin käytyä läpi.

Treffasimme keskustassa eräänä aurinkoisena lauantaina, joka tosin kääntyi sateiseksi reissumme loppupuolella. Olimme molemmat oikein kesäisellä tuulella ja naureskelin kun olimme valinneet yllemme toisistamme tietämättä samanhenkiset kesämekot. Siniset hameenhelmat liehuen päräytimme sporalla Uspenskin katedraalille ja niin sai kirkkokierros alkaa.

Kävimme Uspenskin katedraalilla jo Katajanokan kierroksellamme, mutta koska kirkko ei ollut tuolloin auki, päätimme kivuta kirkkomäelle uudestaan niin että pääsisimme tutustumaan myös sen sisätiloihin. Kirkossa oli lauantaipäivänä meneillään joku tilaisuus, jonka luonteesta emme ihan ottaneet selvää, sillä ortodoksiset jumalanpalvelukset eivät ole meidän alaamme. Iso kasa nuoria ihmisiä siellä kuitenkin jonotti alttarille, joten olisiko ollut jonkinlainen konfirmaatio kyseessä? Vai käyvätkö ortodoksit riparilla?

Uspenskin katedraalin nimi tulee slaavinkielisestä sanasta uspenie, joka tarkoittaa sanalla sanoen kuolemista. Kiva. Nimi symboloi Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukahtamista, ja tätä tapahtumaa muistellaan aina 15.elokuuta. Uspenskin katedraali on koko Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko ja melkoisen upea se onkin nököttäessään korkealla mäen päällä. Kaunis kirkko, ehdottomasti.

Viimeksi kun kävimme Uspenskin katedraalin luona, yllätti valtava ukkoskuuro meidät juuri kun olimme kirkon pihassa. Naureskelimme sen olevan merkki Jumalalta, ja hassu sattuma oli, että nyt palattuamme taas Uspenskin katedraalin luokse, iski Helsinkiin myöhemmin päivällä aivan samanlainen raju ukkoskuuro. Haluaakohan joku ylempi voima nyt kertoa minulle jotain vai mistä on kyse..?

Seuraavaksi talsimme kohti Saksalaista kirkkoa, joka oli harmiksemme kiinni, aivan kuten moni muukin kierroksemme kirkko. Tavallaan harmi, vaikka toisaalta ihastelen kirkkoja mieluummin ulkoapäin. Sisältä ne ovat kuitenkin lopulta aika samanlaisia. On alttari ja penkit ja urut.

Saksalainen kirkko edustaa uusgotiikkaa ja se rakennettiin vuonna 1864. Saksalaisen seurakunnan keskuksena toimivaan kirkkoon tulivat aikoinaan merimiehet rauhoittumaan ja saamaan sielunhoitoa. Nykyään Saksalainen kirkko on suosittu vihki- ja konserttikirkko.

Saksalaisen kirkon jälkeen tiemme vei Tähtitorninkadulle, jossa sijaitsee omituinen Lähetyskirkko. Kirkko ei ole minusta lainkaan kirkon näköinen, vaikka siinä on risti ja patsaskin. Naapuritaloissa kiinni oleva hökötys sulautui liian hyvin maisemaan ja kiersimme koko korttelin ympäri ennen kuin tajusimme mikä alueen rakennuksista on kirkko.

Lähetyskirkko oli valmistuessaan vuonna 1900 Helsingin seitsemäs kirkko, ja sen lisäksi että siellä siunattiin lähetystyöntekijät, toimi kirkko alusta alkaen myös jumalanpalvelusten, pyhäkoulun ja muiden kirkollisten tilaisuuksien tapahtumapaikkana. Nykyään se on suosittu vihkikirkko, mitä en ihan ymmärrä, sillä minusta tämä oli ihan hölmö kirkko. Tiedä sitten olisiko se ollut sisältä söpömpi?

Seuraavaksi suuntasimme Pyhän Henrikin katedraalille, joka on Helsingin katolisen seurakunnan pääkirkko. Lähes koskemattomana pysynyt kirkko oli päässyt lahoamaan rakenteistaan pahasti, ja vuonna 2009 sen huomattiin olevan vaarassa romahtaa. Kirkko korjattiin kuitenkin pikaisesti ja heti seuraavana vuonna se oli taas kunnossa.

Saavuimme kirkolle sen takaosasta päin, joten huomasimme takapihalla nököttävän kauniin patsaan, jota emme olleet aiemmin nähneet, vaikka olemme kulkeneet tästä useasti ohi. Kävimme ihastelemassa lasivitriinin suojassa olevaa naikkosta ja pyysimme häntä avaamaan kirkon oven meille. Ja tyyppihän totteli!

Astelimme kirkon etupuolelle, ja vaikka ovi näytti olevan kiinni, kävimme kokeilemassa avautuvatko ovet meille vai onko rotumme syytä tääääää.. Raskas ovi aukesi vasta toisella yrityksellä ja niin pääsimme tutustumaan kirkon sisätiloihinkin. Ensin mietimme pelottaako meitä olla tyhjässä kirkossa, mutta ei se pelottanut. Tunnelma oli oikeastaan aika ihana ja rauhallinen. Tämä oli kiva kirkko!

Tässä välissä pidimme pienen kahvipaussin kun huomasimme Merikadulla kävellessämme söpön pienen kahvilan. Astuimme sisään Sokerileipuri Aleniukseen, jossa oltiin juuri jäämässä kesälomalle. Valikoima oli tästä syystä melko suppea, mutta kahviahan me oltiin tultu juomaan ja sen kaveriksi kelpasi paremmin kuin hyvin pala vitriinistä löytyvää banaanisuklaakakkua, joka on kuulemma leipomon ostetuin kakku.

Ja hyvää kakku olikin! Vielä vaikuttuneempi olin kuitenkin syötävän söpön vaaleanpunasävyisen kahvilan sisustuksesta ja tunnelmasta. Kerrassaan ihana paikka, totesimme kun istahdimme ikkunapöytään kauniin kukkavalaisimen viereen herkuttelemaan ja katselemaan ikkunasta aukeavaa merimaisemaa. Tätä suosittelemme mielellämme muillekin.

Vatsat täynnä kakkua ja kahvia astelimme Mikael Agricolan kirkolle, joka on vaikuttavan näköinen etenkin mereltä päin katsellessa, mutta lähempää tarkasteltuna se on oikeastaan aika kolkko möhkäle. Tornin korkea piikki erottuu kauas ja koska se oli sotien aikaan liian hyvä maamerkki vihollisten pommittajille, tehtiin piikistä sellainen, että sen voi laskea tarvittaessa kirkon sisään. Tätä nykyä mekanismi on poissa käytöstä. Hyvä vaan niin piikki ei pääse vahingossa putoamaan jonkun epäonnisen seurakunnan jäsenen päälle..

Tämäkin kirkko oli harmiksemme kiinni, joten jatkoimme matkaa kohti Punavuorta ja taas yhtä todella huomaamatonta kirkkoa. Vai mitä sanotte, oletteko huomanneet Punavuoren aukion reunalla nököttävän Metodistikirkon? Me emme olleet, vaikka tuttu paikkahan tämä aukio muuten on. Kerrostalon alakerrassa on jokin ruokapaikka ja kirkon torninkin erottaa vain vaivoin, mutta kyllähän talon seinässä lukee ihan isollakin ”Metodistikirkko”. Ovi oli kiinni, eikä meitä kyllä olisi edes kiinnostanut tutkia tätä kirkkoa tarkemmin. Ihan tylsä tapaus.

Seuraavaksi kävelimme lempikirkolleni, eli upealle Johanneksen kirkolle. Uusgotiikkaa edustava kirkko on Suomen suurin kivikirkko ja niin upea näky, että se pysäyttää kerta toisensa jälkeen. Kuviin en tietenkään saanut vangittua Johanneksen kirkon upeutta sitten millään, mutta uskokaa kun sanon, että tämä jos joku on ihana kirkko.

Kirkossa oli parhaillaan meneillään vihkiminen, joten emme tunkeneet sinne sisään, vaikka olisimme kieltämättä sulautuneet kesämekoissamme melko hyvin hääporukkaan. Tai äiti kyllä ehdotti että käveltäisiin suoraan alttarille katsomaan minkälainen sulhanen sieltä tulee, tai jos vaikka bestman olisi parempi, mutta päätimme kuitenkin olla häiritsemättä toisten tärkeää päivää. Tämä ei oikeastaan edes harmittanut meitä, sillä olemme käyneet kirkossa muun muassa eräässä ihanassa joulukonsertissa, joten tiesimme jo miltä se näyttää sisältäpäin.

Viimeinen kierroksemme kirkko oli Ruttopuistossa nököttävä Vanha kirkko, joka oli myöskin kiinni. Äiti on käynyt siellä sisällä, ja minäkin olen nähnyt miltä kantakaupungin vanhimmassa kirkossa näyttää, sillä tämän kesän floppiohjelma Kuninkaalliset häät kuvataan Vanhassa kirkossa. Kyllä, erehdyin katsomaan muutaman ensimmäisen jakson, mutta sitten riitti sekopäisten muumibiisin tunnarilla toisilleen lässyttävän pariskunnan ja muiden sankareiden touhut.

Emme ihmetelleet Vanhaa kirkkoa sen pidempään sillä taivaanrannasta kuin varkain nousseet synkät pilvet päättivät päästää koko sisältönsä niskaamme, ja yhtäkkiä kaunis kesäpäivä oli muuttunut vedenpaisumukseksi ja ukkosmyräkäksi. Siispä sateenvarjot auki ja Riviera Maisoniin sekä Sokokselle ihastelemaan kivoja astioita, ja sen jälkeen vielä Amarilloon syömään. Tämä oli kiva päivä, vaikka hieman minua mietityttääkin mitä ne Uspenskin katedraalin henget haluavat minulle ukkosmyrskyillään kertoa..

Seuraava sadekuuro iski kun olin jo kotona. Aika paljon vettä.

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Amanda sunnuntai, heinäkuu 28, 2013 at 17:18

    Metodistikirkko on tuttu kyllä, mutta varmasti vain siksi, että asuin aikoinaan sitä vastapäätä. Kivoja nämä sun Helsinki-postauksesi, näkee aina kotikaupunkia vähän eri valossa 🙂

    • Reply Martina maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 07:31

      Kiva jos tykkäät. Ei olla ehditty kierrellä Helsinkiä tänä vuonna niin paljon kuin haluaisimme, sillä taloprojektimme vie nyt paljon aikaa, mutta yritän saada vielä ainakin pari Helsinki-juttua aikaiseksi ennen syksyä. Näitä on nimittäin tosi kiva tehdä.

      Kävin muuten kurkkaamassa blogiasi ja huomasin kirjoittamasi jutun Villa Björkstrandista. Pidin itse kovasti Kruunuvuoren hylätyistä huviloista, joten tuotakin talovanhusta olisi kiva käydä moikkaamassa. Se näyttää kuvien perusteelta juuri sopivan aavemaiselta ja samaan aikaan äärimmäisen kauniilta. Mikäköhän sen tarina on? Miksi noin upea rakennus on jätetty rapistumaan?

  • Reply anonymiteetti maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 08:37

    Mä en ainakaan kehtais nimittää ketään naikkoseksi. Tiesitkö että naikkonen tarkoittaa samaa kuin kevytkenkäinen nainen elikkä siis vähän silleen huorahtava. Vähän äidinkielentajua, pliis.

    • Reply Martina maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 09:53

      Haha, arvasin että joku saattaa takertua tähän! Minulle naikkonen tarkoittaa ihan vaan naista, joten kehtaan jatkossakin nimittää patsaita naikkosiksi. 😀

      • Reply anonymiteetti maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 10:12

        Elikkä siis jos on vaiks joskus ajatellut että huorahtava on yhtäkun nainen, niin voi sitte jatkossakin nimittää kaikkia vastaantulevia naisia huorahtaviksi? Just joo… Wonderful logic!

        • Reply Martina maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 10:29

          Jepjep, sitähän mää sanoin. 😀

  • Reply kthetraveller maanantai, heinäkuu 29, 2013 at 14:40

    Ihana nähdä entisiä kotikulmia! Mä asuin aika lähellä tota rumannäköistä Mikael Agricolan kirkkoa. Sen verran historiaa että kyseinen mekanismi aiheutti harmaita hiuksia pelastuslaitokselle joskus 90-luvun alussa, koska syysmyräkässä se kirkon piikki rupes heilumaan. Satuin kävelemään juuri iltalenkkiäni kun poliisi patisti tutulta reitiltä pois. Kyllähän se aika jännälle tuntui 🙂

    • Reply Martina tiistai, heinäkuu 30, 2013 at 08:30

      Hui, sulla on ollut jännät paikat siellä heiluvan piikin katveessa. Tällaisia omakohtaisia pieniä nippelitietoja on aina hauska kuulla. 🙂

    Leave a Reply