Muksis

Viimeistä estekurssipostausta viedään. Torstaina Nikke oli aloittanut ansaitun kesäloman, joten hevoseni vaihtui ja sain viime perjantailta tutun Rio-riiviön. Rio kipitti meidän tuntia edeltäneellä alkeiskurssilla, joten menin katsomaan kun pikkupirpanat laukkasivat ensimmäistä kertaa. Pienet ratsastajat olivat ihanan hellyyttäviä ratsastaessaan ponejaan tomerat ilmeet kasvoillaan ja hihitellessään hieman mennessään. Ja kun laukkaharjoituksen vuoro tuli, hiljeni porukka jännityksestä ja keskittymisestä. Katsomossa olevia äitejä taisi kuitenkin jännittää kaikista eniten.

Ensimmäiset laukka-askeleet ovat pienelle ratsastajalle iso juttu. Minäkin muistan vielä tarkkaan ensimmäisen laukkani Diora-tammalla. Leijailin koko loppupäivän ja tunsin olevani ihan oikea ratsastaja nyt kun olin kokeillut kaikkia askellajeja. Ymmärsin siis täysin mitä pienten alkeiskurssilaisten mielessä liikkui. Tämän päivän he tulisivat muistamaan lopun ikänsä.

Jokainen pieni ratsastaja sai kokeilla laukkaamista omalla vuorollaan. Kun ensimmäinen lyhyt laukkapätkä oli otettu sulivat jännittyneet ilmeet onnelliseen hymyyn, ja tunnin päättyessä pikkuiset kinusivat vielä kolmatta laukkakierrosta. Yksi tyttö muksahti liian innokkaasti laukkaavan ponin selästä maahan, mutta reippaasti hän kiipesi takaisin pienen valkoisen ponin selkään. Rio pieni pirulainen päästi pienen pukin nostaessaan laukan, mutta hänen tomera ratsastajansa pysyi hienosti kyydissä töyssyisemmästä menosta huolimatta. Jos minä olisin jonkun näiden pikkuvipeltäjän äiti olisin varmasti tosi ylpeä.

Noniin, sitten oli aika lopettaa alkeistunti ja meidän esteryhmä astui kentälle. Hyppäsimme taas mukavan isoja esteitä, harjoittelimme lähestymisiä, kääntämistä ja lopuksi hyppäsimme useamman esteen radan. Ihan viimeiseksi hyppäsimme vielä kaksi estettä, joista jälkimmäisen muistan varmaan aina.

Tässä vaiheessa äiti ja anoppi voivatkin sitten lopettaa lukemisen. Kävi nimittäin niin, että toin Rion hieman huonosti esteelle, poni kompastui puomiin ja meni rähmälleen esteeltä laskeutuessaan. Minä ehdin tajuta vain sen, että nyt me kaadutaan, hiekka pöllyää ja poni möyryää polvillaan maassa. Hienosti Rio kuitenkin pääsi ylös ja minäkin pysyin koko homman ajan kyydissä. Siinä me sitten seistiin uralla ihmetellen mitä äsken tapahtui. Minä putsasin hiekkaa Rion leuasta, valmistauduin uusintakierrokseen ja hengittelin syvään. Oli vähän päässyt sykkeet nousemaan ja hengittäminenkin taisi tuntua toissijaiselta kaatuvan hevosen selässä.

Saimme tulla saman esteen vielä uudelleen ettei kummallekaan jää traumoja, ja olo oli kieltämättä hyvin helpottunut kun hyppy oli takanapäin ja pysyimme tällä kertaa pystyssä. Tarkistin ponin jalat tunnin jälkeen enkä löytänyt niistä ruhjeita, joten Rio selvisi pelkällä säikähdyksellä. Omassa kädessäni oli ilmeisesti joku lihas hieman venähtänyt ja se kipeytyi iltaa kohti, mutta kylmähoito, lihasrelaksantti ja särkylääke ovat kavereita.

Perjantaina hyppäsimme rataa ja ainakin pienen ponin selästä käsin esteet tuntuivat vielä vähän isommilta kuin aiemmin. Tai sitten syy oli Poksun hyppytyylissä. Sain siis kurssin viimeiselle tunnille pienen pilkullisen Poksu-ponin, joka on tullut minulle melko tutuksi kevään ja kesän aikana. Poksu innostuu esteistä ja lähestyy niitä vauhdilla, mutta toisinaan se saattaa livahtaa esteen ohitse juuri sillä hetkellä kun pitäisi hypätä. Tällä kertaa Poksua ei onneksi huvittanut jekkuilla, vaan poni hyppäsi kiltisti kaikki esteet ja selviytyi niistä hienosti kuumasta säästä ja näinkin painavasta ratsastajasta huolimatta. Hieno poni.

Ja jotta vauhdikas kurssimme saisi arvoisensa lopun, piti tälläkin tunnilla nähdä vielä yksi ratsastajan putoaminen. Tällä kertaa kyseessä oli perus poniputoaminen, kun Sami-poni stoppasi esteen eteen ja ratsastaja liukui kuin hidastetussa filmissä sen kaulaa pitkin maahan aivan kuin liukumäkeä olisi mahallaan laskenut. Ei sattunut, mutta nauratti senkin edestä, etenkin kun kaveri oli saanut ikuistettua hienon putoamisen filmille. Tai kameran muistikortille. Mille ikinä..

Huima ratsastusputki päättyi tosiaan omalta osaltani vasta lauantaina kun kidutin itseäni vielä 1,5 h esteistuntatunnilla. Kuuma sää ja rankka viikko vaativat veronsa, enkä pystynyt tekemään kaikkea mitä piti, vaan jouduin lintsaamaan välillä. Yritin kyllä parhaani, mutta en vaan mitenkään pystynyt kaikkeen. Reisilihakset tuntuivat aivan tyhjiltä ja voimattomilta. Samoin oikeastaan koko kroppa. Kotiin päästyäni en saanut mitään aikaiseksi vaan torkuin sohvalla kuin halvaantuneena monta tuntia ennen kuin pääsin ylös. Kyllä nyt oli tästä tytöstä imetty viimeisetkin mehut pihalle. Ihana tunne kun tietää todella tehneensä jotain. Tämän rutistuksen jälkeen pari lepopäivää olivat paikallaan.

Poksu ja Nikke.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply