Täysii!

Estekurssi jatkuu tiistain ja keskiviikon tunneilla, joilla ratsastin jarruttomalla Nikke-hepalla. Nuori Nikke ei ole vielä kovin tottunut hyppääjä, ja kovasti hepo tuntuu jännittyvän aina kun on esteitä näköpiirissä. Kiltisti se kuitenkin menee kaiken eteen tulevan yli. Tällä kertaa sain Niken pysymään melko rentona alkuverryttelyjen puomeilla, vaikka mielessä olikin edellinen puomituntini Nikellä, jolloin kaahasimme ihan liian kovaa ja hyppäsimme jokaisen puomin kuin esteen.

Jotain edistystä oli siis tapahtunut ainakin puomien suhteen, mutta esteet Nikke hyppäsi edelleen varmuuden vuoksi tosi isosti ja hyppy tuntui lähtevän välillä helikopterimaisesti suoraan ylöspäin. Melkoista kyytiä siis. Samalla kun yritin pysyä mukana hassuissa hypyissä, piti minun varoa ettemme lyö viisaita päitämme yhteen, sillä Nikellä on tapana nostaa pää korkeuksiin heti esteen jälkeen, ja siinähän helposti kopsahtaa kallot yhteen jos ratsastaja kenottaa vähänkin liian edessä.

Myös esteille lähteminen tuntui olevan Niken mielestä tooosi jännittävää. Välillä steppailimme poikittain uralla ja välillä Nikke jäi paikalleen seisomaan vaikka pyysin sitä liikkumaan. Usein laukkasimme ensimmäiset askeleet lähes paikallaan ja yleensä väärää laukkaa, ja kerran Nikellä jäi pakki päälle ja hölmö peruutti suoraan päin potkivaa tammaa, vaikka minä käskin sitä melko vihaisestikin eteenpäin. Huhhuh, mitä säätämistä.

Kun lopulta pääsimme vauhtiin ja ensimmäiselle esteelle, sujui homma jo paremmin, ja heppa kääntyi ihan kivasti kaarteissa. Myös jarrut löytyivät paremmin kuin ennen, joten ei me kai ihan toivoton tapaus olla. Kaikesta toheloinnista huolimatta olen alkanut vähän pitää Nikestä.

Nikke ja tämän(kin) kesän huippumuodikas päähine.

Tiistain tunnilla oli maanantain tapaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä eilen huiman selviytymiskamppailun päätteeksi maahan muksahtanut ratsastaja aiheutti hevosensa kanssa (sattui muuten olemaan tallin isoin tällä kertaa) meille muille jälleen muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen. Ratsukko nimittäin kaatui erään esteen jälkeen kumoon ja hetken jo luulin ratsastajan jääneen jättiläishevosen alle, sillä tällä kertaa hän ei noussutkaan nauraen ylös vaan jäi maahan irvistelemään.

Onneksi kummallekaan osapuolelle ei kuitenkaan käynyt sen hassummin. Ratsastajalta meni ilmat pihalle, mikä toki tuntuu ikävältä sekin, mutta muuten hän selvisi ehjänä hurjan näköisestä tilanteesta ja naureskeli tapahtuneelle kivutessaan takaisin hevosen selkään. Hepan jalkoihin tuli muutama haava, mutta sen pahemmin ei hepokaan loukkaantunut. Onni onnettomuudessa. Huh, mitähän seuraavaksi? Huomista jännityksellä odotellessa..

Seuraavana päivänä jatkoin tosiaan harjoituksia Nikellä ja sama meno jatkui kuin eilenkin. Verryttelypuomit menivät ihan kivasti alkukankeuden jälkeen ja laukat nousi pikkuisen paremmin kuin eilen. Tehtävään lähteminen oli kuitenkin tosi hankalaa ja meinasin jo pyytää saada raipan avuksi, mutta ilmeisesti Nikke luki ajatukseni ja lähti kiltisti laukkaan ennen kuin ehdin avata suuni.

Hyppäsimme tällä kertaa vähän isompia esteitä ja Niken jättiloikissa oli välillä vaikea pysyä mukana. Toinen raukka varmistelee etteivät kaviot vaan kolahda puomiin, ja hyppypaikkakin on vähän hakusessa. Joskus Nikke ponnistaa paljon ennen kuin minä olisin lähdössä hyppyyn ja toisinaan minä olisin jo menossa kun Nikke ottaa vielä pienen askeleen päästäkseen lähemmäksi estettä. Voi meitä.

Toistaiseksi olen kuitenkin pysynyt kyydissä, vaikka ajoitus ei aina natsaakaan ja vauhtiakin on välillä hieman liikaa. Keskiviikkona tasapainoni horjui pari kertaa esteen jälkeen niin että ehdin jo ajatella maan kutsuvan. Minä olin menossa rauhallisen hallitusti vasemmalle ja Nikke täyttä kaahausvauhtia oikealle, mutta jatkoimme onneksi lopulta samaan suuntaan. Ja suuntahan oli se vasen minne minä halusin. Martina 1 – Nikke 0.

Illalla suihkuttelin väsyneille jaloilleni kylmää vettä ja tein pitkät jalkavenyttelyt ennen nukkumaanmenoa. Kintut tuntuivatkin torstaiaamuna melkein kuin uudestisyntyneiltä, joten kyllä siitä venyttelystä ja kylmähoidosta on oikeasti apua. Vielä kun keksisi jonkun pikaparannuskeinon mustelmiin ja hiertymiin, joita on ilmestynyt jalkoihini viikon aikana. Vaikka ei kai niihin auta muu kuin aika. Toivotaan että huomenna vaihtuu hevonen ja sitä myöten myös satula, niin pahimmat hiertymäkohdat saavat levätä. Ja hei, tänään kukaan ei pudonnut hevosen selästä! Me aletaan oppia.

Loppukevennykseksi Henkan viime estekurssilla taltioima kuvasarja erittäin onnistuneesta hypystä (not). Toisen kuvan taustalla on muuten viime postauksessa esiintynyt Rio-poni, joka pääsee vauhtiin vielä seuraavassa estekurssipostauksessakin. Odottakaas vaan, siitä tunnista ei ryskettä ja rytinää puuttunut.. Mutta ennen sitä katsotaan kuitenkin tämä kammottava kuvasarja. Esteitä ei sitten todellakaan hypätä näin:

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply