Gazpacho

Tämä oli siinä mielessä aika hölmö kokkailu, etten voinut itse syödä tekemääni kylmää tomaattikeittoa. Kokkailin ison kasan gazpachoa kevään pahimpaan siitepölyaikaan, jolloin suuni ei yleensä kestä raakaa tomaattia vaan allergiaoireilee ärsyttävästi. Keiton makua tarkistaessa tunsinkin tutun kirvelyn suussani ja jouduin jättämään keiton syömättä.

Tai no, en sitten kuitenkaan malttanut ihan kokonaan olla syömättä tätä. Seuraavana päivänä, kun Euroviisut oli jo ohitse, eikä keiton jälkeen tarvinnut syödä enää muita makuja, vetäisin lautasellisen gazpachoa allergialääketujauksen kyytipojaksi. Melko tuliselta soppa maistui (mitä se ei siis oikeasti ole, allerginen suuni vain reagoi tomaattiin kivulla), mutta hyvää ja ihanan kesäisen kevyttä se oli silti. Allergialääke onnistui pelastamaan suuni pahimmalta rikkimenemiseltä, joten uskalsin syödä soppaa uudestaan seuraavanakin päivänä. Minun syömisiänihän eivät allergiat määrittele!

Jep, tosi terve suhtautuminen allergioihin, mutta niin kauan kun mikään ruoka-aine ei aiheuta suun kirvelyä kummempia oireita, aion pistää ajoittaiselle tomaattiallergialleni kampoihin niin hyvin kuin pystyn. Siedätyshoitoa, kaverit, siedätyshoitoa..

Gazpacho

– 2 viipaletta vaaleaa leipää
– 1,5 dl oliiviöljyä
– yksikyntinen valkosipuli
– n. kilo tomaatteja
– kurkku
– vihreä paprika
– 2 dl vettä
– 1 rkl balsamiviinietikkaa
– suolaa ja pippuria

Revi leipä pienemmiksi palasiksi ja laita palat kulhoon. Kaada päälle oliiviöljy ja hienonnettu valkosipuli. Anna muhia noin vartti tai kauemminkin niin että öljy imeytyy leipään ja leipä pehmenee mukavasti.

Kalttaa ja pilko odotellessasi tomaatit. Pilko myös paprika ja kurkku. Laita osa pilkotusta kurkusta ja paprikasta sivuun koristelua varten. Heivaa loput leipien kanssa samaan kulhoon ja sörssää sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.

Lisää keittoon vesi, balsamiviinietikka, suola ja pippuri ja sekoita. Anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele valmis annos sivuun laittamillasi kurkun ja paprikan palasilla ja tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply